Blogit - kehitys

Seuraavat viisi vuotta nettikehitystä - laskuri on käynnistynyt

Tuija Aalto — Thu, 26 Feb 2015 19:28:33 +0000

Ylen verkkopalvelujen tähänastinen historia mukailee verkon kehitysvaiheita yleisemminkin. Olen tässä kuvassa jakanut kehityksen viiteen viiden vuoden vaiheeseen.

Vuonna 1995 elettiin world wide webin ensi askelia. Verkkoa selattiin linkkilistojen ja portaalien avulla. Internet-käyttöä mitattiin operaattorien liikennettä tilastoimalla.

2000-luvulle tultaessa alkoi ilmestyä suomenkielisiä blogeja. Åke Blomqvist tanssi diskoa gif-animaationa, koska modeemit. Toisella viisivuotisjaksolla Yle meni tosissaan verkkoon. Elävä arkisto aukesi, tehtävänään kertoa tulevillekin sukupolville, kuka oli Åke Blomqvist.

Tuli älypuhelimet, sosiaalinen media rymisti läpi Suomen.

Vuonna 2011 vuoden poliisi oli nettipoliisi Fobba. Helsinki Region Infoshare juhli kaksivuotista toimintaansa ja tuhannes tietoaineisto oli avattu. Ylekin avasi dataa, mm. Suomalaiset verkossa -tutkimuksen vastaukset.

2014 Tilastokeskus otti Kuluttajabarometrin laitetiedusteluun mukaan puettavan tietotekniikan. Älykello tai aktiivisuusranneke löytyi neljästä kotitaloudesta sadasta. Käyttöliittymät pienenevät, ehkä katoavat, kuten teknologiafestivaali SXSW:llä puhunut palvelukehittäjä Amber Case ennusti.

Viides viisivuotisjakso on vasta käynnistynyt. Digitaalisten palvelujen kehittymisvauhdin vain kiihtyessä luvassa lienee palvelukokemuksia, jotka lähestyvät puhdasta taikaa. Millaisia palveluja itse odotat innokkaimmin? Oletko ehkä itse kehittämässä jotakin huimaa?

Lainaus

Kuusi ajatusta yhtenäisestä Euroopasta

Juhana Säilynoja — Mon, 03 Mar 2014 12:02:58 +0000

Viime päivinä ja viikkoina on uutisista voinut lukea, kuulla ja nähdä surullisia uutisia. Uutisia, jotka ovat jollain tapaa hyvin tuttuja. Ne vievät ajatukset 1990-luvun sotivalle ja sortuvalle Euroopan mantereelle.

Ukrainan tilanne nostaa esiin kysymyksen: onko Euroopan unioni epäonnistunut tärkeimmässä tehtävässään? Uskon, että tuollaisen kysymyksen esittäisi Erkki Toivanen, mikäli hän olisi vielä keskuudessamme.

Vuonna 1994, Suomen Euroopan unioniin astumisen kynnyksellä, Toivanen teki ohjelmasarjan nimeltä Minun Eurooppani, jossa hän kysyi kuudelta eurooppalaiselta ajattelijalta eurooppalaisesta identiteetistä ja yhdentymisen syistä.

Jokaisella heistä oli omat ajatuksensa Euroopan unionin kehityksestä ja tärkeydestä.

Yhteinen ja yhtenäinen: ranskalaisen Jacques Attalin mielestä yhdentyminen lähti väärästä asiasta. Talous kun ei muutenkaan tunne rajoja ja talousnäkökulman vuoksi koko kylmän sodan ajan itse asiassa ajettiinkin puolikasta Eurooppaa.
Muurien murtuminen loi todellisen mahdollisuuden yhtenäiselle Euroopalle: puolalainen Adam Michnik näki 1990-luvulla Euroopan todella yhdistyneen jälleen ja ”uudet” maat idässä toivat toivottua dynaamisuutta junnaavalle mantereelle.
Suurten ja pienten välinen kuilu pienenee: Irlannin presidentti Mary Robinsonin mielestä yhteinen jäsenyys unionissa pienensi Irlannin pikkuveli-asetelmaa suuren naapurinsa Iso-Britannian kanssa. He istuivat samassa pöydässä, jossa molemmat olivat yhtä tärkeitä äänenkäyttäjiä.
Yleinen demokratiakäsite: brittiläinen Edward Heath vei maansa Euroopan unioniin eikä käsittänyt pelkoja päätösvallan karkaamisesta kauas kansasta. "Parlamentin suvereniteetti on olemassa kansan hyväksi. Se ei ole kuin aarre, jota ihaillaan. Jos siitä on siis hyötyä, sitä on käytettävä. Mikäli siitä ei ole hyötyä, ei maan kannata liittyä. Ihmiset, jotka näin sanovat näyttävät olevansa itsekkäitä ja he haluavat vain elää eristyksissä. Tämä ei modernissa maailmassa kuitenkaan ole mahdollista."
Yhteinen kulttuuriperintö ja eurooppalaiset arvot: ranskalainen Helene Carrere D’Encausse tunsi aina syvää alakuloa, kun kylmän sodan aikaan Euroopan ulkopuolelle suljettiin suuri osa valtioita. 1990-luku toi mukanaan mahdollisuuden muokata kulttuurinen ja poliittinen Eurooppa maantieteelliseksi.
Ja se tärkein eli rauha. Siitä puhuvat kaikki Toivasen haastateltavat ja siitähän EU:ssa on pohjimmiltaan kyse. Arkkiherttua Otto von Habsburgin suku hallitsi suurta osaa Eurooppaa vuosisatoja. Hänelle Eurooppa ja sen unioni ovat ennen kaikkea rauhaa, jonka säilyttäminen oli niin monta kertaa laiminlyöty.

