Blogit - suomi

Ruotsalainen ratsastuskoulu

Ronja — Thu, 07 Aug 2014 18:41:30 +0000

Ruotsissa ratsastustunti maksaa leffalipun verran. Ratsastuksesta on tehty laji muiden joukossa, jonka tuloksena 500 000 ruotsalaista ratsastaa. Menestyksen takana ovat erinomaiset ratsastuskoulut.

Kaikki alkaa asiakaspalvelusta

Stora Ekebyn ratsastuskoulussa ei alkeistunnilla nousta suoraan hevosen selkään. Jokaisen aloittelijan on käytävä ensin ”Ridis”, hevosenhoitokoulu, jossa opetellaan asioita hevosen hoidosta tallissa käyttäytymiseen. Vasta viimeisellä kolmella tai kahdella tunnilla oppilaat pääsevät hevosen selkään. Menettelyn perusteena on pelko siitä, että oppilas olisi ratsastanut vuoden, eikä edelleenkään osaisi satuloida hevostaan.

Hevosen hoito jatkuu Stora Ekebyssä vielä jatkossakin. Ratsastustunnin aluksi oppilaat kokoontuvat oppilaskonttoriin, jossa opettaja ottaa heidät vastaan ja jakaa hevoset. Vasta hevostenjaon jälkeen siirrytään karsinoihin satuloimaan, ja tunti aloitetaan aina 15 yli. Varsinaista ratsastusta on tavallisesta tunnista poiketen siis vain 45min.

- Meistä se on osa asiakaspalvelua. Tapaan kaikki oppilaat ja kysyn miten menee. Me halutaan, että jokaisella oppilaalla on sellainen tunne, että olen opettajana tallilla heitä varten.

ratsastuksenopettaja Kati Ojala kertoo.

Tallikäytävät on purutettu hevosten kävelymukavuuden takia.

Asiakaspalvelu on avainasemassa ruotsalaisessa ratsastuskoulussa. Oppialaisiin halutaan luoda kontakti, ja ratsastuksen sosiaaliseen puoleen panostetaan. Stora Ekebyssä pyörii kahvila, jossa voi tunnin jälkeen rauhassa rupatella kavereiden kanssa. Maneesit eivät ole lämmitettyjä, mutta vanhemmille on rakennettu lämmitetty katsomo tuntien seuraamista varten.

Ruotsissa ratsastuskouluja pitävät seurat

Hinta on yksi tärkeimmistä asioista, kun puhutaan ruotsalaisista ratsastuskouluista. Tunti voi halvimmillaan maksaa 11e, eikä se kohoa yli 30e edes pääkaupungin tietämillä. Suomen hintoihin verrattuna halpoihin tunteihin ovat pääasiassa syynä aktiiviset ratsastusseurat.

Seuroja on n. 900 ja puolet niistä pyörittää ratsastuskoulua. Ruotsissa ratsastuskoulu ilman seuraa on harvinaisuus, kun taas Suomessa nuo kaksi tahoa vain harvoin yhdistävät voimansa kokonaisen tallin pyöritykseen. Ruotsissa on tapana, että ratsastusseura palkkaa yksityisen ratsastuskouluyrittäjän pyörittämään ratsastuskoulua, mutta seura omistaa ratsastuskoulun ja tekee siihen tarvittavat investoinnit.

Järjestely voi kuulostaa yhdentekevältä, mutta sitä se ei totisesti ole.

Loimia säilytetään osassa bokseista karsinan sisäpuolella. Sisällä n eon helppo pukea, eivätkä ne vie tilaa tallikäytävällä. Hevoset eivät tallilla revi loimia alas.

Koska ratsastuskoulun omistaa voittoa tavoittelematon seura, voi se saada yhteiskunnalta tukea toimiakseen. Ruotsissa ei ole epätavallista, että kunta maksaa ratsastusseuralle kentän, maneesin tai tallin. Vaihtoehtoisesti kunta voi olla lainan takaajana, tai maksaa kaiken paitsi lainan korot. Suomessa satojen tuhannen euron investoinnit lankeavat yksityisten yrittäjien niskaan, jotka vastaavat omalla liiketoiminnallaan sijoitusten kannattavuudesta. Haaste on melkoinen, koska esimerkin maneesilainan muuttuminen kannattavaksi investoinniksi voi viedä vuosikymmeniä. Yksityisiä yrittäjiä yhteiskunta ei voi suoraan tukea, koska se vääristäisi kilpailua.

