Ceausescut ja minä – muokkaavatko uutismuistomme meitä?

Juhana Säilynoja — Thu, 09 Jan 2014 13:44:44 +0000

Mitä muistan vielä vuosienkin päästä? Mitkä uutiset jäävät mieleeni ja miksi?

Näitä aloin miettiä selaillessani Elävän arkiston sisältöä. Törmäsin aina välillä todella vanhoihinkin tuttuihin sisältöihin, mutta huomasin vain tietäväni ne. Muistin todella harvojen tapahtumat.

Ensimmäinen asia, jonka voin todella sanoa muistavani tapahtuneen yllätti minut. Se yllätti, koska tajusin olleeni hyvin nuori kun se tapahtui. Olin myös ajatellut, että muistaisin jotain ihanaa ja hauskaa.

Varhaisin uutismuistoni on Romanian diktaattorin Nicolae Ceausescun ja hänen vaimonsa Elenan teloitus.

Siitä mieleeni jäi vain tv-kuvassa maassa maanneet entiset maanjohtajat ja vanhempieni reaktiot. Miksi jonkun kuolema ei ole surullista, muistan miettineeni.

Vastaukseksi sain kuulla Ceausescujen teoista ja kansakunnan psyykestä. Tarpeesta aloittaa alusta ja saada kauhea aikakausi päätökseen.

En kyllä ymmärtänyt mitään.

Mutta tajusin, että tuo ensimmäinen muistoni uutisesta on varmasti muokannut ajattelumaailmaani ja ennen kaikkea kiinnostukseni kohteita. Nytkin huomaan jatkuvasti ajautuvani tekemään juttuja vallankumouksista, sodista ja murroksessa olevista yhteisöistä.

En tiedä koinko tuolloin välttämättä mitään heräämistä tai muuta, mutta oli mielenkiintoista muistella itseäni peilaten maailman tapahtumiin.

Mitä sinä muistat? Mikä on ensimmäinen uutistapahtuma, jonka muistat. Entä koetko sen jääneen elämään kiinnostuksissasi? Muistinvirkistykseksi voit selata Elävää arkistoa vuosittain ja tapahtumittain.

Lainaus

Muistumia 70-luvulta

Raili Löyttyniemi — Thu, 10 Oct 2013 13:56:28 +0000

Menin oppikouluun 1970-luvun alussa. Asuin pienellä paikkakunnalla, jossa elämä rullasi eteenpäin vailla yllätyksiä. Suomi oli vaatimaton, viaton maa, muu maailma kaukana jossakin. Presidenttinä oli aina ollut Kekkonen.

Kouluun tuli uusi tyttö, jonka perhe kävi hiihtolomalla Teneriffalla. Se oli ennenkuulumatonta. Me muut ihmettelimme, kuinka ihminen voi olla niin luonnottoman ruskea, keskellä talvea.

Tunneilla opittiin englantia, myöhemmin myös ruotsia ja saksaa. Eihän niille mitään käyttöä ollut: tiesin ilmankin että socker Sirkku-paketin kyljessä tarkoitti sokeria. Kylällä oli saksalaisia kesävieraita: lasten kanssa puhuttiin auttavaa englantia ja opittiin sanomaan nein ja danke. Englantia sentään kuuli radiosta ja televisiosta.

Minulla oli kirjeenvaihtokaverit Amerikassa ja Ranskassa. Ranskalaispoika asui paikassa, jonka nimi oli Pfaffenhoffen. Jo kylän nimi, pojan koukeroisella käsialalla kirjoitettuna, herätti romanttisia mielikuvia.

Vuosi 1975 oli pienen Suomen voittokulkua: Anne Pohtamo valittiin Miss Universumiksi ja Annella oli eksoottinen poikaystävä, Jacques de la Fontaine - miten soinnukkaalta nimi kuulostikaan!

