Blogit - ukraina

Polkupyörällä Ukrainan halki Istanbuliin

Matti Rämö — Sun, 08 Feb 2015 03:35:33 +0000

Fillarireissu Helsingistä Odessaan ja Mustanmeren poikki Georgiaan ja Itä-Turkista Istanbuliin on jalostunut kirjaksi saakka. Kirjallinen matka on kulkenut värikkäiden tunnemaisemien lisäksi myös syvälle alueen historiaan.

Seitsemäs matkakirjani lähti painoon, sieltä se tulee maaliskuun alussa. Ankaran väännön jälkeen olo on uuvahtanut. Tällä kertaa aikataulujen kitkaa lisäsi tavallista syvempi sukellus matka-alueen historiaan. Ukrainan ja Krimin tapahtumat kannustivat pöyhimään menneisyyttä kauas neuvostoaikojen taakse. En ollut tiedostanut sitäkään, kuinka monisyinen suuren osmani-imperiumin vallan kaari olikaan. Turkkilaisten valtakunta ehti kasvaa suuremmaksi kuin Rooman valtakunta.

3 500 kilometrin matkan eläminen uudestaan kirjoittamisen kautta oli jälleen vahva kokemus niin hyvässä kuin pahassa. Keveä polkemisen riemu vuorotteli raskaiden taipaleiden kautta maastoöihin rajussa ukonilmassa ja Odessan synkkään hetkeen, jolloin kaikki tuntui romahtavan, kun pyörä varastettiin. Kävin syystalven aikana läpi samat onnen, ilon, epävarmuuden, turhautumisen ja pelon tunteet, jotka koin matkalla. Kirjoittaessa teksti kulkee jouhevasti eteenpäin silloin, kun sen tunteet ovat eläviä eivätkä vain muistikuvia jo eletyistä hetkistä.

Tunnetilojen esiin nostattamisessa auttaa kirjoitusmusiikki, jonka loputtomat toistot vievät yhä uudestaan matkalle ja sen tuntemuksiin. Pavlovin koiran ehdollistumisreaktio auttaa vireen löytämisessä. Tämänkin matkan"sountrackina" on mielikuvia ja tuntemuksia nostattanut berliiniläisen ambientmusiikin guru Klaus Schulze. Tällä kertaa kappaleena on ollut My Ty She vuodelta 2007. Lisäapua antoi oregonilainen säveltäjä Sam Rosenthal. Nämäkin helmet olen löytänyt Yle Radio 1:n Jukka Mikkolan Avaruusromua-ohjelmasta.

Kirjoitusmatkalla perille pääsyn euforia sai Istanbulissa erikoisia mausteita sekä historian että Taksimin aukion mielenosoitusten kautta. Koin uudestaan kyynelkaasuisilla kujilla juoksentelun. Historiaosiossa pystyin eläytymään Konstantinopolin piiritykseen vähän liiankin hyvin, silla kirjan kirjoittamisen aikana valmistauduin vanhan Teksti-TV-toimituksen alasajoon. Suuren sulttaanin tykit moukaroivat kaupungin muureja, ja kaupunkilaiset näkevät synkkiä ennusmerkkejä siitä, kuinka Pyhä Henki poistuu Konstantinopolista.

Vaiherikas fillarieepos jäsentyy 12 kappaleeseen:

Kesän onnea Baltian pikkuteillä
Väinäjoelta Valko-Venäjälle
Minskin kielletty koulu
Tšernobylin kunnailla
Seitsemän kukkulan Kiova
Panssarivaunuja Transnistrian rajalla
Shokkihoitoa Odessassa
Mustanmeren poikki Georgiaan
Turkissa Mustanmeren rantatiellä
Vuoriston poimuissa Anatolian laatan reunalla
Ihmeellinen Istanbul
Kaasua, komisario Erdoğan!

Matkasta on Yle Areaanassa myös 50 lyhyen videoklipin sarja, joka on tiivistetty 9 minuutin koosteeseen.

Lainaus

Ukraina, avioliitto ja parisprintti – näistä ehkä muistan vuoden 2014

Juhana Säilynoja — Mon, 29 Dec 2014 07:49:06 +0000

On oikeastaan pelkkää sattuman kauppaa, että mistä muistan jonkun vuoden. Ainakaan minun muistini ei toimi niin, että vuosiluvut painautuisivat päähäni vaan tapahtumat ovat siellä jossain aivolokerossani sekalaisena massana. Osa on järjestäytynyt janaan, mutta suurin osa ei.

Siksi on aika hankala sanoa, että tulenko muistamaan vuotta 2014. Tiedän, että tulen muistamaan monia tapahtumia sen varrelta.

Ukrainan kriisi on niistä ehdottomasti yksi.

Kiovan itsenäisyydenaukio Maidanillahan alkoi jälleen tapahtua jo 2013 puolella, mutta aukiolle kokoontuneet saivat tahtonsa läpi, kun presidentti Viktor Janukovytš erosi ja lähti maanpakoon helmikuussa 2014. Tätä oli edeltänyt veriset taistot Kiovan keskustassa.

