Blogit - journalismi

Vaalit ja ehdokkaiden julkisuus

Riitta Pihlajamäki — Mon, 08 Dec 2014 06:35:56 +0000

Riitta Pihlajamäki on journalististen standardien ja etiikan päällikkö.

Suomessa, Ruotsissa ja Englannissa järjestetään parlamenttivaalit ensi keväänä.

Medialle vaaleja edeltävä vaihe on poliittisen ajankierron kiinnostavinta ja kiihdyttävintä aikaa. Ylen ohella yleisradioyhtiöt SVT ja BBC ovat tarkan luupin alla, kun halutaan varmistua erilaisten poliittisten näkemysten ja ehdokkaiden monipuolisesta ja tasa-arvoisesta käsittelystä.

BBC:n vaaleja koskeva sisäinen ohjeistus on 14 sivun mittainen. SVT ja Yle selviävät vähän vähemmällä sivumäärällä. Kaikilla kolmella on kuitenkin sama, keskeinen ajatus: ohjelmiston on rohkaistava vilkkaaseen ja moniarvoiseen debattiin eikä mikään puolue tai kukaan ehdokas saa saada erityistä etua muihin nähden. Tämä tarkoittaa sitä, että puolueita ja ehdokkaita on kohdeltava tasapuolisesti.

Julkisuudessa puhutaan usein vaalikaranteenista. Sellaista ei Ylessä ole. Ehdokkaana olevia henkilöitä voidaan haastatella journalistisin perustein. Ministeriä, asiantuntijaa tai vastuullista päätöksentekijää ei jätetä kuulematta jos käsiteltävä asia niin vaatii. Ratkaisun pitää perustua vankkaan journalistiseen harkintaan.

Ehdokkaana olevat Ylen omat työntekijät tai vakituiset avustajat otetaan pois näkyvistä tehtävistä ehdokkuuden tultua tietoon.

Tieto ehdokkuudesta ratkaisee

Entä miten toimitaan niissä tilanteissa jolloin erityistä journalistista perustetta ehdokkaan esiintymiselle ei ole? Uutis- ja ajankohtaisohjelmien rinnalla Ylellä on verkossa, radiossa ja televisiossa valtava määrä sisältöä suomeksi, ruotsiksi ja saameksi. Tilanteita, joissa joudumme punnitsemaan ehdokkaan esiintymistä, tulee vastaan usein. Usein syntyy myös mielipahaa, väärinymmärrystä ja ristiriitaisia tulkintoja.

Henkilö on ehdokas siitä hetkestä lähtien kun ehdokkuus on tiedossa. Tuon hetken jälkeen hänen esiintymistään Ylen sisällöissä on arvioitava erityisen tarkkaan. Syntyy tilanteita, joissa esimerkiksi aiemmin sovittu esiintyminen tai ohjelmanteko joudutaan perumaan. Näin tehdään jotta tasapuolinen kohtelu toteutuu.

Vaaliehdokkuuden julkistamisen panttaaminen ei ole tae sille, että ehdokas pääsisi julkisuuteen. Kikkailemalla aikataulujen kanssa kenenkään ei pidä saada etulyöntiasemaa.

Ehdokkaana olevien Ylen vakituisten työntekijöiden siirto näkyvistä tehtävistä taustalle kampanjan ajaksi on helppo perustella. Sen sijaan freelance ohjelmantekijöiden kohdalla syntyy helposti keskustelu, jossa vaaditaan toisenlaista kohtelua. Vaatimus on yhden yksittäisten henkilön osalta inhimillisesti ymmärrettävä, mutta ehdokkaiden samanarvoisen kohtelun näkökulmasta kestämätön.

Vilkas, erilaisia näkemyksiä esiin nostava ja korkealla ammattitaidolla toteutettu vaaliseuranta on iso haaste. Demokraattisen yhteiskunnan vaihtoehtojen läpivalaisu on Ylelle ja koko suomalaiselle medialle kunnia-asia.

Siksi on tärkeää, että pelisäännöt ovat kaikkien tiedossa, hyvissä ajoin.

Lainaus

Kaikille jotain uutta

Atte Jääskeläinen — Thu, 21 Aug 2014 06:25:21 +0000

Atte Jääskeläinen on Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja ja vastaava päätoimittaja.

Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan toimintamallin uudistus on isojen riskien projekti. Ylen journalismin suurin uhka on kuitenkin se, ettemme uskalla uudistua.

Jos emme kykene tarjoamaan suomalaisille merkityksellisempää journalismia, näivetymme. Jos emme kykene tarjoamaan verorahoille parempaa vastinetta, katoamme.