Ovatko nämä ajatukset ja aatteet enää voimassaolevia? Onko rauhanaatteen ohi ajanut yhdeltä puolelta talouskilpailu ja toiselta puolelta nationalismi? Tai ovatko nämä ajatukset todella koskaan edes olleet Euroopan integraation perustana? Näitä kysymyksiä on pohdittava jälleen kuohuvalla mantereellamme.

Näitä kysymyksiä meidän on kysyttävä myös eurovaaliehdokkailtamme

Lainaus

Miten ihminen oppii eri iässä – testissä laskettelu

Pauliina_Ps — Fri, 11 Jan 2013 09:26:00 +0000

Miksi tuntuu siltä, että lapset oppivat asioita helpommin? Onko lapsen ylivoimainen oppimiskyky fyysistä, hermostollista? Entä miten ihminen oppii uusia motorisia taitoja vanhempana? Puoli seitsemän seuraa kuukauden ajan, kuinka 6-69 –vuotiaista koostuva testiryhmämme oppii laskettelun salat.

Testiryhmä: Isoisä Kimmo 69 v, Aurora 14 v, minä- Pauliina yli 40 v, Otso 9 v ja Lotta 6 v.

Haluan selvittää, miten ihminen oppii uusia motorisia taitoja eri iässä eli miten ikä vaikuttaa oppimiseen. Missä iässä lapset oppivat parhaiten, onko olemassa tiettyä herkkyysikää? Onko lapsella ylivoima oppimisessa, ja voiko aikuinen kompensoida sitä? Mitä lihasmuisti on? Pitääkö tehdä 10 000 toistoa, jos haluaa oppia jotain kunnolla? Näihin kysymyksiin etsin vastauksia testaamalla ja juttelemalla asiantuntijoiden kanssa.

Testiryhmän opettajina toimivat Kirkkonummella Peuramaa Ski –hiihtokoulun Pernilla Stenbäck ja Mathias Dahlqvist. Myös fysiatrian erikoislääkäri ja psykologi jakavat tietojaan blogin seuraavissa osissa.

Ensimmäisellä hiihtokerralla opettajat arvioivat hiihtäjien taitoja. Pernilla otti huomaansa aikuiset. Isoisä ei ole koskaan lasketellut, mutta hiihto on hyvin hallussa. Itse olen ollut lasten mäessä jo monta kertaa, mutta silti tuntuu, etten opi mitään enkä ymmärrä miten sukset toimivat.

Mathias opetti lapsia leikin kautta. Lotan ikäiset 6-7 -vuotiaat ovat erityisen herkkiä kritiikille, joten heitä neuvomisessa toimii parhaiten kannustus. Otsolla on hallussa perustaidot ja paljon intoa, mutta hioimista riittää. 14-vuotias Aurora hallitsee myös perusteet, mutta ei ole koskaan saanut kunnon opetusta. Hiihtokoulun opettajat sanovat, että asiat olisi hyvä oppia alusta alkaen oikein, ettei tule oppineeksi vääriä liikeratoja.

Mathias neuvoo Otsoa auraamaan jos tulee liikaa vauhtia.

