Blogit - Georgia

Videopäiväkirja Polkupyörällä Istanbuliin: osa 6/10, Mustameri

Matti Rämö — Sun, 22 Sep 2013 14:44:52 +0000

Videot kertyvät Yle Areenaan 50-osaiseksi klippisarjaksi Polkupyörällä Istanbuliin osoitteeseen http://areena.yle.fi/tv/istanbuliin. Areenaan ilmestyy uusi klippi joka ilta klo 20. Tässä blogipäivityksessä ovat jaksot 28-30.

Odessasta vaellus jatkuu Mustanmeren poikki luoteesta kaakkoon Georgian Batumiin lähelle Turkin rajaa. Kolmen vuorokauden merimatka on muuten mukava, mutta siitä kuluu peräti vuorokausi satamassa. Ensin Odessan naapurikaupungin Illizevskin satamassa lastataan rekkoja ja junavaunuja, ja toisessa päässä kellutaan sataman lähettyvillä odottamassa, että Batumin piskuisesta satamasta vapautuisi laituripaikka. Itse risteily on leppoisaa pakkolepoa, matkustajia on noin 60, reilut parikymmentä rahtaria, parikymmentä venäläistä autokerholaista Kaukasuksen-ajoreissulla ja lopuista on länsituristeja peräti kolme.

Onneksi yksi turisteista on argentiinalainen saksofonisti Enrique Thompson, jonka soitto rikastuttaa merimatkaa. Toisena iltana auringon laskiessa georgialaiset ”veljekset” (in brother situation) värväävät Enriquen luomaan tunnelmaa herkkään hetkeen. Kuvaajan läsnäolo herättää ristiriitoja, ja joudun vähän tiukkasävyisessä keskustelussa neuvottelemaan videon käytöstä. Sovin sekä organisoivan "veljen" että rakastuneen "veljen" kanssa, ettei video päädy Youtubeen. Enrique epäilee, että rakkaudentunnustus meni naiselle, jota miehen suku ei tunne tai joka on seuraava ennen edellisen suhteen päättymistä, ja georgialainen on Moskovassa julkisuuden henkilö, tunnettu autoharrastaja.

Kolmantena iltana laivan kannella on konsertti, jonka pääesiintyjä on Enrique Thompson. Argentiinalainen saksofoni esittää oman sävellyksensä aavan taivaanrannan hehkuessa punaa. Täysikuu on jo kivunnut hämärtyvälle taivaalle. Illan pimennyttyä Enrique esiintyy yhdessä moskovalaisen räppärin Roman kanssa.

Batumin satamakaupunki piirtyy outona kangastuksena Kaukasian vuorten edustalle. Laiva odottaa laituripaikkaa ärsyttävän kauan merellä, ja tiukan aikataulun vuoksi matkan Georgian-osuus typistyy yhteen iltaan ja yöhön. yritän Batumissa hätäisesti löytää pakettiautobussia, joka veisi minut sadan kilometrin päähän vuorille, jotta voisin sieltä lasketella takaisin rannikolle. Mutta sataman edustalla hukatut tunnit jättävät niukasti aikaa järjestää mitään, enkä löydä autoa. Lopulta ehdin vain vähän kierrellä Batumia ja jatkaa sitten polkien parikymmentä kilometriä sisämaahan pitkin vuorten reunustamaa jokilaaksoa. Maantieteilijän sydämeen jää vain ennakkoaavistus Kaukasian vuorten lumosta. Yö vierähtää kapealla rantatörmällä Neuvostoliiton vanhan rajan pinnassa, jonne matka kesti Helsingistä lähes kuukauden.

Batumin-vierailuun liittyy myös outo sattumus, jonka saan selville vasta, kun olen jo Turkissa. Espanjasta kevättalvella 2012 liikkeelle lähtenyt suomalais-amerikkakainen pyöräilijäpariskunta, Olli ja Amie, on poistunut Batumista vain 6 tuntia ennen saapumistani. Tapasin Ollin ja Amien Teksti-TV-toimituksessa juuri ennen heidän lähtöään, mutta yhteydenpito on viime aikoina ollut vähäisempää, ja oletin heidän olleen jo paljon idempänä.