Ruotsissa ratsastuskoulut kehittyvät ja laajenevat, koska vastuu kehittämisestä on seurojen kontolla. Käytännön tasolla ratsastuskoulussa ei kuitenkaan huomaa, mikä osa on seuraa ja mikä osakeyhtiötä.

Seuratoiminnassakin näkyy ruotsalaisen hevosharrastuksen ammattimaisuus. Seuroilla on alajaostonsa kilpailulle, nuorisotoimelle ja huveille. Stora Ekebyn tallin seuran lavatansseissa juhli parisataa seuran jäsentä ja tanssien tuotot menivät suoraan ratsastuskoulun investointikassaan.

Tallia ei ole lämmitettu, mutta ihmisiä varten Stora Ekebyssä on lämmitetyt oleskelutilat.

Voitto tulee tuntitoiminnan ulkopuolelta

Koska kunta, valtio tai seura rahoittaa isot satsaukset, on ratsastuskouluyrittäjän mahdollista pitää tuntihinnat alhaisina. Stora Ekebyssä ratsastuskoulussa ajatellaankin, että perustuntitoiminnalla pääsee plus-miinus –tilanteeseen. Hevosen tehokkuutta ei voi lisätä koska se ei voi juosta loputtomasti tunteja, mutta hevosen ympärillä voi tapahtua paljon muutakin kuin ratsastusta. Stora Ekebyn ratsastuskoulussa varsinainen voitto tulee kursseista ja muusta oheistoiminnasta, mitä järjestetään miltei joka viikonloppu. Aktiivinen toiminta on osaltaan mahdollista, koska työntekijöiden työhyvinvoinnista huolehditaan.

Erityisryhmät on huomioitu Stora Ekebyssä. Tallilla käy paljon vammaisratsastajia ja esimerkiksi ADHD-diagnoosin saaneita lapsia.

Tallilla on yhteensä 35 hevosta ja tunnit pyörivät seitsemänä päivänä viikossa, kaksi tuntia kerrallaan. Työntekijöistä on 20, joista opettajiakin on seitsemän. Kaikki tekevät työtä vain osa-aikaisesti. Vähäisellä tuntimäärällä opettajien mielenkiinto oppilaitaan kohtaan säilyy ja energiaa säästyy myös asiakaspalveluun. Tallilla on selkeä motto:

- Niin kauan kuin meillä on asiakkaita ja hevosia, meillä on töitä.

Kati Ojala summaa.

Kuvat: Emmi Kähkönen

Juttu on tehty ratsastuksenopettaja Kati Ojalan kanssa käydyn keskustelun perusteella.

Lainaus

Laps' Suomen, pysy kanavalla!

Puoli seitsemän — Fri, 31 Jan 2014 13:36:07 +0000

Etäsuomalaisviikko 4.-7.2. 2014

Laps' Suomen, ällös vaihda kanavaa! Avaamme ilmasillan etäsuomalaisille.

Kokoamme etäsuomalaisviikolla ruudun ääreen ex-patit, siirtolaiset, aurinkoon matkanneet eläkeläiset ja rakkauden perässä muille maille vierahille päätyneet. Ja tietysti katselijat kotimaassa.

Pitkin viikkoa kotimaan ja ulkomaan suomalaisilla on mahdollisuus lähettää Twitter-terveisiä toisilleen tv-ruudun kautta #puoli7-tunnisteella. Myös valokuvat maailmalta päätyvät lähetykseen, ks. osoitteet yllä.

Ps on katsottavissa suorana Yle Areenan kautta kaikkialla maailmassa.

Etäsuomalaisviikon PS-vieraat ja juttupoimintoja

ti 4.2. Apocalyptican Eicca Toppinen. Merimieskirkko, suomalaisten suojasatama Lontoossa.
ke 5.2. Tanssituomari Jukka Haapalainen. Suomalaisopiskelijoiden arkea ulkomailla.
to 6.2. Huono äiti Sari Helin. Ilmailupioneeri avasi Andalusian suomalaisille.
pe 7.2. Moskovan kirjeenvaihtaja Marja Manninen. Lapsuudentoverit tapaavat Tukholmassa.

Lainaus

Hermunen, Ehrnrooth ja muut poikamme Bulgariassa

Arsi Alenius — Thu, 10 Oct 2013 12:03:13 +0000

Viime viikkoina Suomen moottoriurheilupiireissä on Kimi Räikkösen lisäksi puhuttanut muuan Mauno Hermunen. Hermunen, 25-vuotias moottoripyöräilyn supermoto-luokan maailmanmestari, pokkasi viikonloppuna tuoreeltaan lajin MM-joukkuekisassa hopeaa. Mikä teki saavutuksesta erityisen mielenkiintoisen oli nuoren mitalistin muuttunut kansalaisuus. Lyhenne FIN Hermusen nimen yhteydessä oli vaihtunut muotoon BUL.

