Blogit - elokuvat

Yksi tarina, monta tulkintaa

Venla — Fri, 21 Mar 2014 15:36:55 +0000

Oletko joskus katsonut elokuvan, jossa ei ollut kirjasi lempikohtausta? Entä elokuvan jossa oli silmään pistäviä virheitä kirjaan nähden? Mitä jos tarinan loppu ei olekaan se mitä olet lukenut? Myönnän itse pari kertaa tarkistaneeni elokuvan jälkeen kirjan kannen ja miettinyt, katsoinhan varmasti oikean elokuvan?

Paljon sivuja, vähän aikaa
Kirjat ovat pitkiä ja niitä voi lukea pätkissä. Elokuva kestää kuitenkin keskimäärin kaksi tuntia ja se katsotaan yleensä kerralla alusta loppuun. Koko kirjaa ei elokuvaan pystytä kokoamaan, joten joitain kohtauksia on syytä karsia. Mutta mitä jos jokin merkittävä kohtaus jää pois?

Harry Potter ja liekehtivä pikari -kirja alkaa Harryn herätessä Dursleyn luota. Elokuvassa ei kuitenkaan mainita koko Dursleyn perhettä tai siellä tapahtuneita asioita. Tämä oli mielestäni sääli, sillä Dursleyn perhe on ollut mukana jokaisessa kirjassa ja on sillä tavoin oleellinen osa Harry Potterin tarinaa. Dursleyn perhe toi kirjaa lukiessa aina pienen hymyn huulille. Elokuvan tekijät saavat kuitenkin anteeksi. Lopputulos oli toimiva, niin kuin aina.

Turha hahmo?
Kirjassa muistat lukeneesi henkilöstä, mutta elokuvassa henkilöä ei näy eikä kuulu. Pienen roolin kohdalla vaikutus ei juoneen nähden ole mullistava, mutta se jää ainakin minua häiritsemään. Miksei häntä voinut ottaa mukaan elokuvaan?

Nälkäpelin Matkijanärhi-kirjassa pormestarin tyttö Madge, ojentaa Katnikselle matkijanärhi-rintaneulan muistoksi vyöhykkeestä 12. Madgea ei kuitenkaan näy koko elokuvassa. Mielestäni tämä oli kaunis ele ja hahmo olisi pitänyt olla elokuvassa, vaikkei suuresti vaikutakaan juoneen.

Vaihdoksen motiivi hukassa
Elokuvissa on paljon inhimillisiä huolimattomuusvirheitä, sekä aikaa säästäviä pieniä juonen muutoksia. On kuitenkin asioita joiden muuttamiselle ei ole mitään järkevää syytä.

Stephen Kingin kirjassa Hohto esiintyy usein huoneen numero 217. Elokuvassa huoneen numero on kuitenkin 237. Huone on merkittävässä asiassa, mutta ei kai numerolla pitäisi olla mitään väliä? Huoneen tärkeys ja numeron hokeminen toistuu kuitenkin niin monta kertaa, että numeron vaihdos on erittäin häiritsevä.
Eikö sitä ole muka huomattu?

Mullistava loppukäänne

Olen katsonut elokuvan Aamiainen Tiffanylla monta vuotta sitten. Koko tämän ajan olen elänyt siinä uskossa, että tarinan loppu on ollut perinteisen kliseinen. Paul ja Holly saavat onnellisena toisensa. Eräs kaverini sattui kuitenkin huomauttamaan, että kirjassa loppu on päinvastainen. En ollut uskoa korviani, joten päätin lukea kirjan. Kirjan lopussa Holly katoaa, joten elokuvan loppu on täysin käänteinen. Päätös muuttaa koko tarinan juonen. Eikö elokuville osata tehdä surullisia loppuja?

Millaiset kirjan ja elokuvan erot sinulla ovat jääneet mieleen?