Lainaus

Polkupyörällä Istanbuliin: matkakuvia osa 3/3

Matti Rämö — Tue, 16 Jul 2013 23:11:42 +0000

Istanbul-polkaisun kuvakoosteen osa 3/3 kertoo reissutunnelmista Georgiassa ja Turkissa.

Lauttamatka Mustanmeren poikki Odessan liepeiltä Georgian Batumiin sujuu leppoisasti, vähän liiankin leppoisasti, sillä kahden vuorokauden merimatkan lisäksi matka kestää vielä kolmannenkin vuorokauden, kun ensin Ilizevzkin satamassa lauttaan lastataan junavaunuja ja rekkoja, ja sitten Batumin edustalla odotetaan laituripaikan vapautumista pienestä satamasta. Pakkolevon aikana on runsaasti aikaa seurata valaistuksen muuttumista merellä...

...sävyistä toisiin.

Lautalta on liikaakin aikaa ihmetellä Batumin modernin keskustan hieman yllättäviä piirteitä. Batumi on Georgian varakkaiden lomakohde, sillä sen ilmasto on kapealla rannikolla mukavan subtrooppinen verrattuna vuoriston ääreviin ja nopeasti vaihtuviin ilmastovyöhykkeisiin.

Aikataulun turhan tiukkenemisen pelossa joudun tekemään maantieteilijän sydäntä raastavan päätöksen. Aikaa Georgian upeille vuorille ei jää kuin yhden myöhäisiltapäivän ja illan verran. En lopulta ehdi pistäytyä sisämaahan pariakymmentä kilometriä pidemmälle, mikä riittää antamaan kutkuttavan pikkumaistiaisen Kaukasuksen kauneudesta ja myös siitä, kuinka ilmastovyöhykkeet todella vaihtuvat nopeasti.

Hämärä rientää liian nopeasti...

...kun viipyilen jokilaaksossa ennen paluuta takaisin rannikolle.

Jossa leiriydyn katuvalojen loisteessa kapealle rantatörmälle lähelle Georgian ja Turkin rajaa, joka oli myös Neuvostoliiton ja Turkin raja. Ajatus hätkähdyttää, sillä matkani entisten neuvostotasavaltojen läpi etelä-pohjoissuunnassa kestää kuukauden.

Rantatasanko jatkuu kapeana ja rehevänä. Suurin muutos maisemassa ovat moskeijoiden minareetit, joiden rukouskutsut rytmittävät päivän kulkua.

Ja moskeijoita on paljon ja erilaisia. Monen muotokieli jäljittelee Istanbulin kuuluisimpia moskeijoita Hagia Sofiaa (museona nykyään) ja Sultanahmedia.

Tiheään asutulla rantatasanteella on niukasti tilaa puskatelttailuun, kun tie kulkee taajamasta toiseen. Niinpä vietän viisi peräkkäistä yötä sisätiloissa, mikä alkaa jo kuormittaa vapaan menemisen iloa, sillä yöpaikkojen etsimiseen kuluu "turhaa" energiaa. Yöpaikat löytyvät sujuvasti noin 20 000 asukkaan kaupungeista, mutta isommissa operaatio vaatii selvästi enemmän kyselyä ja suunnistelua, mikä tuntuu raskaalta, kun takana on 8-10 tuntia polkemista. Tosin sisäyöpyminen helpottaa ajopäivän venyttämistä pimeälle, sillä maantie on hyvä ja piennar leveä. Rehkin eteenpäin sillä ajatuksella, että mitä nopemmin ehdin Istanbuliin, sitä pidempään ehdin viettää aikaa tyttäreni kanssa perillä.

Rantatasanne on paikoin niin kapea, että valtatie sujahtaa välillä tunneleihin, joskus vain toinen kaistapari menee tunneliin. Rannikolla tunneleiden sivuitse kulkee onneksi usein vanha ja kapea paikallisväylä, jota pitkin välttää meluisan ankeat tunnelit, tosin paikallisväylälle pääsee sujuvasti vain itä-länsisuunnasta, sillä valtatien keskipenkereellä on niukasti aukkoja.

500 kilometrin rannikko-osuudella maisemat ovat huikeita ja merituuli vilvoittaa mukavasti helteistä menoa.

