Blogit - dokumentti

Innostavat ihmiset ja analytiikka

Eija Moisala — Mon, 14 Oct 2013 08:00:04 +0000

Eija Moisala on tutkimuspäällikkö Yle Julkaisuissa.

Tänä syksynä on ollut innostusta ilmassa. Yle on osaavan kumppanin kanssa luonut transmediaisen kokonaisuuden, Docventuresin, jossa ihmiset löytävät kiinnostavat aiheet ja sisällöt helposti eri medioista. Docventures on saanut verkossa aikaan valtavan kuhinan ja mm. nuorten aikuisten osuus dokumenttien katsojista on ollut poikkeuksellisen suuri. Innostus tarttuu ja leviää!

Tutkijan sydäntäni on lämmittänyt ihmisten mitä moninaisimmat reitit dokkareiden käsittelemien aiheiden pariin. Asiakkuusanalyysin kannalta transmediakokonaisuudet eivät ole niitä yksinkertaisimpia, tietoja kerätään pitkin sosiaalisen median maita ja mantuja. Moniin vastauksiin tarvitaan jatkuvaa mittaamista ja analytiikkaa, osa vastauksista saadaan helpoiten perinteisesti kysymällä. Perinteisen ja uuden tiedon yhdistämisestä nousevat herkullisimmat löydökset ja molempia maailmoja avaavat näkymät.

Yksinkertaisuus on hyve tietomassojen äärellä, varsinkin monimediaisissa kokonaisuuksissa. Mikä on paljon yleisöä ja mikä vähän eri medioissa? Ovatko sisällöt kiinnostavia ja millaista yhteiskunnallista arvoa tästä kaikesta syntyy?

Onnistumisen arvioinnissa ei tarvita monimutkaista metriikkaa ja uusia tunnuslukuja, vaan kolmesta viiteen keskeistä asiakkuustavoitetta, joita seurataan pitkin matkaa. Monimediaisten tavoitteiden asettamisesta opitaan uutta koko ajan, yhdessä asiakkaiden muuttuvien tarpeiden ja käyttötottumusten kanssa.

Tänä syksynä minua on myös innostanut brittiläisen Channel4-kanavan kokemukset rekisteröinnistä 4oD-palvelussa. Vapaaehtoisen rekisteröinnin avulla on voitu mm. parantaa kiinnostavien ohjelmien löytymistä ja tarjota sisältöjä, joiden katseluaika on muutoin loppunut. Rekisteröityneiden käyttäjien tuottaman datan avulla on paikallistettu myös. mitä sisältöjä tietyntyyppiset asiakkaat haluat nähdä mobiilisti ja mihin kellonaikaan. Kokemukset ovat olleet erittäin kannustavia.

Asiakkuustouhuissa innostavinta ovat kuitenkin ihmiset. Laadullisissa kehityshankkeissa erilaiset ihmiset pääsevät vaikuttamaan lopputulokseen ja palveluihin hyvin konkreettisesti. Innostavia ovat ihmiset, joiden tarinoita, toiveita ja kehitysideoita saa kuunnella, sekä ihmiset, jotka panevat toiveet toteutumaan.

Lainaus

Kaksi kokemusta

Iikka Vehkalahti — Fri, 02 Mar 2012 16:06:34 +0000

Olin hienossa ensi-illassa. En muista, koska olisin nauranut yhtä paljon kuin J-Passin ja Jukka Kärkkäisen Kovasikajauttua katsoessani. Ja liikuttunut juuri sopivasti kyynelten rajalle. Odotin hartaasti, että meneehän Kari pikkudiktaattorimaisesti käyttäytyneen Pasin luo tämän hävittyä urheilukilpailuissa. Ja halusin nähdä vielä pitempään Pasin kävelyä yksin kadulla vaalien jälkeen voidakseni tuntea sääliä häntä kohtaan.

Hieno elokuva neljästä kaverista, jotka kaikki ovat persoonallisuuksia, joilla on omat toiveensa, halunsa ja unelmansa.

Suoraa, välitöntä, turhat konveniot ohittavaa elokuvantekemistä, jossa kuvaus on helvetin hyvää ja leikkaus oivaltavaa. Kamera jaksaa odottaa juuri niin kauan kuin pitääkin ennenkuin se kääntyy.

Toinen dokumentti on Kerro se lyhyesti, jonka tekemiseen olen itse sotkeentunut. Lauantaina Teemalla esitettävä dokumentti suomalaisesta lyhtyelokuvasta ( ja vähän dokumentistakin) on Tampereen yliopiston journalistisen dokumenttikurssin harjoitustyö.

Ja ainakin minä olen siihen tyytyväinen. Minusta se on 7 ja puolen erillisen tarinan kautta tapahtuva mielenkiintoinen katsaus Tampereen lyhtyelokuvajuhlien kautta suomalaiseen tekemiseen. Mukana näytteet 19 lyhäristä ja dokkarista, haastateltavia 13.

Ja oikeastaan näissä kahdessa dokumentissa näkyy se, mitä olen yrittänyt itselleni pari vuotta hahmottaa: dokumenttielokuva ja journalistinen tv-dokumentti ovat eri asioita, niin lähtökohdiltaan, toteutuksiltaan kuin budjeteiltaankin.

Kovasikajuttua on tehty reilusti yli vuoden (aika nopea aikataulu), sitä on kuvattu 200 tuntia (joka tuntuu aika sopivalta määrältä), leikattu kuukausia ( aika nopeasti kuvamäärään verrattuna) ja budjettikin on aika kiva ( ja olisi voinut olla suurempikin, jos esim. Ylen rahatilanne ei olisi se kuin on).