Kesällä Suomessa järjestettiin ETYK-konferenssi. Televisiouutisissa näkyi mustia autoja ja maailman johtajia, meidän Finlandia-talossa! Televisiomme oli mustavalkoinen, mutta monilla oli jo värivastaanotin.

Oppikoulun uskonnonopettaja lähti Australiaan lähetystyöhön. (Australiaan? Muistanko väärin: onko sielläkin tehty lähetystyötä?) Lähetimme hänelle piirtämämme kortin, jossa opettaja oli kengurun taskussa. (Skippyä oli meillä katsottu ahkerasti). Kiitoskirjeessä opettaja kertoi, että Australiassa ei tiedetä Suomesta mitään, vain Lapuan patruunatehtaan räjähdys oli mainittu lyhyesti uutisissa.

Muutamia kaukaisia sukulaisia oli muuttanut Ruotsiin Boråsiin. Ei niihin yhteyttä pidetty, kun välimatka oli niin pitkä. Tehtaalla kuulemma olivat töissä ja hyvin pärjäsivät.

Ensimmäiselle ulkomaanmatkalleni, ruotsinristeilylle pääsin rippikoulukesänä. Käytiin katsomassa kuninkaanlinnan vahdinvaihtoa ja ostin matkamuistoksi punaisen taalainmaan hevosen. Laiva oli punainen Viking line ja nukuimme istumasalongissa. Ruotsiksi se oli Sittsalong.

1980-luvulla muutin Helsinkiin opiskelemaan. Olin mukana hämäläisosakunnan toiminnassa, koska aktiivijäsenet saivat vapaalippuja Tavastialle. Kun osakunnalle tuli vieraaksi opiskelijadelegaatio Neuvostoliitosta, tehtävämme oli järjestää ryhmälle ohjelmaa. Halusivatko vieraat kenties Bottalle tai Vanhalle? Ei, he halusivat jumalanpalvelukseen Taivallahden kirkkoon. Entä halusivatko vieraat majapaikkaansa jonkun videon?. Tottakai: ryhmän yksimielinen toivomus oli Jesus Christ Superstar. Kiersimme videovuokraamoita, mutta videota ei löytynyt. Yhdestä vuokraamosta kerrottiin, että meillä kyllä on ollut, mutta venäläiset varastivat sen.

Mekin teimme opiskelijaporukalla reissun Leningradiin. Aholaidan sukkahousuilla sai pullon venäläistä kuohuviiniä ja Lasso-farkuilla olisi elänyt viikon.

Myös Tallinnassa käytiin, laivan nimi oli Georg Ots. Viisumin hankkiminen oli monimutkainen juttu. Satamassa tiukkailmeinen passintarkastaja sai syyttömänkin tuntemaan itsensä syylliseksi.

Yksi seurueemme jäsenistä halusi viedä kahvipaketin Lasnamaen lähiössä asuvalle sukulaistädille. Taksinkuljettajaa piti puhua pitkään ympäri ennen kuin hän suostui ajamaan pyydettyyn osoitteeseen. Rähjäisessä kerrostalossa asuva täti oli yhtä hermostunut kuin taksinkuljettaja, ja hätisti meidät kiireesti pois.

Vähitellen ovet maailmalle aukesivat: kesätöihin lähdettiin Ruotsiin, jotkut lähtivät työleirille tai kibbutsille, kesällä reilattiin Euroopassa. Moni lähti opiskelijavaihtoon ja suomalaisessakin opiskelija-asuntolassa tapasi stipendiaatteja Meksikosta, Japanista ja Israelista. Pääsimme puhumaan saksaa ja englantia, matkustamaan eksoottisilta kuullostaville paikkakunnille. Muusta maailmasta tuli osa meidänkin maailmaamme.

Muisti-historiasarja televiossa

Lainaus

Blogit - Muisti

Ceausescut ja minä – muokkaavatko uutismuistomme meitä?

Muistumia 70-luvulta