Samsunin kaupungin jälkeen valtatie suuntaa sisämaahan vuoristoon ja kukkulaiselle ylängölle. Edessä on kiipeilyä, laskettelua ja ankaraa iltapäivän kuumuutta.

Sisämaasta löytyy taas tilaa leireilyyn. Katajikko tuoksuu komeasti.

Maisemat vaihtelevat kosteista jokilaaksoista kuiviin tasankoihin.

Riisilaaksoissa ilman kosteus on korkea ja iltapäivän kuumuus tukahduttavan painostavaa.

Kuivalla ylängöllä iltapäiväpolkeminen on kevyempää, mutta silti taukoa on mukavampi viettää varjossa, vaikka vähän meluisassakin varjossa.

Ylängöllä kohtaan samana päivänä myös pari muuta pitkän matkan kulkijaa. Andalusialainen arkkitehti Manuel näppää tämän kuvan illansuussa, kun helle on jo hiipunut ja viileä tuuli on ilmaantunut raikastamaan ilmaa.

Matkan viimeiseksi maastöyöksi päädyn rehevään rinnemetsään.

Ja sitten reittini vie 24 tunniksi syyskeleihin. Tie hivuttautuu portaittain 1400 metriin. Sataa ja tuulee, ja lämpötila putoaa hujauksessa 15-18 astetta.

Tie laskee, nousee ja laskee, ja syksyä jatkuu 900 metrin solaan saakka. Aurinko alkaa taas pilkistää vaivihkaa...

...juuri ennen hillitönä laskua lähes 800 metriä alemmaksi ja takaisin kesään. Istanbuliin on enää matkaa alle 200 kilometriä

Välimeren rannikolla on vielä kiipeiltävää jyrkässä maastossa, ja liikenne muuttuu koko ajan hektisemmäksi, mitä lähemmäksi Istanbulia pääsen. Lähes yhtenäinen urbaani rutistus alkaa jo satakunta kilometriä ennen metropolia.

40 kilometriä ennen Istanbulia luotsikseni tulee tyttären ystävä, ja parinkymmenen kilometrin viiveellä matkanteko muuttuu yhtäkkiä leppoisaksi pyörätieajaluksi, kun suuntaamme rantatielle pois pääväyliltä. Tosin pyörätienkin liikennetiheys kasvaa illansuussa ja lähempänä Bosborinsalmea yllättävän reippaaksi, kun väylä halkoo suosittua piknik-aluetta ja lähestymme lauttarantaa, josta karavaanini jatkaa Bosborinsalmen yli Eurooppaan.

Istanbul sijaitsee kukkuloilla, ja viimeinen rutistus satulassa on päästä illalla tyttären kotiin jyrkkään rinteeseen Taksimin aukion kupeeseen. Seuraavana päivänä tutkailemme Aasian rantaa läheisestä Galatan tornista. Bosborinsalmen vilkas liikenne jaksaa hämmästyttää, kuinka vähän salmessa tapahtuukaan vakavia onnettomuuksia.

Kultainen sarvi on Bosborinsalmen lahti, joka jakaa Istanbulin Euroopan puoleisen osan kahtia.

Kolme päivää on kovin vähän Istanbuliin tutustumiseen. Oman aikansa huikea ihme oli Bysantin hengellisen elämän keskus Hagia Sofia, Pyhä viisaus, joka jälleenrakennettiin maanjäristyksen jäljiltä vuonna 563. Se muuntui moskeijaksi Konstantinopolin valtauksen jälkeen 1453 ja vuonna 1934 nyky-Turkin perustajan Mustafa Kemal Atatürkin määräyksestä museoksi.

Kierros jatkuu Milja-tyttären kanssa hienoon Sultanahmedin moskeijaan, jossa huivi kuuluu naisten pakolliseen asustukseen. Vierailijat saavat sen lainaksi.

Bosborinsalmen lyhyempi silta Aasian puolelta.

Taksimin aukion rauha järkkyy taas kerran lauantaina, matkani viimeisenä iltana, kun toimettomana päivystäneet vesitykit lähtevät liikkeelle.

Tilanne kiristyy oikeastaan vähän yllättäen, eikä mitään välitöntä väkivallan uhkaa ensin ole aistittavissa.

Sillä mielenosoitus Istiklalin kauppakaudulla on rauhallinen.