Hermunen oli vaihtanut Bulgarian passiin kyllästyttyään Suomen moottoriliiton taloudellisen tuen riittämättömyyteen. Bulgaria järjesti Hermuselle kansalaisuuden pikavauhtia, jotta suomalaiskuski saatiin edustamaan joukkuekisassa Bulgariaa.

Tapaus on mielenkiintoinen anekdootti Suomen ja Bulgarian keskinäisten suhteiden historiallisessa jatkumossa. Onhan Suomen ja Bulgarian välillä jo vuosisatoja vallinnut tietynlainen yhteistyö, ystävyys ja avunanto. Hermunen jeesasi bulgarialaisia ainakin tuon kolmiyhteyden viimeisen prinsiipin mukaan, vaikkei virallinen Suomi lajiliiton hahmossa tai moni suomalainen maanmieskään tähän maiden väliseen YYA-aktiin kovin suopeasti suhtautunut.

Katso Elävä arkistossa: Satunnainen matkailija tutustuu bulgarialaiseen huumoriin

Hermusen valtiorajat ylittävä loikka liittyy siihen historialliseen ketjuun, joka alkoi vuonna 1877. Tuolloin 900 vapaaehtoisesta suomalaissotilaasta koostunut Suomen kaarti osallistui Venäjän ja Osmanien valtakunnan väliseen sotaan, joka myöhemmin on tunnettu paitsi Turkin sotana, myös Bulgarian itsenäisyyssotana. Suomalaissotilaiden merkittävin panos Bulgariassa nähtiin Gornyi Dubnjakin taistelussa turkkilaisia vastaan samana vuonna. Taistelussa kaatui 24 suomalaista, joista viisi oli upseereita. Yhteensä sota vaati arviolta parinsadan suomalaisen hengen.

Suomalaissotilaiden motivaatiota voi vain arvuutella, mutta mikään lajiliitto tuskin oli sotkeutunut tuohon veriurheiluun.

Ja kävi niin, että Suomi voitti sodan. Osana Venäjää kylläkin, muttei tartuta nyt lillukanvarsiin. 3. maaliskuuta 1878 solmittiin San Stefanossa Marmaranmeren rannalla rauhansopimus, joka merkitsi itsehallinnollisen Suur-Bulgarian ruhtinaskunnan syntyä. Päivää juhlitaan nykyään Bulgarian Kansallisen Vapautuksen Päivänä, maan de facto itsenäisyyspäivänä.

Katso Elävässä arkistossa: Åke Lindman ja Tamara Lund Bulgarian aurinkorannoilla 1963

Bulgarialaisten kiitollisuus suomalaisia kohtaan on nähtävissä yhä edelleen.

Bulgarialaislapset ovat saaneet lukea historian oppikirjoista, kuinka kaukaa Pohjolasta saapui satoja suomalaisia bulgarialaisten rinnalle vapauttamaan maa Turkin 500 vuotta kestäneestä herruudesta. Joka vuosi maaliskuun kolmantena Bulgarian presidentti ylistää puheessaan suomalaisia sotilaita. Bulgariasta löytyy suomalaissotilaille omistettuja muistomerkkejä.

Ja jos tämä ei huurruttanut sinivalkovihreänpunaisia laseja, kelatkaa tätä: suomalainen on toiminut Bulgarian pääministerinäkin! Nastolan oma poika, Johan Casimir Ehrnrooth, Venäjän keisarillisen armeijan ansioitunut upseeri, kantoi vastuuta Bulgarian johdossa 1880-luvun alussa.

Katso Elävässä arkistossa: M.A Nummisen Sähkökvartetti aiheutti riitasointuja Bulgarian ja Suomen välille

Motokuski Hermunen liittyy siis harvinaisen kovaan seuraan. Ehkä Bulgaria ei myöntänyt Hermuselle passia pelkästään urheilullis-itsekkäistä syistä. Ehkä bulgarialaiset urheiluvaikuttajat muistivat vielä venäläisen fennofiilin Grigori Petrovin teoksen Valkoisten liljojen maa, sen myyttiset tarinat Pohjoisen rehellisestä, sitkeästä ja urheasta kansasta. Ehkä he muistivat vanhan suomalaisen sotilaslaulun Oi kallis kotimaa, sen sanat ”Balkanin santaan” haudatuista sekä ”Tonavan yli” marssivista (oletettavasti ei tuossa nimenomaisessa järjestyksessä) pojista.

