Blogit - Transnistria

Polkupyörällä Ukrainan halki Istanbuliin

Matti Rämö — Sun, 08 Feb 2015 03:35:33 +0000

Fillarireissu Helsingistä Odessaan ja Mustanmeren poikki Georgiaan ja Itä-Turkista Istanbuliin on jalostunut kirjaksi saakka. Kirjallinen matka on kulkenut värikkäiden tunnemaisemien lisäksi myös syvälle alueen historiaan.

Seitsemäs matkakirjani lähti painoon, sieltä se tulee maaliskuun alussa. Ankaran väännön jälkeen olo on uuvahtanut. Tällä kertaa aikataulujen kitkaa lisäsi tavallista syvempi sukellus matka-alueen historiaan. Ukrainan ja Krimin tapahtumat kannustivat pöyhimään menneisyyttä kauas neuvostoaikojen taakse. En ollut tiedostanut sitäkään, kuinka monisyinen suuren osmani-imperiumin vallan kaari olikaan. Turkkilaisten valtakunta ehti kasvaa suuremmaksi kuin Rooman valtakunta.

3 500 kilometrin matkan eläminen uudestaan kirjoittamisen kautta oli jälleen vahva kokemus niin hyvässä kuin pahassa. Keveä polkemisen riemu vuorotteli raskaiden taipaleiden kautta maastoöihin rajussa ukonilmassa ja Odessan synkkään hetkeen, jolloin kaikki tuntui romahtavan, kun pyörä varastettiin. Kävin syystalven aikana läpi samat onnen, ilon, epävarmuuden, turhautumisen ja pelon tunteet, jotka koin matkalla. Kirjoittaessa teksti kulkee jouhevasti eteenpäin silloin, kun sen tunteet ovat eläviä eivätkä vain muistikuvia jo eletyistä hetkistä.

Tunnetilojen esiin nostattamisessa auttaa kirjoitusmusiikki, jonka loputtomat toistot vievät yhä uudestaan matkalle ja sen tuntemuksiin. Pavlovin koiran ehdollistumisreaktio auttaa vireen löytämisessä. Tämänkin matkan"sountrackina" on mielikuvia ja tuntemuksia nostattanut berliiniläisen ambientmusiikin guru Klaus Schulze. Tällä kertaa kappaleena on ollut My Ty She vuodelta 2007. Lisäapua antoi oregonilainen säveltäjä Sam Rosenthal. Nämäkin helmet olen löytänyt Yle Radio 1:n Jukka Mikkolan Avaruusromua-ohjelmasta.

Kirjoitusmatkalla perille pääsyn euforia sai Istanbulissa erikoisia mausteita sekä historian että Taksimin aukion mielenosoitusten kautta. Koin uudestaan kyynelkaasuisilla kujilla juoksentelun. Historiaosiossa pystyin eläytymään Konstantinopolin piiritykseen vähän liiankin hyvin, silla kirjan kirjoittamisen aikana valmistauduin vanhan Teksti-TV-toimituksen alasajoon. Suuren sulttaanin tykit moukaroivat kaupungin muureja, ja kaupunkilaiset näkevät synkkiä ennusmerkkejä siitä, kuinka Pyhä Henki poistuu Konstantinopolista.

Vaiherikas fillarieepos jäsentyy 12 kappaleeseen:

Kesän onnea Baltian pikkuteillä
Väinäjoelta Valko-Venäjälle
Minskin kielletty koulu
Tšernobylin kunnailla
Seitsemän kukkulan Kiova
Panssarivaunuja Transnistrian rajalla
Shokkihoitoa Odessassa
Mustanmeren poikki Georgiaan
Turkissa Mustanmeren rantatiellä
Vuoriston poimuissa Anatolian laatan reunalla
Ihmeellinen Istanbul
Kaasua, komisario Erdoğan!

Matkasta on Yle Areaanassa myös 50 lyhyen videoklipin sarja, joka on tiivistetty 9 minuutin koosteeseen.