Kunnes mellakkapoliisit hyökkäävät yllättäen vesitykkien suojissa.

Kyynelkaasu ja myöhemmin illalla myös kumiluodit ryydittävät poliisien hyökkäyksiä. Poliisitoimien mielivaltaiseksi kohteeksi päätyy myös valokuvaajia ja toimittajia, joista tusinan verran pidetetään.

Oma saldoni on muutama annos silmissä ja keuhkoissa kirvelevää pippurikaasua.

Kolmen tunnin kujanjuoksun jälkeen tiedossa on vielä yöllinen pyörän pakkaus lentoa varten. Aamulla urakkana on raahata pyörä ja tavarat kilometrin päähän lentokenttäbussille, jonka lähtöpaikka on siirtynyt puolisen kilometriä etäämmälle Taksimin aukion illan tapahtumien vuoksi.

Matkakuvia osa 1/3: Baltia ja Valko-Venäjä

Matkakuvia osa 2/3: Ukraina, Transnistria ja Moldova

Lainaus

Polkupyörällä Istanbuliin: Havza, Turkki 2850 km

Matti Rämö — Sat, 29 Jun 2013 06:55:15 +0000

Karavaani kulkee mukavasti uudellakin pyörällä. Vaikkei se olekaan varastetun vanhan veroinen.

Matkan toinen vaihe alkoi vahan sekavissa tunnelmissa. Halu päästä eteenpäin oli kuitenkin vahvempi tunne kuin menetyksen, pettymyksen ja vihan summa. Ensin satamaan 25 kilometrin päähän. Matkalla vierailu hautausmaalle, jonne vein tuoreita muovikukkia kappelin ulkoristille ja vietin hetken edesmenneen ystäväni kaunista sielua miettien.

Satamassa alkoi kolme vuorokautta kestänyt laivamatka Mustanmeren poikki Georgian Batumiin. Matka oli muuten hyvä, mutta siitä kului peräti vuorokausi satamassa, se oli vähän liikaa. Ensin lastattiin rekkoja ja junavaunuja ja toisessa päässä kelluttiin sataman lähettyvillä odottamassa, että Batumin piskuisesta satamasta vapautuisi laituripaikka. Itse risteily oli leppoisaa pakkolepoa, matkustajia oli noin 60, reilut parikymmentä rahtaria, parikymmentä venäläistä autokerholaista Kaukasuksen-ajoreissulla ja lopuista oli länsituristeja peräti kolme. Argentiinalainen saksofonisti Enrique Thompson konsertoi kannella yhdessä moskovalaisen räppärin, Roman, kanssa.

Batumissa oli tuskastuttavaa odotella sen vuoksi, että vaikka kuinka laskin päiviä, päädyin siihen, ettei Georgiaa varten jää kuin se saapumispäivä. Pettymys oli suuri, mutta on tarkempi päästä perille Istanbuliin ajoissa ja viettää edes pari päivää tyttären kanssa kuin ihastella Georgian vuoristometsiä, jotka ovat jotain aivan erityistä. Päädyin tekemään 20 kilometrin sisämaaretken, joka vei karavaanini jo hienoon jokilaaksoon vuorten keskelle. Huokailin nousevaa täyttäkuuta, joka kimmelsi virran juoksussa jylhissä maisemissa. Tänne pitäisi joskus palata ajan kanssa.

Yötä vasten polkaisin takaisin Batumiin ja sitten rajan pintaan. Yön vietin rantatörmällä maantiepenkereen puskissa. Törmä oli sen verran jyrkkä ja tila kapea, että sidoin pyörän varmuuden vuoksi matalaan puunrunkoon, ettei se vaan putoa alas.

Turkissa on polkaisu edennyt nyt viisi päivää ja aika vauhdikkaasti. Olen siirtynyt sisämajoitukseen, jotta voin pidentää ajopäiviä pimeän aikaan. Valtatie on niin hyvä ja leveä, ettei pimeäajo ole ongelma. Neljä ensimmäistä päivää poljin Mustanmeren rantaa pitkin merta ihastellen satoja kilometrejä Välillä tie muuntui urbaaniksi väyläksi. Turkkilaiset voittavat ylivoimaisesti reissun kannustuskisan. Välillä en edes näe, mistä minulle huudetaan, ja varmuuden vuoksi nostan kättä tervehdykseksi. Tunnelma on oikein hyvä, ainoa riesa on vahan liian tiukka aikataulu.