Seurasin tapahtumia tiiviisti, sillä tiesin koostavani tapahtumista artikkelin Elävään arkistoon ja totta kai historialliset tapahtumat kiinnostivat muutenkin. Harvoin ryhdyn työstämään vielä tapahtumassa olevasta maailmanpoliittisesta selkkauksesta artikkelia. Ukrainan tilanteen koin kuitenkin niin erikoislaatuiseksi, että siitä oli sellainen koottava.

En tiedä kuinka kauan mielessäni säilyy kirkkaana muisto talviolympialaisten Laura-hiihtostadionin loppusuorasta, jolla Sami Jauhojärvi lykkii itseään maaliin, mutta ainakin tällä hetkellä nuo parisprintin kultahetket ovat todella mieluisia muistoja.

Elä hiihdon kultahetket uudelleen Elävässä arkistossa

Tänä vuonna olen saanut olla ylpeä työnantajastani, joka on rohkeasti edistänyt kaikkien ihmisten tasavertaista oikeutta elää onnellisena. Ylen Pride-viikkoa oli hieno olla mukana tekemässä historiallisena vuonna, joka varmasti tullaan muistamaan tasa-arvoisesta avioliittolaista ja Tahdon2013-kampanjasta.

Hienoa on myös se, että uudenlaisen demokratian lippulaiva, kansalaisaloite, on nyt varteenotettava lainsäätämisen väline.

Mitkä sinusta olivat vuoden 2014 kohokohdat? Entä mistä luulet vielä vuosienkin päästä muistavasi tämän vuoden? Koostimme listan Elävän arkiston vuodesta. Jos muisti jo pätkii, siitä voit tarkistaa mitä kaikkea vuoden aikana onkaan tapahtunut.

Lainaus

Venäjä ja EU osat 1 ja 2

Maija Elonheimo/Brysselin kone — Wed, 05 Mar 2014 09:03:09 +0000

Mitkä ovat Venäjän ja EU:n suhteet nyt? Mistä me tulemme ja minne menemme? On ollut sellainenkin vaihe, jolloin arveltiin Venäjän liittyvän EU:hun ja Natoon, mutta nyt lähitulevaisuudessa sellainen vaihtoehto ei vaikuta kovin todennäköiseltä.

Juuri nyt on Ukrainan kriisi päällä, mutta mikä tilanne on muuten? Sulaudummeko me mahdollisesti jatkossa Venäjän kanssa aiempaa enemmän toisiimme? Vaikka esim. Venäjän ja EU:n välinen laaja partnerisopimus on vanhentunut, eikä sitä ole saatu uudistettua, niin arjen tasolla venäläisten ja EU:n kansalaisten kanssakäyminen on sujuvaa.

Venäjä on EU:n kolmanneksi suurin kauppakumppani. ja EU on Venäjän suurin kauppakumppani. Parhaillaan Venäjä on luomassa omaa Euraasian unioniaan, jonka rakenteessa on paljon samoja elementtejä EU:n kanssa. Tarkoitus on saada aikaan työvoiman ja pääomien vapaa liikkuvuus, mutta ei luovuttaa unionille maiden poliittista suvereniteettia. Euraasian Unionin on tarkoitus aloittaa toimintansa jo 2015. Mitä siitä seuraa? Enemmän yhteistyötä EU:n ja Euraasian unionin välillä, vai jotain muuta? Tällä hetkellähän Venäjä toimii paljon ennen kaikkea kahdenkeskisessä yhteistyössä EU:n eri jäsenmaiden, kuten eikä niinkään koko EU:n kansa

Ohjelmassa on haastateltavana Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kivinen.

Lainaus

Kuusi ajatusta yhtenäisestä Euroopasta

Juhana Säilynoja — Mon, 03 Mar 2014 12:02:58 +0000

Viime päivinä ja viikkoina on uutisista voinut lukea, kuulla ja nähdä surullisia uutisia. Uutisia, jotka ovat jollain tapaa hyvin tuttuja. Ne vievät ajatukset 1990-luvun sotivalle ja sortuvalle Euroopan mantereelle.

Ukrainan tilanne nostaa esiin kysymyksen: onko Euroopan unioni epäonnistunut tärkeimmässä tehtävässään? Uskon, että tuollaisen kysymyksen esittäisi Erkki Toivanen, mikäli hän olisi vielä keskuudessamme.

Vuonna 1994, Suomen Euroopan unioniin astumisen kynnyksellä, Toivanen teki ohjelmasarjan nimeltä Minun Eurooppani, jossa hän kysyi kuudelta eurooppalaiselta ajattelijalta eurooppalaisesta identiteetistä ja yhdentymisen syistä.

Jokaisella heistä oli omat ajatuksensa Euroopan unionin kehityksestä ja tärkeydestä.