Eikä Kovasikajuttua olisi voitu pienemmillä resursseilla tehdäkään. Se on ymmärretttävä..

Kovasikajuttujen kaltaiset tuotannot ovat suomalaisia merkkiteoksia, jotka jäävät historiaan, matkustavat kansainvälisesti, muuttavat maailmaa (lainaan Harri Aholaa) ja ovat esimerkkejä.

Kerro se lyhyesti on kuvattu muutamassa päivässä, leikattu parissa viikossa, toteutettu minimaalisella budjetilla. Perustuen haastatteluihin ja elokuvanäytteisiin. ja se on tietoisesti totutettu tavalla, joka sopii nopeaan tuotantoaikatauluun ( pari kuukautta), journalistiseen lähestymistapaan ja taloduellisiin resursseihin.

Ja on tietysti vaikea sanoa hommsita, joihin on itse osallistunut, mutta minusta lopputulos toimii. 52 minuuttia dokumenttia, jotka tekemässä on ollut lahjakkaita opiskelijoita, joille dokumentti on heidän ensimmäisensä. Mutta journalsitinen tiedonetsintä, materiaalin läpikäyminen, läsnäoleva ja hyvä haastattelutekniikka tuettuna ammattileikkaajalla. Ja kas. Lopputulos toimii.

Ja loppupäätelmä: katsojalle ei ole niin tärkeää, millaista dokumenttia tekijät ovat lähteneet tekemään.

Mutta tekijöille se on äärimmäisen tärkeää. Ei ole hyvä sekottaa puuroja ja vellejä keskenään. Journalistin kannatta tehdä journalistista dokumenttie, elokuvantekijän elokuvaa. Tai mitä ryhtyy tekemään, sen mukaan pitää orientoitua. Jos aihe toimii parmemin journalistisena, niin taitelelisenkin elokuvantekijän on se hyväksyttävä ja toimittava sen mukaan.

Tietysti on mahdollista sekoittaa journalismi ja elokuva, mutta se vaatii taitoa ja on oma taiteenlaijinsa.

Lainaus

Syyrialaisten elokuvaihmisten vetoomus

Iikka Vehkalahti — Thu, 28 Apr 2011 18:53:19 +0000

Syyrialaiset elokuvantekijät,mukana mestarityötä tehnyt Mohammed Malas, vetoavat kansainvälisen yhteisöön maan tapahtumien johdosta. Ohessa syyrialaisten vetoomus ja osoite, jossa tekstin voi allekirjoittaa.

Peaceful Syrian citizens are being killed today for their demands of basic rights and liberties.   It is the same oppression and corruption that kept Syrians prisoners and swallowed their freedom, properties and lives for decades, that is assassinating their bodies and dreams today.   We, the undersigned Syrian filmmakers, believe that a reform which does not start with putting an end to security forces control over our people's lives and bodies, and with closing an era of shameful political imprisonment for good, is not enough.   Hereby, we call on all filmmakers in the world to contribute to stopping the killing by exposing and denouncing it, and by announcing their solidarity with the Syrian people and with their dreams of justice, equality and freedom.

There is a petition that can be signed by you as well, go to

http://www.petitiononline.com/SYRFILM1/petition.html

Lainaus

JUTTELISIN MIELELLÄNI JORMA

Iikka Vehkalahti — Tue, 05 Apr 2011 14:44:40 +0000

Jokainen tulevaisuuteen katsova puhui MIP:ssä Cannesissa rahoitusmallien uudelleenrakentamisesta.Ei, kyllä yleisradioyhtiöiden rooli tulee olemaan lähivuosinakin merkittävin, mutta rinnalle on syntymässä vaihtoehtoisia rahoitusjärjestelmiä. Mietin, että mitähän Ollilan Jorma aikoo omilla rahoillaan oikein tulevaisuudessa tehdä. Minulla olisi ehdotus.

Eli, ei pelkästään YLE leikkaa dokumenttielokuvatuotannosta, Hollannissa toimeenpannaan todella raju kanavien ( joita riittää) yhdistäminen, ARTEn heikentynyt tilanne on ollut selvä jo pitkään jne...
Paljon puhutaan uuden sukupolven dokumenttituotannosta.

Länsi-Euroopassa. Ja yleisradioyhtiöissä.

Koska muualla puhaltavat myös toisenlaiset tuulet.

Istuin viimeisen illaan illallisen jälkeen vielä pitkään Sunny Side Of Docin johtajan Yves Jeanneaun, uuden englantilaisen rahoitusyhtiön Sharyl Crown ja aasialaisten dokumenttituottajien kanssa.

Ja mitä on tapahtumassa.

Ford Foundation ja HOT DOCS avaavat uuudet rahastot maailman elokuvantekijöille ( niille,joita löytyy mm. kolmasulottuvuus.fi alustalta).
The DocumentaryCompany aikoo toimia – käyttäen verovähennysrahoja yksityisiltä sijoittajilta – elokuvateattereihin tähtäävien dokumenttien pää- tai merkittävänä osatuottajana 5-10 dokumentille vuodessa.
Keiko Bang on sulkemassa päätöstä lähe 10 miljoonan dollarin (pääosin) dokumenttistudion perustamisesta Aasiaan.
Al Jazeera Documentary Channel oli keskeinen MIPDOC:n yhteistyöpartneri ja MIPDOC:n aikana jaettu merkittävin palkinto meni libanonilaiselle dokumentaristille Mai Masrille ( jonka elokuvia tulee myös kolmasulottuvuus.fi alustalle).
Jonathan Stack ( joka on yksi USA:n merkittävimmsitä dokumentaristeista) ei ole ainoa, joka on löytänyt itselleen renesassiaikaa muistuttavan patronin. Miljonäärin, joka on ottanut harrastuksekseen dokumenttielokuvat.