Siksi muutoksen suurin riski on se, että emme ole riittävän rohkeita. Meidän on kyettävä muuttamaan omaa toimintaamme, koska ihmisten mediankäyttö on muuttunut.

Muutoksen on myös helpotettava arjen työtä ja ennen kaikkea tuotettava vaikuttavampaa journalismia.

Uutis- ja ajankohtaistoiminnan uudessa johtotiimissä on kaksi täysin uutta jäsentä. Muista kolme on ollut tehtävissään korkeintaan vuoden verran. Kolmella on minun lisäkseni päätoimittajakokemusta Ylen ulkopuolelta.

Neljää aihetoimitusta - Maailmaa, Yhteiskuntaa, Suomea ja Urheilua - vetävät joko täysin uudet tai varsin tuoreet päälliköt.

Kaikkien päälliköiden tehtävät ovat vaihtuneet tai uudistuneet merkittävästi viimeisen vuoden aikana.

Nimitykset kertovat, että päälliköt ovat muutoksessa mukana tosissaan itsekin. Tämä koskee meitä kaikkia.

Me päälliköt olemme vastuussa siitä, että uusi organisaatio ei ala rakentaa poteroita. Kun uskallamme uudistaa riittävän rohkeasti ja torjumme uudet poterot, voimme muuttaa yhdessä todeksi muutoksen mahdollisuudet.

Kysyin nimitettäviltä päälliköiltä, mitkä ne ovat. Näin he vastasivat:

Tekemällä rohkeita päätöksiä pysymme kiinni ajassa. Työmme vaikuttavuus vahvistuu. Tekijät vapautuvat uudenlaiseen ajatteluun ja vastuuseen. Hyödytön kilpailu poistuu ja järkevä yhteistyö tulee mahdolliseksi.

Jatkamme toimintamalliuudistuksen valmistelua. Tältä pohjalta.

------
Lue Atte Jääskeläisen toukokuun blogi: On ehdittävä myös uudistaa

Lainaus

Viikon vähiten jaetut uutiset

Marit af Björkesten — Fri, 28 Feb 2014 07:16:19 +0000

Marit af Björkestenon Svenska Ylen johtaja.

”Simpanssit suoriutuvat tästä kokeesta paremmin kuin opiskelijani.”

Tällä vertauksella globaalin lääketieteen professori ja suosittu luennoitsija Hans Rosling ravistaa kuulijoitaan puhuessaan maailman taloudellisesta ja terveydellisestä kehityksestä.

Hänen mainitsemansa koe koskee muun muassa lapsikuolleisuutta ja elinajan odotetta. Roslingin mukaan arvaamalla osuu oikeampaan. Ja näin ollen jopa simpanssit saavat korkeammat pisteet kuin lääketieteen opiskelijat.

Rosling ei väitä, että opiskelijat olisivat tyhmiä vaan että he pohjaavat tietonsa vanhoihin ajatusmalleihin ja ennakkoluuloihin. Tämä taas johtaa siihen, että heillä on paitsi vääristynyt myös turhan synkkä kuva maailman tilasta. Esimerkiksi lapsikuolleisuuden dramaattinen lasku on jäänyt heiltä huomaamatta.

Samantapaista kritiikkiä Rosling kohdistaa myös mediaan. Myös toimittajien maailmankuva perustuu hänen mukaansa liian usein vanhentuneisiin tietoihin, mikä taas vaikuttaa tapaan, jolla uutiset valikoituvat ja leviävät.

Nämä uutisten sokeat pisteet ansaitsisivat muutenkin laajempaa huomiota. Mediatutkijat ehdottavatkin tuoreessa Svenska medieinstitutetin raportissa, että emme tekisi listaa vain viikon eniten luetuista uutisista vaan myös niistä tapahtumista ja trendeistä, jotka eivät saa lainkaan huomiota.

Tällaisia aiheita voisivat olla esimerkiksi humanitaarinen kriisi Tšadissa, mutta yhtä lailla sellainen myönteinen kehitys, jota on vaikeampi hahmottaa.

Svenska Ylen uutistoimitus on tänä vuonna asettanut tavoitteekseen pienentää näitä uutisaukkoja ratkaisukeskeisen journalistiikan avulla. Inspiraation lähteenä toimii muun muassa tanskalaisen julkisen palvelun yhtiö DR, joka lisäsi rakentavan journalistiikan agendalleen jo muutama vuosi sitten.

Tätä rakentavan journalistiikan ajattelutapaa on kritisoitu sekä Tanskassa että Suomessa, koska sen on kuviteltu johtavan siloteltuun kuvaan todellisuudesta. Tästä ei kuitenkaan ole kyse. Journalismimme ydintehtävä ei muutu, eivätkä Ylen uutislähetykset tule täyttymään suloisista kissanpennuista.

