Blogit - MOT

Vammaisjärjestön palkinto Simo Sipolalle

Matti Virtanen — Thu, 10 Jun 2010 21:22:49 +0000

Viime helmikuussa lähetetty MOT:n jakso 'Säästöä vammaisilla' edisti Kehitysvammaisten Tukiliiton mielestä suvaitsevaisuutta vammaisia kohtaan siinä määrin, että liitto myönsi ohjelman toimittajalle Simo Sipolalle 'Vuoden tulppaani' -tunnustuspalkinnon.

Ohjelma käsitteli vaikeavammaisten suomalaisten ja heidän omaishoitajiensa oikeusturvaa ja usein raskasta taistelua kunnallista byrokratiaa vastaan. Julkisen talouden rahapulan vuoksi esimerkiksi Espoo ja monet muut kunnat ovat mm. irtisanoneet omaishoidon sopimuksia.

”Me tarvitsemme meidän ihmisoikeutemme, se on oikeastaan tässä se tärkein. Joskus tulee sellainen olo, että olemme niitä pirulaisia, jotka vievät kaupungin rahat”, ihmetteli vaikeasti kehitysvammaisen poikansa omaishoitaja, espoolainen Kristiina Skog MOT:lle. Kaupunki yritti talvella puolittaa hänen ja monen muun omaishoitajan palkkioita.

Skog puolusti sitkeästi omiaan ja poikansa oikeuksia, vaikka hän sairasti samaan aikaan syöpää, johon hän menehtyi myöhemmin keväällä. Hänen tarinansa on hyvä esimerkki siitä, että terveyden säilymiseen ei kukaan voi luottaa, ja sivistyneen yhteiskunnan pitäisi kaikissa tilanteissa auttaa niitä joille epäonnea on kasaantunut kohtuuttoman paljon.

"Vuoden tulppaani -tunnustus myönnetään henkilölle, yhteisölle tai hankkeelle, joka on merkittävästi edistänyt suvaitsevaisuutta, vaikuttanut suuren yleisön asenteisiin kehitysvammaisuutta kohtaan sekä helpottanut kehitysvammaisten ihmisten liittymistä yhteiskuntaan", Kehitysvammaisten tukiliitto kertoo tiedotteessaan.

Liitto perusteli palkinnon myöntämistä Sipolalle toteamalla, että "MOT-ohjelma - - käsitteli kehitysvammaisten henkilöiden ja heidän omaistensa tilannetta säästöjen puristuksissa. Toimittaja Simo Sipola teki dokumentin taustoihin huolellisesti perehtyen ja antaen perheiden puheenvuoroille runsaasti aikaa. Ohjelma oli herättävä ja sekä järkeen että tunteisiin vetoava. Perheiden erittäin vaikea arki kävi dokumentissa selkeästi esiin.”

MOT on muutaman kerran aiemminkin käsitellyt vammaisten ja omaishoitajien kohtelussa ilmenneitä mielivaltaisuuksia. Aihe näyttää valitettavasti muuttuvan pysyväksi, kun hyvinvointivaltiossakin "kaikesta pitää säästää". Ainoa lohtu asiassa on, että pahoinvointivaltiossa journalistien on helpompi löytää jutun aiheita - eikä tämä ollut varmasti viimeinen vammaisia käsitellyt MOT.

Tunnustuspalkinto päätti komeasti MOT:n kevätkauden, joka oli sekä katsojamäärien että saadun palautteen perusteella sangen onnistunut. Koko toimituksen puolesta haluan kiittää ohjelman katsojia, MOT-blogin keskustelijoita sekä erityisesti juttuvinkkejä lähettäneitä ihmisiä.

MOT palaa TV1:n maanantai-iltaan vanhalle paikalleen elokuun lopussa. Palautetta ja vinkkejä voi kuitenkin lähettää milloin vain, ohjelmasivulta löytyvään osoitteeseen (Palaute ja vinkit). MOT on muuten läsnä myös facebookissa, jossa voi keskustella myös valtion virastoissa noudatettavan virka-ajan ulkopuolella.

Hyvää kesää, vammaisille ja ns. terveille tasapuolisesti!

Matti Virtanen

tuottaja, MOT

Lainaus

Gregorian Bivolaru vapautettu syytteistä

Riikka Kaihovaara — Fri, 04 Jun 2010 10:37:47 +0000

MOT kertoi viime syksynä suomalaisesta joogakoulu Nathasta ja sen romanialaisesta sisarkoulusta MISA:sta. Ohjelmassa MOT: Tantrakultin pimeä puoli tuotiin esiin MISAn perustajan Gregorian Bivolarun taustoja. Vuonna 2005 Bivolarua vastaan nostettiin Romaniassa syyte useista eri rikoksista kuten alaikäiseen sekaantumisesta, veronkierrosta ja laittomasta rajanylityksestä. Bivolaru pakeni Ruotsiin ja sai sieltä poliittisen turvapaikan. Vuonna 2007 Bivolarua ja hänen seuraajiaan vastaan nostettiin uusi syyte. Heitä syytettiin muun muassa ihmiskaupasta. Syytekirjelmän laati terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden vastainen yksikkö, DIICOT.

Oikeudenkäynnit Romaniassa ovat pitkittyneet, ja niitä on siirretty tuomioistuimesta toiseen. Tämän vuoden huhtikuun lopulla Sibiun alioikeus päätti vihdoin vuonna 2005 alkaneen oikeudenkäynnin: oikeus luopui Bivolarua vastaan nostetuista syytteistä. Oikeuden tiedotteessa syyksi ilmoitetaan rikosten vanhentuminen.

Tieto on otettu vastaan ristiriitaisesti. Nathan ja MISAn kannattajat ovat juhlineet Bivolarun syyttömyyttä. Jotkut romanialaiset toimittajat taas ovat syyttäneet Bivolarua ja hänen tukijoitaan oikeusprosessin pitkittämisestä ja oikeudenkäynnin välttelystä.

Vuonna 2007 nostettuja syytteitä käsitellään edelleen Clujin tuomioistuimessa. Seuraava kuuleminen on 21. kesäkuuta. MOT seuraa tapausta.