Jne...

Yhteenvetona.
Maailma ei ole vain Länsi-Eurooppa. Asiassa, Lähi-idässä ja Latinalaisessa Amerikassa tapahtuu paljon ja siellä liikkuu myös rahaa.
Euroopassa mukaan tulee uusia toimijoita. Yksityiset investoijat ja kaupalliset kanavat ovat valmiina kuorimaan rahakerman päältä: jos dokumentti vaikuttaa aiheensa ja ohjaajansa puolesta siltä, että se tuo sekä yleisöä, että rahaa. Niin miksi dokumentit olisivat vain yleisradioyhtiöiden etuoikeutta.

Koskahan Jorma Sairanen ilmoitttaa, että MTV3 on mukana John Websterin tai Mika Kaurismäen uudessa dokumentissa? Tai SUB on uuden Reidneerspottingin rahoittaja?

Näin voi tapahtua, jos Yle ei pidä lippua korkealla. Ja varmasti kilpailu tekisi esim. Dokumenttiprojektille vain hyvää.

Laitoin pari vuotta sitten ehdotuksen Nokialle, että yhtiö olisi tullut kansainvälisen dokumenttimaailman pääpeluriksi ( sponsoriksi niin Sundancelle, IDFA.lle kuin puolenkymmenelle muulle dokumentin päätapahtumalle, Steps Internationalille,ITVS:lle, JVF:lle ja muutamalle muulle suurelle kv- hankkeelle). Olin otettu, että hankkeeseen suhtauduttiin vakavasti, kunnes – taisi olla- Veli Sundell, joka laittoi takaisin kirjeen, että ”Hyvä Iikka, olemme vakavasti harkinneet, mutta....”

Harmitti, koska parillakymmenellä miljoonalla vuosieurolla – hyvin sijoitettuna – Nokia voisi olla nykyisessä tilanteessa globaalissa dokumenttimaailmassa kingi. Markkinat ovat paljon suuremmat, mutta pääpelureita ei ole montaa.

Ja yksityinen ihminen- miljoonalla vuodessa ystäviä riittäisi ympäri maailmaa.

Tunteeko joku yksityisen Nokia-miljonäärin, joka halauisi toimia maailman kiinnostavimpien ihmisten kanssa, sukeltaa outoihin ympäristöihin Sudanista Himalajalle ja seksuaalisuudesta vallankumouksiin, pienestä suureen ja kärjekkyydestä koskettavuuteen ?

Elää elämäänsä täysillä?

Juttelisin mielelläni Jorma.

Lainaus

Illalla istumisen jalo taito

Iikka Vehkalahti — Mon, 04 Apr 2011 10:52:00 +0000

Suomalaiselle illallinen merkitsee yleensä syömistä, ranskalaiselle päivän tärkeintä tapahtumaa, jossa oikeasti ihmiset arvioidaan ja sopimukset sanattomastikin solmitaan.Liiottelua, osittain. Mutta kyllä illalliset ovat kansainvälisten dokkaritapahtumienkin keskeistä antia – ja työtehtävää. Eilen illalla englantilaisten ja kanadalaisten kanssa: ja keskustelu liikkui BBC3:ssa.

Cannesin kaltaisessa suurtapahtumassa päivä on täynnä tapaamisia, tauotta. Tällöin huonosti valittu illallisseura voi olla puuduttava kärsimys.

Joskus taas virkistävä, uusia ajatuksia tarjoava. Niinkuin eilen illalla. Perusporukka tuttua kuten mm. BBC:n oman dokumenttituotannon pomona ollut, nykyisin aikamoista tulosa ja tiliä tekevän Renegades:n johtaja Alan Hayling. Mutta mukana myös uusi tuttavuus nuoirlle suunnatun BBC 3:n suosituimman ohjelman tuottaja ja toteuttaja, kaveri jonka ideavirta oli pysähtymätön.

Johtuen herännestä mielenkiinnostani nuoriin katsojiin ( vert edelliset dokblogit) keskustelua käytiin paljon BBC 3:n ohjelmapolitiikasta ja nuorista katsojisa. ( BBC 3 saavuttaa parhaimmillaan 3-5 kertaa enemmän katsojia kuin kulttuurisuuntautunut BBC4 ( jossa on mm. Storyville dokumenttipaikka ja kerää monesti enemmän katsojia kuin BBC 2.

Yritetäänpä yhteenvetää illan ”opetukset”. Ajatellen YLEssä TV 2:n suunautumista enemmän nuorisoon ja mahdollista uudenkaltaista dokumenttipaikkaa kanavalla. Ja oikeastaan illan viesti oli optimistinen.

Miksi.Koska kaikkien – siis monen ihmisen ja monen hittiohjelman tekijän mukaan – nuorisoa koskettaa erityisesti oikeudenmukaisuus ja romanttisuus. No tästähän voi olla tuloksena ihan ällöä, jos sanoja ei oteta aitoina ja todellisena siinä –monesti hyvin erilaisessa rajussa ja villissäkin – ympäristössä, missä nuoriso elää ja etsii itseään.