Pernillan mukaan aikuisten pelkokerroin lisääntyy iän myötä, varsinkin naiset alkavat pelätä kaatumista. Minuakin pelottaa liika vauhti ja tietysti kaatuminen on myös noloa. Pernilla kertoi, että joskus aikuisen kaatuessa hän heittäytyy itse viereen, niin oppilasta ei nolota niin paljon. Hän neuvoi, että päästäkseen ylös pitää laittaa sukset vierekkäin ja mäkeen nähden poikittain, ojentaa kädet eteen ja punnertaa itsensä ylös. Hän kannustaa kaltaistani pelokasta oppijaa laskemalla itse takaperin, jotta saa säilytettyä katsekontaktin oppilaaseen. Itse olen ollut vasta lastenmäessä ja pikkumäessä, mutta tahdon saada niin paljon varmuutta laskemiseen, että uskaltautuisin myös isompiin mäkiin lasten perässä.

Paras vinkki oli mielestäni se, kun Pernilla neuvoi nojaamaan reilusti monojen etureunaan ja taivuttamaan polvia. Meitä kaikkia auttanut harjoitus oli sellainen, missä pidimme sauvaa käsien päällä kuin tarjotinta: siinä tuo painon automaattisesti eteen, samoin kädet, ja miettii enemmän sauvaa kuin pelkojansa.

Hiihdonopettaja Pernilla sanoo, että aikuistenkaan ei tarvitse pelätä itsensä nolaamista vaikka kaatuisikin. Ja minähän kaadun vaikka tasaisellakin maalla.

Saimme kaikki opettajilta läksyjä ja pyrimme käymään Kirkkonummella Peuramaan rinteissä vähintään kerran viikossa tammikuun ajan. Lotan pitää tehdä ns. tiikerin raitoja eli hiihtää rinteen laidasta laitaan käännellen, jotta vauhti pysyy hallussa. Otso harjoittelee etenkin 360-asteisia käännöksiä. Auroran tulee treenata ”hockey-stoppeja” eli luistelusta tuttuja jarrutuksia. Isoisän ja minun pitää vaan laskea pientä mäkeä ja harjoitella tasapainoa ja painonsiirtoja.

Blogin seuraavissa osissa fysiatri Jarno Gauffin Kuntoutus Ortonilta kertoo lääkärin näkemyksen siitä, miten oppiminen sujuu eri-ikäisiltä. Käsittelemme myös rinneturvallisuutta sekä välineitä, ja seuraamme tietysti testiryhmämme edistymistä! Siis toivottavasti edistyn minäkin.

Lotta ja Otso tekevät sauvaharjoitusta mäessä.

Juttu kuuluu viisi-osaiseen sarjaan "Miten ihminen oppii eri iässä". Testissä laskettelu.

Lainaus

Teknologia tappoi valokuvan, kauan eläköön valokuva

Olli Sulopuisto — Wed, 12 Dec 2012 12:00:49 +0000

Valokuvasta ja valokuvaamisesta puhutaan yhä samalla tavalla kuin viime vuosituhannella, vaikka teknologian kehitys on tappanut valokuvan ja synnyttänyt sen tilalle jotain aivan muuta.

Mietitäänpä perinteisiä käsityksiä valokuvasta: se on yksittäinen ikuistettu hetki ja ehdottoman tarkka kopio todellisuudesta. Se on varmasti ollut aikanaan hyvä lähtökohta, kun on kuvattu kalliilla laitteilla ja suhteellisen hitailla filmeillä ihmisiä Pariisin ja New Yorkin kaduilla.

Minkä ihmeen takia aikanaan vallinneet teknologiset rajoitteet muodostaisivat ikuisen oikean ja väärän moraalin perinteen, josta ei voida koskaan poiketa? Tämän perinteen takia vieläkin tapellaan siitä, saako kuvia Photoshopata vai rikkooko se jotenkin valokuvaamisen pyhyyttä.

***

Eihän nykyisellä valokuvaamisella ole enää paljonkaan tekemistä yli sadan vuoden takaisten rajoitteiden kanssa. Otetaan esimerkiksi käsitys siitä, että valokuvaajan taitoa on valita oikea hetki, joka tallennetaan. Muistan lukeneeni erään suomalaisen kuvajournalistikonkarin kirjaa, jossa hän paheksui moottoriperän käyttämistä urheilukuvaamisessa, sillä kun pystyi ottamaan monta kuvaa sekunnissa.

Phantom-suurinopeuskamera pystyy tallentamaan 2500 kuvaa sekunnissa. Laitteen voi ostaa kaupasta kuka tahansa, vaikka eihän se halpa ole. Ja onhan olemassa myös kameraviritelmä, joka on valoa nopeampi.