Lainaus

MOT: Hovioikeuksien raiskaustuomiot viideltä viime vuodelta

MOT — Mon, 29 Mar 2010 13:34:33 +0000

Raiskaukset lainvoimaiset tuomiot
Ehdollinen tuomio 18 kpl 33 %
min 14 kk
max 22 kk
k.a. 17,7 kk
Ehdoton tuomio 37 kpl 67 %
min 8 kk
max 30 kk
k.a. 20,2 kk

Raiskaukset, joihin liittyy muitakin rikoksia (ml. lapsiin liittyvät)
Ehdollinen tuomio 21 kpl 20 %
min 13 kk
max 24 kk
k.a. 18,2 kk
Ehdoton tuomio 83 kpl 80 %
min 6 kk
max 72 kk
k.a. 25,7 kk

Törkeä raiskaus (ml. lapsiin liittyvät), lainvoimaiset tuomiot
Minimit ja maksimit Ehdollinen tuomio 0 kpl
min 0 kk
max 0 kk
k.a. 0,0 kk
Ehdoton tuomio 22 kpl 100 %
min 28 kk
max 60 kk
k.a. 40,7 kk

Lainaus

Korkein oikeus pani pisteen huijausväitteille

Matti Virtanen — Mon, 11 Jan 2010 08:42:32 +0000

Korkein oikeus hylkäsi joulukuun puolivälissä toimittaja Mikko Niskasaaren ja Yhtyneiden Kuvalehtien muutoksenhakuanomuksen MOT:n toimittajan Martti Backmanin kunnian loukkaamista koskeneessa jutussa. Näin Niskasaaren sakkotuomio Backmanin kunnian loukkaamisesta tuli lainvoimaiseksi.

Helsingin hovioikeus ratkaisi tammikuussa 2009, että vastoin Niskasaaren väitteitä Backman ei ole antanut ohjelmissaan valheellista tietoa, esittänyt perättömiä väitteitä eikä tekaissut lukuja. Tässä blogissa julkaistuun aiempaan selostukseen ei siten ole mitään lisättävää.

Yli seitsemän vuotta kestäneessä jutussa käsiteltiin kahta Backmanin toimittamaa MOT-ohjelmaa ja niiden sisältöön kohdistuneita Niskasaaren syytöksiä Seura-lehdessä sekä internetissä. Hometalotutkimuksia koskeva ohjelma esitettiin 1998 ja metsiensuojeluun paneutunut ohjelma 2001.

Myös käräjäoikeus totesi, ettei Backman valehdellut eikä vääristellyt, mutta se ei kuitenkaan tuominnut Niskasaarta rangaistukseen, koska toimittajan pitää muka sietää häneen kohdistuvia loukkauksia.

Hovioikeus oli tästä eri mieltä, koska Niskasaaren Backmaniin kohdistamat syytökset olivat vakavia, eikä hänellä ollut vahvoja perusteita tai todennäköisiä syitä pitää niitä totena. Niskasaaren menettelyä pidettiin tahallisena, ja hänet tuomittiin Backmanin kunnian loukkaamisesta 40 päiväsakkoon. Lisäksi hänet ja Seuran kustantaja Yhtyneet Kuvalehdet Oy tuomittiin maksamaan Backmanin asianajokulut sekä vahingonkorvausta.

Tarina ei kuitenkaan ole vielä ohi. Niskasaari ja häntä avustanut Yhtyneiden kuvalehtien asianajaja Heikki Salo ovat tehneet rikosilmoituksen kahta Backmanin todistajaa vastaan väärästä valasta sekä Backmania vastaan yllytyksestä väärään valaan. Heidän mielestään todistajanlausuntojen tarkentuminen käräjä- ja hovioikeuskäsittelyn välillä oli rikollista.

Lainaus

Ylen sisäistä keskustelua

Matti Virtanen — Sun, 22 Nov 2009 11:12:00 +0000

(Seuraava kirjotus on julkaistu alun perin CO2-Raportti -verkkolehdessä 21.11.2009.)

- - - - - - - - - - - - -

Tällä foorumilla on annettu tilaa Yleisradion sisäiselle ohjelmakritiikille julkaisemalla uudelleen toimittaja Pasi Toiviaisen kirjoitus hänen omasta Yle-blogistaan. Toiviainen arvostelee siinä kovin sanoin tuottamaani MOT-ohjelmaa ”Ilmastokatastrofi peruutettu” (TV1, 9.11.2009), jonka toimittaja oli Martti Backman.

Heti alkuun kiitokset CO2-raportin toimitukselle mahdollisuudesta vastata kritiikkiin. Ja muutama sana keskustelun tyylistä: kollega Toiviainen käyttää MOT:sta muun muassa seuraavanlaisia ilmaisuja: hömppää, sumutusta, räksytystä, inttämistä, sotkemista, hämäystä, älytöntä, populismia, häränpyllyjä, käsitekikkailua…

Riittänee. Minulle on jäänyt epäselväksi, mihin tällä tyylillä pyritään - onko toimittajakollegan provosointi Toiviaisen päätarkoitus? Mitä järkeä on polarisoida ilmastokeskustelua kahden vastakkaisen leirin väliseksi haukkumiskilpailuksi, jossa pisteitä kerätään ilkeyksillä?

Kaiken kaikkiaan Toiviainen analysoi MOT:n yhtä jaksoa noin kymmenen sivun mittaisella kirjoituksella. Saksalainen voisi kutsua häntä sarkastisella kutsumanimellä Vielschreiber (henkilö, joka yrittää peittää tekstinsä heikkoudet sen määrällä), mutta omasta puolestani yritän pidättyä enemmältä nimittelyltä.

Sananen omasta taustastani: olen suorittanut FK-tutkinnon maantieteessä vuonna 1982 ja toimittajan paperit sain Sanomien toimittajakoulusta 1983. Sanomissa työskentelin vuoteen 1998, sen jälkeen olen ollut Ylessä Motissa. Olen ollut mukana perustamassa Skepsis ry:tä 1987 ja Tutkivan journalismin yhdistystä 1992.

Myönnän, että minulla on tässä omakin kana kynittävänä, koska Toiviainen haukuskeli taannoin kirjassaan vuonna 2006 tekemääni ilmastoaiheista ohjelmaa. Hän on itse asiassa jo useiden vuosien ajan ruotinut MOT:n journalismia ja sen motiiveja, ottamatta minuun tai Backmaniin kertaakaan yhteyttä. Toiviainen ei ole käynyt toimittajakoulua, joten hän ei liene kuullut ’audiatur et altera pars’ –periaatteesta.