Lainaus

Videopäiväkirja Polkupyörällä Istanbuliin: osa 4/10, Transnistria ja Moldova

Matti Rämö — Sat, 07 Sep 2013 20:34:01 +0000

Videot kertyvät Yle Areenaan noin 50-osaiseksi klippisarjaksi Polkupyörällä Istanbuliin osoitteeseen http://areena.yle.fi/tv/istanbuliin. Areenaan ilmestyy nyt uusi jakso joka ilta klo 20. Tässä blogipäivityksessä ovat jaksot 16-21.

Odessasta lähtevän Georgian-lautan aikataulujen vuoksi jää ylimääräistä aikaa tehdä pieni koukkaus länteen, ja ajatus vierailusta Transnistriaan, maahan, jota ei ole virallisesti olemassakaan, kiehtoo mieltäni. Vaikka puolen miljoonan asukkaan Transnistria ei ole saanut kansainvälistä tunnustusta olemassaololleen, se on kuin itsenäinen valtio ja sillä on oma valuutta ja omat puolustusvoimat. Kansainvälisen oikeuden silmissä se on osa Moldovaa.

Aika on hidastunut neuvostoajan vuosiin Transnistrian toiseksi suurimmassa kaupungissa. Dubasarissa on leppoisa tunnelma, ja pientaloalueen kadulla on myynnissä vadelmia aivan rajan pinnassa, vaikka itsenäisen kapinamaakunnan ja emä-Moldovan naapurisuhteet ovat kireät. Sormet vielä marjoista punaisena saavun raja-asemalle. Rajasillan panssarivaunut jäävät sentään kuvaamatta, kun itsesuojeluvaisto kehottaa sulkemaan kameran juuri ennen passintarkastusta. Panssarit ovat sillan kummassakin päässä, ja vasta sillalta lähtevän jyrkän mäen päällä on sitten Moldovan tulli. Mutta tämä osuus jää kuvaamatta. (Karavaanini osalta dramatiikkaa lisää se, että ilmeisesti pari päivää aiemmin pientareelta löytämäni lasinsirun jämä muhii vielä ulkorenkaassa, ja joudun pumppailemaan rengasta paitsi juuri ennen Dubasaria, niin myös heti toisen Transnistrian rajapanssarivaunun jälkeen, ja sitten vasta rajan jälkeen vetäydyn mäen päällä huoltoasemalle rengastöihin).

Yöksi olin venyttänyt pimeässä Moldovan pääkaupunkiin Chisinauhun saakka. Majapaikan etsiminen ei oikein mennyt niin kuin olisi pitänyt, ja päädyin luksuskuherrusluukkuun rengastöihin. En sentään etsinyt sisärenkaan reikää kaksipaikkaisessa poreammeessa. Yö venyi kuitenkin pitkälle rengastöissä, ja tämä video lähtee siitä, kun univelkaisena hotellin pihalta suunnistan kaupunkiliikenteeseen. Pikkubussit ohittavat läheltä Moldovan pääkaupungissa, vaikka muutoin liikenne ei olekaan yhtä hektistä kuin Ukrainan isoissa kaupungeissa. Kyrillisten kirjainten maailmasta on outoa piipahtaa päiväksi länsiaakkosia katselemaan. Ja kuin luonnostaan alan puhua italiaa paikallisten kanssa, sillä suhteellisen monella on jonkinlainen yhteys kielisukulaismaahan italiaan.

Kun suunnistelen keskustasta kohti itään menevää maantietä, joka vie takaisin kohti Transnistriaa, kohtaan paikallisen Aamu-tv:n kuvaajan, joka on palaamassa pyöräretkeltä maaseudun maastoista. Ja hän ryhtyy opastamaan Chisinaun laitamille. Matkan varrella pysähdellään pienillä toreilla. (Ja itse asiassa käväisemme myös pyöräliikkeessä hankkimassa uuden varaulkorenkaan, sillä luksusluukussa olin vaihtanut myös ulkorenkaan.)

