Blogit - turvallisuuspolitiikka

Avartakaa näkökulmaa poliitikot

laitinen_yle — Wed, 01 Dec 2010 22:03:52 +0000

Kun talouskriisit riepottelevat Eurooppaa ja lähestyvät vaalit hallitus- ja oppositiopuolueiden välejä, niin kaikkien poliitikkojen kannattaisi lukea juuri julkistettu Suomen ulkoministeriön tulevaisuuskatsaus 2010: SUOMEN ULKOPOLITIIKKA 2020.

Miksikö? Siksi, että tieto lisäisi tuskaa sanoa mitä sattuu nykyisessä globalisoituneessa, monenkeskisessä maailmassa. Ulkoministeriön virkamiestyötä tekemä katsaus avaisi paremmin silmiä huomaamaan miten riippuvaisia olemme ulko-, turvallisuus- ja talouspolitiikassamme meistä yhä kauempanakin olevista tapahtumista.

Laaja turvallisuuskäsitys: Kriisejä pyritään torjumaan yhä kauempana.Kuva: YLE.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tämä tuli mieleen kun lueskelin ulkoministeriön kymmenkohtaista tulevaisuuskatsausta Suomen ulkopolitiikkaan vaikuttavista keskeisistä kehitystekijöistä seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Itse asiassa eivät nämä haasteet mitään uusia ole, jos maailman menoa on kohtuullisesti seurannut. Kaipa kansanedustajat seuraavat maailman muutosta muutenkin kuin kotipaikkakuntansa vinkkelistä. Samoinhan tekevät äänestäjätkin.

Poimitaan katsauksesta, joka löytyy kokonaisuutena täältä

http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?contentId=200730&nodeId=23&...

muutamia sitaatteja mutusteltavaksi.

”Maailmantalouden riippuvuussuhteet ovat syventyneet, muuttaneet muotoaan ja muokanneet valtasuhteita uusiksi.”

Pankkikriisin vaikutusten leviäminen Yhdysvalloista ympäri maailmaa on hyvä esimerkki. Nykyinen EU – maiden talousahdinko pankki- ja valtiotaloudellisine ongelmineen toinen esimerkki. Eivätkö kaikki poliitikkomme ole tätä vielä oikein sisäistäneet, vaikka kaikki tapahtu silmien edessä?

”Alkaneella vuosikymmenellä Suomelta edellytetään entistä terävämpää kykyä vaikuttaa asioihin maamme rajojen ulkopuolella, aikaisessa vaiheessa.”

Siis mitenkä? Kansainvälisissä organisaatioissa kuten erityisesti EU, YK ja monet muut maailman järjestöt. Konfliktien hallinta on osa turvallisuutta kuten Afganistan. Mutta miten kauaksi oikein onkaan mentävä konflikteja hallitsemaan?

Unohtuiko Nato? Ei unohtunut.

”On tärkeää, että Suomi voi osallista omia turvallisuusetujaan koskevaan päätöksentekoon mahdollisimman täysipainoisesti ja vaikuttaa eurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen muotoutumiseen.”

Miten voi vaikuttaa täysipainoisesti, jos ei olla Natonkin jäseniä?

”Nato on keskeisessä asemassa vaurauduttaessa uusiin uhkiin. Naton tavoitteet kansainvälisen vakauden ja turvallisuuden edistämisessä sopivat yhteen Suomen ja EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa. Nato – jäsenyyden tulee siksi säilyä todellisena vaihtoehtona.”

Siitä huolimatta, että Venäjä sitä vastustaa kuten Naton laajentumista yleisestikin. Tosin Venäjä ei näe Natoa viimeaikaisten lausuntojen mukaan enää uhkana itselleen. Vastustaako siis Venäjä enää tosissaan Suomen Nato – jäsenyyttä?