Jos kaiken tallentaminen koko ajan on mahdollista, ehkä valokuvaajan taitoa on valita paras hetki jälki-, ei etukäteen. En sano, että niin käy aina, mutta ainakin on selvää, että pelkkä oikean hetken jahtaaminen ennen laukaisimen painamista ei ole enää välttämätöntä.

***

Muitakin valokuvauksen perustavanlaatuisia kivijalkoja on murrettu. Kuvaa on voinut muokata ottohetken jälkeen vain rajoitetusti, rajaamalla tai muuttelemalla sen kirkkautta suuntaan tai toiseen.

Kuvankäsittelyohjelmat mullistivat sen, joskin niiden taitamattomasta käytöstä jää jälkiä, jotka ammattilaiset voivat huomata – tai amatööritkin, jos he käyttävät Foto Forensicsin kaltaisia palveluita.

Vaan entäpä Lytro-kamera? Se ei nimittäin tallenna vain kaksiulotteista, litteää kuvaa, vaan ikään kuin kolmiulotteisen tilan, josta voi tislata esiin useita erilaisia kuvia.

Tutkija-ohjelmoija-teoreettikko Ian Bogost on kirjoittanut erinomaisen artikkelin tavoista, joilla Lytro eroaa perinteisistä kameroista. Onko enää järkeä puhua alkuperäisestä kuvasta, jos sellaista ei ole koskaan ollutkaan? Jälleen: en tarkoita, ettei se olisi koskaan mielekästä, vaan että Lytron tapaiset laitteet osoittavat valokuvauksen käsitteen olevan laajempi kuin 1800- ja 1900-luvuilla osattiin edes ajatella.

***

Vai onko valokuvan suurin murros sittenkin tapahtunut kameran ulkopuolella? Siinä missä vielä pari vuosikymmentä sitten valokuvia katsottiin gallerioissa tai kotialbumeista kymppikoon vedoksina, nykyään digikuva tuntuu melkein orvolta, ellei sitä julkaise hetimiten nettiin.

Kun ennen jokaiseen kuvaan tallentui paljon tunnearvoa jo yksin sen harvinaisuuden takia, nykyään moni tapahtuma dokumentoidaan jokaisesta kulmasta. Yksinäinen kuva tuntuu… no, yksinäiseltä.

Ammattilaisten monen tuhannen euron laitteista ei saa kuvia lähetettyä nettiin kuin ostamalla lisävarusteita, mutta kännykkäkuviin hassuja suotimia lisäävän Instagramin arvoksi tuli miljardi dollaria.

Valokuva on kuollut. Kauan eläköön valokuva.

(Valokuvaajan kuva: James Russo, CC BY-ND 2.0)

Lainaus

Elävän arkiston kehitys: kävijäennätys ja haun parannusta

Tanja Iikkanen, palvelupäällikkö — Thu, 16 Feb 2012 13:29:01 +0000

Vuoden alku on ollut sekä Elävän arkiston toimituksessa että palvelukehitystiimissä vauhdikasta. Palvelu saavutti viikolla neljä kaikkien aikojen kävijäennätyksensä: 132 000 eri kävijää (= eri selainta)! Ennätysviikolla suosituimmiksi sisällöiksi nousivat meteorologi Erkki Nystenin kuoleman johdosta kiinnostanut "Erkki Nysten ennustaa kylmää säätä" ja Feissarimokissa hilpeyttä herättänyt "Sor-sor-sormileikki alkaa".

Lähettämissänne palautteissa olette toivoneet selkeämpää hakutulossivua. Sama viesti tuli myös käytettävyystutkimuksesta, joka tehtiin tammikuun alussa.

Toteutimme ensin väliaikaisratkaisun, jossa poistimme "Tuloksissa esiintyvät" -asiasanalaatikon vasemmasta laidasta ja korvasimme sen kahdella viestilapulla. Lapuissa kerrotaan, millä perusteella hakutulos listautuu ja, että kehitteillä on tapa rajata hakutulosta asiasanojen avulla. Siirsimme myös hakulaatikon pois oikeasta yläkulmasta, jossa se esti ylänavigaation näkymisen. Nyt hakulaatikko sijaitsee samalla kohdalla etusivulla, hakutulossivulla ja artikkelisivulla. Kuvassa on vanha ja uusi hakutulosnäkymä.

Olemme parhaillaan rakentamassa rajausmahdollisuutta hakuun. Tässä pari suunnittelukuvaa sen mahdollisuuksista.