Vuoden 1992 taisteluissa kapean Transnistrian kaistaleen ja Moldovan raja asettui Benderin liepeille kaupungin länsipuoliselle ylängölle. Omassa kartassani Bender/Tighina asettuu Moldovan puolelle rajaa, ja hieman hämmentyneenä päädyn ukkosmyrskyn jälkeen sadeviitta päällä jonottelemaan tullissa pieneen, kuumaan ja kosteaan huoneeseen parinkymmenen muun kanssa oikeaa leimaa maahantulolippuseen. Puolessa tunnissa selviän takaisin satulaan, ja video alkaa, kun reipas lasku vie rajalta Benderin liepeiden kautta Dniestrjoen sillalle, joka on yhä vartioitu sotilaskohde. Matkalla ohitan poliisien tarkkailupisteen ja museopanssarivaunun ennen siltaa, jonka päässä on avoin tiesulku. Pari sotilasta tyytyy seisoskelemaan passiivisina, ja jätän kameran käyntiin sillalle. Matkaa Transnistrian pääkaupunkiin Tiraspoliin on joelta 10 kilometriä.

Illansuussa Transnistrian pääkaupunki virkoaa eloon ukkosmyrskyn jälkeen. Reitti kulkee Tiraspolin ydinkeskustan läpi monen aikakerroksen poikki. Neuvostoaikaisia symboleja on yhä paralamenttireknnuksessa, ja Lenin valvoo ulkona rakennuksen arvokkuutta. Ikuinen tuli kuuluu asiaan, ja se on Suuren isänmaallisen sodan muistoksi eikä Moldovasta irtautumisen kunniaksi. Keskustan kaduilla on väkeä siellä täällä. Kaupunki näyttää yllättävän modernilta, eikä samalla tapaa pysähtyneeltä kuin Dubasari (jossa sielläkin oli hyytäväksi ilmastoitu moderni valintamyymälä). Seuraan tarttuu vaitelias pyöräilevä nuorukainen, jolla on hyvä, välkkyvä takavalo. Yhteisiä sanoja on melko niukasti, kun venäjän taitoni on niin kovin niukka, mutta saan selvitettyä jotakin reissustani sentään Myös johdinautojen sähkölinjan korjausyksikkö on liikenteessä. Kaiken kaikkiaan kolmen minuutin videoon tiivistyy lähes puolen tunnin otos.

Yön pimeydessä Transnistrian rajalta Odessaan. Pimeys alkaa jo melko heti Tiraspolin jälkeen, ja poljen hiljaisessa pimeydessä yli tunnin Transnistrian ja Ukrainan rajalle, jossa on hyvä, pikku puoti sekä pari juottolaa. Illallistan kaupan edessä kuunnellen nuorten ryypiskelyä ulkoterassilla. En muista aiemmin olleeni ihan tällaisella raja-asemalla, sosiaalinen vireys liittyy myös kylään, joka on aivan raja-aseman kupeessa. Tankkailun jälkeen suunnistan taas pimeälle tielle. Ja video alkaa tästä kohtaa. Satunnaisten autojen valot rikkovat pilkkopimeää vielä puolenyön tienoilla, ennen kuin jään polkemaan aivan yksin hiljaisuuteen. Omat ajovaloni ovat suht hyvät, mutteivat niin hyvät, että ne näkyisivät kirkkaina videolla. Parilla pikkutauolla selviän viiden tunnin pimeäpolkaisusta. Sysimusta yö väistyy vasta aamunkoitteessa Odessan liepeillä.

Lainaus

Polkupyörällä Istanbuliin: matkakuvia osa 2/3

Matti Rämö — Fri, 12 Jul 2013 19:48:22 +0000

Istanbul-polkaisun kuvakoosteen osa 2/3 kertoo reissutunnelmista Ukrainassa, Moldovassa ja Transnistriassa.