Tilan ja vapaa-ajan säästämiseksi en ala tässä ruotimaan Toiviaisen jokaista lausetta. Yksi esimerkki tehtävän tylsyydestä riittänee: Toiviainen protestoi sitä, että Backman ”hehkuttaa” IPCC:n kolmosraportissa näkyvästi esiteltyä pohjoisen pallonpuoliskon tuhatvuotista lämpötilarekonstruktiota eli ns. lätkämailakäyrää ilmastonmuutosliikkeen ikonina ja tunnuslogona. Tämä on muka tolkutonta paisuttelua.

No, Mannin lätkämailaa on kutsuttu ilmastonmuutoksen ikoniksi myös muun muassa BBC:llä, ja vaikka ei olisikaan, niin Backmanin sanavalinta on täysin paikallaan. Britanniassa oli taannoin ilmastonmuutostiedotuskampanja, jonka bussi kierteli maata kyljessään iso kuva (logo) Mannin mailasta. Lätkämaila taisi olla painettuna IPCC:n TAR:ssä peräti neljä kertaa – joten sitä sopii vallan hyvin kutsua logoksi. Toiminta ilmastopoliisina ei riitä Toiviaiselle, vaan hänen on yritettävä myös kielipoliisina. Lycka till.

Toiviaisen mediakritiikissä toistuu tavan takaa meteorologian emeritusprofessori Juhani Rinne. Hän näyttää korostavan, ettei ilmaston lämpenemisen todistamiseksi tarvita lämpötilamittauksia eikä –rekonstruktioita, vaan ilmastofysiikan yhtälöt riittävät: globaali ilmasto lämpenee keskimäärin joka tapauksessa, koska hiilidioksidi, metaani ja muutamat muut ihmisen toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt lämmittävät ilmakehää. Ja jos merkittävää kasvihuonelämpenemistä ei ihan vielä ole havaittukaan, niin jonkin verran nousua on luvassa ainakin joskus tulevaisuudessa, ainakin jos päästöjen kasvu jatkuu hillitsemättömänä.

Itse asiassa keskustelu voitaisiin lopettaa tähän, koska kukaan järkevä ihminen ei ole muuta väittänytkään. Toki tieteen marginaaleissa pyörii monenlaista ajattelijaa, jotka voivat kehitellä teorioita eetteripyörteistä tai hiilidioksidin viilentävästä vaikutuksesta. MOT:n niputtaminen tällaisten huuhareiden joukkoon on kuitenkin – miten sen sanoisi kohteliaasti – sangen epätoivoista.

Toiviainen välttää visusti ottamasta kantaa MOT:n esittelemään Lindzenin ja Choin tuoreeseen, arvovaltaisessa lehdessä (GRL) vertaisarvioituun tutkimukseen, joka perustui satelliittimittauksiin maapallon ulossäteilystä. Sen mukaanhan ilmastomallit ovat säteilytasapainon osalta väärässä, ja ilmakehän lämpötilan "herkkyys" hiildioksidipitoisuuden kasvulle on huomattavasti luultua pienempi.

Lindzenin johtopäätöksistä huolimatta MOT:ssä on kerta toisensa jälkeen korostettu, että hiilidioksidi on kasvihuonekaasu, jonka pitäisi lämmittää ilmakehää. Eikä IPCC:n konsensuksen pohjalla olevaa viime vuosisadan 0,7 asteen lämpenemistäkään ole kiistetty. Mittaukset ovat mitä ovat; ne voivat sisältää mm. UHI-ilmiön aliarviointia, mutta kun vuoden 1979 jälkeen käytössä olevat satelliittimittauksetkin viittaavat jonkin sortin lämpenemiseen, niin näillä mennään.

Nyt tullaankin kiistan ytimeen: onko vastaavanlaista lämpenemistä koettu koskaan aiemmin? Omien vaatimattomien luonnonmaantieteen opintojeni perusteella tiesin jo ennen kuin tämä keskustelu alkoi, että ainakin Suomessa oli keskiaikana ja varsinkin holoseenin alkupuolella lämpimämpi ilmasto kuin nyt, joten täällä ei ainakaan ole merkkejä mistään ainutlaatuisesta lämpenemisestä. Metlan tutkijoilta olen sittemmin kuullut, että tämän pitäisi jatkua vielä 500 vuotta ennen kuin voitaisiin puhua todella poikkeuksellisesta lämpökaudesta holoseenin mittakaavassa.

Toki tiedän, että "ilmastonmuutoksessa" kyse onkin globaalista lämpenemisestä, jota ei voida todistaa eikä kumota Suomen kokoisen maapläntin säillä. Olisikin todella hienoa, jos keskustelua Suomen ilmastosta ei enää koskaan sekoitettaisi globaaliin ilmastonmuutoskeskusteluun tai ilmastopolitiikkaan. Mutta vaikeaa se on, ja olen siihen itsekin syylistynyt mm. kertomalla MOT:ssä, että Lapin palsasoilta voi löytää merkkejä sekä lämpenemisestä että viilenemisestä.

Relevantti väite sen sijaan voisi olla, että juuri globaalin lämpenemisen vauhti 1900-luvun loppupuolella oli se tapahtuma, jonka vuoksi tiedämme siirtyvämme kohti ihmisen aiheuttamaa ilmastokatastrofia. Tätäkään ei kyllä voi purematta niellä, koska muinaisten lämpötilojen rekonstruoinnissa käytettyjen proksiaineistojen erottelukyky ei salli johtopäätöksiä riittävällä tarkkuudella. Puoli astetta sinne tai tänne – se mahtuu hyvin virherajojen sisään.

Jos luonnollisen vaihtelun ylittävää lämpenemistä ei ole vielä tapahtunut, niin mikä mättää? Ehkä globaali ilmastojärjestelmä onkin monimutkaisempi olio kuin on kuviteltu. Ehkä luonnolliset tekijät eli ns. sisäiset pakotteet ovatkin tärkeämpiä kuin ihmisen aiheuttamat ulkoiset pakotteet, joita muuttelemalla ilmakehän säteilyfysiikkaa on tutkittu laboratorioissa Tyndallin ja Arrheniuksen ajoista asti. Ehkä ihmisen vaikutus ilmastoon onkin kahtalainen, toisaalta lämmittävä, toisaalta viilentävä?