Yhteinen ja yhtenäinen: ranskalaisen Jacques Attalin mielestä yhdentyminen lähti väärästä asiasta. Talous kun ei muutenkaan tunne rajoja ja talousnäkökulman vuoksi koko kylmän sodan ajan itse asiassa ajettiinkin puolikasta Eurooppaa.
Muurien murtuminen loi todellisen mahdollisuuden yhtenäiselle Euroopalle: puolalainen Adam Michnik näki 1990-luvulla Euroopan todella yhdistyneen jälleen ja ”uudet” maat idässä toivat toivottua dynaamisuutta junnaavalle mantereelle.
Suurten ja pienten välinen kuilu pienenee: Irlannin presidentti Mary Robinsonin mielestä yhteinen jäsenyys unionissa pienensi Irlannin pikkuveli-asetelmaa suuren naapurinsa Iso-Britannian kanssa. He istuivat samassa pöydässä, jossa molemmat olivat yhtä tärkeitä äänenkäyttäjiä.
Yleinen demokratiakäsite: brittiläinen Edward Heath vei maansa Euroopan unioniin eikä käsittänyt pelkoja päätösvallan karkaamisesta kauas kansasta. "Parlamentin suvereniteetti on olemassa kansan hyväksi. Se ei ole kuin aarre, jota ihaillaan. Jos siitä on siis hyötyä, sitä on käytettävä. Mikäli siitä ei ole hyötyä, ei maan kannata liittyä. Ihmiset, jotka näin sanovat näyttävät olevansa itsekkäitä ja he haluavat vain elää eristyksissä. Tämä ei modernissa maailmassa kuitenkaan ole mahdollista."
Yhteinen kulttuuriperintö ja eurooppalaiset arvot: ranskalainen Helene Carrere D’Encausse tunsi aina syvää alakuloa, kun kylmän sodan aikaan Euroopan ulkopuolelle suljettiin suuri osa valtioita. 1990-luku toi mukanaan mahdollisuuden muokata kulttuurinen ja poliittinen Eurooppa maantieteelliseksi.
Ja se tärkein eli rauha. Siitä puhuvat kaikki Toivasen haastateltavat ja siitähän EU:ssa on pohjimmiltaan kyse. Arkkiherttua Otto von Habsburgin suku hallitsi suurta osaa Eurooppaa vuosisatoja. Hänelle Eurooppa ja sen unioni ovat ennen kaikkea rauhaa, jonka säilyttäminen oli niin monta kertaa laiminlyöty.

Ovatko nämä ajatukset ja aatteet enää voimassaolevia? Onko rauhanaatteen ohi ajanut yhdeltä puolelta talouskilpailu ja toiselta puolelta nationalismi? Tai ovatko nämä ajatukset todella koskaan edes olleet Euroopan integraation perustana? Näitä kysymyksiä on pohdittava jälleen kuohuvalla mantereellamme.

Näitä kysymyksiä meidän on kysyttävä myös eurovaaliehdokkailtamme

Lainaus

EU:n kehitys

Maija Elonheimo/Brysselin kone — Wed, 12 Feb 2014 07:44:32 +0000

Miten demokraattista on EU:n päätöksenteko? Velkakriisin pahimpaan aikaan ainakin ongelmia oli. Entä EU:ssa harjoitettava talouspolitiikka. Onko nykyisin harjoitettavalle politiikalle vaihtoehtoja. Jos on, niin pohditaanko niitä avoimesti? Ja miten demokraattista oli se päätös, kun maat sitoutuivat jatkossa keskipitkällä aikavälillä 0,5% rakenteellisiin alijäämiin? Pitäisikö meidän laskea se hinta, mikä eurosta erosta Suomelle koituisi, että voisimme puhua tästäkin aiheesta kaikki yhdessä faktojen pohjalta.

Entä EU:n ulkosuhteet. Miten iso ongelma se on EU:n toimintakyvylle, että eri jäsenmaat haluavat esiintyä ulkosuhteissa itsenäisinä? Miltä Ukrainan tilanne nyt vaikuttaa. Ja miltä vaikuttavat EU:n ja USA:n väliset vapaakauppaneuvottelut.

Ohjelmassa on haastateltavana ulkoministeri Erkki Tuomioja.

Lainaus

Videopäiväkirja Polkupyörällä Istanbuliin: osa 5/10, Odessa

Matti Rämö — Fri, 13 Sep 2013 21:49:02 +0000

Videot kertyvät Yle Areenaan 50-osaiseksi klippisarjaksi Polkupyörällä Istanbuliin osoitteeseen http://areena.yle.fi/tv/istanbuliin. Areenaan ilmestyy uusi klippi joka ilta klo 20. Tässä blogipäivityksessä ovat jaksot 22-27.