Kyse on pikemminkin siitä, että emme tyydy esittämään vain kriittisiä kysymyksiä, vaan panostamme entistä enemmän myös ratkaisujen uutisointiin, silloin kun siihen on aihetta. Kuvaamme entiseen tapaan yhteiskunnallisia ongelmia, mutta sen lisäksi kerromme useammin ihmisistä tai yhteisöistä, jotka ovat löytäneet tapoja ratkoa niitä. Panostamme vielä enemmän kokonaiskuvien hahmottamiseen, jotta pystyisimme kertomaan myös myönteisestä kehityksestä. Yritämme aina katsoa maailmaa molemmilla silmillä, toisin sanoen korotamme journalistista rimaa vielä pykälällä tai parilla.

Se vinoutunut maailmankuva, josta Hans Roslingkin puhuu, ei kuitenkaan ole kokonaan median korjattavissa. Yhä useampi meistä toimii uutisseulana, joka päättää mitkä tapahtumat ja faktat lähtevät vielä laajempaan levitykseen sosiaalisten verkostojen kautta.

Analyysimme uutisten verkkokäytöstä kertoo, että Ylen uutiskriteerit vastaavat pitkälti myös katselijoidemme, kuuntelijoidemme ja lukijoidemme valintoja. Näyttää kuitenkin siltä, että yleisön kiinnostus positiivisia uutisia kohtaan on suurempaa kuin toimittajien, ja että hyvät uutiset leviävät verkossa huonoja uutisia laajemmin.

Jospa yhteisvoimin päihittäisimme simpanssitkin?

Lainaus

Yle Puhe etsii pelotonta edelläkävijää

Marja Keskitalo, Julkaisupäällikkö — Thu, 22 Aug 2013 09:21:25 +0000

Yle Puhe on suomalaisen radiomaailman kummajainen, ainoa lajissaan. Radiotoimiala, Ylen radiot ja kaupalliset radiokanavat, on täynnä luovia ihmisiä, jotka tietävät paljon musiikki- tai yleiskanavien johtamisesta. Yle Puheen johtaminen on erilaista.

Kanavan ohjelmapäällikkö paitsi johtaa kanavansa henkilökuntaa ja taloutta, hän myös luo uutta suomalaista sisältöbusinesta. Yle Puhe on kahden vuoden aikana luonut radioon indiemarkkinat. Ostamme journalistisia sisältöjä Ylen ulkopuolelta. Yhteistyö on lähtenyt erittäin lupaavasti käyntiin ja toivon, että saamme jatkossakin mahdollisuuden työskennellä yksityisten tuotantoyhtiöiden kanssa. Innostusta on ilmassa molemmin puolin.

Yle Puheen päällikön pitää ymmärtää myös urheilun päälle. Puheen illoissa kierrämme milloin jääkiekkokierrosta, milloin suurissa kansainvälisissä urheilutapahtumissa. Haluamme kehittää urheilusisällöistämme parasta radioviihdettä: suuria tunteita yhdistettynä ammattitaitoiseen läsnäoloon. Yle Urheilun väen kanssa yhteistyössä se on helppoa!

Yle Puhe on kasvava verkkobrändi. Haluamme palvella niitäkin suomalaisia, joille perinteinen radion kuuntelu ei ole luontevaa. Puheen verkkopalvelun kautta jutut ovat kuunneltavissa erillisinä ja kommentoitavina myös ennen ja jälkeen lähetyksen. Puheen vetäjän pitää hallita paitsi radion myös verkon sielunelämää.

Etsin johtotiimiini Yle Puheen ohjelmapäälliköksi pelotonta edelläkävijää. Hän tuntee kolmi-nelikymppisten elämäntilanteen ja iskusanat. Puheen päällikkö on tyyppi, joka kestää myös vastatuulessa ja räntäsateessa - sellainenhan edelläkävijän osa on!

Hae paikkaa!

Lainaus

Kaksi kokemusta

Iikka Vehkalahti — Fri, 02 Mar 2012 16:06:34 +0000

Olin hienossa ensi-illassa. En muista, koska olisin nauranut yhtä paljon kuin J-Passin ja Jukka Kärkkäisen Kovasikajauttua katsoessani. Ja liikuttunut juuri sopivasti kyynelten rajalle. Odotin hartaasti, että meneehän Kari pikkudiktaattorimaisesti käyttäytyneen Pasin luo tämän hävittyä urheilukilpailuissa. Ja halusin nähdä vielä pitempään Pasin kävelyä yksin kadulla vaalien jälkeen voidakseni tuntea sääliä häntä kohtaan.