Uusi pyörä on toistaiseksi selvinnyt mainiosti urakasta. Jopa ensimmäinen vuoristopäivä sujui hyvin. Olen päässyt sinuiksi Comanche Holidayn kanssa, eikä se enää oikuttele, kun riuhdon seisaaltaan pitkiä nousuja. Istanbuliin on vielä viikon matka.

Kuvia matkan varrelta Ylen Aamu-tv:n jutussa 24.06.2013:

1. Uuden pyörän kanssa Odessassa
2. Jokilaakso alhaalla vuoristossa Georgiassa lähellä Batumia
3. Leiri tietyömaan vieressä Valko-Venäjällä
4. Kirkko Minskissa
5. Kielletyn valkovenäläisen koulun symbolipatsas. Tulevaisuus on makaavien sotilaiden saappaiden päällä
6. Lehmät palaavat laitumelta ukrainalaisessa kylässä
7. Neuvostoaikainen silta, joka ylittää suurta Dneprjokea, on rapistunut pahasti Kiovassa
8. Kiova on kaunis kaupunki
9. Vanha pyorä päivää ennen varkautta Chisinaussa Moldovassa
10. Moldovalainen kaivo
11. Vastavihitty moldovalaispari hääkuvassa unikkokedolla
12. Transnistrian Tiraspolissa aika ja historia on monessa kerroksessa
13. Odessa on luova kaupunki
14. Odessa on myös raitiovaunujen kaupunki

Lainaus

Polkupyörällä Istanbuliin: puoli viikkoa lähtöön

Matti Rämö — Thu, 23 May 2013 22:20:56 +0000

Lähtö lähestyy, ja kotona kaaos kasvaa. Lattialle on kertynyt epämääräisten muovipussien parvia, joista pitäisi ponnahtaa esiin jalostunut lajitelma tarvikkeita arjen selviytymiseen kuuden viikon vaellukselle. Pakkaamisen sumea improvisaatio yllättää joka kerta, vaikka esineistön perusjoukko on jo kasassa vuoden takaiselta vaellukselta. Silti kaappien pöyhimiseen kuluu aikaa. Pakkaamista leimaa myös vääntö siitä, mikä on tarpeellista ja mikä ei. Ja jokaisen matkan päätteeksi olen havainnut, että mukana on ollut jotain, jonka tärkein funktio on ollut mielenrauhan ylläpito, ei todellinen tarve. Ajatukseni on, että on parempi raahata mukana vähän ylimääräistä kuormaa kuin hukata reissussa aikaa uusien hankintojen etsimiseen. Aikatauluni ovat useimmiten suht tiukkoja, ja eteenpäin pitäisi päästä sujuvasti. Asetelma juontuu lomapäivien rajallisuudesta sekä siitä, että suunnitteluvaiheessa keksin aina kuitenkin yhden mielenkiintoisen mutkan lisää reittiin.

Matkavalmistelut ovat edenneet poimuilevasti. Turkish Airlines on varmistanut, että paluulennolla on tilaa pyörälleni. Valko-Venäjän viisumikin on järjestynyt, mikä vaati hieman oletettua enemmän ponnisteluja. Viisumia varten jouduin lunastamaan majoituksen koko matkan ajaksi. Tosin siirtymiä varten viisumiajan alussa ja lopussa on yksi ylimääräinen päivä. Majoitus on varattu Minskiin, vaikken siellä tulekaan pysymään koko varausaikaa, eli käytännössä tulen maksamaan siitä, että saan ”oikeuden” puskatelttailuun matkan varrella. Onneksi hotellien varausruuhkan vuoksi venäläinen matkatoimisto tarjosi myös halvempaa hostelliyöpymistä. Minskissä majapaikka sitten rekisteröi minut, eikä sen takia tarvitse erikseen ilmoittautua poliisille maahan saapuneeksi. Optimistina oletan, ettei maasta poistuessa tule ongelmia majapaikkakäsitteen venymisestä. Ylimääräisenä ongelmana saattaa olla se, ettei rajanylityspaikalla välttämättä pääsee rajan yli pyörällä. Ongelman voinee tarvittaessa ratkaista liftaamalla. Toivottavasti draaman kaarta ei kerry liikaa mahdollista tulevaa kirjaa varten.