Toiviainen valittaa sitä, että ”skeptikoiden kielenkäytössä jo tapahtunut lämpeneminen ja tuleva lämpeneminen usein tarkoituksellisesti sotketaankin toisiinsa ja näin hämätään suurta yleisöä.” Outo väite, koska aito skeptikko ei voi ottaa kantaa tulevaan lämpenemiseen. Kiista koskee nimenomaan jo tapahtuneen lämpenemisen väitettyä ainutlaatuisuutta.

Toiviainen kirjoittaa, että ”todellisuudessa mallit tietenkin perustuvat havaintoihin oikeasta luonnosta ja kuvaavat sitä varsin hyvin”. Onko suuri ihme, että supertietokoneilla on pystytty toistamaan viimeksi kuluneiden 150 vuoden mitattu lämpötilakehitys? Samoilla koneilla pystyttäisiin varmasti rekonstruoimaan myös menneitä pörssikursseja. Tulevaisuus on kuitenkin toinen juttu.

Todellisuudessa mallien ennusteet eivät ole parantuneet, vaan ne muodostavat edelleen vappuhuiskan kaltaisen, vuoteen 2100 ulottuvan noin viiden celsiusasteen haarukalle leviävän alueen. Tekee mieli kysyä, että mikä malli on ”varsin hyvin” kuvannut nyt päättymässä olevan vuosikymmenen lämpötilakehityksen? Toiviaiselle pisteet siitä, että hänkin näyttää nyt myöntävän lämpenemisen pysähtyneen, mutta pitkä miinus siitä, että hän on tietävinään tämän ”notkahduksen” todellisen syyn: se on luonnollista vaihtelua.

Ilmatieteen laitoksen toimittajille järjestämällä ilmastonmuutoskurssilla kuulin tälle selitykselle vielä hienomman nimen: "Ilmastojärjestelmän sisäisestä dynamiikasta johtuvat syyt". Mutta hetkinen; tämähän on ihan silkkaa stiiknafuuliaa. Mitkä syyt?

Ilmaston muutosten syiden selvittäminen kuuluu geotieteiden perustutkimukseen, joka ehkä pystyy aikanaan vastaamaan tähänkin kysymykseen. Nykyinen ilmastotiede ei pysty sanomaan muuta kuin että luonnollinen vaihtelu peittää alleen kasvihuonelämpenemistä.

Al Gorella on tapana sanoa, että lämpeneminen on piilossa "pipelinessa" eli jossakin putkessa. Mutta kukaan ei tiedä missä se putki sijaitsee; valtameriä on ehdotettu, mutta riittävän syvältä ei ole päästy mittaamaan. Uskon asia siis tämäkin.

Jotenkin tuntuu siltä, että ilmastotieteeltä on viety työrauha. Alan ympärillä kuhisee poliitikkoja, lobbareita, liikemiehiä ja journalisteja, jotka odottavat – kiistan molemmilla puolilla – yksittäisiä ja hätkähdyttäviä todisteita oman, jo lukkoon lyödyn näkemyksen ja maailmankatsomuksen tueksi. Ja osa tutkijoista on valmis tekemään työtä käskettyä.

Niin sanotulla alarmistipuolella odotetaan, että ilmasto lämpenisi tutkijoiden enemmistön eli ns. konsensuksen ennustamalla tavalla. Heillä on tukenaan säteilyfysiikan yhtälöitä ja vuosien 1976-1998 lämpeneminen, joka on IPCC:n mukaan 90 prosentin todennäköisyydellä ainakin puoliksi ihmisen kaasupäästöjen seurausta. Alarmistit myös odottavat, että skeptikot paljastuvat tupakka- ja öljy-yhtiöiden syöttiläiksi.

Niin sanotulla denialistipuolella joko iloitaan biosfäärille suotuisasta pienestä lämpenemisestä ja CO2-lannoituksesta, tai odotetaan globaalin keskilämpötilan putoamista takaisin viime vuosisadan keskiarvoihin. (Ennennäkemätöntä kylmenemistä tuskin toivoo kukaan.) Denialistit odottavat myös todisteita siitä, että koko AGW-koulukunnan oppirakennelma perustuisi salaliittoon, huijaukseen tai vuosisadan pahimpaan erehdykseen. Tieteessä on erehdytty ennenkin, eikö vain?

Näiden ääripäiden välissä pitäisi normaalilla tieteenalalla olla skeptinen suuri enemmistö, joka suhtautuu uteliaan nöyrästi siihen mitä luonnolla on kerrottavaa. Valitettavasti sellainen enemmistö näyttää puuttuvan ilmastonmuutostieteestä, mutta nuorelle tieteenalalle se ei ole erikoista. Skeptinen enemmistö puuttuu toki myös journalismista, minkä ei pitäisi olla kenellekään yllätys. Yhtään otsikkoa ei saada tutkimuksesta, jonka mukaan ilmasto on jotakuinkin suurin piirtein keskimäärin ennallaan; paitsi ehkä Savon Sanomissa.

Sivistyneessä väittelyssä pitäisi keskittyä vastapuolen vahvimpiin argumentteihin ja välttää kompastelu lillukanvarsiin. Annankin nyt Pasi Toiviaiselle ja muille alarmisteille vinkin, jonka avulla tästä inttämisestä ja nimittelystä voitaisiin päästä irti.

Käänsin viime kesälomalla huvikseni australialaisen Joanne Novan laatiman väittelyoppaan, jonka nimeksi tuli ”Ilmastoskeptikon käsikirja”, ja jonka Ilmastofoorumi ry. ystävällisesti taittoi ja pani omille sivuilleen kaikkien luettavaksi.

