Polkupyörällä Himalajalle: kuvia, osa 1 Gangesin tasanko

Matti Rämö — Thu, 18 Sep 2014 20:24:47 +0000

Himala-polkaisun kaksi ensimmäistä viikkoa vierähtävät Gangesin tasangon kuumassa kaaoksessa.

Yhä edelleen pääkaupungin Delhin kaduilla härät rahtaavat kuormia muun liikenteen seassa.

Mutta Intia muuttuu ja nopeasti. Eri aikaudet limittyvät toisiinsa kuitenkin hämmästyttävän sujuvasti.

Pyhiinvaeltajia palaamassa Haridwarin Shiva-juhlista. Maantiellä satojentuhansien ihmisten vaellusta säestää mantramusiikin lisäksi Bollywood-elokuvamusiikki. (Kunnon ämyrit ovat tärkeämpiä kuin esimerkiksi tuulilasi).

Pyhiinvaeltajat kantavat Gangesin vettä kotikyliin kymmeniä, jopa satoja kilometrejä.

Maantiellä on monen päivän ajan pyhiinvaeltajien ruuhkaa.

Viimeisenä juhlapäivänä Haridwarissa on Gangesin rannoilla nelisensataatuhatta ihmistä. Suosituimmalla kylpypaikalla ihmisäänet sulautuvat kovaksi huminaksi.

Kylmä vesi ei haittaa kylpemistä.

Välillä pitää levätä.

Illansuussa on iso yhteinen jumalanpalvelus.

Yläjuoksun naapurikaupungissa Rishikeshissä lehmätkin pääsevät mukavasti Gangesille. Itsekin siirrän Gangesin-kylvyn Rishikeshiin.

Rishikeshissä rinteessä kulkevan pyhiinvaellusreitin varrella languuriapinat osaavat odottaa vuoroaan vesipisteellä.

Maastoyö kukkuloilla kuivan joenuoman särkällä.

Pyörärahtarit ovat iso ammattikunta.

Chandigarhin kaupunki on sveitsiläisen arkkitehdin Le Corbusierin visio 1950-luvulta. Le Corbusierin luomuksia pääsee ihmettelemään Punjabin osavaltion tärkeimmän hallintorakennuksen katolta. Horisontissa näkyy Punjabin ja Haryanan osavaltioiden korkein oikeus. Kuvan otti katolla kiväärin kanssa päivystänyt tarkka-ampuja.

Päivällä on tukahduttavan kuuma.

Tasangon kuumuus pakottaa polkemaan yöllä. Aamunkoittaessa monsuuniukkoskuuro pyyhkäisee reitin yli. Sateen jälkeen on raikasta ja lämpötila vihdoin alle 25 astetta.

Jammun kujilla on ahdasta.

Hanuman-apinajumala on matkamiesten suojelija.

---------------------------------------------

Polkupyörällä Himalajalle: kuvia, osa 2 Kashmirista Ladakhiin

Polkupyörällä Himalajalle: kuvia, osa 3 Leh-Manali

Lainaus

Polkupyörällä Himalajalle: Jammu 1040 km

Matti Rämö — Wed, 06 Aug 2014 14:35:36 +0000

Toinen matkaviikko on sujunut tilanteesta toiseen, ja jokainen päivä on taatusti ollut erilainen.

Rishikeshista suuntaan pikkukukkuloitten lomitse pienen Uttarakhandin osavaltion pääkaupunkiin Dehra Duniin. Rehevissä metsissä päivystää makakilaumoja tienvarressa. Lyhyt päiväsiirtymä saa oudon käänteen: Täysin ruuhkattomalla maantiellä lähden ohittamaan motoristipoikia, jotka ovat hiljentäneet naisskootteristien perään . Mottoripyöränsä päältä pojat yrittävät ilmeisesti olla sosiaalisia, mutta operaatio ei taida edistyä, ja kuski tekee äkkinäisen liikkeen kohti tien keskustaa. Tunnen, kuinka kuormani perä heilahtaa. Pojat kaatuvat, itse pysyn pystyssä, mutta ketjut putoavat rattailta. Hetken päästä pojat jatkavat matkaansa, ja minä myös.