Kolmen viikon ja yli 2000 kilometrin vaellus tuo Odessaan. Yön yli polkemisen jäljiltä en ole enää ihan terävimmilläni, ja jo yöpaikan hankkiminen on säheltämistä. Päädyn viiden neliömetrin ikkunattomaan koppiin entiselle ratikkavarikolle ja maksan siitä vielä reilun ylimääräisen välityspalkkionkin. Aamutoimien jälkeen nousen nukkumatta takaisin satulaan. Muutaman kilometrin päässä on lauttayhtiön toimisto. Pyörä jää vanhan kerrostalon porttikäytävään vartin ajaksi lukkovaijerin varaan. Löydän katkaistun vaijerin. Järkytys on sen verran suuri, etten älyä edes valokuvata draaman keskeistä näyttämöä. Uuden pyörän hankinta onnistuu, mutta se vaatii säätämistä ja mm. uuden haarukan hankintaa. Päivä vierähtää univelkaisen ylikierroksilla iltamyöhään, kun virittelen uutta ajokkia retkikuntoon. Tunnelmat vaihtelevat synkästä epätoivon alhosta varovaiseen optimismiin. Seuraava päivä vierähtää totuttelussa uuteen pyörään, ja siinä ohessa kuvaan innostavan eläväistä kaupunkia. Kamera siirtyy ohjaustangosta takaisin kypärään, sillä uuden ajokin ohjauksen vakaus ei ole yhtä hyvä kuin vanhan.

Kaupunkivaellus vie ensin hotellilta rautatieaseman aukion ihmisvilinään. Aseman edustalla on kaikenlaista kaupallista toimintaa, mm. kaljaa myydään suoraan pienestä keltaisesta säiliöperävaunusta.

Heti asemaa vastapäätä on kapea basaarikuja, jossa pääsee hädin tuskin eteenpäin pyörää taluttaen.

Puiden reunustamia bulevardeja pitkin reitti vie kadun ahtaudesta kirkkopuistoon, jossa myydään tauluja. Vehreän suurkaupungin asukkaat viihtyvät puistoissa, ja se näkyy leppoisana oleskeluna yhdessä ja yksin.

Potjomkinin portaat ovat Odessan tunnetuin nähtävyys. 200 portaan illuusio rakennettiin vuosina 1837-1841. Portaat ovat ylhäältä 12,5 metriä leveät ja alhaalta 21,7 metriä. Erotus vääristää perspektiiviä niin, että ylhäältä 142 metriä pitkät portaat näyttävät lyhyemmiltä kuin ne ovatkaan ja alhaalta pidemmiltä. Vaikuttavan massiiviset hiekkakiviportaat valikoituivat Sergei Eisensteinin "Panssarilaiva Potemkin" -elokuvan näyttämöksi. Vuoden 1905 Odessan verilöyly, joka oli eräänlainen esipuhe, yksi monista, vuoden 1917 kommunistiselle vallankumoukselle, kiteytyi Eisensteinin dramatisoidussa elokuvassa juuri portaille, vaikka todellisuudessa väkeä tapettiin eri puolilla kaupunkia, eikä portailla todennäköisesti tapahtunut kaupunkilaisten joukkomurhaa. Mutta portaat olivat hieno paikka kuvauksille. Alkuperäiset hiekkakiviportaat on sittemmin korvattu punaisella graniitilla, joka kestää paremmin eroosiota, ja askelmien määrä on nykyään 192. Korkeusero on 27 metriä. Portaiden vieressä on rinnepuisto, jossa voi lasketella polkuja pitkin portaiden alapäähän, ja alhaalta hienosti suunniteltu perspektiivi aukeaa paremmin kuin ylhäältä.

Portailta nousen takaisin keskustaan, joka sijaitsee ylängön reunalla rantaviivaa korkeammalla. Poikkean vielä kerran Velomania-pyöräpuotiin. Edellispäivän säätämisrumban perusteella mekaanikko hämmästyy, kun mikään ei olekaan pielessä. Ajelupäivä jatkuu keskustassa, jossa löytyy rappeutunut kortteli aivan rautatieaseman läheltä.

Illan päätteeksi ajaudun sulkeutuvan kauppatorin värikkääseen tungokseen. Ahtaat käytävät tukkeutuvat kärryistä ja pakettiautoista, eikä pyörän taluttaminen enää onnistu. Beckham-paitainen kuljetustyöläinen kiskoo kärryään lähes pyöräni päälle, ja torimummoakin tarvitaan apuun. Viimeinen otos muistuttaa, että jalankulkijan pitää olla suojatiellä varovainen, myös Suomessa.

Lainaus

Videopäiväkirja Polkupyörällä Istanbuliin: osa 4/10, Transnistria ja Moldova

Matti Rämö — Sat, 07 Sep 2013 20:34:01 +0000

Videot kertyvät Yle Areenaan noin 50-osaiseksi klippisarjaksi Polkupyörällä Istanbuliin osoitteeseen http://areena.yle.fi/tv/istanbuliin. Areenaan ilmestyy nyt uusi jakso joka ilta klo 20. Tässä blogipäivityksessä ovat jaksot 16-21.