En ole ihan kaikesta samaa mieltä Novan kanssa, mutta mielestäni oli tärkeää että tämä puheenvuoro saatiin suomen kielelle. Käsikirjassa painotetaan erityisesti sitä, ettei ilmaston lämpeneminen kerro mitään ilmaston lämpenemisen syistä. Lukemattomissa uutisissa ja väittelyissä juuri tämä onkin ensimmäinen kompastuskivi, jonka jälkeen ilmastomopo lähtee käsistä. Käsikirjassa kehotetaan myös välttämään hedelmätöntä jankutusta siitä, kumman osapuolen vetoomuksissa on enemmän tiedemiesten allekirjoituksia. Tiede kun ei ole demokratiaa.

Nova kehottaa sen sijaan keskittymään neljään argumenttiin:

1) Kasvihuonelämpenemisen sormenjälki puuttuu. Tropiikin troposfäärissä ei ole havaittu mallien ennustamaa lämpösaareketta, jonka pitäisi syntyä kasvihuonekaasujen vaikutuksesta. Lämpöä on kuulemma löydetty mm. tuulimittauksilla, mutta eikö sentään olisi viisainta luottaa lämpömittareihin?

2) Jääkairausten tulokset osoittavat, että luonnossa lämpötila muuttuu ensin ja hiilidioksidin pitoisuuden muutokset ovat vain hitaita seurauksia lämpötilan muutoksista. Vastaväitteen mukaan hiilidioksidi vauhdittaa lämpenemistä sitten kun se on päässyt vauhtiin. Mutta miksi lämpeneminen ei ole koskaan karannut käsistä, vaan lämmönnousu aina päättää kesken kaiken lopettaa tuhotyönsä hiilidioksidin noususta piittaamatta?

3) Maapallo ei enää lämpene. Siis se ei ole lämmennyt vuoden 2001 jälkeen, tai vuoden 1998 jälkeen, tai tilastollisesti merkitsevästi edes vuosien 1995 tai 1988 jälkeen. Mallien mukaan alailmakehän pitäisi lämmetä keskimäärin 0,2 astetta vuosikymmenessä. Tämä on tieteellinen ennuste, koska se voi falsifioitua lähivuosikymmenien aikana. Missä vaiheessa ns. konsensus ilmoittaa kriteerinsä tälle falsifioinnille?

4) Hiilidioksidin lämmönpidätyskyky on saavuttamassa rajansa. Kiistaton tosiasia on, että hiilidioksidin lämmitysvaikutus kasvaa vain logaritmisesti, eli jokaista ilmakehään lisättyä CO2-molekyyliä vastaa edellistä vähäisempi lämpövaikutus. Ilmastomalleihin sisältyy kuitenkin oletus, että hiilidioksidin aiheuttama pieni lämpeneminen aiheuttaa tärkeimmäin kasvihuonekaasun eli vesihöyryn lisääntymisen myötä useiden asteiden lisälämpenemisen. Valitettavasti tätä on hankala mitata – vai onko jossain Keelingin käyrän kaltainen, ilmakehän keskimääräistä H2O-pitoisuutta kuvaava pitkän ajan tilastollinen aikasarja, josta tämä positiivinen palautekytkentä kävisi ilmi?

Pian MOT-ohjelman lähetyksen jälkeen julkisuuteen vuoti suuri määrä Britannian johtavan ilmastontutkimuslaitoksen CRU:n sähköposteja ja muita tiedostoja, joiden sisällön merkitys ei tätä kirjoittaessani ole vielä selvinnyt. Denialistipiireissä on kuitenkin riemuittu, ja alarmistit ovat huutaneet poliisia apuun.

Lukemani CRU-viestit kertovat mm. siitä, että lämpenemisen pysähtyminen on eräille IPCC:n johtohahmoille todellinen ongelma. Alan keskeiset henkilöt myöntävät keskinäisessä viestien vaihdossaan, että he eivät ymmärrä mistä on kysymys. Mutta julkisuuteen päin toistellaan, että tämä vuosikymmen on kuitenkin keskimäärin lämpimämpi kuin edelliset - ikään kuin vaikea kysymys luontaisen vaihtelun syistä olisi sillä selvitetty.

Viestit paljastavat myös, että näytelmän keskushenkilöt ovat poliittisesti aktiivisia omassa asiassaan. Karmeimpia ovat tunnetun skeptikon kuolemalla ilakointi ja skeptikoihin kohdistuvien väkivaltaisten tunteiden myöntäminen - mutta hei, ilmastotutkijatkin ovat vain ihmisiä. Kukapa ei silloin tälllöin sortuisi alatyyliin yksityisissä viesteissään.

Asiallinen debatti ilmastonmuutosten syistä ja seurauksista edellyttäisi kuitenkin tunteiden pitämistä kurissa. Jos nimittäin ilmastotieteen pohjalta halutaan tehdä satojen miljardien eurojen hintaista ilmastopolitiikkaa, se ei voi perustua mihinkään vihanpitoon eikä nimittelyyn. Tieteen ammattilaisten ei kannata ottaa oppia ainakaan journalistien keskinäisestä nokittelusta.

Kirjoittaja on Ylen MOT -ohjelman tuottaja.

Lainaus

Oulu luopuu Kallioparkista

Simo Sipola — Mon, 09 Nov 2009 13:57:52 +0000

Oulu luopuu maanalaisesta pysäköintihallista eli Kallioparkista. Oululainen ystäväni tipautti uutisen sähköpostiini saatesanoilla: ”Nyt voimme vihdoinkin miettiä vaihtoehtoja.”

Se on totta. Jos kaupunki todella luopuu suurisuuntaisesta ja kalliista rakennushankkeesta, niin oululainen kaupunkisuunnittelu astuu askeleen eteenpäin.

Kaikkia palveluita ei ehkä sittenkään pakata muutamaan keskustan ydinkortteliin. Näin esimerkiksi perinteikäs, mutta rapistumaan päässyt Hallituskatu saa mahdollisuuden. Sinne voidaan rakentaa lisää kauppoja ja muita palveluita. Ja kadun alle voidaan myös rakentaa parkkipaikkoja – jos kaupunginvaltuutetut niin haluavat.

Mutta tarvitaanko niitä? Oulun ydinkeskustassa ei ole pulaa parkkipaikoista. Se oli selvää jo silloin, kun valmistelin S-etuparkki -ohjelmaa viime talvena. Se kävi selväksi jälleen, kun kävin kaupungissa viime perjantaina. Iltapäivän niin sanottuun ruuhka-aikaan ydinkeskustassa oli hyvin tilaa pysäköidä jopa kadunvarteen.