Lainaus

Tosihifistin 7 rahanarvoista vinkkiä kotiteatterin rakentajalle

Panu Vatanen — Fri, 08 Jun 2012 06:53:06 +0000

Petri Teittinen on henkeen ja vereen elokuvamies. Hän asuu yhdessä Suomen komeimmista hifikodeista, josta löytyy muun muassa kolme elokuvateatteria ja huikea yli 10 000 elokuvan leffakokoelma.

Teittisen vinkit kotiteatterin rakentajalle:

1. Sijoita ruutuun ja kaiuttimiin. Oletetaan, että 20 neliömetrin huoneesta remontoidaan kotiteatteritila, jonka kalusteet (sohva yms.) on jo hankittu ja laiteostoksiin on varattu 5 000 euroa. Sijoittaisin rahat näin: 2 000 euroa kuvaan (tv tai videoprojektori + valkokangas), toinen reilu 2 000 euroa kaiuttimiin, 700 euroa AV-vahvistimeen, 150 euroa Blu-ray -soittimeen, 30 euroa HDMI-kaapeleihin, 50 euroa kaiutinkaapeleihin ja 50 euroa maaliin.

2. Osta Blu-ray -soitin. Jos omistat teräväpiirtotelevision, ei ole mitään järkeä ostaa tavallista DVD-soitinta. Laadukkaita Blu-ray-soittimia saa jo alle 100 eurolla.

3. Katso televisiota tarpeeksi läheltä. Teräväpiirtokuvaa voi ja pitää katsoa lähempää kuin perinteistä televisiota. Siirtymällä lähemmäs saat kaupan päälle isomman kuvan, koska ruutu täyttää suuremman osan näkökentästäsi. 50-tuumaiseen kuvakokoon saakka HD-kuvan täysi tarkkuus näkyy 1,7 - 1,8 metristä. 60-tuumaista HD-kuvaa pitäisi katsella 2,4 metristä. Kannattaa myös muistaa, että suurin osa taulutelevisioiden kuvanparannustoiminnoista vain huonontaa kuvanlaatua. Etenkin Blu-ray-leffaa katseltaessa ne pitää kytkeä pois päältä sekä televisiosta että Blu-ray-soittimesta.

4. Älä maksa liikaa johdoista. Alalle on pesiytynyt käärmeöljyn kaupittelijoita, jotka tuputtavat tolkuttoman hintaisia kaapeleita mitä uskomattomampien väitteiden tukemana. HDMI-kaapelin kohdalla 2-3 euroa / metri on hyvä nyrkkisääntö, joskin yli 5-metrisestä, luotettavasti toimivasta HDMI-kaapelista voi joutua maksamaan enemmän. HDMI-kaapelit on jaettu kahteen luokkaan, Standard ja High Speed. Koska hintaeroa ei ole nimeksikään, valitse High Speed. Sen pitää siirtää ongelmitta 1080p-tarkkuuden kuvaa 2D:nä ja 3D:nä. Et tarvitse uutta HDMI-kaapelia 3D-kuvan siirtoon, mikäli vanha kaapelisi siirtää 1080p-tarkkuuden kuvaa ongelmitta. Kaiutinkaapelia valitessa on huomioitava kaiuttimen impedanssi ja tarvittavan johdon pituus, mutta pinta-alaltaan 2,5 neliömillimetrin kaapeli on yleispätevä valinta aina 15 metriin saakka. Metritavarana sellainen maksaa n. 2 euroa / metri.

5. Mieti tarkkaan, mille seinälle television tai valkokankaan asennat. Kaikki kuvapinnalle osuva ulkopuolinen valo, etenkin suora auringonvalo, on kuvalle silkkaa myrkkyä. Paksut verhot ovat tehokas tapa auringonvalon torjumiseen ja myös tilan akustiikan parantamiseen. Kotiteatteritila kannattaa maalata tummasävyisillä mattamaaleilla, jotta seinät ja katto eivät heijasta valoa.