Odessasta lähtevän Georgian-lautan aikataulujen vuoksi jää ylimääräistä aikaa tehdä pieni koukkaus länteen, ja ajatus vierailusta Transnistriaan, maahan, jota ei ole virallisesti olemassakaan, kiehtoo mieltäni. Vaikka puolen miljoonan asukkaan Transnistria ei ole saanut kansainvälistä tunnustusta olemassaololleen, se on kuin itsenäinen valtio ja sillä on oma valuutta ja omat puolustusvoimat. Kansainvälisen oikeuden silmissä se on osa Moldovaa.

Aika on hidastunut neuvostoajan vuosiin Transnistrian toiseksi suurimmassa kaupungissa. Dubasarissa on leppoisa tunnelma, ja pientaloalueen kadulla on myynnissä vadelmia aivan rajan pinnassa, vaikka itsenäisen kapinamaakunnan ja emä-Moldovan naapurisuhteet ovat kireät. Sormet vielä marjoista punaisena saavun raja-asemalle. Rajasillan panssarivaunut jäävät sentään kuvaamatta, kun itsesuojeluvaisto kehottaa sulkemaan kameran juuri ennen passintarkastusta. Panssarit ovat sillan kummassakin päässä, ja vasta sillalta lähtevän jyrkän mäen päällä on sitten Moldovan tulli. Mutta tämä osuus jää kuvaamatta. (Karavaanini osalta dramatiikkaa lisää se, että ilmeisesti pari päivää aiemmin pientareelta löytämäni lasinsirun jämä muhii vielä ulkorenkaassa, ja joudun pumppailemaan rengasta paitsi juuri ennen Dubasaria, niin myös heti toisen Transnistrian rajapanssarivaunun jälkeen, ja sitten vasta rajan jälkeen vetäydyn mäen päällä huoltoasemalle rengastöihin).

Yöksi olin venyttänyt pimeässä Moldovan pääkaupunkiin Chisinauhun saakka. Majapaikan etsiminen ei oikein mennyt niin kuin olisi pitänyt, ja päädyin luksuskuherrusluukkuun rengastöihin. En sentään etsinyt sisärenkaan reikää kaksipaikkaisessa poreammeessa. Yö venyi kuitenkin pitkälle rengastöissä, ja tämä video lähtee siitä, kun univelkaisena hotellin pihalta suunnistan kaupunkiliikenteeseen. Pikkubussit ohittavat läheltä Moldovan pääkaupungissa, vaikka muutoin liikenne ei olekaan yhtä hektistä kuin Ukrainan isoissa kaupungeissa. Kyrillisten kirjainten maailmasta on outoa piipahtaa päiväksi länsiaakkosia katselemaan. Ja kuin luonnostaan alan puhua italiaa paikallisten kanssa, sillä suhteellisen monella on jonkinlainen yhteys kielisukulaismaahan italiaan.

Kun suunnistelen keskustasta kohti itään menevää maantietä, joka vie takaisin kohti Transnistriaa, kohtaan paikallisen Aamu-tv:n kuvaajan, joka on palaamassa pyöräretkeltä maaseudun maastoista. Ja hän ryhtyy opastamaan Chisinaun laitamille. Matkan varrella pysähdellään pienillä toreilla. (Ja itse asiassa käväisemme myös pyöräliikkeessä hankkimassa uuden varaulkorenkaan, sillä luksusluukussa olin vaihtanut myös ulkorenkaan.)

Vuoden 1992 taisteluissa kapean Transnistrian kaistaleen ja Moldovan raja asettui Benderin liepeille kaupungin länsipuoliselle ylängölle. Omassa kartassani Bender/Tighina asettuu Moldovan puolelle rajaa, ja hieman hämmentyneenä päädyn ukkosmyrskyn jälkeen sadeviitta päällä jonottelemaan tullissa pieneen, kuumaan ja kosteaan huoneeseen parinkymmenen muun kanssa oikeaa leimaa maahantulolippuseen. Puolessa tunnissa selviän takaisin satulaan, ja video alkaa, kun reipas lasku vie rajalta Benderin liepeiden kautta Dniestrjoen sillalle, joka on yhä vartioitu sotilaskohde. Matkalla ohitan poliisien tarkkailupisteen ja museopanssarivaunun ennen siltaa, jonka päässä on avoin tiesulku. Pari sotilasta tyytyy seisoskelemaan passiivisina, ja jätän kameran käyntiin sillalle. Matkaa Transnistrian pääkaupunkiin Tiraspoliin on joelta 10 kilometriä.