Joka tapauksessa Suomen ja Venäjän taloudellisen ja muun kanssakäymisen arvioidaan lisääntyvän. Optimistisen skenaarion mukaan kanssakäyminen lisääntyy voimakkaasti, jos Venäjän nykyjohdon vaatima modernisaatio etenee. Jos ei etene, niin kanssakäyminen lisääntyy joka tapauksessa, mutta ei niin voimakkaasti.

Ulkopolitiikka 2020 – katsausta lukiessa hahmottuu hyvin kuva kuinka monenlaisiin haasteisiin Suomen on vastattava ulko-, turvallisuus- ja talouspolitiikassa. Asiat olivat paljon helpompia hallita kun maailma on kaksinapainen ja Suomi veti päänsä pensaaseen suurvaltojen välisistä kriiseistä.

Maailma on muuttunut monella tapaa näistä jähmettyneen vakauden päivistä. Toivottavasti ulkopoliittinen johtomme pystyy myös muuttamaan ajatteluaan joustavasti maailman muutoksen mukana.

Lainaus

Gazpromin kaasuputki ja Finnairin lentoputki

ainola — Fri, 22 May 2009 12:01:46 +0000

Radion Ykkösaamussa perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) ja varapuheenjohtaja Jacob Söderman (sd.) ottivat tänään yhteen presidentin valtaoikeuksista.

Södermanilla oli kiinnostavia näkökulmia, jotka aiempaa paremman selittävät presidentti Tarja Halosen ja demareiden mielipiteitä valtaoikeuskiistassa.

Näin Söderman sanoi Ykkösaamussa:

”Meidän poliittinen eliitti haluaa katkaista kansalta mahdollisuuden vaikuttaa presidentin kautta ulkopolitiikkaan. Ja kansa taas tukee voimakkaasti tätä vaalitapaa, koska se haluaa, että valitaan joku, joka varoittaa ulkopoliittisista vaaroista ja joku, joka vahtii puolueita. Sehän on aika huvittavaa, että (meillä) on hyvin porvarillinen maa ja valitaan demaripresidentti. Et siis kansa haluaisi pitää silmällä mitä tehdään. Tässä siis oikeastaan halutaan tukkia linjat, ottaa häneltä (presidentiltä) valta pois.”

Söderman myös kertoi, mitä nuo ulkopoliittiset vaarat ovat ja mikä hänen mukaansa on puolueiden ratkaiseva erimielisyys:

”Pidän tärkeänä, että Suomi ei alista pääsääntöisesti ulkopolitiikkaa EU:lle ja nimenomaan sitä (ulkopolitiikkaa suhteessa) tähän suureen Venäjään, joka on välillä hyvin arvaamaton; että Suomi säilyttää mahdollisuuden pitää omia ulkopoliittisia suhteita (Venäjään). Tää on kai se meidän todellinen suuri erimielisyys.”

Tiivistäen Södermanin ajatus kulkee jotenkin näin: Presidentillä pitää säilyttää valtaa ulkopolitiikassa, jotta hän voi vetää hätäjarrusta, jos hallitus tekee tyhmyyksiä Venäjän kanssa.

Vaalikoneessamme on kysymys Venäjän ja Saksan välille suunnitellusta maakaasuputkesta. Suomi hyväksyy putken rakentamisen, mutta yllättävän moni ehdokas on sitä vastaan.

Rakentamista vastustetaan eduskuntapuolueissa näin:

Vihreät 80%
Kokoomus 68%
PS 62%
Rkp 47%
Vas. 35%
KD 33%
Sdp 16 %
Keskusta 10 %
KAIKKI 43%

Voimakkainta vastustus on vihreissä, joiden ehdokkaat perustelevat mielipiteitään muun muassa näin:

Kasvi, Jyrki:
"Kallis ja turha hanke, jonka ainoa perustelu on Venäjän halu vähentää riippuvuuttaan entisistä alusmaistaan. Lisää myös turvallisuuspoliittista jännitettä Suomenlahdella."