6. 3D on tullut jäädäkseen. Uutta laitteistoa hankkiessa kannattaa varmistaa, että laite on 3D-yhteensopiva, sillä 3D ei ole ohimenevä trendi, tästä pitävät huolen sisällöntuottajat ja viihde-elektroniikan valmistajat. Televisioissa 3D:stä tulee vaivihkaa vain yksi ominaisuus muiden joukossa, eikä siitä joudu enää maksamaan lisähintaa. 3D-laitteiden valikoima kasvaa tulevaisuudessa entisestään.

7. Älä osta viimeisintä vahvistinmallia. AV-vahvistimissa kannattaa ostaa uusimman mallin sijaan viime vuoden malli ale-hintaan. Vahvistimissa ei ole tapahtunut mullistavia muutoksia ensimmäisten 3D-yhteensopivien vahvistimien tultua myyntiin kaksi vuotta sitten. Tunnettujen merkkivalmistajien saman hintaluokan AV-vahvistimissa ei ole äänenlaadullisesti merkittävää eroa, joten ostopäätös voi vapaasti perustua vahvistimen ominaisuuksiin, kuten HDMI-liitäntöjen määrään.

Lainaus

Norja digitalisoi teatterinsa

Iikka Vehkalathi/Tue Steen Müller — Tue, 01 Jun 2010 10:00:00 +0000

Filmkommentaren.dk has recently written about the digital plans for documentaries in Lithuania and Denmark. Now a piece of text taken from the newsletter of Filmkontakt (see above) demonstrates that some countries also have throughts for the screening of films, at least Norway does:

In just one year, all cinemas in Norway will be ready for digital screenings and equipped with 2K or 4K projectors. As one of few countries in the world, Norway has closed deals with six major Hollywood studios for digital screenings. According to the industry organisation for Norwegian cinemas, Film & Kino, the conversion of all of Norway’s cinemas to digital will be the world’s first national non-commercial digital cinema rollout.

Since 2006, Film & Kino has supported two digital pilot projects concerning 33 cinemas all over Norway. Som cinemas and institutions have made individual investments in digital equipment, and the experience from the pilot projects has been decisive for the successful digital rollout. 30 cinemas will have a 4K Sony projector, which is the standard required by the big Hollywood studios to show their films digitally. The digitisation process will begin this June in 37 theatres in Oslo, Bergen and Trondheim and will run until April next year.

For more information, see Film & Kino's website.

http://fknsite.adnuvo.com/fkn-140/#c7

Lainaus

Lyö, väistä tai juokse!

Jorma Kivistö, yle.fi-toimitus — Wed, 29 Apr 2009 13:06:03 +0000

Kevät on jo lämmittänyt ja kuivattanut lenkkipolkuja hyvää vauhtia. Pian pääsee lenkkeilemään metsäänkin kuivin jaloin maraton tähtäimessä. Koska en talvella ja keväällä pidä lenkkeilystä liukkailla ja märillä keleillä, on pitänyt keksiä muuta liikuntaa. Joogan lisäksi viikkokalenteriini sopi mainiosti itselleni vain elokuvista tuttu laji, nyrkkeily – tai oikeastaan sen kevytversio, kuntonyrkkeily.

Harjoitukset on kahdesti viikossa ja homma tuntuu niin kivalta, että voisi olla useamminkin. Kaikenlainen nyrkin heiluttelu ja väkivalta sinänsä kammoksuttaa, mutta kuntoiluna laji on monipuolinen. Rillit on lentänyt kerran lattialle, kun harjoittelimme torjuntoja, mutta sekin oli oma vika. Minulle on selvinnyt, että nyrkkeily on paljon muutakin kuin lyömistä. Se on myös jaloilla liikkumista ja väistelyä. Pohkeet olivatkin aluksi melko kipeät.