Hieno elokuva neljästä kaverista, jotka kaikki ovat persoonallisuuksia, joilla on omat toiveensa, halunsa ja unelmansa.

Suoraa, välitöntä, turhat konveniot ohittavaa elokuvantekemistä, jossa kuvaus on helvetin hyvää ja leikkaus oivaltavaa. Kamera jaksaa odottaa juuri niin kauan kuin pitääkin ennenkuin se kääntyy.

Toinen dokumentti on Kerro se lyhyesti, jonka tekemiseen olen itse sotkeentunut. Lauantaina Teemalla esitettävä dokumentti suomalaisesta lyhtyelokuvasta ( ja vähän dokumentistakin) on Tampereen yliopiston journalistisen dokumenttikurssin harjoitustyö.

Ja ainakin minä olen siihen tyytyväinen. Minusta se on 7 ja puolen erillisen tarinan kautta tapahtuva mielenkiintoinen katsaus Tampereen lyhtyelokuvajuhlien kautta suomalaiseen tekemiseen. Mukana näytteet 19 lyhäristä ja dokkarista, haastateltavia 13.

Ja oikeastaan näissä kahdessa dokumentissa näkyy se, mitä olen yrittänyt itselleni pari vuotta hahmottaa: dokumenttielokuva ja journalistinen tv-dokumentti ovat eri asioita, niin lähtökohdiltaan, toteutuksiltaan kuin budjeteiltaankin.

Kovasikajuttua on tehty reilusti yli vuoden (aika nopea aikataulu), sitä on kuvattu 200 tuntia (joka tuntuu aika sopivalta määrältä), leikattu kuukausia ( aika nopeasti kuvamäärään verrattuna) ja budjettikin on aika kiva ( ja olisi voinut olla suurempikin, jos esim. Ylen rahatilanne ei olisi se kuin on).

Eikä Kovasikajuttua olisi voitu pienemmillä resursseilla tehdäkään. Se on ymmärretttävä..

Kovasikajuttujen kaltaiset tuotannot ovat suomalaisia merkkiteoksia, jotka jäävät historiaan, matkustavat kansainvälisesti, muuttavat maailmaa (lainaan Harri Aholaa) ja ovat esimerkkejä.

Kerro se lyhyesti on kuvattu muutamassa päivässä, leikattu parissa viikossa, toteutettu minimaalisella budjetilla. Perustuen haastatteluihin ja elokuvanäytteisiin. ja se on tietoisesti totutettu tavalla, joka sopii nopeaan tuotantoaikatauluun ( pari kuukautta), journalistiseen lähestymistapaan ja taloduellisiin resursseihin.

Ja on tietysti vaikea sanoa hommsita, joihin on itse osallistunut, mutta minusta lopputulos toimii. 52 minuuttia dokumenttia, jotka tekemässä on ollut lahjakkaita opiskelijoita, joille dokumentti on heidän ensimmäisensä. Mutta journalsitinen tiedonetsintä, materiaalin läpikäyminen, läsnäoleva ja hyvä haastattelutekniikka tuettuna ammattileikkaajalla. Ja kas. Lopputulos toimii.

Ja loppupäätelmä: katsojalle ei ole niin tärkeää, millaista dokumenttia tekijät ovat lähteneet tekemään.

Mutta tekijöille se on äärimmäisen tärkeää. Ei ole hyvä sekottaa puuroja ja vellejä keskenään. Journalistin kannatta tehdä journalistista dokumenttie, elokuvantekijän elokuvaa. Tai mitä ryhtyy tekemään, sen mukaan pitää orientoitua. Jos aihe toimii parmemin journalistisena, niin taitelelisenkin elokuvantekijän on se hyväksyttävä ja toimittava sen mukaan.

Tietysti on mahdollista sekoittaa journalismi ja elokuva, mutta se vaatii taitoa ja on oma taiteenlaijinsa.

Lainaus

Viikko journalismin tulevaisuudessa: Tässä ovat netin keisarit! Näin Facebook aiheutti Kreikan velkakaaoksen!

Mika Rahkonen — Fri, 16 Dec 2011 22:02:35 +0000

Postaus on journalismin tulevaisuutta käsittelevää säännöllistä kirjoitussarjaa, jota aiemmin julkaistiin Yleisradion sisällä.

Joulu lähestyy ja mieli on ylevä, joten aloitetaan korkealta.

Tekki/netti/media/vekotinsaitti Gizmodo listaa netin 25 suurinta vaikuttajaa.