Ensimmäinen leiriaamu Ukrainassa maissipellon reunassa. Maantie on tuuhean puurivistön toisella puolella parinkymmenen metrin päässä.

Leirielämä ei ole puskissaakaan yksinäistä.

Illalla on hyvä palata laitumelta kotiin.

Kiovassa kohtaa monen aikakauden arkkitehtuuri...

... ja välillä miljöön harmonia on hieman sekavaa.

Dneprin ylittävä neusvostoaikainen silta kaipaa jo vähän ehostusta.

Kiovan massiivinen Äiti kotimaa -patsas tervehtii kukkulan päältä sotureita, jotka taistelivat Suuressa isänmaallisessa sodassa.

Äiti kotimaan jalkojen juuressa. Äiti kotimaan identiteetti on muuttunut suuren sodan jälkeen.

Ehdin ostaa mansikoita maantien varrelta juuri ennen rajua ukkoskuuroa...

joka Ukrainassa lähes joka päivä kruunasi helteisen iltapäivän.

Raisut kuurot riepottelivat leiriäni kahdesti myös yöllä.

Vauhdikkaat U-käännökset kuuluvat ukrainalaiseen ajokulttuuriin.

Mutka kohti Transnistriaa ja Moldovaa vie reippaasti kumpuileviin maisemiin. Horisontin taaimmainen harjanne on jo Transnistriassa, joka sijaitsee Dnestrjoen kapealla tasangolla jyrkkien kukkulaharjanteiden välissä.

Puolen miljoonan asukkaan Transnistria on jäänne neuvostoajan asutuspolitiikasta. Neuvostoliiton hajottua Transnistrian venäläisväestö ei halunnut liittyä Moldovaan, jossa oli herännyt vahva romanialaismielinen kansallisliike, eikä myöskään Ukrainaan. Vaikka Transnistria ei ole saanut kansainvälistä tunnustusta olemassaololleen, se on kuin itsenäinen valtio ja sillä on oma valuutta ja omat puolustusvoimat. Kansainvälisen oikeuden silmissä se on osa Moldovaa. Suurimmalla osalla transnistrialaisia on joko Ukrainan, Venäjän tai Moldovan kaksoiskansallisuus.

Vaikka Transnistriassa neuvostoajan symbolit ovat yhä käytössä valtiovallan tunnuksina, niin myös täällä ortodoksinen kirkko elää vahvaa renessanssia vuosikymmenten sorron jälkeen...

...ja uusi aika on läsnä niin, että laajakaistayhteyksien nopeuskin hirvittää.

Moldovassa silmään pistivät länsimaiset aakkoset...

...sekä monet pienet vihjeet, jotka kertovat moldovalaisten yhteyksistä kielisukulaismaahan Italiaan.

Pitkin matkaa Baltiassa, Valko-Venäjällä ja Ukrainaissa bongailin upeita kaivokatoksia, mutta voiton vie tämä moldovalainen kaivo, jonka vesi maistui helteisenä päivänä kovin raikkaalta.

Vanha uskollinen matkakumppanini Moldovan Chisinaussa 20 tuntia ennen Odessan-katastrofia.

Ajoyön jälkeen varhainen aamu koittaa Ukrainan Odessassa, joka on vilkas ja luova kaupunki.

Odessa on myös ratikoiden kaupunki,

... ja valon ja varjon kiehtova kaupunki.

Omista tuntemuksista päälimmäisin on pyörävarkaus ja sen kanssa toimeentuleminen. Uuden pyörän hankinta onnistuu kuitenkin suhteellisen hyvin. Potjomkinin portailla potretissa uuden pyörän kanssa. Kyyhkyset liittyvät Odessan laivastotukikohdan viestintäperinteisiin.

Eikä ihme, että Sergei Eisenstein valitsi elokuvaansa portaat kuvauspaikaksi, sillä ne luovat erilaisia hienoja perspektiivimahdollisuuksia. Portaiden alapää on kaksi kertaa leveämpi kuin niiden yläpää.