Kaupunki voi hoitaa velvoitepysäköintipaikat muulla tavoin kuin keskittämällä ne yhteen luolaan syvälle maan alle – jos kaupunginvaltuutetut niin haluavat.

Kallioparkista luopuminen ei estä keskustan palvelutarjonnan lisäämistä, eikä se estä S-ryhmää rakentamasta tavarataloa keskustaan – toisin kuin Osuuskauppa Arinan johto on antanut ymmärtää.

Joten jos minä olisin oululainen, olisin hyvin tyytyväinen. Pöytä on puhdas uusille ideoille. Ja nyt myös joukkoliikenteen monipuolistaminen on mahdollista – jos kaupunginvaltuutetut niin haluavat.

S-etuparkki-ohjelma käsitteli myös Turun keskustan parkkihallihanketta. Turun tilanne on yhä avoin.

Kaupunginvaltuusto päätti viime maaliskuussa kaavamuutoksesta, joka mahdollistaa Toriparkiksi kutsutun maanalaisen pysäköintihallin rakentamisen. Meidän Turku ry. valitti päätöksestä, ja se odottaa käsittelyä hallinto-oikeudessa.

Lainaus

Lääkärit pelkäävät

Riikka Kaihovaara — Mon, 30 Mar 2009 12:37:40 +0000

Tehdessäni ohjelmaa MOT: Syntinen lääke sain selville niiden lääkäreiden nimet, jotka määräävät potilailleen kannabinoidilääkkeitä. En kuitenkaan haastatellut heitä tai kertonut heidän nimiään ohjelmassa.

Tähän oli selvä syy: en halunnut vaikeuttaa heidän työtään eli vaikeasti sairaiden potilaiden hoitoa. Myös potilaat itse pyrkivät suojelemaan lääkäreitä panttaamalla heidän nimiään viimeiseen asti.

Kannabinoidilääkkeillä ei ole Suomessa normaalia myyntilupaa. Tämä asettaa suuren vastuun yksittäisen lääkärin harteille. Lääkärillä pitää olla pioneerihenkeä. Hänen pitää itse etsiä tietoa kannabinoidilääkkeistä sekä niiden annostuksesta ja mahdollisista riskeistä.

Suuret lääkefirmat markkinoivat tehokkaasti omia tuotteitaan lääkäreille. Lääkekannabista valmistavalla Bedrocanilla ei ole tällaista lobbauskoneistoa. Kannabinoidilääkkeiden löytäminen ja niihin perehtyminen on lääkärin oman aktiivisuuden varassa. Moni lääkäri ei vaivaudu ottamaan selvää kannabinoidilääkkeistä, eikä siksi viitsi määrätä niitä potilailleen.

MOT:n saamien tietojen mukaan Lääkelaitos on hylännyt muutaman kannabislääkitystä koskevan erityislupahakemuksen. Lääkelaitoksen ylilääkäri Pirkko Paakkari ei tällaista muista. ”En muista, että olis hylätty. Voi olla, että muisti pettää, mutta siis lisäselvityksiä joskus joudutaan pyytämään ja tarkentamaan.”

Tämäkin on jo vahva viesti lääkärille: tekemänne arvio kannabislääkityksen tarpeesta ja potilaan hoidosta ei ollut riittävä. Kun viranomaisten asenne on tämä, lääkärit eivät enää uskalla määrätä kannabinoidilääkkeitä.

Moni muistaa vielä Pentti ”Subutex” Karvosen. Karvonen tuli tunnetuksi huumausaineiden, lähinnä Subutexin, välittämisestä narkomaaneille. Vaikka kannabinoidilääkkeet eivät Suomessa ole korvaushoitoa, eivätkä niitä käyttävät potilaat huumeongelmaisia, leimautumisen pelko istuu tiukassa.

Myös Turun Linnan Apteekin apteekkari Markku Knuutila ilmaisi haastattelussa huolensa asiasta: ”Suurin pelko tällä hetkellä on, että löytyykö jatkossa vielä lääkäreitä, jotka uskaltavat kirjoittaa Bedrocan-reseptejä tai vastaavia potilaille. Lääkäri tarvitsee tähän huumausainereseptilomakkeen, jonka hän voi tilata Suomen setelipainosta, ne on numeroituja lomakkeita, mutta se ei ole mikään vaikea kysymys. Mutta se, että he pelkäävät leimautumista, ja tämä leimautumisen pelko pitäisi saada poistettua.”

Turussa systeemi toimii niin, että potilaat lähestyvät Turun Linnan Apteekkia, joka ottaa potilaiden tiedot ylös ja välittää ne eteenpäin tietyille lääkäreille. Lääkärit sitten itse harkitsevat ottavatko he ihmisen potilaakseen vai ei. Näin on toimittu siksi, että kuka tahansa kannabista haluava ei vaivaisi lääkäreitä pyynnöillään. Seula on tiukka, ja hyvä niin.

Riikka Kaihovaara
toimittaja / MOT
riikka.kaihovaara(at)yle(dot)fi

Lainaus

MOT-Ranska 1-0

Matti Virtanen — Sun, 21 Jan 2007 13:47:48 +0000

MOT käsitteli lokakuun 23. päivän jaksossa ranskalaisen ydinenergiayhtiön Arevan uraanikaivoshankkeita Suomessa. Yhtiölle oli juuri myönnetty ensimmäiset valtaukset eli etsintäluvat Enoon ja Kontiolahdelle, ja seuraavana vuorossa piti olla useita paikkakuntia Uudellamaalla ja Lapissa.

Toimittaja Kati Juuruksella ei ollut vaikeuksia löytää ohjelmaan perusristiriitaa: yhtäällä Ranskan valtion omistama 58 000 työntekijän ydinvoimayhtiö, toisaalla suomalainen maanviljelijä, jonka maille yhtiö haluaa tulla kaivamaan uraania.

Tarinan päähenkilöksi löytyi maanviljelijä Markku Kavenius Askolasta. Hän oli joutunut miettimään myös sitä vaihtoehtoa, että sukutila joudutaan myymään pois kaivoksen tieltä. ”Tulevaisuutta on tosi vaikee niinku ajatella eteenpäin”, hän sanoi pala kurkussa.