Nämä ovat ihmisiä, joiden sanoilla on painoa ja joiden perässä nettitrafiikki kulkee.

Listalla on mm. Reutersin sosiaalisen median tuottaja Anthony DeRosa, New York Timesin tekno-bloggari Jenna Wortham, Two And a Half Meniin loikannut näyttelijä ja Twitter-sensaatio Ashton Kutcher ja yksi maailman kuuluisimmista leffakriitikoista, Chicago Sun-Timesin Roger Ebert.

Mutta kuka on ykkönen?

Ykkönen on Reddit-palvelun käyttäjänimimerkki Maxwell Hill. Hän oli ensimmäinen, joka keräsi Redditissä yli miljoona karma-pistettä, joita saa, kun postaa hyviä linkkejä ja kirjoittaa rakentavia kommentteja.

Ovatko nämä sitten oikeasti netin vaikutusvaltaisimmat ihmiset?

Njääh. Mutta on pohdinnassa vinha perä. Netin keisarit pystyvät ohjailemaan yleisövirtoja paljon paremmin kuin mihin vanhemmissa tiedotusvälineissä on totuttu. Tästä median uusvallasta on vielä puhuttu aika vähän, mutta takuulla siitä puhutaan pian lisää.

Reuters kyseli mediakonferenssiinsa osallistuneilta ns. vanhan median ja markkinointialan pomoilta, mikseivät nämä hillu Twitterissä. Vastauksissa risteävät kivasti ylimielisyys ja itseironia.

Reippain oli mainosalan jätin WPP:n ykköspomo Martin Sorrell: ”Teidän sähköposteihinne vastaamisessa on jo tarpeeksi. Kamoon, olen 66-vuotias, melkein liimatehtaalla”, töräytti Sorrell.

Sitten Ruotsiin. Siellä on aina niin kivaa.

SVT on alkanut satsata tietokantajournalismiin, ja kertoo siitä parin minuutin videolla.

Yhtiön tuorein datajournalismin hanke on selvitys siitä, missä päin Ruotsia on eniten poliiseja suhteessa väkilukuun.
Ihan kiva tietää, mutta, tuota noin, lopputulos ei ns. luvalla sanoen näytä ihan järjettömän coolilta.

*

Samainen SVT on ilmeisesti joutunut selittämään aika monelle asiakkaalleen, miksi yhtiö ei ole tehnyt enempää applikaatioita tarjonnastaan. Ehkä jopa niin monelle, että selitys kirjoitettiin ylös ja julkaistiin yhtiön verkkosivuilla.

SVT selittää, että suljettu applikaatio on huonompi ja vähintään tekijälleen hankalampi ratkaisu kuin kaikkialle sovitettu webbipalvelu.

Lisäksi yhtiö antaa ymmärtää oppineensa yhteyksistä Applen kanssa, että on kivempi, jos ei tarvitse olla yhteyksissä Applen kanssa.

Tätä samaa applikaatiot vs. web –riitaa käydään maailmalla jo ties kuinka monetta vuotta. Siltä on helppo säästyä, jos hoksaa katsoa muualle.

Mutta mediataloissa tätä asetelmaa seurataan tarkasti. Applikaatiomarkkinoilla liikkuu yli kaksi miljardia taalaa, laskee tutkimusyhtiö Forrester, joka onkin sitä mieltä, että koko se intternetti on jo hengityskoneessa.

Höpö höpö, vastaa journalismitutkija / webbiguru Dave Winer.

Kiitos tästä linkistä tähän samaan blogiin kirjoittavalle kollegalle Karde Haakanalle.

Markkinatutkimusyhtiö Insites ei halua, että sitä kutsutaan markkinatutkimusyhtiöksi. Sitä pitäisi kutsua muutosagentiksi.
Niinpä tietysti.

Oli miten oli, mutta niin on, että Insites on tehnyt vaikuttavan kalvo-show’n sosiaalisen median tilastoista pitkin maailmaa.

167 kalvon esitys on täynnä varmasti ihan hyödyllistä, mutta vähän ehkä tylsää dataa.

Siitä selviää mm., että yli puolet on potkaissut joskus jonkun sosiaalisen median verkostostaan ulos. Mikä on yleisin syy?
Tappelu? Mustasukkaisuus? Salavuoteus? Intohimorikos? Plääh – yhteyksien vähäisyys. Mitäs mä sanoin, että data on vähän tylsää.

NBC alkaa jo ottaa vauhtia Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.

Yhtiö avasi vastikään pelkästään politiikalle pyhitetyn saitin. Se yrittää olla vähän kunnianhimoisempi verkkopalvelu kuin mihin Amerikan network-televisiossa on totuttu. Tarkoitus ei ole enää pelkästään kasata tv-tuotantoja verkkoon, vaan luoda nettimäisempää ilmaisua.

