Lähi-idän väkivalta heijastuu lasten käytöksessä

Milla Kontkanen — Tue, 21 Aug 2012 09:38:13 +0000

Lähi-idän etnis-poliittinen väkivalta lisää väkivaltaa perheissä, kouluissa ja yhteisöissä. Tämä puolestaan kasvattaa lasten aggressiivista käyttäytymistä. Näin paljastuu amerikkalaisten vetämästä kansainvälisestä tutkimuksesta.

Tutkimuksessa haastateltiin 1500 Lähi-idässä asuvaa lasta ja heidän vanhempiaan kolmeen otteeseen vuoden välein. Mukana oli tasapuolisesti Palestiinassa asuvia arabiperheitä, Israelin juutalaisperheitä ja Israelissa asuvia arabiperheitä. Tutkimuksen alkaessa yksi kolmannes lapsista oli kahdeksanvuotiaita, toinen kolmannes 11-vuotiaita, ja loput olivat 14-vuotiaita.

Lapset ja vanhemmat kertoivat lasten käyttäytymisestä sekä lasten todistamasta tai kokemasta väkivallasta, olipa kyse perhe-, koulu-, asuinalue- tai etnis-poliittisesta väkivallasta. Etnis-poliittisen väkivallan kokemuksiin luettiin mukaan sukulaisen tai perhetutun menetys tai loukkaantuminen väkivaltaisuuksissa sekä turvatarkastusten tai niiden uhan kokeminen. Osa lapsista oli myös nähnyt kidutusta tai kaappauksen.

Tutkimuksen mukaan Lähi-idän poliittinen tilanne lisäsi lasten aggressiivisuutta. Sama tapahtumasarja havaittiin kaikissa kolmessa etnisessä ryhmässä, joita tutkimuksessa tarkasteltiin. Palestiinalaiset lapset olivat kuitenkin suurimmassa riskissä kokea väkivaltaa. He myös käyttäytyivät lapsista aggressiivisimmin. Pojilla oli tyttöjä suurempi riski nähdä tai kokea väkivaltaa ja käyttäytyä aggressiivisesti. Nuoremmat lapset olivat kaikkein herkimpiä väkivallan vaikutukselle.

Tutkimuksesta kerrotaan Child Development -julkaisussa ja siitä voi lukea lisää Science Codexin sivuilta.

Lainaus

Ramallah ja adrealiini.

Iikka Vehkalahti — Fri, 29 May 2009 00:27:45 +0000

Kellon on kohta kaksi yöllä eikä autojono liiku mihinkään Olen checkpointilla, tarkastusasemalla palestiinalaisen Ramallahin ja Isreaelin välillä. Tien vieressä kuuluisa lähes nelimetrinen betoniseinä, edessä teräsaitoja ja piikkilankakierukoita, joista roikkuu plastiikkapussien jäännöksiä. Tarkastusaseman rakennuksille johtavan autotien laidoilla on lapsen nyrkin kokoisia kiviä.

On kulunut jo puoli tuntia. Ramallahissa olin odottanut jo tunnin. Ranskan kulttuuri-instituutin lupaama kuljettaja ei ollut ilmestynyt paikalle, kukaan ei vastannut puhelimeen keskiyön jälkeen ja Ramallahin taksit eivät pääse tarkastusasemien läpi viemään minua lentokentälle..Onneksi Esham Itä-Jerusalemista ( palestiinalaisten puoli jaettua kaupunkia) vastasi vihdoin puhelimeen ja saapui ajoissa Ramallahiin. Minulla oli vielä hyvä mahdollisuus ehtiä koneeseen matkalla kohti kotia.

Mutta nyt taas odottaminen…

Yritän ajattella Ramallahissa meille ( commissioning editoreille eri eurooppalaisilta tv-yhtiöistä) esiteltyjä dokumenttielokuvaprojekteja. Ja erityisesti tarinaa nimeltä Mail. joka kertoo palestiinalaisten jokapäiväisestä taistelusta saada kulkulupia, maahantulolupia, maastalähtölupia, rajanylityslupia, lupaa päästä Jerusalemiin, henkilöllisyyspapereita eli kaikkea kaikkea sitä, jota palestiinalainen tarvitsee siirtyäkseen paikasta toiseen, vaikkapa vain muutaman kymmenen kilometrin takia.

Paperit ja luvat myöntää muodollisesti Palestinian Authority, mutta todellisuudessa Israel, jonne jokainen lupa menee hyväksyttäväksi tai hylättäväksi. Ja jokainen kirjekuori, jossa anomukset kuljetetaan sisältää useimmiten uskomattoman dramaattisen, traagisen, koskettavan tarinan.