Sellaista dramaatikkoa ei olekaan, joka pystyisi kääntämään tämä asetelman yhtiön kannalta myönteiseksi. Juurus ei kuitenkaan tyytynyt tekemään Arevasta tarinan konnaa siltä istumalta, vaan hän lähti Ranskaan tutustumaan siihen. Ehkäpä tällä Goljatillakin on inhimillinen puolensa.

Yhtiö on ottanut Ranskassa vuosikymmenien varrella uraania lähes 200 kaivoksesta, ensin atomipommeihin, sitten atomivoimaloihin. Nyt kaikki kaivokset ovat ehtyneet, ja Areva on siirtänyt kaivostoimintansa mm. Kazakstaniin ja Nigeriin.

Juuruksen matkan aikana kävi ilmi, ettei Areva ole hoitanut ympäristöasioitaan mitenkään esimerkillisesti, ei kotimaassaan eikä Nigerissä. Jopa 1980-luvulla suljettujen kaivosten puhdistustyöt ovat monin paikoin edelleen tekemättä.

Tällainen yhtiö haluaa siis aloittaa uraanin etsinnät Uudellamaalla, keskellä tiheää asutusta. Ehkä se luottaa siihen, että ilmastonmuutoksesta huolestunut Suomi näyttää nyt vihreää valoa kaikelle ydinvoimaan liittyvälle taloudelliselle toimeliaisuudelle. Arevahan tunnetaan myös Olkiluodon kolmosreaktorin rakentajana.

Toisin kävi: kauppa- ja teollisuusministeriö hylkäsi 19. tammikuuta 2007 Arevan kaikki valtaushakemukset Uudellemaalle ja Lappiin.

Markku Kaveniuksen mukaan ministeriön päätös oli ”kovasti mieluinen”, ja Askolassa ollaan nyt todella helpottuneita. Hän sanoo olevansa jopa yllättynyt siitä, että Arevan hakemukset hylättiin täydellisesti.

Mikä mahtoi olla julkisuuden vaikutus päätökseen? Kavenius pani valtausprosessin aikana merkille, että suomalaiset tiedotusvälineet olivat harvinaisen yksimielisiä. Hän arvelee, että julkisuus oli merkittävä tekijä ministeriön päätöksen taustalla. Vaalitkin ovat tulossa.

Toisaalta on helppo uskoa ministeriön muodollisia perusteluja, joiden mukaan Arevan anomukset olivat huonosti laadittuja ja ylimalkaisia. Jotenkin tuttua, ottaen huomioon yhtiön toiminta kotimaassaan ja Olkiluodon työmaalla, jossa rakennustöiden viivästyminen on pantu ranskalaisten syyksi.

Yksittäisen TV-ohjelman vaikutus häviää tietysti aina yleisen julkisuuden kohinaan. Siitä huolimatta joistakin asioiden saamista käänteistä voi olla salaa tyytyväinen – tässä tapauksessa täysin riippumatta siitä, minkä kannan itse kukin ottaa ydinvoimaan.

Asetelma voi toki muuttua joskus myöhemmin, jos Areva tekee paremman anomuksen ja ilmastonmuutos saa poliitikot hötkyilemään. Kaveniuksen mukaan ”peli on nyt 1-0 meille”. MOT on tässä vaiheessa mielellään voittajien puolella.

Lainaus

Kafkaa suomeksi

Matti Virtanen — Fri, 19 Jan 2007 09:21:28 +0000

Sain viime syyskuussa yhdessä esimieheni Ismo Silvon kanssa Helsingin käräjäoikeudessa sakkotuomion eräiden henkilöiden yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Oikeudenkäynti jatkuu, koska molemmat osapuolet ovat valittaneet hovioikeuteen.

Jutussa oli se erikoinen piirre, että käräjien istunto pidettiin suljetuin ovin ja tuomio julistettiin salaiseksi. Suomessa ei liene aiemmin pidetty sananvapausoikeudenkäyntiä, jonka sisällöstä on vaiettava. Yritän pitää kielen keskellä suuta.

Salailu voi olla paikallaan, eräiden henkilöiden suojelemiseksi kiusaamiselta. Keskeneräisen asian ruotiminen julkisuudessa ei ole hyvien tapojen mukaista, mutta käräjäoikeus julkaisi tuomioon liittyvän tiedotteen. Tuomiolla olleen ohjelman käsikirjoitus puolestaan löytyy MOT:n arkistosta.

Tiedotteessa on kohta, joka ei varsinaisesti liity juridiikkaan, mutta joka antaa aiheen kommenttiin. Käräjäoikeus, tarkemmin sanottuna käräjätuomari Liisa Paul, kirjoitti kunnianloukkaussyytteen hylätessään, että ”vaikka ohjelmassa on ollut joitakin asiavirheitä…”

Miten niin asiavirheitä? Kuinka paljon on ”joitakin”? Tätä ei kerrota tiedotteessa, mutta se selviää tuomiosta: käräjien matematiikalla joitakin = 2. Siis kaksi virhettä.

Toinen näistä kahdesta oli helppo osoittaa väärinkäsitykseksi, käräjätuomari Paulin omaksi virheeksi. Hän oli yksinkertaisesti päättänyt uskoa vastapuolen väitettä sen sijaan, että olisi ottanut selvää asiasta. Lisätietoa saatuaan hän myönsikin perustelleensa asian huonosti.

Jäljelle jäi yksi ”virhe”. Siinä oli kyseessä lause, jossa kerrottiin ohjelman toisen päähenkilön kokemuksista tuomioistuimessa. Hän oli kokenut, ettei saanut erääseen kysymykseen oikeudenkäynnissä mitään vastausta. Tämä oli Paulin mielestä virhe, ilmeisesti siksi ettei lauseessa jykevästi painotettu kyseessä olevan päähenkilön oma mielipide.

Paul edustaa journalismin opettajana sitä koulukuntaa, jonka mielestä jokaiseen lauseeseen pitää liimata sanat ”X:n mukaan” tai ”Y:n mielestä” – ikään kuin mielipiteen esittäjä ei kävisi ilmi asiayhteydestä. Sitä paitsi selvitin tätä asiaa itsekin ja totesin, ettei mainittuun kysymykseen todellakaan löytynyt vastausta.