*
Kevennys.

Aiheuttiko Facebookin menestys Kreikan velkakriisin?
Ilman muuta!
Saivatko Ava-nimiset vauvat Yhdysvaltain asuntokuplan aikaan?
Totta kai!
Businessweek näyttää, miten voi todistaa mitä vaan, kun on kaksi käyrää ja vahva usko.

Lainaus

Viikko journalismin tulevaisuudessa: Eurolla on hätä – katso kuvat, grafiikat, videot ja visualisoinnit

Mika Rahkonen — Mon, 05 Dec 2011 14:03:14 +0000

Postaus on journalismin tulevaisuutta käsittelevää säännöllistä kirjoitussarjaa, jota aiemmin julkaistiin Yleisradion sisällä.

Mitä huonommin eurolla menee, sitä paremmin menee ahdinkoa visualisoivilla graafikoilla ja toimittajilla.
BBC on tehnyt hienon ja oikeastaan aika yksinkertaisen härpäkkeen, joka vastaa peruskysymykseen: mikä maa on millekin maalle velkaa, ja kuinka paljon.

New York Times kuvaa euromaiden kompastelua toistensa jalkoihin tällä tavalla.

Printissä samasta grafiikasta on tietysti riisuttu vuorovaikutteisuus, joten näky on vähän erilainen.

Komeasti nimetty Chart Porn –sivusto esittelee kahden minuutin videolla näppärästi tylyjä lukuja siitä, miten Kreikka saattoi itsensä ja siinä sivussa vähän sivustakatsojiakin aikamoiseen liriin.

Luvuissa vilahtelevat jo modernia folklorea olevat kreikkalaisduunarin ökypalkat, julkisen sektorin hälläväliä-meininki ja hurja väite, jonka mukaan Kreikassa olisi (ollut) viisi tuhatta ihmistä, jotka myöntävät tienaavansa yli 100 000 euroa vuodessa (vastuu faktoista po. sivustolla).

Vähän epistä, hei!
Kun britti-Telegraph selittää euroalueen vaikeuksia omassa graafissaan, Suomi mahtuu hädin tuskin kartalle, eikä Suomen asioita esitellä millään lailla.

Höh.

No, kenties tästä pitäisi olla tyytyväinen. Suomi on euromaista suurin, joka ei ole päässyt Telegraphin selvitykseen mukaan mitenkään.

Äkillistä arvottomuuden tunnetta voi yrittää lievittää hokemalla itselleen (mielellään ääneen), että euromaista Slovenia, Malta ja Kypros eivät ole saaneet edes nimeään Telegraphin kartalle. Hah!

No, ne epäilemättä kostavat tämän Euroviisuissa.

Kun Guardian valloittaa Yhdysvaltoja, niin kuin se kovasti, kovasti yrittää tehdä, käytössä on välillä vähän morbideja keinoja. Tai ainakin aiheita.

Nyt Guardian on laittanut kartalle kaikki Yhdysvaltain tasan 369 629 liikennekuolemaa vuosien 2001 ja 2009 välillä.

Hanke on hieno esimerkki julkisen datan käytöstä ja esityksestä. Lisäksi turistit voivat käydä katsomassa, mitä ikävää on sattunut tutuilla kulmilla.

"If content is king, efficient delivery is King Kong."
Ihan mahtavasti sanottu.

Tämän killeri-lainauksen lanseerasi Deutsche Wellen markkinointi- ja jakelujohtaja Guido Baumhauer suuressa päätoimittajaseminaarissa… jaa, arvaatteko King Kongista, missä seminaari pidettiin?

Aivan oikein, tietenkin Hong Kongissa.

Baumhauer selittää neronleimaustaan niin, että sama muoto ei käy kaikkialle. Esimerkiksi kännykässä eri asia on hyvää kuin radiossa, ja toiminta pitäisi suunnitella tätä silmällä pitäen.

Kuulostaa itsestään selvältä, mutta monimediaisuuden ja tehostamisen nimissä uutisbisneksessä on viime vuosina bruukattu tuuttaamaan samat jutut samassa muodossa eri välineisiin, vaikka kaikki oikeastaan tietävät, että se ei ole ihan paras ratkaisu yleisöjen kannalta.

Uutismedia on aiempaa enemmän painostettavissa, yksipuolisempi kuin aiemmin, hutiloi faktoissa enemmän kuin ennen ja peittelee virheitä entistä härskimmin.