Nuorisoa ei pidä aliarvoida ja kuvitella, että bilettämisessä ja tuulettamisessa ei olisi myös suurempaa sisältöä,esimerkiksi kysymys oikeduenmukaisuudesta vain löytyy erilaisessa muodossa ja elämäntavassa, mitä keski-ikän ylittäneillä.

Samaan aikaan ei ole olemassa yhtä ryhmää nuorisoa, uudet sukupolvet elävät selkeästi ”in the diversity that is very different compared to their parents.”

Ohjelmista haista heti, jos ne on tehty holhoavalla tai opettavalla ”nuoriso-ohjelma” asenteella. Jutut on tehtävä samalta silmien tasolta. Vetäjien, päähenkilöiden on kuuluttava katsojakunnan ikäryhmään. Aiheiden on osuttava siihen, mikä nuoria ihmisiä koskettaa: se voi olla vanhemmuus tai epäoikeduenmukaisuus.

BBC3:n hittejä on ollut mm. ohjelmasarja, jossa naimisiin menevän nuoren pariskunnan miehelle on anenttu 12 000 puntaa, jotta hän järjestäisi häät: naisen tietämättä. Miesromantiikkaa, joka on purrut käsittämättömän hyvin. Tai kolme nuorta bisnesmiestä työsktnelemässä kolme viikkoa pakistanilaisessa mattotehtaassa. Tai jos tehdään nuorten dokaamisesta, niin ohjelma vetäjä vetää kantoja kattoon myös...

Keskeinen kysymys dokkaeissa: emotionaalisuus ja tarina. Mutta: jos aihe on kiinnostava dokkari voi olla myös temaattinen. Nopea ? Yksinkertaista ajattelua, tuli BBC kavereilta välittömästi. Jos juttu on emotionaalisesti koskettava se voi olla kuinka hidas tahansa. Rehellisyys, tasa-arvoisuus, uteliaisuus, yllätyksellisyys, erilaisuus ; tällaisilla asenteilla tehdään menestyksekkäitä juttuja. Ja laadulla, uusilal ideoilla.

Millaisia uusia ideoita.
Esim. hyvin valittuna ennen dokumentin esittämistä neljä eri maailmankuvan omaavaa, sanavalmista tyyppiä antaa numeroarvostelun tulvalle dokumentille ja perustelee lyhyesti miksi.Netissä voi lukea laajemmat perustelut ja äänestää mielipidettä, jonka kokee omakseen. Äänestäminen maksaa euron. Vouittaja saa sijoittaa potin haluamaansa tarkoitukseen: oljkoons e jalkapalloseuran juniorit tai sudanin lapsiorvot.

Ja jällen kerran. Tarinateltta, ehdottomasti fantastinen idea, jota pitäisi kehittää. Tehdä siitä nuorten katsojien ja kertojien oma paikka, rakentaa web-sivusto, joka johtaa tarinoiden aiheiden taaks. Järjestää säännöllisesti paras tarina kilpailu; voittajatarinata tai sen kertojasta tehdään dokumentti televisioon.

Jne...

John ja kumppanit menevät Tanskaan kertomaan BBC 3:n ohjelmista. Voipi olla, että syksyllä Suomessa, ehkä Tohlopissa, jos säät suosivat.

Lainaus

Cannes, Carlton and Why Poverty?

Iikka Vehkalahti — Sun, 03 Apr 2011 13:03:04 +0000

Jotain ironista on siinä, että istun yhdessä mailman tunnetuimmista hotelleista, rikkaiden pakopaikassa Cannesissa ja keskustelemme köyhyyden ongelmista maailmalla.No, se ei ole ainoa ristiriitainen kohtaaminen MIP:ssä.

Cannesissa järjestetään kaksi kertaa vuodessa televisiomaailman suurtapahtuma. Vajaa kymmenentuhatta ihmistä eri puolila maailmaa tulee myymään,ostamaan ja neuvottelemaan mitä tulevina vuosina televisioistamme nähdään.

MIP:n, MIPCOM:n ja MIPDOC:n asema on dokumenttipuolella heikentynyt melkoisesti. Eri puolille maailmaa on syntynyt kasapäin foorumeita, marketteja ja festivaaleja, joissa tarjonta on dokumenttielokuvien ystäville paljon raikkaampaa ja rikkaampaa kuin markkinapaikka MIP:ssä.

Niinpä, kun Dokumentiprojektin alkuaikoina kävin joka vuosi pari kertaa Cannesin tv-markkinoilla ( joka oli äärimmäisen tärkeä mm.Steps For The Future projektille), olen viime vuodet aina peruuttanut osallistumiseni.

Tänä vuonna lupasin varmasti tulla MIPDOC:n dokumenttiprojektijuryyn ja niinpä istun tätä kirjoittamassa Cannesin barokkimaisen Carlton hotellihuoneessa, joka listahinnan mukaan maksaa vuorokaudelta lähes saman verran kuin minulta jää palkasta asuntolainojen maksun jälkeen käteen. ( Ei ole Ylen rahoja, järjestäjät maksavat ja toinen järkyttävä tosiasia, hotelli on vähän ikävystyttävä verrattuna perhehotellin, jossa tavallisesti olen asunut.)