Vaikka pidän oikeaa nyrkkeilyä vaarallisena, niin jokin kuitenkin sai minut lajin kevyemmän harrastusversion pariin. Luulen, että se oli nyrkkeilyelokuvien maailma. Oikeat nyrkkeilyottelut tv:n urheilulähetyksissä näyttävät aika nyhjäämiseltä. Nyrkkeilyn maailmaan sijoittuvia elokuvia on paljon, osa faktapohjaisia, osa tarua. Nyrkkeilykehä tarjoaa mainion vertauskuvan elämän taistelukentille – iskuja annetaan ja otetaan, välillä tiputaan kanveesiin ja otetaan vastaan lahjuksia.

Kaikki eivät voita kehässä - eivätkä ulkopuolellakaan

Robert Wisen The Set-up vuodelta 1949 on kaikkien nyrkkeilyelokuvien äiti. Fiktioelokuva kertoo ikääntyvästä nyrkkeilijästä Bill ”Striker” Thompsonista, joka vieläkin unelmoi suurista voitoista. Rahat on loppu ja halvoissa hotelleissa asumaan joutuva kaunis naisystävä vaatii uransa ehtoopuolella olevaa nyrkkeilijää lopettamaan uransa. Tarina vain synkistyy Paradise Cityn nyrkkeilysalilla, kun oma manageri sopii seuraavan ottelun häviämisestä – mutta ei kerro Strikerille asiasta ennen ottelua, koska on varma tämän häviöstä muutenkin. Striker kuitenkin voittaa ja pahat pojat tulevat kostamaan.

Tässä, kuten monessa muussakin nyrkkeilyleffassa, nyrkkeilyn maailma ja sen raadolliset säännöt symboloivat yhteiskuntaa ja sen monesti epäreiluja sääntöjä. Pääosaa näytellyt Robert Ryan on nyrkkeilyä harrastaneena uskottava roolissaan myös kehässä ja ottelukohtaukset on kuvattu tyylikkäästi realistinen ote säilyttäen. Elokuvassa on jo useiden nyrkkeilyelokuvien tutut elementit: vilunkia harrastava manageri, homman järjettömyyttä ihmettelevä vaimo ja kulissien takana nyrkkeilyotteluista päättävä alamaailma.

Luchino Visconti teki hienon neorealistisen elokuvan sodanjälkeisestä Italiasta. Rocco ja hänen veljensä (1962) kuvaa köyhän suurperheen muuton ja elämänmuodon muuttumisen kaupungissa. Nyrkkeily tarjoaa väylän nousulle kurjuudesta. Aluksi veljeksistä Simone nousee nyrkkeilyssä huipulle, mutta luonne on heikko. Rahat hummataan naisiin, viinaan ja siipeilijöille. Samalla kuntokin rapistuu. Alain Delonin näyttelemä lahjakas Rocco uhrautuu nyrkkeilemään lähinnä kuitatakseen veljensä velat.

John Hustonin Fat City - Kova kaupunki (1972) pyörii myös ikääntymisteemassa. Elokuva kyllä kertoo nyrkkeilijöistä, ikääntyvästä Tullysta (Stacy Keachin) ja kehäuraansa vasta aloittelevasta Erniestä (Jeff Bridges), mutta nyrkkeilykehissä siinä ei paljon liikuta eikä juontakaan ole paljon. Elokuva käsittelee köyhien ammattilaisnyrkkeilijöiden elämän varjopuolia, elämää halvoissa koloissa, epäonnistuneita ihmissuhteita, toiveiden hiipumista ja alkoholismia. Ei tämä niin kaukana ole tavallisisten työelämästä syrjäytyneiden ihmisten kohtaloista.

Matti Ijäksen Haaveiden kehä (2002) sovittaa nyrkkeilyn suomalaiseen pikkukaupunkimaisemaan. Paikkakunnalla on nyrkkeily jo monessa sukupolvessa nyrkkeilyseura Kipinässä, mutta onko elämässä saavutettu muuta kuin pokaaleja? Perheen nuorin nyrkkeilijänalku Mikko Alanko löytyi nyrkkeilysalilta. Tässä elokuvassa ei ole hollywoodspektaakkelin tuntua, tarttumapintaa suomalaiseen todellisuuteen sitäkin enemmän.