Hautala, Heidi:
"Kaasuputki on hyvä esimerkki huonosta tavasta tehdä päätöksiä yhden suuren EU-maan, Saksan, ja Venäjän kesken."

Kokoomuslaiset putkiaktivistit kertovat vastustuksensa vaikuttimista esimerkiksi näin:

Vatanen, Ari:
"Kreml(ille) [---] energia on osa ulkopolitiikkaa ja he haluavat vain oman kätensä olevan EU:n ’happihanalla’. North Stream -putken kohdemaista Baltian maat, Puola ja Ruotsi näkevät, mitä on tapahtumassa ja vastustavat. Rva Halonen on ainoa, joka puolustaa North Stream -putkea, ja Suomi vaatii vain ympäristöselvityksiä. Sama asia, kuin jos mies katsoisi vain köyden turvallisuusluokitusta, mutta ei huomaisi, että se kulkee hänen kaulansa ympäri”

Pietikäinen, Sirpa:
”Ilman laajamittaista ympäristövaikutusten arviointia näin suurta ja potentiaalisesti Itämeren ympäristölle erittäin haitallista projektia ei saa lähteä toteuttamaan. Ympäristövaikutusten arviointi mitä todennäköisimmin johtaa siihen, ettei kaasuputkea voida rakentaa, sillä tätä ei voida toteuttaa Itämeren ympäristön kannalta kestävästi."

Vastustajien vastauksissa korostuvat ympäristönäkökohdat, mutta myös poliittiset motiivit pilkistävät. Ari Vatanen (kok.) näkee putkessa Venäjän valtapyrkimyksiä, Heidi Hautala (vihr.) kahden suurvallan tylyn suhtautumisen naapureihinsa ja Jyrki Kasvi (vihr.) viittaa Venäjän geopoliittisiin muutospyrkimyksiin.

Virallinen Suomi on tähdentänyt, että putken hyväksyttävyys riippuu vain ympäristövaikutuksista; Matti Vanhasen (kesk.) sanoin: ”Kaasuputki on aidosti ympäristökysymys, ei tahdon asia.”

On erittäin epätodennäköistä, että Suomi ryhtyisi aktiivisesti vastustamaan putken vetämistä. Mutta kuvitellaan silti, että hallitus jostain syystä asettuisi sitä vastaan. Mitä siitä seuraisi?

EU:ssa Suomen olisi varauduttava ainakin Saksan kielteisiin reaktioihin. Sama pätee Ranskaan, joka on niin ikään tulossa Gaz de Francen kautta putken osaomistajaksi.

Unionin suurmailla on ratkaiseva merkitys päätettäessä välittömästi Suomeen vaikuttavista asioista. Niitä ovat esimerkiksi talous-, maatalous- sekä energia- ja ilmastopolitiikka. Kuinka hyvin Suomea kuultaisiin tämän jälkeen esimerkiksi haettaessa erityiskohtelua energiaintensiiviselle teollisuudellemme?

Suurin merkitys putkella on Venäjälle. Putki on yksi Venäjän talouden valtasuonista. Venäjälle olisi aivan sama, millä perusteella Suomi torjuisi putken. Moskovassa ja Pietarissa Suomen päätös joka tapauksessa tulkittaisiin poliittiseksi liikkeeksi.

Suurvaltana Venäjä ei alistu tilanteen edessä, vaan se kostaa. Suomen ja Venäjän kauppasuhteet viilenevät välittömästi. Venäjällä toimivien suomalaisyritysten toiminta vaikeutuisi. Liikenne maiden välillä alkaa takkuilla entistä enemmän.

Jopa Finnair olisi helisemässä. Lentoyhtiön strategia ja menestyminen perustuu aivan ratkaisevasti Siperian ylilentolupiin. Niitä ei säännellä kansainvälisillä sopimuksilla, vaan ne ovat Venäjän poliittisen tahdon asia.