Mutta mielenkiintoista: rikkaiden hotellin 100 televisiokanavasta taitaa puolet olla arabiankielisiä. Kertoo mistä rikkaat tulevat.

MIPDOC:N katalogi – noin 1500 dokumenttia – katsottavana on demand videolibraryssa on muutamassa vuodessa muuttunut: eniten on historiaa, ajankohtaisdokkareita ja lifestylea. Dokumenttiprojektin kaltaiset author-lähtöiset dokumenttielokuvat löytyvät kahdesta ohuesta jaksosta katalogia: social ja ethno. Heijastaa televisiokanavien muuttumista aikaisempaa viihteellisemmiksi.

Ja Suoraan sanottuna: tarjonta ei ole kaiken kaikkiaankaan innostavaa. Paremman kokonaisuuden löytää IDFAsta tai HotDoc:sta.

Mutta toisaalta MIP on hyvä paikka tavata hyvin erilaisia ihmisiä ja erilaisia projekteja kuin normaalissa dokumenttighetossa. Uusissa projekteissa esiteltiin ( European Documetnary Networkin valitsemana) seitsemän tuotantoa, joista me ( YLE,BBC,ARTE,Channel 4, SVT) valitsimme parhaaksi intialaisen Sonya Kiripyalin tuotannon murhatapauksesta UEA:ssa.

Matchmaking tapahtuma oli kuin lääkärin vastaanotto. Yksi toisensa jälkeen tuottajat ja ohjaajat istuivat pöytään esittelemään tuotannon 5/10 minuutissa ja tuoleilla vieressä iituivat aina seuraavat viisi. Tätä kesti taukoamatta 2,5 tuntia eli lähes 30 tuotannolle ehti sanoa kommmenttinsa tai ohjata jonkun toisen puheille tai sopia jatkoseurannasta. Ja kun sitä seurasi muutama lehti- ja tv-haastattelu, niin sunnuntaiaamupäivän hiihtolenkki oli tehty.

JA. aivan oikein ei Dokumenttiprojektiin paljon ollut tarjolla, mutta Kolmanteen ulottuvuuteen kyllä ja nyt kun erityisesti etsi erilaisia nuoremmalle katsojakunnalle iskeviä, rajoja koettelevia, erilaisia tuotantoja: niin kas kummaa : niitä on olemassa, erilaisia, yllättäviä, provokatiivisia – ja hyvin tehtyjä: olkoon kyse rekka-autoista Burning Man Festivaalilla tai nigerialaisen kaunottaren pyrkimyksistä muuttaa elämäänsä tai brasilialaisten favelojen LAN-elämästä. Hyviä, erilaisia juttuja, joille löytyisi oikein tarjottuna katselijoita.

Ja mitä muuta ensimmäisen 24:n tunnin aikana.

EBU:n porukka oli enemmän kuin kiinnostunut – liioittelematta oikea sana olisi vahvasti innostunut – sekä kolmasulottuvuus.fi että Tarinateltasta. Perästä tulee kuulumaan.

Tanskan YLE:n Mette Hoffman Mayer on avannut uuden dokumenttistrandin DR Global ja oli heti rakentamassa Tanskaan Kolmatta ulottuvuutta. Ja niinpä näyttääs iltä, että myös Kanadassa lähtevät pyörät pyörimään.

Ja mestereiden mestari Viktor Kossakovsky on vihdoinkin saanut viimeiset kuvauksena – nyt Havaji ja Botswana – tehtyä ja Antipodes elokuvan rough cutin tapahtuu huhtikuun lopulla Berliinissä.

SVT:llä on kesällä modernien klassikoiden sarja ja porukalla tehtiin yleisöä keräävää ohjelmistoa, johon tulivat mm. Grizzly Man, Thin Blue Line, Grazy, Cry From The Grave, Mein Beste Fiende, Devils Playground, Keep The River On My Right, Suckers ( Pölynimurikauppiaat), The Private Monologues, Hoop Dreams,
Man On The Wire, Wednesday, Please Vote For Me ( Äänestä minua).

Ja sitten Why Poverty. Joka okin iso juttu, jatkoa Miksi demokratialle?. Mukana jo nyt 36 tv-yhtiötä. Jo syksyllä 2012 Miksi köyhyys viikko? ( jossa ilmeisesti EBU tule olemaan vahvasti mukana), jolloin on esitettävänä kahdeksan vahvaa dokumenttia sekä 30 lyhytelokuvaa. Televisioyhtiöiden lisäksi tukijoina mm. Bill Gates Founation, Ford Foundation, Danish Film Institute jne.. jne.. Ohjaajat kovatasoisia Brian Hill, Jehane Noujaim ( Startup.com, Control Room), Weijun Chen ( Please Vote For Me) ja Oscar-voittaja Alex Gibney.
No viimeisten leffojen treatmentteja ja trailereita väännettiin sitten pienellä porukalla 4 tuntia…. ja päälle illallinen, jossa puhuttiin lähinnä vain töistä, töistä ja töistä... ajoittain aika boring/ikävystyttävää.

Esim. Tanskassa DR on jo niin pitkällä, että mukana ovat niin lastenohjelmat kuin radiokin, ruokashowt ja keskustelut ja tapahtumissa tule mm. afrikkalainen perhe elämään viikon lasitalossa Kööpenhaminan kuninkaallisella aukiolla.

Suomessa ? Katsotaan nyt, kun saadaan ensin jotenkin dokumenttiajattelu kanavilla ja ohjelmapaikoilla uudessa organisaatiossa järjestykseen.