Uuden pyörän ensimmäinen tosi testi oli selviytyä kuorman kanssa 25 kilometrin päähän Ilizevskin satamaan, josta lautta lähtee Mustanmeren poikki Georgiaan.

Matkakuvia osa 1/3: Baltia ja Valko-Venäjä

Matkakuvia osa 3/3: Georgia ja Turkki

Lainaus

Polkupyörällä Istanbuliin: Havza, Turkki 2850 km

Matti Rämö — Sat, 29 Jun 2013 06:55:15 +0000

Karavaani kulkee mukavasti uudellakin pyörällä. Vaikkei se olekaan varastetun vanhan veroinen.

Matkan toinen vaihe alkoi vahan sekavissa tunnelmissa. Halu päästä eteenpäin oli kuitenkin vahvempi tunne kuin menetyksen, pettymyksen ja vihan summa. Ensin satamaan 25 kilometrin päähän. Matkalla vierailu hautausmaalle, jonne vein tuoreita muovikukkia kappelin ulkoristille ja vietin hetken edesmenneen ystäväni kaunista sielua miettien.

Satamassa alkoi kolme vuorokautta kestänyt laivamatka Mustanmeren poikki Georgian Batumiin. Matka oli muuten hyvä, mutta siitä kului peräti vuorokausi satamassa, se oli vähän liikaa. Ensin lastattiin rekkoja ja junavaunuja ja toisessa päässä kelluttiin sataman lähettyvillä odottamassa, että Batumin piskuisesta satamasta vapautuisi laituripaikka. Itse risteily oli leppoisaa pakkolepoa, matkustajia oli noin 60, reilut parikymmentä rahtaria, parikymmentä venäläistä autokerholaista Kaukasuksen-ajoreissulla ja lopuista oli länsituristeja peräti kolme. Argentiinalainen saksofonisti Enrique Thompson konsertoi kannella yhdessä moskovalaisen räppärin, Roman, kanssa.

Batumissa oli tuskastuttavaa odotella sen vuoksi, että vaikka kuinka laskin päiviä, päädyin siihen, ettei Georgiaa varten jää kuin se saapumispäivä. Pettymys oli suuri, mutta on tarkempi päästä perille Istanbuliin ajoissa ja viettää edes pari päivää tyttären kanssa kuin ihastella Georgian vuoristometsiä, jotka ovat jotain aivan erityistä. Päädyin tekemään 20 kilometrin sisämaaretken, joka vei karavaanini jo hienoon jokilaaksoon vuorten keskelle. Huokailin nousevaa täyttäkuuta, joka kimmelsi virran juoksussa jylhissä maisemissa. Tänne pitäisi joskus palata ajan kanssa.

Yötä vasten polkaisin takaisin Batumiin ja sitten rajan pintaan. Yön vietin rantatörmällä maantiepenkereen puskissa. Törmä oli sen verran jyrkkä ja tila kapea, että sidoin pyörän varmuuden vuoksi matalaan puunrunkoon, ettei se vaan putoa alas.

Turkissa on polkaisu edennyt nyt viisi päivää ja aika vauhdikkaasti. Olen siirtynyt sisämajoitukseen, jotta voin pidentää ajopäiviä pimeän aikaan. Valtatie on niin hyvä ja leveä, ettei pimeäajo ole ongelma. Neljä ensimmäistä päivää poljin Mustanmeren rantaa pitkin merta ihastellen satoja kilometrejä Välillä tie muuntui urbaaniksi väyläksi. Turkkilaiset voittavat ylivoimaisesti reissun kannustuskisan. Välillä en edes näe, mistä minulle huudetaan, ja varmuuden vuoksi nostan kättä tervehdykseksi. Tunnelma on oikein hyvä, ainoa riesa on vahan liian tiukka aikataulu.