Mail oli yksi vajaasta kymmenestä projektista, joita meille esiteltiin. Tilaisuus oli erilainen kuin Tel Avivin iso foorumi. Ramallahin pienimuotoinen tapahtuma oli ensimmäinen laatuaan. Vastaavaa on yritetty mm. Suomen tuella järjestää parikin kertaa, mutta nyt vasta oli onnistuttu. Ja tuntui siltä, että kaikille tapahtuma oli tärkeä alku tulevalle yhteistyölle. Ensimmäistä kertaa West Bankissa vierailleille amerikkalaisille Ramallah oli todellinen kokemus, joka oli hyvin toisenlainen kuin heidän ennakkokuvansa.

Mitä muita tarinoita palestiinalaiset esittelivät?

Miten sota ja väkivalta vaikuttaa lasten psyykeen? Mitä tehdä, kun lasten keskeinen leikki on sota. Miten on mahdollista, että palestiinalaiset puolueet järjestävät lapsille kesäleirejä, joissa leikitään sotaa? Miten on mahdollista, että vanhemmat ja palestiinalaisten johtajat sallivat tämän?

Haastavin, mielenkiintoisin ja vaikein oli tarina Wanted 18. Ei, ei tarina ei kerro palestiinalaisterroristeista tai vapaustaistelijoista. Se kertoo kahdeksastatoista lehmästä.

Ensimmäisen intifanan ( palestiinalaisten kansannousu) aikana erääksi keskeiseksi rauhanomaisen vastarinnan symboliksi nousi Beit Sahour. Idelistiset nuoret laittoivat liikkeelle hankkeen, jossa kylä pyrki kehittämään itsensä omavaraiseksi, riippumattomaksi israelilaisten ruokatavaroista. Niinpä kylään hankittiin mm. 18 lehmää ja pikkuhiljaa kylästä tuli todellakin omavarainen kansannousun
esimerkki.

Ja niin vahva esimerkki, että Israel päätti tuhota kylän voimakeinoin, murskata sen.
Mutta toimenpiteestä muodostui lähes koominen prosessi, jossa väkivalta-armeija metsästi lehmiä, joita palestiinalaiset piilottivat eri puolille kylää, jopa omiin makuuhuoneisiinsa.
Pääosin animaation avulla toteuttavan elokuvan ( toivottavasti raha löytyy) tarina sai naurusta kyyneleet silmiin ohjaajan kertoessa lehmistä Israelin valtion vihollisina.

Mutta Beit Sahourilla on myös toinen tarina, siitä miten ulkomailla silloin asunut palestiinalaisten johto ”petti” beit sahourilaiset ja miten ensimmäistä, idealistista intifadaa ei ole enää olemassa ja kuinka toinen , aseellinen intifada kertoo oikeastaan lohduttomasta tosiasiasta: miten palestiinalaiset ovat menettäneet uskonsa omiin johtajiinsa.

Jono lähtee liikkeelle
’’’’’
15 minuuttia myöhemmin.

Edelleen adrealiinia veressä. Jälleen kerran tarkastusasemalla kohtelu jonka on kokenut aiempinakin vuosina.

Nuori, asettaan huolimattomasti käsittelevä nuori nainen kysyy :
- Missä on viisumi. ( tylysti)
- Olen Suomesta.( rauhallisesti)
- So…( miten paljon agressiota voi sisältyä kahteen kirjaimeen..)
- Se on suomalainen passi. ( kylmästi)
- So… ( tarkoituksella haastaen ja ärsyttäen)
- En tarvitse ( hillitsen, en sano your fucking.. )viisumia.
- Miksi ? ( epäillen)
- Se on Euroopan Unionin passi.

Puolittain selin kääntyen tyttö heittää passin takaisin minulle tyyliin pidä paskasi…niihin näyt kuuluvan.

Kaikki siksi, että passissani on Iranin viisumi ja olin kuriirina ammattimaiselle videokameralle.
Israelissa pelätään kameraa. Ja syystä.

Vuotta myöhemmin: Wanted 18 on edennyt niin pitkälle, että sillä on rahoittajana Kanadan ranskankielienn televisio, Arte, ja pari pienempää televisiokanavaa. Mukaan ovat lähdössä myös NHK ja NFB.

Lainaus

Blogit - Palestiina

Lähi-idän väkivalta heijastuu lasten käytöksessä

Ramallah ja adrealiini.