Elävästä arkistosta haetaan eniten tv-ohjelmia ja koska vanhojen radio-ohjelmanäytteidenkin kuuntelu on suosiossa, olemme kaivaneet hakutulossivulle tiedon, mistä ohjelmasta kyseinen näyte on peräisin. Nyt toimii myös ohjelmien hakeminen haulla, mutta vielä emme pysty listaamaan erikseen Elävässä arkistossa olevien näytteiden alkuperäohjelmia. Vuosien saatossa ohjelmannimien kirjaaminen on ollut niin kirjavaa, että suutarin lapsella ei meinaa olla kenkiä. :)

Laittakaa edelleen ajatuksianne tulemaan, kuinka palvelusta saataisiin vielä parempi.

yle.fi/elavaarkisto

svenska.yle.fi/arkivet

Lainaus

Kokeile "silloin kun" -menetelmää kohdatessasi yleistyksiä

Fri, 12 Aug 2011 07:19:55 +0000

Riippumatta siitä minkä alan kehitystyön kanssa olen ollut tekemisissä on vastaan tullut aina erilaisia kirjoittamattomia totuuksia ja yleistyksiä. (Joskus joku on kirjoittanut niitä jonnekkin, eikä se oikeastaan muuta asiaa).

Virtajohdon pitää olla musta
Ihmiset eivät skrollaa
Laitteessa pitää olla vain muutama nappi
Kaikki asiakkaat haluavat osallistua
jne.

Tällaiset heitot perustuvat kyllä usein johonkin totuuteen tai ihan relevanttiin havaintoon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tällaisia heittoja viljelemällä voisi ohjata mitä tahansa kehitystyötä.

Lisää "silloin kun" -heiton perään

Virtajohdon pitää olla musta, koska...

tai

Virtajohdon pitää olla musta, silloin kun...

Yllättävän useaan väittämään löytyy ehto jonka avulla voi tarkastella päteekö se kyseisessä tilanteessa tai miten sitä pitäisi soveltaa.

Opettavainen tarina pitkistä teksteistä (ihmisethän eivät lue verkossa)

Taannoin sain sähköpostiini kysymyksen siitä minkä mittaisia tekstejä verkossa nykyään luetaan. Vaikka selkärangasta tuli paljon toitotettu totuus: "verkossa ei lueta pitkiä tekstejä, ehkä vain otsikkoja ja bullettilistoja" osasin sentään tiedustella mistä oli kyse.

Materiaali oli esseen tyylisiä artikkeleita.

Kaavin kokoon äkkiä muutaman linkin artikkeleihin, vanhoihin klassikoihin ja muutamiin uudempiin, joissa todettiin että pidemmänkin tekstin lukeminen on kyllä vähän lisääntynyt. Voisikohan tekstiä tiivistää tai uudelleenmuotoilla, jakaa listoihin ja paloitella kappaleisiin otsikoiden alle?

Vastaus oli epäilevä: "tyyli on niin omintakeista, että sitä on paha mennä muokkaamaan". Kävi ilmi että teksti oli Markus Kajon pakinat joita on nyttemmin julkaistaan olotilassa.

Verkossa ei lueta pitkiä tekstejä silloin kun...

Etsitään vainua siitä missä olisi tunnelmaan sopivaa tavaraa
Haetaan vastausta "voinko" ja "miten minä..." kysymyksiin

Kajon kirjoitukset eivät selvästikään sovi kumpaankaan näistä kategorioista.

Lainaus

Jokuveli ja ajan henki

Tuija Aalto — Thu, 18 Dec 2008 10:30:10 +0000

Luin tulevaisuudentutkija Mika Mannermaata yhtaikaa tulenkantaja Olavi Paavolaisen kanssa. Nykyaikaa etsimässä - esseen teknohurmioitunut paatos komppasi hauskasti viileämmän analyyttisesti kirjoitettua Jokuveliä, katsausta tämän hetken tulevaisuuden muutosvoimiin. Tämä blogi syntyi useamman kollegan halusta kirjata muistiin ympärillään näkemiään ja kokemiaan muutokseen, teknologiaan ja kehitykseen liittyviä asioita.

Tulevaisuudentutkijat puhuvat heikoista signaaleista. Arkisesti sanoen - havaintoja. Kirjoittajina alkuvaiheessa ainakin YLE Tekniikasta Arto Markku ja Uusista palveluista Tuija Aalto ja jatkossa monia muitakin.

Tilaa RSS ja poikkea kanavalla porisemassa. Kommentoimaan pääset rekisteröimällä itsellesi YLE Passin ja kirjautumalla sisään.

Lainaus