Musiikkia silmille

Heini — Fri, 07 Mar 2014 13:05:27 +0000

Nautitko sinä lukemistosi mieluiten musiikilla vai ilman? Siinäpä aihe, josta jokaisella on mielipiteensä ja josta ei pidä kiistelemän. Joillekin musiikki on välttämättömyys lukemisen taustalla, tekijä joka auttaa rytmittämään luettua ja sulkemaan ympäröivän hälyn pois. Toisia ylimääräinen meteli häiritsee, eikä keskittymisestä tule mitään. Jotkut taas eivät ajattele koko asiaa niin kovin syvällisesti, vaan kuuntelevat musiikkia lukiessaan, koska tekevät sitä koko ajan muutenkin.

Minä itse suhtaudun musiikkiin kuunteluun lukemisen taustalla hitusen ristiriitaisesti. Musiikin kuuntelu herpaannuttaa keskittymiseni, koska en osaa suhtautua siihen pelkkänä taustahälynä. Toisaalta salaa kadehdin ihmisiä, jotka pystyvät vain laittamaan napit korviinsa, avaamaan kirjan ja sulkeutumaan omaan keskittyneisyyden kuplaansa. Siispä päätin toteuttaa empiirisen tutkimuksen, altistaa itseni mukavuusalueen ulkopuoliselle äänimaisemalle ja tutkailla, mikä sitten oikein kuulostaa hyvältä kirjallisuuden kaverina. Tutkimusvälineekseni valitsin Becca Fitzpatrickin Hush, Hush –sarjan aloittavan Langennut enkeli-romaanin. Sitten kasasin soittolistallisen biisejä eri genreistä ja kävin toimeen.

Ensimmäiseksi listalta löytyi muutama biisi rockia ja metallihtavaa musiikkia. Bon Jovin ja Mötley Cruen kautta listani rämisi kohti Children of Bodomia ja Volbeatia. Imagine Dragonsin Demons sopi kirjan maisemiin yllättävän hyvin, kun taas Bon Jovi osoittautui niin piintyneeksi rokkirenkutukseksi, ettei se oikein taustamusiikkina toiminut. Radiohittien kanssa kävi oikeastaan samoin. Esimerkiksi Keshan ja Pitbullin Timber ja Daftpunk ovat molemmat soineet radiossa niin tiuhaan, että ne eivät taustahälynä toimineet. Kuitenkin esimerkiksi Bastillen tuotannossa on radiohittien lisäksi myös seesteisiä, rauhallisia kappaleita joiden tahtiin ainakin tämä kirja tanssi hienosti.

Äkkiseltään en liittäisi jazzmusiikkia ja Langennutta enkeliä tunnelmiltaan yhteen, mutta päätin antaa myös jazzille muutaman biisin verran soittoaikaa. Yleisesti ottaen jazzmusiikki on usein niin monimuotoista ja rytmisesti mielenkiintoista, että siihen kiinnittää liikaa huomiota. Siispä yllätyinkin positiivisesti esimerkiksi Robert Glasperin ja Erykah Badun Afro Bluen käydessä kirjan taustalle kuin se kuuluisa nyrkki silmään.

Lyriikat ovat tärkeä osa biisiä. Usein ne ovat se jokin, johon kappaleessa rakastutaan ja lukiessa käykin helposti niin, että taustamusiikin sanoihin keskittyy liikaa. Niinpä ajattelin, että instrumentaalinen meno voisikin toimia paremmin. St. Martins Pop Orchestra on levyttänyt valtavan liudan radiohittejä klassiseksi musiikiksi sovitettuina. Ne soljuvat juuri sopivan huomaamattomasti tärykalvoilla, kuitenkin tunnistettavin melodioin. Eikä pidä väheksyä klassikoiden voimaa; Beethovenin Moonlight Sonata toimii aina.

Klassisen ja klassisehkon musiikin lisäksi elokuvamusiikki maalailevine instrumentaalimaisemineen oli juuri sitä, mitä tämän kirjan taustalle kaipasin: suuria tunteita ilman liikaa sanoihin keskittymistä. Taru sormusten herrasta ja Hobitti tarjosivat molemmat juuri passelia kamaa tähän lähtöön.

Lopuksi vielä vuoron sai folk-tyyppinen hentoilu. Se toimi juuri niin hyvin kuin oletinkin; lempeitä kitaroita ja lyriikat joita toki kannattaa kuunnella mutta jotka eivät iske silmille, koska ne hönkäillään niin kovin hempeästi. Suosikkini Iron&Wine ei pettänyt odotuksiani, kuin ei myöskään Bon Iver tai uusi tuttavuus Sufjan Stevens. Brian Enon elektrotuotannosta löytyi myös sopivan psykedeelisiä helmiä.

Yhteenvetona voisin siis todeta hempeän lyriikattomuuden olevan voimaa, mitä tulee lukemiseen ja musiikin kuunteluun yhtä aikaa. Tästä löytyy minun toimivaksi havaittu listani. Tämä kenttätutkimus ei kuitenkaan ole armoitettu totuus: anna mennä ja kokeile mikä toimii juuri sinun kohdallasi!