Mitä parista virheestä?

Ylen Ajankohtaisohjelmien olemassaolon oikeus perustuu luottamukseen: siihen että tiedot pitävät paikkaansa, ja jos ne ovat väärin, niin ne oikaistaan. Käräjien tiedotteessa mainittu ”joitakin virheitä” on tämän vuoksi erityisen ärsyttävä muotoilu; tavallaan vielä ikävämpi kuin usein kuultu väite siitä, että ”juttu oli täynnä virheitä”.

MOT:n kymmenvuotisen historian aikana oikaisu on jouduttu tekemään muistaakseni kolme kertaa. Tällä kertaa MOT:lle ei missään vaiheessa edes esitetty oikaisuvaatimusta, vaan täsmällinen luettelo väitetyistä asiavirheistä tuotiin esiin vasta oikeuden istunnossa. Epäreilua.

”Vad heter Kafka på finska?” kysyi eräässä aiemmassa MOT-ohjelmassa haastateltu ulkomaalainen mies, jolta Suomen oikeuslaitos riisti hänen lastensa huoltajuuden. Pidin tuolloin kysymystä hieman pateettisena, mutta nyt alan ymmärtää.

Lainaus

Perusteetonta perintää

Matti Virtanen — Mon, 15 Jan 2007 11:25:51 +0000

Toimittaja Kati Juurus teki viime syksynä ohjelman avoimuudesta ja salailusta Euroopan Unionissa. Yksi tarkastelun kohteita oli maataloustukien julkisuus: olimme pyytäneet maatalousministeriöltä luetteloa Suomen sadasta suurimmasta tuensaajasta vuonna 2004. Ministeriö kieltäytyi, valitimme Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Pitkästyttävää…

Puolitoista vuotta kestäneen oikeuskäsittelyn lopputulos oli kompromissi: ministeriöllä oli oikeus kieltää luettelon julkistaminen, koska sellainen avoimuus on Suomessa lailla kielletty, tarkemmin sanottuna maaseutuelinkeinorekisterilailla. (Kuusiosainen yhdyssana – pankaa paremmaksi.)

KHO kuitenkin totesi päätöksessään, että yksittäiset maataloustukipäätökset ovat julkisia. Tämän jälkeen ministeriö lähetti meiltä mitään kysymättä tietopyyntömme kuntien maataloussihteereille, jotta he kokoaisivat ja lähettäisivät tiedot meille.

Marraskuun alussa posti alkoi kantaa Pasilaan maataloussihteereiden, maaseutuasiamiesten ja muiden vastaavien viranhaltijoiden lähettämiä kirjeitä. Samanlaista postia tuli pyytämättä ja yllätyksenä myös Ylen politiikan toimituksen päällikölle Olli Ainolalle, joka oli jättänyt ministeriölle samantapaisen asiakirjapyynnön vuonna 2005 ollessaan vielä Kauppalehden Presson palveluksessa.

Kuntien kirjeissä oli erilaisia laskuja tehdystä työstä ja kopioinnista. Summat vaihtelivat muutamasta eurosta 880:een per kunta. Ynnäsimme niitä Ainolan kanssa ja päädyimme yli 10 000 euroon – siis palvelusta, jota emme olleet kunnilta tilanneet.

Päätimme kuitenkin tehdä jutun ja koota luettelon, vaikka osa tiedoista puuttui. Soittelimme muuttaman päivän eri puolille Suomea täydentääksemme aineistoa. Työn aikana kävi ilmi, että ajoituksemme oli huono: osa maataloussihteereistä oli niin kiireisiä tukien maksatuksen vuoksi, että he eivät ehtineet kertoa kenelle niitä maksetaan.

Kun taulukko oli saatu valmiiksi ja ohjelma ulos, lähetimme laskut joulukuun lopussa takaisin kuntiin. ”Arvoisa maataloussihteeri”, alkoi palautuskirjeemme, jossa selitimme ettei tällainen kaupankäynti ole sopivaa. Jos ministeriö on kunnista jotain tilannut, niin ministeriön pitäisi maksaakin. Yleisradio ei voi suhtautua omien asiakkaidensa tv-maksuihin niin kevytmielisesti, että se voisi osallistua tällaisen ketjukirjeen kuluihin. Julkisuuslaista ei löydy perusteita laskutukselle…

Kunnat suhtautuivat kirjeeseen ymmärtäväisesti ja heittivät laskunsa roskiin, paria poikkeusta lukuun ottamatta. MOT sai viime viikolla vihaisen kirjeen Porin kaupungin maataloussihteeriltä, joka haluaa edelleen korvauksen siitä, että hän lähetti meille ministeriön pyynnöstä muutamia valokopioita. Jos Yleisradio ei maksa, Pori aikoo panna laskun perintäfirma Intrum Justitian perittäväksi.

Soitto Intrumin johtajalle paljasti, että perintätoimisto voi karhuta kunnan puolesta laskua, vaikka varsinaista kauppasopimusta ei olekaan. Esimerkiksi rästiin jääneet päivähoito- ja terveyskeskusmaksut peritään ilman sen kummempia selvityksiä. Johtaja myönsi, että tämä tapaus on erilainen. Mitään perintätoimeksiantoa ei Porista kuitenkaan vielä ole tullut, joten asiaan ei voi ottaa lopullista kantaa.

Jos perintäyhtiö rinnastaa Porin maataloustukien kopiolaskun maksamattomaan päivähoitomaksuun, porilaiset veronmaksajat saavat varautua pitkään oikeudenkäyntiin. Ehkä siitäkin on jotain hyötyä – työtä lakimiehille ja niin edelleen.

Lopuksi voisi suositella keskustan äänestämistä eduskuntavaaleissa sillä perusteella, että pääministeri Vanhanen lupasi MOT:n haastattelussa muuttaa maaseutuelinkeinorekisterilakia: ministeriön pitäisi luovuttaa tiedot suoraan omasta tietokannastaan.

Kerrankin täsmällinen vaalilupaus, joka on helppo toteuttaa, ja jonka taloudelliset vaikutukset ovat olemattomia. Toisaalta: samalla kannalla taitavat olla kaikki muutkin puolueet, joten jääköön suosittelematta.

Lainaus