Täyshuollettua pyörää olen ajanut sisään 800 kilometrin verran. Peräkkäisinä viikonloppuina polkaisin Porvooseen ja takaisin, jotta sain tuntumaa yli sadan kilometrin päiviin. 7-8 tuntia satulassa/päivä on hieman eri asia kuin arkisempi 3-4 tuntia, ja toinen kerta sujuikin selvästi ilmavammin, vaikka reitti oli pidempi ja kumpuilevampi. Siirtyminen talvivaatetuksesta kesäasuun on vaatinut myös testailua, sillä reissussa rähjääntyneitä vaatekappaleita on ehtinyt kertyä uusittavaksi tavanomaista enemmän, mm. housut ja kengät. 8 vuotta vanha ajotakkikin alkaa olla lähellä taipaleensa päätöstä, mutta uskaltaudun sillä vielä matkaan, koska kakkostakki lähtee tavanomaisesti mukaan, eli ajotakin hajoaminen ei olisi liian paha tappio. (Olisin jo aikaa sitten hankkinut uuden samanlaisen ajotakin, mutta mainio malli on poistunut markkinoilta, niin kuin usein hyvät tuotteet katoavat pakonomaisen uudistus- ja kehitysvimman pyörteissä).

Matkareitti on täsmentynyt. Baltian läpi on tarkoitus seurailla pikkuteitä, mutta kuitenkin suhteellisen suoraan kohti Vilnaa. Valko-Venäjän läpiajoon tuskin tulee paljoa improvisoituja osuuksia, Kiova–Odessa-välille löytynee joitakin rinnakkaispätkiä, ettei ihan koko matkaa tarvitse körötellä isoilla valtaväylillä. Ja siten Odessassa selviää, kuinka realistista on tai ei ole hankkia nopeasti lauttalippu Mustanmeren poikki Georgiaan.

Ajatus Kaukasuksen-mutkasta kiehtoo suunnattomasti, ja olen jo ehtinyt fantasioida myös erilaisia lyhyitä vuoristo-osuuksia, sillä Kaukasuksen vuoret ovat maantieteilijälle pieni pyhiinvaelluskohde, ei ihan niin ihmeellinen kuin esimerkiksi Islanti, mutta kuitenkin vahva tutkailualue, sillä Kaukasus on kuuluisa aivan ainutlaatuisista ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeistään, joiden rikas kirjo ahtautuu suppealle alueelle nopeasti muuttuvien erilaisten ympäristöjen jatkumoksi. Kaukasukselle pitäisikin mennä ajan kanssa. Alue on kuitenkin niin kiihkeän poliittisen turbulenssin kourissa, sitä se on ollut jo muutaman vuosituhannen, että liikkuminen maasta toiseen on lievästi sanoen vaikeaa. Ehdin jo pohtia vahvaa symbolista vaellusta Raamatun vedenpaisumuksesta tutun Araratvuoren seuduille Jerevanin lähelle Turkin ja Armenian rajaseudulle, mutta sitten Istanbulissa opiskeleva tyttäreni ehti huomauttaa, ettei Armenian ja Turkin välinen raja ole ollenkaan. auki. Maiden välejä hiertää vuosien 1915-1923 armenialaisten kansanmurha osmanien valtakunnassa. Nyky-Turkkikin haluaa järjestelmällisesti yhä kieltää tragedian, jonka suuruusluokka on lähellä natsisaksan juutalaismurhia. Kaukasus on poikkeuksellisen vaikeaa seutua monessa suhteessa.

Mutta ellei haaveeni Georgia-lautasta toteudu, niin myös reitillä Mustanmeren länsirannalla riittää mielenkiintoisia seutuja. Niin tai näin matkakuume on jo ponnahtanut aika akuutteihin arvoihin. Ennen lähtöä on vielä tiedossa vierailu 25.5. lauantain Aamu-tv:ssä noin klo 9.40, minkä jälkeen karavaanini suuntaa Kaisaniemeen. Siellä päivystän Maailma kylässä -järjestöteltassa Helsingin Polkupyöräilijöiden (HePo) ständillä, jonka osoite on isossa teltassa B178. Ajatus on tuoda myös matkapyörä näytille. Rautatientorin Amazon-lavalla olen äänessä klo 15.40. Sunnuntaina vähintäänkin käväisen järjestöteltassa, ehkä olen siellä koko päivän. Tämä riippuu pakkaamisen vaiheesta. Lähtö on maanantaiaamuna Tallinnan-lautalla.