Dehra Dunissa iskee päivän kruunuksi yöllä keskiraju ripuli, johon ei tosin liity kovaa mahakipua. Olen ollut vähän huolimaton syömisteni ja veden juonnin suhteen, ja arvon syylliseksi hotellin vesikannun. Kuusi vuotta sitten en missään tapauksessa olisi juonut hotellin kannusta noin vain. Hetken mietin lepopäivan pitämistä, mutta aamulla nousen satulaan.

Dehra Dunista reitti kulkee kumpujen kautta vähän isompien kukkuloiden maastoon. Väsähdän illalla ennen varsinaista nousua. Kuumuus ja sadekuurojen nostattama kosteus uuvuttavat, ja juuri ennen pimeää bongaan nelisen kilometriä kylän jälkeen leveän, kuivan jokiuoman, jonka lähettyvilla ei näy mitään liikettä. Uoman keskellä on iso saareke, jossa kasvaa puita ja pensaita. Uoman reunasta on selvästikin ajettu jollain ajoneuvolla ja sen reunaan on painautunut eräänlainen improvisoitu ura. Uraa pitkin jatkan kauemmaksi tiestä, ennen kuin talutan pyörän pensaiden suojaan.

Telttailurutiineja hieman hakiessani pimeys ehtii tulla, mutta saan majani kasaan suht hyvin. Puuhan aikana muutama traktori ja kuorma-auto kulkee uoman uraa pitkin. Kuulen miesten keskinäistä huutelua, mutta leirini on jemmassa. Ilma on kostea teltan ulkopuolella ja samoin sisäpuolella, mutta kuumuus ei ole sentään liian paha, vaan teltan ulkokuoren ovi auki olo on kohtuullinen. Kaskaat sirittelevät ja tulikärpäset lentelevät. Etäältä kuuluu koirain haukuntaa, muutoin on aivan hiljaista, sillä sivutien liikennekin hiljenee kokonaan.

Sade jatkuu seuraava päivänä monen kuuron erissä. Lämpötila on suht hyvä muutaman kilometrin kiipeilyyn, mutta silti urakka etenee hitaasti. Etappi ei varsinaisesti lisää itseluottamustani isoa kiipeilyä varten, sen verran nihkeää meno on. 12 kilometrin hulppea lasku mutkaista tietä sen sijaan lisää uskoa reissun mielekkyyteen. Paluu tasangolla tarkoittaa lämpötilan nousua Sadeviitta päällä on aivan liian kuuma ajaa, ja riisun viitan, vaikka vielä tihkuttaa . Onneksi sade lakkaa. Venytän pimeässä päivän Changarhin kaupunkiin saakka. Löydän sektorista 21 hyvän hotellin, ei liian hienon, eikä liian rähjäisen.

Chandigarh on liittovaltion erityisalue ja samalla sekä Haryanan etta Punjabin osavaltioiden pääkaupunki. Se rakennettiin itsenäistymisen jälkeen esimerkkinä toivosta uuteen tulevaisuuteen. Kaupungin pääsuunnittelija oli sveitsiläinen arkkitehti La Corbusier. La Corbusier (tuttavallisemmin La Co) laati neliökilometrin kokoisten, toiminnallisesti itsenäisten asuinalueiden eli sektorien kennoston. Sektorit erottavat toisistaan leveät, vehreät bulevardit, ja kaupungissa on melkoinen määrä liikenneympyröitä, mikä oli 1950-luvulla radikaali näkemys intialaiseen liikennesuunnitteluun . Sektorit ovat muodoltaan pitkänomaisia nelikulmioita, mutta jokainen niistä on erilainen sisäiseltä rakenteeltaan. Chandigarh on kuuluisa siitä, että se on Intian toimivin kaupunki.