Lainaus

Vastalauseita

Erja Dammert — Fri, 18 Mar 2011 16:21:50 +0000

Minulla on informaatioähkyä, suljen välillä kaikki laitteet. En halua kaiken ulkopuolisen täyttävän minua niin, etten kuule omaa tai läheisteni ääntä. Esimerkiksi niin tein nyt viikonloppuna, tässä samanaikaisuuksien maailmassa. Japanissa riehuivat tsunamit ja maanjäristykset, Gaddafi kävi väkivaltaisesti kansansa kimppuun. Menin veljeni häihin, suljin katastrofit mieleni ulkopuolelle. Eivät ne mahtuneet häihin. Sunnuntaina ne sitten palasivat kotiini netin ja hesarin välityksellä sekä herättäen tunteita että vaatien ajattelemaan. Ajattelu kehottaa toimimaan, mutta ennalta sovittu kokous esti jopa ydinvoiman vastaiseen mielenosoitukseen osallistumisen. Miten voin sanoa vastalauseeni sekä Gaddafille että tsunamille? (Muutamia muitakin aiheita on). Ja kuka kuulee?

Tässä isossa ja globalisoituneessa maailmassa katastrofit sinkoavat silmillemme, kaikkialta, joka laitteelta. Niitä tulee niin paljon, ettei ole kumma, jos vetää kädet silmilleen ja huutaa: jo riittää. On helpompaa ja turvallisempaa pitääkin kädet silmillään ja keskittyä siihen, minkä voi hallita. Tai ainakin kuvittelee voivansa hallita. Silloin kun ei jaksa maailmaa ja meidän ihmisten toistuvaa typeryyttä, on helpompi katsoa viisijalkaisia ja/tai kännäämistä. Sen voi ohittaa.

Peilisolut, joita muun muassa Riitta Hari on tutkinut ansiokkaasti, selittävät samastumisen periaatteita meitä ihmisessä. Kun näemme jonkun reagoivan emotionaalisesti, kehomme tuntee samaa tunnetta: toisen itkua kuunnellessamme, meissä herää itku, nauru herättää naurua ja niin edelleen. Tahdosta riippumattomat prosessit käynnistyvät ja kykenemme eläytymään toisen ihmisen kokemuksiin. Tähän kykyymme tietenkin perustuukin kykymme nauttia ja kärsiä sekä teatterista että elokuvista. Jotkut lapsitutkijat ovat vieneet peilisolututkimusta eteenpäin tutkien vauvojen ja pienten lasten empatiankykyjä. Kun yksi vauva itkee, niin itku tarttuu muihinkin: ollaan yhtä surussa. Samoin nauru tarttuu. Ja parivuotias tahtoo muille hyvää; hän lohduttaa itkevää antamalla nallen turvaksi. Me, siis ihmiset, voimme hyvin kuuluessamme yhteisöihin. Ollessamme irrallamme voimme huonosti. Tästäkin on paljon tutkimuksia.

Jos näen hyvän, minua koskettavan dokumentin, matkailen sen mukana myös omassa emotionaalisessa maailmassani. Jos dokumentti on lisännyt minussa tietoa maailman kurjasta tilasta, minussa jatkuu tapahtuminen. Mietin, voinko tehdä jotakin vai joudunko vain alistumaan tähänkin kurjuuteen. Usein jään ajatuksiini, mikä ei ole riittävä ratkaisu. Oletettavasti reagoin samoin kuin suurin osa muistakin ihmisistä, iästä ja asuinpaikasta riippumatta. Perustaltamme olemme samanlaisia.

Ei kai kukaan halua katsoa kasapäin dokumentteja tai reportaaseja, jotka lamauttavat: ei ole toivoa. Maailma hukkuu saastaan, jäävuoret sulavat, kaikki tappavat toisiaan eikä mitään ole tehtävissä. Ehkä olemme tehneet niitä jo tarpeeksi. On aika tehdä toisenlaisia dokumentteja. En tarkoita lässynlässynvalheita ja kaikki on kivaa, vaan sitä, että täällä on koko joukko ihmisiä, jotka aikaansaavat muutosta parempaan ja että muutoskin on mahdollinen. Elokuva voi myös koskettaa meissä olevaa, sanonko, sielua. Me halunnemme sellaisia elokuvia, jotka koskettavat, ovat läsnä, lisäävät ymmärrystä ihmisenä olemisesta, ja kuulumisestamme osana ihmisyhteisöön ja maapalloon, kenties avaruuteen.

Hyviä dokumentteja katsotaan. Docpointin katsojat ovat keskimäärin 25 vuotiaita; docpointin vapaaehtoistyöntekijät ja suurin osa henkilökunnasta ovat nuoria. Kaikki katsovat dokumentteja ja puhuvat niistä. Ylipäätään festivaalit taitavat olla paikkoja, joihin keräännytään yhä enenevässä määrin katsomaan yhdessä elokuvia. Elokuvateatteri onkin elokuvalle hyvä, kollektiivinen paikka. Elokuvan kokemuksen voi jakaa muiden kanssa, ja näin jakamalla toteutamme osaa ihmisyydestämme. Sekin voimistaa meitä. En silti listisi televisiota, sitä tarvitaan. Televisio on helpompi kuin leffateatteri, tavoitettavissa kotisohvalta. Telkkari on toki saanut kotitontilleen kilpailijaksi netin. Useimmat tuntemani ihmiset seikkailevat molemmissa ja myös sulkevat laitteensa kokeakseen jotakin muuta.