Aluksi ehkä huomattaisiin, että reittiselvitykset Venäjän yli viipyvät, minkä seurauksena Aasian-lennot alkavat myöhästellä. Jatkolennot Helsingistä menevät sekaisin, yhtiön maine alkaa kärsiä aikataulujen pettäessä, minkä vuoksi matkustajat siirtyvät kilpailijoille.

Melko pian yhtiön kannattavuus rapautuu. Venäjä voi puristaa ruuvia lisää ja katkaista lentoluvat kokonaan, vaikkapa vain siksi, että Finnairin koneet tekevät reikiä ilmakehään ja tuottavat liikaa haitallisia päästöjä Siperian ilmastolle.

Mielikuvitus asettaa rajat, mihin kaikkeen Suomen pitäisi varautua. Sen vuoksi on ilmeistä, että Suomi ei missään tilanteessa asetu vakavasti putken rakentamisen esteeksi. Se kävisi liian kalliiksi.

Lainaus

Ulkopolitiikan pehmeät ytimet

ainola — Tue, 19 May 2009 20:56:44 +0000

Antaako EU Suomelle sotilaallista turvaa? Heitimme kysymyksen vaalikoneessamme eurovaaliehdokkaille.

Tulos on selkeä "kyllä". Eduskuntapuolueiden ehdokkaiden ylivoimainen enemmistö, 70 prosenttia on kysymystä mietittyään tullut siihen tulokseen, että EU antaa Suomelle sotilaallista turvaa; päinvastaista väittää 30 prosenttia.

Meppiehdokkaiden jos keiden luulisi asian tietävän. Heistä peräti 70 prosentilla on korkeakoulututkinto ja puolueiden viisaat ovat prepanneet oppimattomammatkin.

Jotain outoa on silti siinä, mitä pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) totesi esitellessään helmikuussa eduskunnalle hallituksensa turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon.

”Euroopan unionilla ei ole yhteisen puolustuksen järjestelyjä”, Vanhanen sanoi.

Vaikuttaa aivan kuin että pääministeri ei olisi yhtä lujassa uskossa kuin euroehdokkaiden enemmistö.

Pääministeri tosin hieman loivensi näkemystään ja lisäsi Suomen ”lähtevän siitä”, että jäsenmaiden keskinäinen avunantovelvoite lujittaa jäsenvaltioiden keskinäistä solidaarisuutta.

Asiasta on kinattu Suomessa aina siitä asti, kun unionin konventti laati ensimmäisiä luonnoksia uudeksi perustuslakisopimukseksi - joka muuten yhä odottaa voimaantuloaan. Rähinää käytiin viimeksi presidentinvaalien yhteydessä kolme vuotta sitten. Tunteet ovat sittemmin laantuneet, kun on tullut muutakin ajateltavaa.

Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko on parhaillaan eduskunnan mankelissa. Ulkoasianvaliokunnan mietintöä odotellaan muutaman viikon sisällä. Ainakin kaksi valiokuntaa on jo antanut omat lausuntonsa.

Kaivelin esiin valiokuntien papereita, joita on käytetty eduskunnan mietteitä laadittaessa. Aloin tuijottamaan presidentin kanslian toimittamia ”keskeisiä huomioita selonteon linjauksista ja prosessista”.

Huomiot oli kirjoittanut vielä helmikuussa kansliapäällikön virassa toiminut Jarmo Viinanen, mutta nopeasti saattoi huomata, että mielipiteet eivät välttämättä olleet yksin hänen. Sen verran topakkaa oli teksti.

Kirjoitusnäyte: ”Tasavallan presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa sekä puolustuspolitiikkaa.”

– Siis ei mitään turhantarkkoja viittauksia perustuslain pikku huomautukseen siitä, kenen kanssa yhteistoiminnassa presidentti ulkopolitiikkaa johtaa – tai siis ulkopolitiikkaa SEKÄ puolustuspolitiikkaa.

Linnan teksti on paikoin yhtä ytimekäs kuin sirpaleammus, kaikkiaan 23 asiakohdan luettelo. Luulen, että sitä käytetään valumuottina presidentin puheiden kirjoittajille.