25.5. Tunnelmia HePon ständiltä ja Aamu-tv-vierailu (alkaa kohdasta 37.18, nähtävissä 24.6. saakka)

Istanbul-polkaisua voi seurata Teksti-TV:n kuntoliikuntasivuilta: hakemisto on sivulla 830, sivulla 835 on lyhyt tausta matkalle sekä ttv-grafiikalla askarreltu kartta, sivulle 836 kertyy 2-3 tekstiviestiä viikossa tien päältä. Tämä blogisivu päivittynee epäsäännöllisen säännöllisesti 3-6 kertaa 6 viikon matkan aikana.

9.6. alkaa Yle Puheessa Polkupyörällä Intiassa: lehmiä, jumalia ja maantiepölyä –äänikirjan luenta. Puolen tunnin jaksoihin niputetut kymmenminuuttiset kuullaan sunnuntaiaamuisin klo 8.05. Jaksojen jälkeen ne ilmestyvät Yle Areenaan, jossa on jo kuunneltavissa ja ladattavissa ensimmäinen matkakirjani Rengasrikkoja Saharassa. Teksti-TV-sivuilla 837-839 on lisäinfoa, mm. vuoden 2008 Intia-polkaisun yhteenveto ja kartta sekä kootusti matkan tekstiviestit tien päältä. Yle Areenasta löytyy myös Yle Puheen 14.5.-pyöräilyilta, jossa Marko Miettinen jututtaa allekirjoittanutta sekä luontotoimittaja Mikko Peltsi Peltolaa.

Lainaus

Polkupyörällä Istanbuliin: neljä viikkoa lähtöön

Matti Rämö — Sat, 27 Apr 2013 10:54:29 +0000

Kesän pyöräreissu suuntautuu Istanbuliin. Alun perin tämän vuoden matkan piti viedä karavaanini Himalajalle Intiaan, mutta hanketta ovat viivästyttäneet mahdolliset uudet mediarönsyt, joiden rahoituksen selvittäminen on kestänyt paljon odotettua pidempään. Ja lisäksi nämä rönsyt ovat pahasti vastatuulessa, eivätkä Himalaja-matkaraportoinnin uudet kuvalliset ulottuvuudet juuri nyt vaikuta kovin todennäköisiltä. Mutta kaikesta huolimatta operaatiossa on hyvääkin saldoa, sillä ylimääräisen viiveen aikana tyttäreni onnistui pääsemään Erasmus-opiskeluvaihtoon Istanbuliin, ja matkakohteen muuttaminen käy nyt sujuvasti.

Siispä kohti Istanbulia. Reitti on vielä auki. Välietappina on Odessa Ukrainassa, sinne suorin reitti kulkee Valko-Venäjän kautta. Valko-Venäjän viisumia varten tarvitsen kutsun paikallisesta matkatoimistosta, mikä käytännössä vaatii suhteellisen tarkkaa arviota Minskiin saapumisesta, eli mille päivälle hotelliyö pitäisi varata. Haluanko ryhtyä aikatauluttelemaan terapiamatkaa viisumin vuoksi vai polkisinko suosiolla reilut 300 kilometriä pidemmän lenkin Puolan kautta? Turhat aikataulut syövät terapiavaikutusta, kun pitää ryhtyä laskemaan päivän kilometritavoitteita. Tien päällä voi kuitenkin sattua kaikenlaista. Rengasrikot, tuuli, sade, hirmuinen helle, eksymiset tai huonosti nukutut yöt voivat hidastaa menoa niin, että aiottuja päivämatkoja kannattaa lyhentää. Mutta Valko-Venäjä avaisi ihan uutta horisonttia nyky-Euroopan jäsentämiseen. Viisumin hakeminen saattaa sittenkin olla hyvä idea, nyt pitäisi vaan toimia melko nopeasti eikä enää pähkäillä.