Lainaus

ALAKULON MAISEMA

Iikka Vehkalahti — Sun, 06 Mar 2011 20:27:47 +0000

Useamman viikon alakuloisuus on vienyt selvän osan työtehostani, jota normaalisti voisi verrata hulluun heinämieheen. Miksi ? Koska Yle leikkaa rajusti juuri lyhytelokuvista ja dokumenteista.

Miksi ? Kyllä ymmärrän. kaikkialta on säästettävä. Kyllä, Yleisradion oma koneisto on saatava kuntoon. Kyllä, henkilökunnan irtisanominen ei ole oikea säästön tie. Kyllä, Yleisradion rahoituskriisi on politiikkojen-terveisiä vaan Suvi Lindenille – syytä.

Mutta vaikka ymmärtäisi syitä ei se poista tilanteen aiheuttamaa alakuloisuutta.

Onko niin, että suomalaiset dokumenttielokuvat ovat niin huonoja ja vähämerkityksellisiä, että niitä ei pitäisi tuottaa? Com’on: missä muussa taiteenlajissa on suomalainen tuotanto edennyt maailman kärkeen sillä tasolla, mitä suomalainen dokumenttielokuva ? Ja mikä merkitys onkaan elokuvilla Miesten vuoro, Reindeerspotting, Mikko Niskanen, Vesku, Auf Wiedersehen Finnland etc.. etc... etc...suomalaisuudelle ja Suomen historialle?

Ovatko suomalaiset dokumentaristit niin hyvin voivia ja rikkaita, että heiltä pitää leikata ? Com´on: melkeinpä jokainen ohjaaja työskentelee todellisuudessa alle minimipalkan. Yleisradion korvausmäärä dokkaria kohden on pudonnut rajusti kymmenen vuoden aikana. Ulkomailta tulee rahaa suomalaisille dokumenttielokuville jo enemmän kuin Yleltä.

Onko Dokumenttiprojekti sitten uhattuna ? Enpä usko, että kukaan ryhtyy vahvaa, elinvoimaisTa ja uusia avauksia tekevää ( joo joo omakehu haisee...i don´t care a sh..) brandia tuhoamaan.

Mutta: jos leikkaustoimet johtavat siihen, että Dokumenttiprojektiin ryhdytään ahtamaan kaikenlaisia tuotantoja, sellaisia jotka eivät sinne kuulu? Brandi syntyy sisällöstä ja jos sisältö rapisee rapisee brandikin.

Ja: samassa veneessä tässä ollaan riippumatta siitä,missä suomalaisia dokumenttielokuvia esitetään. Ala on suhteellisen pieni ja pienetkin takaiskut vaurioittavat sitä nopeasti. Fiksut ihmiset suuntaavat energiansa sinne, missä sille on käyttöä ja kysyntää.

Ja: Dokumenttiprojektin vahvuus on koko ajan ollut vahva itsenäisyys. Periaate tulos tai ulos. Tämä vahva itsenäisyys on mahdollistanut Steps For The Futurin, Why Democracyn, Toisen Suomen, Tarinateltan ja Kolmasulottuvuus.fi syntymiset. Ilman vahvaa itsenäisyyttä sellaiset tuotannot kuin esim Miina Äkkijyrkkä, Kenen joukoissa seisot, Säädyllinen tehdas, Reindeerspotting ja Miesten vuoro ( jonka tuotantoa arvosteltiin kovasti) olisivat jääneet tekemättä.

Ja tämä itsenäisyys koskee ketä tahansa, joka ryhtyy elokuussa Dprojektia poissaollessani katsomaan.

No, jos leikkaukset kohdistetaan vain keskinkertaisiin tuotantoihin ? ( Kukaan ei ole ainakaan vielä sanonut, että Yleisradion yhteistuotantodokumentteihin olisi lipsahtanut kelvottomia tuotantoja). Laatua ei vain tule ilman määrää ja filosofisesti erityisesti tieteen puolella on satoja kertoja todettu, että liian rajoitettu,lähitavoitteellinen tutkimus- ja kehitystyö ryhtyy nopeasti rajoittumaan ja kuihtumaan.
( Bordieun anti-utiliratismista pitäisi pitää Nokiallekin luentoja kerran viikossa).

Ps.
Tämä kirjoitus on maannut jonkin aikaa julkaisemattomana, kun olemme odottaneet Yleisradion lopullisia päätöksiä mm. dokkareiden suhteen. Mutta loppumattomiin ei voi odotella,tekijät kyselevät yhä turhaantunemmin joka päivä, miltä tulevaisuus näyttää.

Konkreettisia ja lopullisia päätöksiä en vieläkään tiedä. Mutta joka tapauksessa: dokumenttielokuvien tekijät saavat varautua vakavaan takatalveen tämän ja ensi vuoden aikana. Pitkään valmistellut tuotannot pyritään saamaan tuotantoon erilaisin konstein.

Mutta uusia tuotantoja kehittelyyn. Hyvin, hyvin vähän seuraavan vuoden aikana. Dokumenttien tekijänä ryhtyisin katselemaan jo mistä leivän tulee saamaan. Toivottavasti vuoden 2012 syksyllä tilanne on luvatusti parempi ja suomalainen kiitetty dokumenttielokuva ei olisi nahistumassa keskinkertaisuuksien tekemiseksi.