Lainaus

Kaksi todella erilaista kirjan päähenkilöä vaihtavat paikkaa

Heta — Tue, 04 Mar 2014 16:08:04 +0000

Mitä tapahtuisi, jos Nälkäpeli-kirjasarjan päähenkilö Katniss saisi poikaystäväkseen vampyyrin? Tai jos Houkutus-kirjasarjan Bella joutuisi nälkäpeli-areenalle?

Katniss ja Bella ovat molemmat poikatyttömäisiä ihmisiä, joille perhe on tärkeä. Heidän elämästään ei myöskään puutu jännitystä! Bellan poikaystävä ja poikaystävän koko perhe ovat vampyyreitä ja parhaana ystävänä hänellä on ihmissusi! Katniss taas joutuu taistelemaan hengestään julmassa nälkäpelissä, josta vain yksi 24 nuoresta voi selvitä hengissä!

Mitä siis kävisi, jos Bellan ja Katnissin paikkoja vaihdettaisiin?

Bellan vahvin luonteenpiirre on kömpelyys. Hän satuttaa itsensä usein ja lisäksi hänen verensä on erityisen hyvänmakuista (vampyyrien mielestä ainakin!). Kirjoissa Bellan poikaystävä Edward saa pelastaa hänen kaikenlaisista tilanteista! Nälkäpeli-areenalla Bellalla ei kuitenkaan olisi Edwardia ja ihmissusiystäväänsä Jacobia apuna. Kauankohan hän pärjäisi? Houkutus-sarjan toisessa kirjassa Uusikuussa kuvataan sitä, miten Bella suhtautuu siihen, että Edward jättää hänet suojellakseen häntä. Bella etsii vaarallisia tilanteita kaikkialta: ajaa moottoripyörällä ja hyppii korkeilta kallioilta mereen. Bella siis oikein etsii vaaraa, kun ei ole läheistensä luona, eikä se nälkäpelissä ole ehkä paras tapa selviytyä!

Mutta asialla on toinenkin puoli! Bella nimittäin muuttuu Houkutus-sarjassa lopulta itsekin vampyyriksi. Ja jos hänet vampyyrinä laitettaisiin areenalle, voisivat muut heti luovuttaa! Vampyyri on suunniteltu tappamaan, se ei tarvitse vettä eikä ruokaa ja on voimakas kuin mikä. Areena täynnä ihmisiä, jotka on lupa tappaa + vampyyri-Bella, tulos olisi täysin erilainen nälkäpeli! Samalla muuttuisi koko kirjasarja!

Mutta entäs sitten jos Katniss pistetään vampyyrien ja ihmissusien keskelle? Katniss, joka haluaa huolehtia itsestään ja perheestään, eikä tosiaankaan halua olla heikoin lenkki. Nälkäpeleissä Katnissilla onkin aseenaan jousi ja nuolia, joilla hankkii ruokaa ja puolustaa itseään. Vampyyrien kanssa ne eivät kuitenkaan ole mitään. Katniss ei kuitenkaan Bellan tavoin ole kävelevä katastrofimagneetti, joten Edwardin ei tarvitsisi olla koko ajan pelastamassa Katnissia! Mutta se tarkoittaa sitä, että monille kirjan romanttisille ”neito pulassa, prinssi pelastaa” -kohdille pitäisi sanoa hyvästit. Katniss tekee päätöksensä järjen mukaan, eikä vaivu epätoivoon, vaikka menettäisi rakkaansa. Katniss ei siis varmaan Uusikuussa yrittäisi etsiä vaaraa niin kuin Bella teki, vaan pääsisi Edwardista yli ja päätyisi ehkä häneen rakastuneen parhaan ystävänsä ihmissusi-Jacobin kanssa yhteen! Todellakin erilainen lopetus Houkutus-kirjasarjalle, jossa Bella ja Edward oikeasti lopulta elävät onnellisina yhdessä!

Molemmat näistä kirjasarjoista muuttuisivat henkilöitä vaihtamalla siis melkoisesti! Itse tykkään ehkä kuitenkin enemmän alkuperäisistä teoksista. Jos et niihin ole vielä tutustunut, suosittelen! Mutta mielenkiinoista ja hauskaa olisi tällaiset erilaiset versiot kyllä lukea! Mitähän tapahtuisi, jos muiden kirjojen henkilöitä siirreltäisiin kirjasta toiseen? Vaikka vain sivuhenkilöitäkin. Esimerkiksi jos Gandalf Taru Sormusten Herrasta – kirjoista hyppäisi Harry Potter – sarjan Tylypahkan rehtorin saappaisiin ja Dumbledore taas lähtisi ratsastamaan Gandalfin valkealla ratsulla ympäri Keski-Maata! Hillitöntä!

Lainaus

Blogit - kirja-arvostelu

Musiikkia silmille

Kaksi todella erilaista kirjan päähenkilöä vaihtavat paikkaa