Jään päiväksi ihmettelemään La Con luomusta. Ensimmäinen yllätys on se, etta La Con kuuluisin veistos Open Hand, joka on Haryanan ja Punjabin korkeimman oikeuden puutarhan reunassa, ei olekaan avoin vierailukohde. Kapean tien varressa on sotilas, joka kysyy vierailulupaa, tutkii passin ja sallii sitten 5 minuutin vierailun. 100 metrin päähän. Närkästymisen sijasta en vielä ymmärrä olla kiitollinen avarakatseisuudelle, joka sallii pikavierailun ilman lupaa. Myöhemmin iltapäivällä saan turisti-infosta luvankin sekä myös vierailla Punjabin hallintorakennuksessa ja korkeimmassa oikeudessa. Ymmärrän kuitenkin pistäytyä vasta ennen klo 16:ta infossa. Rakennukset ovat auki enää klo 17:ään. Kiiruhdan kolmen kilometrin päähän Punjabin hallintorakennukseen, jossa ehdin hankkia kuvallisen kulkuluvan ja pari leimaa ja palella yli-ilmastoidussa toimistossa, ennen kuin pääsen opastettuna n. 12-kerroksisen rakennuksen katolle ihailemaan La Con suunnittelemia hallintorakennuksia. Miljoonakaupunki näyttäytyy sadekauden aikaan vehrealtä, lähes metsä-alueelta, Chandigarh ei näytä suurkaupungilta, niin vihreä se on. Otan myös kuvan tarkka-ampujasta, ja hän ottaa kuvan minusta pitäen yhä asettaan rinnan edessä poikittain. Sotilaila on teltta talon katolla.

La Co tekee vaikutuksen, funktionalismiin yhdistyy absurdeja koriste-elementtejä, silla tarkoituksenmukaisuus ja “turhat” silmänilot mahtuvat hyvin yhteen. La Corbusier on kuin yhdistelmä Aaltoa ja Picassoa. Illemmalla tutustun museossa myös La Con muutamaan huonekaluun. Tuolissa on hyvä istua, ja se on silti miellyttävän näköinen niin, että se herattää ajatuksia muista ulottuvuuksista, silti esine on yksinkertainen.

Muutoin Chandigarhin päivä on vähän raskas, silla kuumuus on ankara, enkä intoilultani oikein malta syödä ja juoda kunnolla, ja sitten kun syön olen niin tiltissä, etten taaskaan ole varovainen, vaan syön kadun varresta mm. kaksi banaania, jotka myyjä on halkaissut isolla veitsellä kahtia ja laittanut niiden sisään suoloja. Veitsen hän pyyhki ensin juuttikankaaseen, jonka päällä hän istuu kykkien maassa. Olisi pitänyt luultavasti jättää banaanit syömättä, mutta uupuneena en jaksanut reagoida. Illan päätteeksi olen kaiken kaikkiaan niin väsynyt , etta tuijotan sängyn laidalla seinää, enkä saa iltatoimia tehtyä sujuvasti. Ja vatsa kuplii levottomasti.

Chandigarhin jälkeen Punjabissa alkaa varsinainen helletaaperrus. Kolmena seuraavana päivänä tuupertelen tienvarteen monesti. Välillä nukun pari tuntia maantieruokalan sängyllä, välillä teekojun kupeessa välillä makuualustalla maassa. Kahtena päivänä pääsen hädin tuskin 50 kilometriä, vaikka olen liikkeellä koko päivän. Klo 10:n ja 18:n välillä en jaksa polkea 5-8 km:ia pidempiä pätkiä ollenkaan. Lämpötila on 35-37, ja ilmankosteus korkea. Matka muistuttaa elävästi Andalusia-polkaisun vaikeimpia vaiheita. Ja vielä pimeässäkin klo 21 lämpötila pysyttelee 30 asteen tienoilla. Pimeässä tulee harhailtuakin lievästi. Eikä turvaisaa matkamieltä tue se, etta Punjabissa on viinakauppoja melko tiheassä, verrattuna aiempiin osavaltioihin. Kysyn pimeässä tietä mm. 8 sikhimiehen ryhmältä, joka on liikkeellä kolmella autolla. Tienposkeen pysäköityjen autojen katolla on pari whiskipulloa. Toivottavasti heistä todellakin on kolme ajokunnossa vielä session jälkeen. Keski-ikäinen mies muistaa huolehtivasti muistuttaa, että minun pitää ajaa tien vasemmassa laidassa.

Helle pakottaa muuttamaan strategiaa. Ensin luovun turvaliivistä, laitan sen kuorman päälle perään, sitten luovun alupaidasta ja lopulta vielä sekä kengistä että kypärästä. Jos joku olisi väittänyt muutama vuosi sitten, että vapaaehtoisesti poljen ilman kypärää ja vielä Intiassa, olisin pitänyt ajatusta absurdina. Eikä sandaalit jalassa polkeminenkaan pitkää matkaa ja pimeässä ole varsinaisesti turva-ajattelun maksimointia. Selviän kypärättä ja kengittä 20 kilometriä maantiehotelliin. Päätän levätä 20 tuntia ja jatkaa sitten illasta aamuun yön yli ja yrittää päästä tasankovaelluksen päätepisteeseen saakka Jammuun 165 km:n päähän .