Lainaus

Lankomiehen lautasantenni

Timo Korhonen — Mon, 21 Feb 2011 17:27:40 +0000

Kävin viikonloppuna lankomiehellä. Se katseli scifi-kanavaa suuresta televisiosta. Yhden elokuvan loppuessa vaihtoi toiseen scifi-kanavaan. Selvisi, että miehellä on nähtävissä noin 200 televisiokanavan paketti. Ja jos lautasantennia kääntäisi toiseen asentoon, löytyisi toiselta satelliitilta 2000 kanavaa lisää. Sähköurakoitsijalle lautasantennin kääntely sisältä kaukosäätimellä käy kevyesti.

Lankomiehen kanavapaketti vei minut aivan uuteen todellisuuteen. Minulla kun on vain ne kymmenkunta taloyhtiön antennista tulevaa kanavaa. Lankomies voisi saada tästä satelliitista alas 600 kanavaa, mutta oli hankkinut vain nämä pari sataa. Loputon valikoima elokuvia, urheilua, viihdettä, luonto-ohjelmia, lastenohjelmia, aikuisviihdettä, historiaa. Käytiin läpi ne kanava kanavalta. Mutta ei siis käännetty sinne isommalle satelliitille.

Yritin selvittää paljonko siellä on dokumenttielokuvaa. Eipä juuri mitään. Toki Discoveryn tai Al-Jazeera Englishin ohjelmiston joukossa on dokumentteja, mutta se mitä me pidämme luovana dokumenttina, puuttui kokonaan.

Jokin historiakanava esitteli samaa Lalibelan kallioon hakattua kirkkoa Etiopiasta, jonka olin nähnyt pari päivää aikaisemmin Ylen Teemalta. Teemalla kirkkoja tutki antropologi, satelliitissa historioitsija. Ja ensimmäinen säilyi kuivin jaloin, jälkimmäinen kahlasi jostakin syystä vedessä. Pelkkä kanavatarjonta ei lopulta paljon maailmankuvaa avarra. Maapallo alkaa olla jo niin pieni, että loputon kanavien lisäys johtaa samojen kohteiden esittelyyn.

Eipä viikonlopun kokemuksesta muuta voi sanoa kuin että me dokumenttielokuvan tekijät ja arvostajat olemme marginaalin marginaalissa nykyisessä audiovisuaalisen viestinnän tulvassa.

Tästä ei voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin kysyä, mikä dokumenttielokuvassa on niin erityistä ja merkittävää, että tässä audiovisuaalisuuden tulvassa niitä kannattaa edelleen tehdä.

Kysyin kongnitiivisia prosesseja tutkivalta ystävältä, mikä tässä on sitten dokumenttielokuvan paikka. Mikä voi erottaa sen muusta audiovisuaalisesta massasta? Ystäväni, teoreetikko, sanoi, että oleellista ovat nyansoidut havainnot ja kerroksellisuus esittämisessä.

Nyansoidut havainnot ja kerroksellisuus esittämisessä. Miten se osasikin sanoa noin viisaasti?

Lainaus

Jätkien Jussi-juhlat.

Iikka Vehkalahti — Tue, 08 Feb 2011 18:56:51 +0000

Vaikea on lyhyesti sanomisen taito. Erityisesti silloin, jos ei ole mitään sanottavaa.

En pysty arvioimaan Jussi-gaalassa palkittuja, koska en ole niitä nähnyt. Tämä taas johtuu ns. nuoren raatini arvioihin. Eli perhe ja ystäväpiiriin pääosin 16-25 vuotiaiden (selvä tyttö-nais enemmistö) arviot ovat olleet suurin piirtein rataa.: Sisko, tahtoisin jäädä. ”Tosi klisee käsis, mutta hyvää energiaa ja tytöt tosi hyviä”.” Napapiriin sankarit," Ähh sellaista ku jätkät yrittää”.” Rare Export...no vielä enemmän ja Napapiiriä huonompi.”” Prinsessa, joo Suomi-juttua, mutta hyvä.” ” Kohtaamisia, aika suloinen.” ”" Taulukauppiaat", mikä se on?”

Eli on jäänyt siten näkemättä suomalaiset elokuvat, paitsi Kohtaamisia.

Joten en ota kantaa. Paitsi että dokumenteista mikä tahansa ( Miesten vuoro, Reindeerspotting tai ITO - komea kolmikko muuten) olisi Jussin ansainnut.

Reindeerspotting

Mutta sen sijaan hyvin ns. boring oli se, että Katja Kuttneriä ja Ville Virtasta lukuunottamatta kaikki vain hymistelivät ja kiittivät ja kenelläkään ei ollut mitään sanottavaa.

Tiedän. Niin minäkin odotin, että kiittäähän se Joonas Bärghell meikäläistäkin Miesten vuoron Jussista ja lämmitti kun kiitti niin lämpimästi. Eikä paljon aikaa eikä tilaa kiitoksilta jää, mutta silti: vaikka vain yksi tarkoin mietitty lause ( Kuten Katjan saamelaisoikeudet tai Virtasen Ylen kokovartalokooma) olisivat heijastaneet sitä, että elokuvatekijät ajattelevat.

No johtuiko sanomattomuus sitten jätkistä. Koska ei lavalla naispääosan ja naissivuosan esittäjien lisäksi käynyt palkintoa pokkaamassa yksikään nainen.Honksun kanssa naureskeltiin, että ensi vuonna naispääosan Jussin saa varmaan transu.

Lainaus