Voittoja kehässä – koomikon ura odottaa

Wise ohjasi The Set-upin lisäksi vielä toisenkin hyvän nyrkkeilypätkän. Kadun kuningas (Somebody Up There Likes Me, 1956) kertoi New Yorkin köyhälistökortteleissa kasvaneesta pikkurikollisesta ja jääräpäästä Rocky Grazianosta, joka nousi keskisarjan maailmanmestariksi vuonna 1947. Alun perin rooli oli suunniteltu James Deanille, mutta tämän kuoltua Paul Newman sai pestin rooliin. Vaikeiden olosuhteiden voittamisen teeman lisäksi myös tässä elokuvassa sivuttiin lahjontaa. Rocky ei otellut sovittuja otteluita, mutta jätti kertomatta lahjontayrityksistä eteenpäin ja menetti siksi ottelulupansa New Yorkissa. Nyrkkeilyuran jälkeen Graziano siirtyi viihdealalle, hän työskenteli lavakoomikkona ja mainoksissa.

Martin Scorsesen Kuin raivo härkä (Raging Bull) vuodelta 1980 lienee yksi tunnetuimpia nyrkkeilyn maailmaan keskittyvistä elokuvista. Elokuvassa kerrotaan vaikeuksien kautta keskisarjan maailmanmestariksi nousseen, itsetuhoisen Jake LaMottan vaiherikas ura. LaMottalla oli kova leuka, eikä hänen tarvinnut kehässä paljon väistellä. Eikä hän tehnyt sitä elämässäänkään. Elokuva muistetaan sen nyrkkeilyotteluiden brutaaleista teurastustyrmäyksistä, joissa iskujen yhteydessä ei äänitehosteissa ja ketsuppipusseissa säästelty.

Elokuva vaati paljon myös Robert De Nirolta, sillä nuorta LaMottaa esittäessään hänen oli oltava timmissä kunnossa ja oikea LaMotta ohjasi De Niron harjoittelua. Toisaalta näytelläkseen uskottavasti LaMottan nyrkkeilyuran jälkeistä aikaa, De Niro lihotti itsensä 27 kiloa painavammaksi .

Huolimatta upeista voitoista kehässä, oli LaMottan vaikea päästä taistelemaan maailmanmestaruudesta. Päästäkseen titteliotteluun, suostui LaMotta häviämään yhden ottelun. LaMottan vastaus kaikenlaisten ongelmien ratkomiseksi oli nyrkit, ja kyytiä saavat vastustajien lisäksi myös vaimo ja läheinen veli (oikeassa elämässä LaMottan paras kaveri). Tiivistäen elokuva kertoo tarinan siitä, miten ihminen, joka haluaa voittaa kaiken, tuhoaakin kaiken ympäriltään. Nyrkkeilyuran jälkeen LaMotta osti baarin ja esiintyi stand up –koomikkona.

Oikeita sankareita

Michael Mann ohjasi elokuvan Muhammad Alista (Ali, 2001). Tätä en ole nähnyt, mutta työkaveri sanoi, että oli vähän pettynyt, vaikkakin ottelukohtaukset oli tehty taidolla. Mutta Alin tarinan tuntien yhteiskunnalliset teemat USA:n 1960-luvulta olivat vahvasti pinnassa. Alista on jo olemassa paljon dokumentaarista aineistoa, joten mieluummin sitä katsoo oikean Alin suun pieksentää, kuin pääosaa näyttelevän Will Smithin. Hiljattain nähtiinkin YLEn kanavilla mainio Ali-doku. Alin suuria nyrkkeilyhanskoja on vaikea täyttää. Ali otti päähänsä paljon iskuja uransa aikana ja Parkinsonin tautia sairastava mies ei ole parasta mainosta nyrkkeilylle.