Jammu-etappi alkaa hyvin. 2+2-kaistaisen maantien piennar on hyvä, eikä eksyilyn vaaraa ole niin kuin pienemmillä maanteillä. Junat jyskyttelevät näköetäisyydellä, eika pimeässä harhaile kovin montaa lehmää. Pientareella tuoksuvat kevyesti hamppupensaikot, joita on pitkin matkaa ollut siellä täällä. Hamppu on yleinen, villinä rehottava piennarkasvi. Kuuden tunnin jälkeen tulen Punjabin ja Jammu & Kashmirin osavaltiorajalle. Osavaltiorajoilla on normaalistikin tiesulkuja ja rahtareiden byrokraattisten asioiden selvitystoimistoja, mutta tämän rajan huomaa tavallista selkeämmin. Ensireaktio on , että raja on sekä elintasoraja että turvaraja. Pyöräilijän passia ei kuitenkaan tarkisteta. Tie on rikkonainen monen kilometrin matkalta, ja kuorma-autot nostattavat tukevia pölypilviä, ja ensimmäiset rajantakaiset taajamat ovat rähjäisiä. Sitten tie paranee ja taajamatkin alkavat näyttää tavanomaisemilta, Pohjois-Intialaisen standardin mukaan.

Yö etenee suhteellisen hyvin, mutta oletettua hitaammin. Tauot ovat aiottua pidempiä, silla keli on yhä melko raskas, lämpötila ei vain suostu laskemaan alle 30:n, vaikka aamunkoitto lähestyy. Hetkellisenä vilvoituksena ylitän jokiuomia, joihin tulee vuoriston raikas vesi ja samalla viileän ilman tuulahduksia. Tie kulkee jo aivan Himalajan juurella. Vähän ennen auringonnousua alkaa viiletä, ensin vähän sitten reippaammin. Nousee kova tuuli. Taivaanrannassa häämöttää synkkä rintama. Ja sitten taivas aukenee. Vettä tulee puoli tuntia todella rajusti. Ehdin hakeutua tienvarsitaajaman liepeillä kaksikerroksisen talon ohuen lipan alle. Sadeviitta päällä odottelen ensin yksin sitten parin aamuvirkun seurassa kuuron rauhoittumista.

Kuuron jälkeen matkaa on vielä yli 40 km. Varuskuntia on silmäänpistävän useita, samoin tavallisia tiesulkuja, joissa osassa autot pysäytetään, osasta autot voivat ajaa läpi esteiden lomitse pujotellen. Klo 9 saavun jo Jammun liepeille, mutta viimeiset 10 km ovat tuskaisia. Väsymys painaa, ja lämpötila nousee koko ajan. Jaksan kaupunkiin saakka ja löydän suht ok-halpishotellin.

Ruuan jälkeen jaksan vielä pari tuntia selvitellä, miksi kännykkä ei saa kenttää. Käy ilmi, että koska Jammu & Kashmir on erikoisaluetta Pakistanin ja Kiinan välissä, ulkomaalaisten mobiilioikeuksia on rajoitettu, eivätkä ulkomaalaiset voi hankkia Jammu & Kashmirista intialaista sim-korttia. Asia olisi pitänyt ymmärtää hoitaa jo Punjabin puolella. Mykkä känny tarkoittaa myös sitä, että kun parin päivän kuluttua aloitan matkan varsinaisen vuoristo-osuuden, kun nousu Kashmiriin ja Srinagariin alkaa, niin olen tien päällä todellakin yksin, ilman yhteyksiä ulkomaailmaan. Ensin ajatus huolestutti, sitten harmitti. Mutta kysehän on vain paluusta 80-,90-luvun todellisuuteen. Intia on matkaa ajassa monessa mielessä, ja Intia jaksaa yllättää yhä uudestaan.

Lainaus

Blogit - Chandigarh

Polkupyörällä Himalajalle: kuvia, osa 1 Gangesin tasanko

Polkupyörällä Himalajalle: kuvia, osa 2 Kashmirista Ladakhiin

Polkupyörällä Himalajalle: kuvia, osa 3 Leh-Manali

Polkupyörällä Himalajalle: Jammu 1040 km