Näin tylyn viestin välittää pramea infografiikka amerikkalaisten käsityksistä maansa uutismammuteista. Erityisen kriittisiä ovat republikaanit.
Mutta huonomminkin voisi kai mennä. Amerikkalaiset nimittäin rankkaavat kaikesta huolimatta paikallisuutiset luotettavimmaksi tietolähteekseen.

*

Kevennys. Saattaa joidenkin mielestä sisältää huonoa makua.

Saako treffipyynnön lähettää tekstiviestillä? Entä jos joku oikeasti soittaakin kesken treffien? Saako vastata?
Voiko treffiseuran tägätä samaan paikkaan Foursquaressa tai Facebookissa? Voiko treffien jälkeen pyytää toista Facebook-kaveriksi?

Että on vaikeaa tämä nykyelämä.

Tämän on hoksannut jostakin syystä myös talouslehti Forbes (!). Se julkaisi nettipalvelussaan havainnollisen grafiikan illallistreffien kännykkä-etiketistä. Tätä on odotettu.

Eikä, tuota noin, missään nimessä niin, että tämä liittyisi edelliseen aiheeseen mitenkään, mutta kun tässä infografiikkaa ja datavisualisointeja plarataan, niin sivumennen sanoen niin kuin vaan kerron, että täällä on sattumoisin viihdyttävä esitys (enimmäkseen yhdysvaltalaisten) sukupuolitaudeista ja niiden levinneisyydestä.

Lainaus

Viikko journalismin tulevaisuudessa: Mitä siellä sosiaalisessa mediassa nyt oikein saa sanoa?

Mika Rahkonen — Fri, 18 Nov 2011 13:20:03 +0000

Postaus on journalismin tulevaisuutta käsittelevää melkein-viikoittaista kirjoitussarjaa, jota aiemmin julkaistiin Yleisradion sisällä.

Terveisiä vaan taas täältä netin bränditaivaasta, Yleisradiosta.
Mitä? Okei, laitetaan peili pois ja leuka alas ja mennään asiaan.

Washington Postissa on käyty viihdyttävää pottuilusotaa journalismin mullistuksista.
Osapuolina ovat I Can Has Cheezburger? –hupisivuston perustanut Ben Huh ja Postin kolumnisti Gene Weingarten.

Weingarten yltyi taivastelemaan, miten Huhin kaltainen hupiveikko voitiin ottaa yhdeksi pääpuhujista syyskuussa Bostonissa järjestettyyn nettijournalismin jättiseminaariin.

Weingarten pilkkaa, kun vauhtiin pääsee, kirjoituksessaan tuuliviirin lailla pyöriviä nettitrendejä ja niiden tuottamia työpaikkailmoituksia, joista ei ymmärrä enää kukaan mitään.

Huhin vastaus on ihan terävä, mutta kärkenä on aika perinteinen pointti: journalismilla ei ole hätäpäivää, lirissä on sanomalehtien bisnes. Huhin mielestä journalistiporukoiden kuuntelu on masentavaa samalla lailla kuin on masentavaa kuunnella keski-ikäisen äijän baarihorinaa siitä, miten tämä oli kouluaikoina futiksessa hyvä.

Jaa, nyt on taas se aika vuodesta, jolloin aletaan puhua journalistien käytöksestä sosiaalisessa mediassa. Vajaa vuosi sitten julkaisimme täällä Ylessä omat ohjeemme, Hesari oli liikkeellä samoihin aikoihin, ja nyt Hesari on päivittänyt ohjeitaan melkoisesti.

Maailmallakin tapahtuu: uutistoimisto AP tarkensi omia ukaasejaan toimittajiensa puolueettomuuden takaamiseksi. Yhtiön mielestä ei ole sopivaa re-tweetata näkemyksiä niin, että ne näyttävät toimittajan omilta. Tarkkaa peliä.

AP:n tiukennus on poikinut aika lailla debattia ja kyynisiä ”onnea valitsemallanne tiellä” –tyyppisiä tuhahduksia.
Ne saivat vähän kiukkuisempaa sävyä sittemmin. Nettijournalismista kirjoittava Mathew Ingram kuittaa AP:lle, että hei uutistoimisto, Twitter on uutistoimisto.

Kalifornialaisen USC-yliopiston professori, verkkopiireissä tunnettu Robert Hernandez summasi tutuksi käyneisiin rintamiin asettuneen sodan näppärästi (vapaa käännös yllekirjoittaneen): perinneväki haluaa nyt korjata jotakin, joka ei ole edes rikki, ottamalla kontrolliin jotakin, joka ei ole kontrolloitavissa.

Olen pahoillani jos loukkaan Oikeaa Infografiikkaa kutsumalla seuraavia esityksiä infografiikoiksi. Älä ole vihainen, Oikea Infografiikka.