Uusi pyörä on toistaiseksi selvinnyt mainiosti urakasta. Jopa ensimmäinen vuoristopäivä sujui hyvin. Olen päässyt sinuiksi Comanche Holidayn kanssa, eikä se enää oikuttele, kun riuhdon seisaaltaan pitkiä nousuja. Istanbuliin on vielä viikon matka.

Kuvia matkan varrelta Ylen Aamu-tv:n jutussa 24.06.2013:

1. Uuden pyörän kanssa Odessassa
2. Jokilaakso alhaalla vuoristossa Georgiassa lähellä Batumia
3. Leiri tietyömaan vieressä Valko-Venäjällä
4. Kirkko Minskissa
5. Kielletyn valkovenäläisen koulun symbolipatsas. Tulevaisuus on makaavien sotilaiden saappaiden päällä
6. Lehmät palaavat laitumelta ukrainalaisessa kylässä
7. Neuvostoaikainen silta, joka ylittää suurta Dneprjokea, on rapistunut pahasti Kiovassa
8. Kiova on kaunis kaupunki
9. Vanha pyorä päivää ennen varkautta Chisinaussa Moldovassa
10. Moldovalainen kaivo
11. Vastavihitty moldovalaispari hääkuvassa unikkokedolla
12. Transnistrian Tiraspolissa aika ja historia on monessa kerroksessa
13. Odessa on luova kaupunki
14. Odessa on myös raitiovaunujen kaupunki

Lainaus

Polkupyörällä Istanbuliin: neljä viikkoa lähtöön

Matti Rämö — Sat, 27 Apr 2013 10:54:29 +0000

Kesän pyöräreissu suuntautuu Istanbuliin. Alun perin tämän vuoden matkan piti viedä karavaanini Himalajalle Intiaan, mutta hanketta ovat viivästyttäneet mahdolliset uudet mediarönsyt, joiden rahoituksen selvittäminen on kestänyt paljon odotettua pidempään. Ja lisäksi nämä rönsyt ovat pahasti vastatuulessa, eivätkä Himalaja-matkaraportoinnin uudet kuvalliset ulottuvuudet juuri nyt vaikuta kovin todennäköisiltä. Mutta kaikesta huolimatta operaatiossa on hyvääkin saldoa, sillä ylimääräisen viiveen aikana tyttäreni onnistui pääsemään Erasmus-opiskeluvaihtoon Istanbuliin, ja matkakohteen muuttaminen käy nyt sujuvasti.

Siispä kohti Istanbulia. Reitti on vielä auki. Välietappina on Odessa Ukrainassa, sinne suorin reitti kulkee Valko-Venäjän kautta. Valko-Venäjän viisumia varten tarvitsen kutsun paikallisesta matkatoimistosta, mikä käytännössä vaatii suhteellisen tarkkaa arviota Minskiin saapumisesta, eli mille päivälle hotelliyö pitäisi varata. Haluanko ryhtyä aikatauluttelemaan terapiamatkaa viisumin vuoksi vai polkisinko suosiolla reilut 300 kilometriä pidemmän lenkin Puolan kautta? Turhat aikataulut syövät terapiavaikutusta, kun pitää ryhtyä laskemaan päivän kilometritavoitteita. Tien päällä voi kuitenkin sattua kaikenlaista. Rengasrikot, tuuli, sade, hirmuinen helle, eksymiset tai huonosti nukutut yöt voivat hidastaa menoa niin, että aiottuja päivämatkoja kannattaa lyhentää. Mutta Valko-Venäjä avaisi ihan uutta horisonttia nyky-Euroopan jäsentämiseen. Viisumin hakeminen saattaa sittenkin olla hyvä idea, nyt pitäisi vaan toimia melko nopeasti eikä enää pähkäillä.