Illansuussa Transnistrian pääkaupunki virkoaa eloon ukkosmyrskyn jälkeen. Reitti kulkee Tiraspolin ydinkeskustan läpi monen aikakerroksen poikki. Neuvostoaikaisia symboleja on yhä paralamenttireknnuksessa, ja Lenin valvoo ulkona rakennuksen arvokkuutta. Ikuinen tuli kuuluu asiaan, ja se on Suuren isänmaallisen sodan muistoksi eikä Moldovasta irtautumisen kunniaksi. Keskustan kaduilla on väkeä siellä täällä. Kaupunki näyttää yllättävän modernilta, eikä samalla tapaa pysähtyneeltä kuin Dubasari (jossa sielläkin oli hyytäväksi ilmastoitu moderni valintamyymälä). Seuraan tarttuu vaitelias pyöräilevä nuorukainen, jolla on hyvä, välkkyvä takavalo. Yhteisiä sanoja on melko niukasti, kun venäjän taitoni on niin kovin niukka, mutta saan selvitettyä jotakin reissustani sentään Myös johdinautojen sähkölinjan korjausyksikkö on liikenteessä. Kaiken kaikkiaan kolmen minuutin videoon tiivistyy lähes puolen tunnin otos.

Yön pimeydessä Transnistrian rajalta Odessaan. Pimeys alkaa jo melko heti Tiraspolin jälkeen, ja poljen hiljaisessa pimeydessä yli tunnin Transnistrian ja Ukrainan rajalle, jossa on hyvä, pikku puoti sekä pari juottolaa. Illallistan kaupan edessä kuunnellen nuorten ryypiskelyä ulkoterassilla. En muista aiemmin olleeni ihan tällaisella raja-asemalla, sosiaalinen vireys liittyy myös kylään, joka on aivan raja-aseman kupeessa. Tankkailun jälkeen suunnistan taas pimeälle tielle. Ja video alkaa tästä kohtaa. Satunnaisten autojen valot rikkovat pilkkopimeää vielä puolenyön tienoilla, ennen kuin jään polkemaan aivan yksin hiljaisuuteen. Omat ajovaloni ovat suht hyvät, mutteivat niin hyvät, että ne näkyisivät kirkkaina videolla. Parilla pikkutauolla selviän viiden tunnin pimeäpolkaisusta. Sysimusta yö väistyy vasta aamunkoitteessa Odessan liepeillä.

Lainaus

Videopäiväkirja Polkupyörällä Istanbuliin: osa 3/10, Ukraina

Matti Rämö — Sat, 31 Aug 2013 05:42:11 +0000

Videot kertyvät Yle Areenaan noin 50-osaiseksi klippisarjaksi Polkupyörällä Istanbuliin osoitteeseen http://areena.yle.fi/tv/istanbuliin. Uusien jaksojen julkaisutahti Areenaan muuttuu 3.9., jolloin uusi jakso ilmestyy joka ilta n. klo 20. Tässä blogipäivityksessä ovat jaksot 10-15, joissa kamera on siirtynyt kypärästä ohjaustankoon. Kuvakulman muutoksen lisäksi tämä myös kuuluu, sillä muovikuoren suojissa oleva kamera ottaa ääniefektejä pyörän rungon kautta.

Vaellus jatkuu Kiovasta etelään kohti Mustaamerta. Odessaan on matkaa yli 500 kilometriä. Kun metropoli vaihtuu maaseuduksi, ilmaantuu leveän maantien pientareelle harva parvi mansikoiden myyjiä. Myynti on improvisoitua pienen mittakaavan puuhaa, ja kullakin "pienyrittäjällä" on tarjolla vain muutaman kilon verran marjoja. Oma ostopäätökseni kypsyy juuri ennen, kuin ukkosmyräkkä tulee päälle.

Poikkean pois ison maantien turruttavasta yksitoikkoisuudesta kohti Bila Zerkvan tavallista pikkukaupunkia. Illansuussa ihmisiä on kadunvarsilla.

Ajopäivä vierähtää pikkukylien ja maaseudun menneen ajan tunnelmissa. Hevoset ja kanat kuuluvat kylänraitille, ja lehmiä voi paimentaa polkupyörän satulasta. Myös toisen maailmansodan muistomerkit kuuluvat maisemaan.

Palaan isolle maantielle, jonka arkea ovat poliisien tarkastuspisteet, marjanmyyjät ja taukopaikkojen pienet ravintolat. Kytevä roska-astiakaan ei ole harvinaisuus. Iltapäivän ukkoskuurot ovat lähes jokapäiväisiä, ja horisontissa salamoiden välähdykset rytmittävät menoa.

Iltapäivän ukkoskuuro ryöpsähtää voimalla päälle. Linssit vähän sameana tihrustelen eteenpäin tietöiden hidastaman liikenteen seassa. Nelikaistainen tie ahtautuu kahdelle kaistalle, ja ryhdyn ohittelemaan jonoa pientareen puolelta. Jarrut kirskuttelevat vanteisiin kertuneestä hiekasta, kun pysähdyn pyyhkimään linssejä. Ylämäkeen kiipeäminen tarkoittaa vuolaassa "pikkupurossa" ajelua, kun sadevedet rientävät piennarta alas.