NPR näyttää erivärisillä nesteillä, juomalaseilla ja videolla, miten maailmasta tuli semmoinen paikka, että siellä on seitsemän miljardia ihmistä.
Hetkinen. Onko tämä lasi nyt sitten semmoinen, joka takuulla on puoliksi täysi eikä puoliksi tyhjä, mitä?

Mashable havainnollistaa aika hienosti suuria lukuja. Niitä tarvitaan, kun kertoo, miten iso nettikauppa Amazonista on tullut.

Guardian toistaa omalla videollaan Occupy Wall Street –liikkeen aatteellisen taustan datana.

*
Jos joku ei ole vielä hoksannut tai ei usko, että maailmassa on tapahtunut ja tapahtumassa asioita, jotka muuttavat aika lailla median ja yleisöjen perimmäisiä keskinäisiä suhteita ja rooleja, kannattaa viettää hetki Storifyn sivuilla.

Storifyn avulla tehdyt raportit Occupy Wall Streetistä kuulemma, tuota noin, oikein pelastivat koko uutisalan.

Tiedä semmoisesta pelastuksesta, mutta myös perinteisen median puolustustaistelu näkyy Storifyssä: suosituimpien koosteiden joukossa on erittäin näkyvästi mm. Guardianin, msnbc:n ja Los Angeles Timesin tekeleitä. Siinä se taas nähdään: media valtaa kaikki kiinnostavaksi muuttuvat tilat.

Haloo, Google+! Onko siellä ketään?

Ei siellä ainakaan tungosta ole, kertoo Los Angeles Times.

Kun Google+ avasi palvelunsa syyskuussa, käyttäjämäärä nousi miljoonasta viiteentoista, mutta puolet noista viidestätoista miljoonasta unohti koko palvelun jo seuraavalla viikolla.
Tuorein liike käyttäjämäärässä on taas ylöspäin, mutta ehkä Facebookin puntit eivät kuitenkaan vielä tutise.

*

Kevennys.

Tässäkin moneen kertaan mainittu Occupy Wall Street –liike on innoittanut ihmisiä eri puolilla maailmaa. Eri tavoin.

Uusiseelantilainen humoristi ja graafikko Mark Leggett kertoo oppineensa liikkeeltä sen, että haluaa mellakkapoliisiksi.

Lainaus

Pystyykö kansanedustajien Twitter-yhteyksistä päättelemään jotain?

Tapio Kantele — Tue, 08 Nov 2011 13:37:21 +0000

Visualisoin kansanedustajien keskinäiset yhteydet Twitterissä. Kuvasta näkyy havainnollisesti miten kansanedustajat toisiaan Twitterissä seuraavat.

Värit eivät edusta puolueita, vaan algoritmin löytämiä luokkia. Väri tosin näyttää kertovan suhteellisen tarkasti mitä puoluetta tai ideologiaa kukin kansanedustaja edustaa. Kokoomuslaiset seuraavat toisiaan, mutta ei paljon muita.

Demarit ja osa Vasemmistoliittolaisia ovat Twitterkimpassa, kun taas Vihreillä ja uuden sukupolven Vassareilla on oma piirinsä. RKP hakee turvaa Keskustalta, joka näyttää olevan keskeisestä sijainnistaan huolimatta kapealla kärjellä mikroblogipalvelussa. Perussuomalaiset ovat jättäytyneet kansanedustajajoukon reunoille tarkkailuasemiin.

Mitä isompi pallukka edustajalla on, sitä enemmän hän seuraa muita ja on seurattavana. Nuolenkärki kertoo kumpaa seurataan. Kansanedustajien keskeiset twitteristit ovat pitkään vaikuttaneita suurten puolueiden keskeisiä toimijoita.

Yritä saada kuvasta tolkkua, miltä näyttää?

Kansanedustajat Twitterissä - avaa isompi kuva selainikkunaan

Lainaus

Voiko uutisnäkökulman kirjoittaa yhteisöllisesti? CASE TIETOVUOTO

Tuija Aalto — Sun, 06 Nov 2011 11:54:09 +0000

Kokeillaan, voiko uutiskommenttia parantaa porukalla. Jos ehdit, viitsit, ja sinulla on jotakin lisättävää jo esille tuotuihin tietoihin, niin auta kirjoittamaan laajempi versio uutisnäkökulmasta. Aikaa tunti.

Päivitän tähän juttuun kokemukset myöhemmin tänään!

Päivitys klo 23.00. Tietovuodosta tehdään suora keskusteluohjelma Yle Areenassa maanantaina klo 11.30.

Lainaus