Odessasta on kaksi vaihtoehtoa jatkaa eteenpäin. Läntinen reitti vie Transnistrian kaistaleen ja Moldovan kautta Romaniaan ja Bulgariaan. Myös Transnistrian-vierailu toisi varmasti uutta näkökulmaa Eurooppaan, sillä vuonna 1990 itsenäisyysjulistuksen antanutta maata ei ole kovin moni valtio tunnustanut. Alue on neuvostoajan jäänne, joka jatkaa olemassaoloaan ikään kuin ratkaisemattomana kysymysmerkkinä. Itäinen reitti tarkoittaisi puolestaan lautan ottamista Mustanmeren poikki Georgiaan. Ajatus saapumisesta Istanbuliin idästä on pyörinyt päässäni viimeiset kaksi viikkoa kuin levoton uni, jonka haluan katsoa yhä uudestaan. Georgian-mutka tarkoittaisi Pohjois-Turkin koluamista Mustanmeren etelärannikkoa pitkin. Georgia-vaihtoehtoa jarruttaa epäilys siitä, kuinka sujuvaa on lauttalipun hankkiminen Odessassa. Lauttayhtiö ilmoitti nettisivullaan vielä reilu viikko sitten tulevia aikataulujaan vain parin viikon päähän, viime päivinä aikahaitari on venähtänyt kuukauteen. Suoria risteilyjä Georgiaan on 1-2 viikossa. Lautan odottaminen ei kuitenkaan saisi kestää Odessassa kolmea-neljää päivää pidempää, muutoin aikataulu kiristyy terapiarytmejä kiivaammaksi.

Strategiani on polkea Odessaan ja päättää siellä, kuinka reissua kannattaa jatkaa. Tavoite on ehtiä viettää viikko Istanbulissa tyttäreni kanssa. Luultavasti viikko on aivan liian lyhyt aika Istanbulia varten, mutta silti se olisi kohtuullisen hyvä ikkuna kaupunkiin, joka on kiehtonut siitä saakka, kun luin murrosikäisenä Mika Waltarin kirjan Johannes Angelos. Teos kertoo Konstantinopolin piirityksestä vuonna 1453, ennen kuin osmanit valloittavat sen ja kaupungista tuli imperiumin uusi pääkaupunki Istanbul. Kaksikymppisenä kun matkasin maitse Intiaan, reittini kulki 80-luvulla Istanbulin kautta. Helmikuiset talvipäivät kaupungissa olivat harmaita, ja niiden mielikuvat jäivät sittemmin pitkän reissun muun mentaalikuvaston varjoon, kun kolmen kuukauden lifti/juna/linja-autovaellus vei Milanosta Delhiin. Paluu 28 vuoden jälkeen Istanbuliin on varmasti sykähdyttävää.

Matkan lähtövalmistelujen konkretia rajoittuu toistaiseksi Istanbul - Helsinki-paluulennon hankkimiseen ja reissupyörän kotiutumiseen luottomekaanikon pajalta. Sisäänajo ei ole vielä edes alkanut, sillä olen yhä kolunnut kakkospyörällä Vantaanjoen varren latupohjien jäänteitä nastarenkaiden kanssa. Itse asiassa kesäreissun ajatuskin tuntuu vielä vieraalta, sillä ajovaatetuksen suhteen olen vielä huomattavasti lähempänä talvea kuin kesää. Esimerkiksi kevään varma merkki, avonaisiin ajohanskoihin siirtyminen, on vieläkin vaiheessa, kun joka toinen päivä tarvitsee yhä talvisia kokohanskoja. Kevääseen virittäytymisestä ovat onneksi huolehtineet mustarastaiden energiset konsertit ja valon huikea määrä.

------------------------

Toimittaja Raili Tuikan arvio Polkupyörällä Islannissa -kirjasta Teksti-TV:n nettiarkistossa

Kirja-arvio Kauppalehden blogissa

Seuraava esiintyminen on Lappeenrannan kirjastossa 13.5. klo 18

------------------------

Friikkipyöräilyä Kaliforniasta, kun satula on neljän ja puolen metrin korkeudessa (4 minuutin video)

Lainaus