Kun käännyn pois Kiova–Odessa-päätieltä kohti Transnistriaa ja Moldovaa, jyrkkenee maasto valtaviksi kumpareaalloiksi ja tie kurjistuu silmissä. Betonitie on jo vuosia sitten alkanut rakoilla poikittaissuunnassa, samoin paikkaukseen käytetty myöhempi asfaltti. Kuoppia ja rakoja on tarjolla monelta eri aikajaksolta, ja karavaani saa säännöllistä tärinähoitoa muutaman metrin välein. Bonuksena ovat monipuoliset kuoppasarjat. Hulppeissa laskuissa tärinä yltyy raisuksi. Alamäkien vastapainona on toistakymmentä parin kilometrin jyrkkää nousua, jotka ovat iltapäivän kuumuudessa raskaita ja illallakin työläitä. Hetkittäin kaipaan ison maantien yksitoikkoisuutta.

Lainaus

Videopäiväkirja Polkupyörällä Istanbuliin: osa 2/10, Kiova

Matti Rämö — Tue, 20 Aug 2013 21:28:32 +0000

Kiovassa käy ilmi, että lauttayhteys Odessasta Mustanmeren poikki Georgiaan ei onnistu sillä lautalla, johon olin kiiruhtamassa, vaan vasta kolme päivää myöhäisemmällä. Tämän vuoksi jään Kiovaan kahdeksi päiväksi yhden sijasta.

Majailen lähellä päärautatieasemaa, ja on luonnollista aloittaa vaeltelu aseman seudulta, joka on vilkas liikennesolmu ja kohtaamispaikka. Kuva lähtee aseman kujan päästä, käy laiturialueella ja jatkaa pubien ja ruokapaikkojen sivuitse pikkubussiaseman ohi. Pakettiautolla pääsisi esim. Odessaan. Video päättyy puolen kilometrin päähän juopuneiden tönimiskohtaukseen .

Aivan päärautatieaseman kupeessa on vilkas basaaritori. Monipuoliseen kauppavalikoimaan kuuluu myös asepuoti. Basaarikuvaus on tehty pyörää taluttaen iltapäivällä, eli ihmisiä ei ole tungokseen saakka.

Toisena Kiova-päivänä lähden iltapäivällä katsastamaan Äiti kotimaa -monumentin kukkulaa. Muutaman kilometrin matkalla sukkuloin ensin keskustan katujen ruuhkassa, jossa autojen hidas rytmi kannustaa luovaan ajolinjan hakemiseen.

Klippi on extreme-kaupunkiajelua. Reitti Äiti kotimaan kukkulalle vie isommalle 3 + 3 -kaistaiselle väylälle, Druzbi Narodiv bulevardille, joka kiipeä ensin harjanteelle ja laskeutuu sitten Dneprjoen sillalle. Ruuhka on tiivis, ja innostun pujottelemaan kaistojen välissä myös ylämäessä, mutta sitten kun alamäki alkaa, ylittää adrenaliinipitoinen kiihdytys kohtuullisuuden rajat. Hillitön kaahailu kaistojen välissä ja myös vähän vastaantulevien puolella päättyy improvisoituun U-käännökseen vähän ennen rannan suurta risteysaluetta. Videota ei suositella liikennevalistukseen muutoin kuin varoittavana esimerkkinä. Myönnän, että tietoisuus kypäräkamerasta kannusti nostamaan riskirajaa. Puolustuksekseni todettakoon, että kasvoin 1970-luvun Helsingissä, jossa ei ollut paljoakaan pyöräteitä, ja taipumus kaistojen välissä kiihdyttelyyn juontuu noilta ajoilta.

Nousu Äiti kotimaa -monumentin kukkulalle, joka on museoaluetta. Koirilta ja pyöriltä pääsy kielletty. Alueella on kuitenkin muitakin pyöräilijöitä, ja niinpä liityn joukkoon. Kuvassa vilahtaa Dneprjoki alhaalla laaksossa. Dneprjoen suuret taistelut neuvostojoukkojen ja natsi-Saksan välillä käytiin vuosina 1941-1943. Suuren isänmaallisen sodan museon vihki Leonid Brezhnev vuonna 1981. Museoalueella on sodan sankareita kuvaavia reliefiveistoksia, panssarivaunuja ja lentokoneita ja 62-metrinen Äiti kotimaa -patsas, joka seisoo 40 metriä korkean jalustan päällä. Ja kun museoalue on vielä kukkulan laella, näkyy Äiti kotimaan mahtipontinen miekka ja kilpi -tervehdys kilometrien päähän.

------------------------------------------------------------------------------------

Videot ilmestyvät myös Yle Areenaan noin 50-osaisena klippisarjana Polkupyörällä Istanbuliin osoitteessa http://areena.yle.fi/tv/istanbuliin. Areenaan tulee uusia jaksoja keskiviikkoisin.