1980-luvun jälkikekkoslaisen toimittajakoulutuksen saaneena aloin vertailla presidentinlinnan huomioita ja pääministerin puhetta. Olisiko niissä sävy- tai jopa painotuseroja?

Sävyero löytyy eurovaalikoneessammekin sivutusta EU:n turvallisuuspoliittisesta merkityksestä.

Pääministeri Vanhasen mukaan ”Jäsenyys Euroopan unionissa on Suomelle perustavanlaatuinen turvallisuuspoliittinen valinta.”

Linnan mukaan ”jäsenyys Euroopan unionissa on keskeinen/tärkein osa Suomen turvallisuuspoliittista ratkaisua”.

Valtiolaivamme kipparit kuvaavat myös suhtautumistamme Venäjään hieman eri tavalla.

Vanhanen: ”Suomen edun mukaista on Venäjän sitoutuminen jatkuvaan kehittymiseen demokratiana, ihmisoikeuksia kunnioittavana oikeusvaltiona ja markkinatalousmaana.”

Linnan mukaan ”Suomen tavoitteena on Venäjän sitoutuminen kansainväliseen yhteistyöhön ja instituutioiden toimintaan globaalin vastuun tuntien ja kansainvälisen oikeuden periaatteita kunnioittaen”.

Hiuksia voisi halkoa muutamasta muustakin kohdasta, mutta selkein painotusero löytyy siitä, mitä instituutiota valtiojohdon edustajat painottavat turvallisuuden takaajana.

Linnan tiiviissä muistiossa ensinnäkin määritellään kolme eri kertaa Suomen turvallisuuden missio: se on vakauden edistäminen.

1) ”Suomi edistää turvallisuuttaan parhaiten vakautta edistävällä politiikalla”,
2) selonteko antaa hyvän pohjan ”vakautta edistävän politiikan harjoittamiselle” ja
3) ”Pohjois-Euroopan turvallisuuden ja vakauden edistäminen on Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan keskeinen tavoite”.

Vakauden tärkein lenkki, rauhan ja turvallisuuden tuki ja turva on Linnan mukaan YK ja sen turvallisuusneuvosto.

Pääministeri Vanhanen mainitsee ”vakauden edistämisen” vain kerran, ja sen hän liittää Natoon: ”Naton tavoitteet kansainvälisen vakauden ja turvallisuuden edistämiseksi ovat yhteensopivat Suomen ja Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspoliittisten tavoitteiden kanssa.”

Pääministerin ja presidentin jännitteet ani harvoin tulevat julki. Paineet puretaan – jos puretaan – visusti muurien takana.

Olen antanut kertoa itselleni, että Vanhasella olisi kuitenkin jäänyt hampaankoloon huhtikuun alussa pidetystä EU-USA –kokouksesta, jossa unionimaiden vallanpitäjät tapasivat Barack Obaman.

Presidentti ja pääministeri eivät kyenneet sopimaan edustautumisestaan kokouksessa eikä valtioneuvosto poikkeuksellisesti nimennyt kokousvaltuuskuntaa. Molemmat valtionpäämme lähtivät kokoukseen nk. virka-asemavaltuuksin tai siis ilmoittivat isännille kumpikin tahoiltaan tulevansa, että tietävät varata kaksi lautasta.

Ministeri Christoffer Taxellin vetämä parlamentaarinen työryhmä yrittää keksiä keinot perustuslain uusimiseksi. Sdp:n vastahangan vuoksi presidentin valtaoikeuksiin ei oikein tohdita kajota.

Jokin asia voi kuitenkin muuttua. Vanhasen sanotaan ilmoittaneen komitealle, että sen on ratkaistava ainakin kahden lautasen ongelma.

Odotettavissa on kihelmöivän jännitteinen syksy, kun valtaoikeuksien uudet tekstit tulevat julki.

Lainaus