Odessasta on kaksi vaihtoehtoa jatkaa eteenpäin. Läntinen reitti vie Transnistrian kaistaleen ja Moldovan kautta Romaniaan ja Bulgariaan. Myös Transnistrian-vierailu toisi varmasti uutta näkökulmaa Eurooppaan, sillä vuonna 1990 itsenäisyysjulistuksen antanutta maata ei ole kovin moni valtio tunnustanut. Alue on neuvostoajan jäänne, joka jatkaa olemassaoloaan ikään kuin ratkaisemattomana kysymysmerkkinä. Itäinen reitti tarkoittaisi puolestaan lautan ottamista Mustanmeren poikki Georgiaan. Ajatus saapumisesta Istanbuliin idästä on pyörinyt päässäni viimeiset kaksi viikkoa kuin levoton uni, jonka haluan katsoa yhä uudestaan. Georgian-mutka tarkoittaisi Pohjois-Turkin koluamista Mustanmeren etelärannikkoa pitkin. Georgia-vaihtoehtoa jarruttaa epäilys siitä, kuinka sujuvaa on lauttalipun hankkiminen Odessassa. Lauttayhtiö ilmoitti nettisivullaan vielä reilu viikko sitten tulevia aikataulujaan vain parin viikon päähän, viime päivinä aikahaitari on venähtänyt kuukauteen. Suoria risteilyjä Georgiaan on 1-2 viikossa. Lautan odottaminen ei kuitenkaan saisi kestää Odessassa kolmea-neljää päivää pidempää, muutoin aikataulu kiristyy terapiarytmejä kiivaammaksi.

Strategiani on polkea Odessaan ja päättää siellä, kuinka reissua kannattaa jatkaa. Tavoite on ehtiä viettää viikko Istanbulissa tyttäreni kanssa. Luultavasti viikko on aivan liian lyhyt aika Istanbulia varten, mutta silti se olisi kohtuullisen hyvä ikkuna kaupunkiin, joka on kiehtonut siitä saakka, kun luin murrosikäisenä Mika Waltarin kirjan Johannes Angelos. Teos kertoo Konstantinopolin piirityksestä vuonna 1453, ennen kuin osmanit valloittavat sen ja kaupungista tuli imperiumin uusi pääkaupunki Istanbul. Kaksikymppisenä kun matkasin maitse Intiaan, reittini kulki 80-luvulla Istanbulin kautta. Helmikuiset talvipäivät kaupungissa olivat harmaita, ja niiden mielikuvat jäivät sittemmin pitkän reissun muun mentaalikuvaston varjoon, kun kolmen kuukauden lifti/juna/linja-autovaellus vei Milanosta Delhiin. Paluu 28 vuoden jälkeen Istanbuliin on varmasti sykähdyttävää.

Matkan lähtövalmistelujen konkretia rajoittuu toistaiseksi Istanbul - Helsinki-paluulennon hankkimiseen ja reissupyörän kotiutumiseen luottomekaanikon pajalta. Sisäänajo ei ole vielä edes alkanut, sillä olen yhä kolunnut kakkospyörällä Vantaanjoen varren latupohjien jäänteitä nastarenkaiden kanssa. Itse asiassa kesäreissun ajatuskin tuntuu vielä vieraalta, sillä ajovaatetuksen suhteen olen vielä huomattavasti lähempänä talvea kuin kesää. Esimerkiksi kevään varma merkki, avonaisiin ajohanskoihin siirtyminen, on vieläkin vaiheessa, kun joka toinen päivä tarvitsee yhä talvisia kokohanskoja. Kevääseen virittäytymisestä ovat onneksi huolehtineet mustarastaiden energiset konsertit ja valon huikea määrä.

------------------------

Toimittaja Raili Tuikan arvio Polkupyörällä Islannissa -kirjasta Teksti-TV:n nettiarkistossa

Kirja-arvio Kauppalehden blogissa

Seuraava esiintyminen on Lappeenrannan kirjastossa 13.5. klo 18

------------------------

Friikkipyöräilyä Kaliforniasta, kun satula on neljän ja puolen metrin korkeudessa (4 minuutin video)

Lainaus