-----------------------------------------------------------------------------------------------

Lauantaina 24.8. klo 13 Lahden pääkirjaston auditoriossa on seuraava esiintyminen, ja aiheena ovat retkipyöräily ja siitä kirjoittaminen, otsikko on Polkupyörällä maailmalla.

Lainaus

Polkupyörällä Istanbuliin: matkakuvia osa 2/3

Matti Rämö — Fri, 12 Jul 2013 19:48:22 +0000

Istanbul-polkaisun kuvakoosteen osa 2/3 kertoo reissutunnelmista Ukrainassa, Moldovassa ja Transnistriassa.

Ensimmäinen leiriaamu Ukrainassa maissipellon reunassa. Maantie on tuuhean puurivistön toisella puolella parinkymmenen metrin päässä.

Leirielämä ei ole puskissaakaan yksinäistä.

Illalla on hyvä palata laitumelta kotiin.

Kiovassa kohtaa monen aikakauden arkkitehtuuri...

... ja välillä miljöön harmonia on hieman sekavaa.

Dneprin ylittävä neusvostoaikainen silta kaipaa jo vähän ehostusta.

Kiovan massiivinen Äiti kotimaa -patsas tervehtii kukkulan päältä sotureita, jotka taistelivat Suuressa isänmaallisessa sodassa.

Äiti kotimaan jalkojen juuressa. Äiti kotimaan identiteetti on muuttunut suuren sodan jälkeen.

Ehdin ostaa mansikoita maantien varrelta juuri ennen rajua ukkoskuuroa...

joka Ukrainassa lähes joka päivä kruunasi helteisen iltapäivän.

Raisut kuurot riepottelivat leiriäni kahdesti myös yöllä.

Vauhdikkaat U-käännökset kuuluvat ukrainalaiseen ajokulttuuriin.

Mutka kohti Transnistriaa ja Moldovaa vie reippaasti kumpuileviin maisemiin. Horisontin taaimmainen harjanne on jo Transnistriassa, joka sijaitsee Dnestrjoen kapealla tasangolla jyrkkien kukkulaharjanteiden välissä.

Puolen miljoonan asukkaan Transnistria on jäänne neuvostoajan asutuspolitiikasta. Neuvostoliiton hajottua Transnistrian venäläisväestö ei halunnut liittyä Moldovaan, jossa oli herännyt vahva romanialaismielinen kansallisliike, eikä myöskään Ukrainaan. Vaikka Transnistria ei ole saanut kansainvälistä tunnustusta olemassaololleen, se on kuin itsenäinen valtio ja sillä on oma valuutta ja omat puolustusvoimat. Kansainvälisen oikeuden silmissä se on osa Moldovaa. Suurimmalla osalla transnistrialaisia on joko Ukrainan, Venäjän tai Moldovan kaksoiskansallisuus.

Vaikka Transnistriassa neuvostoajan symbolit ovat yhä käytössä valtiovallan tunnuksina, niin myös täällä ortodoksinen kirkko elää vahvaa renessanssia vuosikymmenten sorron jälkeen...

...ja uusi aika on läsnä niin, että laajakaistayhteyksien nopeuskin hirvittää.

Moldovassa silmään pistivät länsimaiset aakkoset...

...sekä monet pienet vihjeet, jotka kertovat moldovalaisten yhteyksistä kielisukulaismaahan Italiaan.

Pitkin matkaa Baltiassa, Valko-Venäjällä ja Ukrainaissa bongailin upeita kaivokatoksia, mutta voiton vie tämä moldovalainen kaivo, jonka vesi maistui helteisenä päivänä kovin raikkaalta.

Vanha uskollinen matkakumppanini Moldovan Chisinaussa 20 tuntia ennen Odessan-katastrofia.

Ajoyön jälkeen varhainen aamu koittaa Ukrainan Odessassa, joka on vilkas ja luova kaupunki.

Odessa on myös ratikoiden kaupunki,

... ja valon ja varjon kiehtova kaupunki.

Omista tuntemuksista päälimmäisin on pyörävarkaus ja sen kanssa toimeentuleminen. Uuden pyörän hankinta onnistuu kuitenkin suhteellisen hyvin. Potjomkinin portailla potretissa uuden pyörän kanssa. Kyyhkyset liittyvät Odessan laivastotukikohdan viestintäperinteisiin.

Eikä ihme, että Sergei Eisenstein valitsi elokuvaansa portaat kuvauspaikaksi, sillä ne luovat erilaisia hienoja perspektiivimahdollisuuksia. Portaiden alapää on kaksi kertaa leveämpi kuin niiden yläpää.

Uuden pyörän ensimmäinen tosi testi oli selviytyä kuorman kanssa 25 kilometrin päähän Ilizevskin satamaan, josta lautta lähtee Mustanmeren poikki Georgiaan.

Matkakuvia osa 1/3: Baltia ja Valko-Venäjä

Matkakuvia osa 3/3: Georgia ja Turkki

Lainaus