Ron Howardin ohjaamassa Cinderella Manissa (2005) Russell Crowe näyttelee James B. Braddockia (Cinderella Man), josta tuli yksi nyrkkeilyn legendoista. Hän oli otellut raskaan keskisarjan huipulla 1920-luvulla, mutta hajotettuaan kätensä joutui laman aikana pinnistelemään ahtaajana perheensä elättämiseksi. Ennen pitkää vasemmasta kädestä tuli oikeaa vahvempi. Vuonna 1934 köyhtynyt Braddock pääsi ottelemaan nimekkäitä vastustajia vastaan, jotka luulivat saavansa helpon voiton. Braddock kuitenkin yllätti ja vuonna 1935 voitti raskaan sarjan maailmanmestaruuden vedonlyönnin ollessa 10:1 häntä vastaan.

Russell Crowe hoitaa hommansa hienosti, mutta Ron Howardin ohjauksessa on liikaa hollywoodsiirappia. Tosiasioita oli vääristelty, esimerkiksi maailmanmestaruuden lopulta Cinderella Manille hävinnyt Max Baer demonisoitiin brutaaliksi tappajaksi sillä perusteella, että hänen edellinen vastustajansa kuoli kehässä. Tosiasiassa Baer ei asialla kerskunut, vaan poikansa kertoman mukaan näki tapahtumasta usein painajaisia.

Nyrkki voi tappaa

Kaikkein koskettavin nyrkkeilyelokuva on Clint Eastwoodin Million Dollar Baby (2004). Tällä kertaa on kyse fiktiivisestä tarinasta. Kolmekymppinen nainen tulee entisen nyrkkeilijän (Eastwood) oppiin ja lopulta Hilary Swankin esittämän Maggien ura nousee tähtiin. Tässäkin elokuvassa ihmiset ovat syystä tai toisesta traumatisoituneita ja lukkiutuneita. Nyrkkeilykehän tapahtumat ovat jänniä, mutta kuitenkin elokuva kertoo enemmän pettymyksistä, toivosta ja elämän arvokkuudesta. Turhaan elokuva ei saanut neljää Oscar-pystiä. Elokuva saa traagisen käänteen, kun mestaruustittelin entiseltä itäsaksalaiselta prostituoidulta amatsoonilta voittanut Maggie saa vammauttavan iskun takaapäin ottelun jo loputtua.

Elokuvaohjaajat eivät ole juurikaan tarttuneet juoksemiseen. Maratoonarissa (Marathon Man, 1976) Dustin Hoffman näytteli maratoonia harjoittelevaa kaveria, mutta trillerin kannalta tuolla asialla ei ollut paljon merkitystä. Kerran Dustin pääsi pakenemaan hyvän kuntonsa avulla.

Omassa oikeassa elämässä ei ole aina ihan yhtä jännää kuin urheiluelokuvissa. Kuntourheilujana ei ole omilla tuloksilla vaaraa suurista ylilyönneistä (lahjukset, menestyksen kihahtaminen päähän). Kuntoilussakin voi toki mennä äärimmäisyyksiin ja paeta sen avulla oman elämän ongelmia ja kipupisteitä.

Hyvästä kunnosta, on se sitten nyrkkeilyllä tai juoksemisella hankittu, voi olla hyötyä nakkikioskilla tai taksijonossa, sen verran paljon omituisia pillerinpyörittäjiä kaduilla liikkuu. Nopean väistöliikkeen jälkeen kannattaa ottaa jalat nopeasti alle. Nyrkkiä ei kannata jäädä heiluttamaan, sillä jälki voi olla tuhoisaa joko itselle tai toiselle. Elokuvien moukarointikohtausten jälkeen on ihan kiva tyytyä taputtelemaan salin nyrkkeilysäkkiä.

Lainaus