Tai ehkä he muistivat, että Hermunen on aika kova ajamaan moottoripyörällä.

Kuuntele myös Yle Radio 1:n ohjelma Todellisia tarinoita - Balkanin santaa varpaissa

Lainaus

Newyorkilaista perestroikaa

Aleksis Salusjärvi — Fri, 20 Sep 2013 12:01:29 +0000

Guggenheim on valmis tekemään ehdotuksen, josta emme voi kieltäytyä. Tiistaina paljastetaan yksityiskohdat.

Tätä emme halunneet viime kerralla:

Katajanokan tontille wow-rakennusta. Guggenheim-museon rakentamiskustannuksia (140M€) kokonaisuudessaan Helsingin kaupungin maksettavaksi. Tämän lisäksi 24 M€ Guggenheim-säätiön lisenssimaksua 20 vuodessa (siis lupaa käyttää Guggenheimin nimeä) sekä lähes seitsemää miljoonaa museon käyttökustannuksia vuosittain.

Huhujen mukaan tällainen on uusi ehdotus:

Etelärantaan puinen museorakennus. Yksityistä rahaa museon rakentamiseen kymmeniä miljoonia. Museon vaikutusalueeksi koko Etelä-Suomi ja toteutuksen ehdoista avoin kansalaiskeskustelu. Kävijämääräennuste kasvaa aiemmasta puolesta miljoonasta ylöspäin. Helsingistä tehdään Itämeren museopääkaupunki.

Guggenheim I kaatui saneluehtoihin, jossa demokraattiselle päätöksenteolle jätettiin kumileimasinmahdollisuus joko hyväksyä tai hylätä hanke. Hankkeen ehdot olivat Guggenheim-säätiölle riskittömät.

Guggenheim II on ottanut opiksi aiemmista virheistä. Nyt mitään ei nuijita kasaan, vaan keskustelua toteutusehdoista käydään avoimemmin. Saamme siis eteemme avoimen asiakirjan, joka sisältää ehdotuksen 2M€:n arkkitehtuurikilpailun toteuttamisesta. Rahat tähän tulisivat luultavimmin yksityisiltä lahjoittajilta.

Käytäväpuheiden perusteella tavoitteena on lietsoa kahdessa vuodessa mielikuvapeliä havainnekuvilla tulevasta rakennuksesta. Toiveissa on myös, että maailmantalous lähtee nousuun, mikä helpottaisi päätöksiä uusista sijoituksista. Uuden ehdotuksen pääkohdaksi noussee siten vain arkkitehtuurikilpailusta päättäminen kaupunginhallituksessa.

Yksityistä rahaa Guggenheim-hankkeeseen ounastellaan erityisesti Venäjältä. Helsingin keskustaa ollaan siis huhujen mukaan muokkaamassa aggressiivisesti niin New Yorkista kuin Venäjältä käsin. Hankkeen painopisteeksi on myös entistä selvemmin asettumassa turismi, mikä kasvattaa kävijämääräennustetta. Aiempi museoselvitys arvioi vuotuiseksi kävijämääräksi puolta miljoonaa maksavaa museovierasta. (Vertailun vuoksi: Ateneumin kaikkien aikojen huippuvuosi on kerännyt 400 000 kävijää ja Kiasman 350 000.)

Helsingistä ollaan hurjimmissa suunnitelmissa rakentamassa Itämeren museopääkapunkia, joka kilpailisi Tukholman, Kööpenhaminan ja Pietarin kanssa. Pietarin Eremitaasissa käy vuosittain lähes kolme miljoonaa kävijää. Kilpailu on siis äärimmäisen kovaa.

Mitä Guggenheim-hanke sitten oikein sisältää?

Talon toimintaa ohjaavat lukuisat ulkoiset paineet. Huhut kertovat, että Bilbaon Guggenheim-museolla olisi veto-oikeus kaikkeen Euroopassa tapahtuvaan Guggenheim-toimintaan. Se tarkoittaisi, että huippukuvataidetta Helsinkiin ei välttämättä tulisi.

Helsinki-Guggenheimin painotus olisi tällöin design ja arkkitehtuuri, joita on mahdotonta ajatella turistirysän vetonauloiksi. Rakennusten pienoismallit ja lasimuotoilu eivät ikimaailmassa tule keräämään vajaata miljoonaa kävijää vuodessa.

Myös rakennusbudjetti vaikuttaa verrattain vaatimattomalta. Guggenheim on Musiikkitalon kokoinen ponnistus, jonka kuitenkin tulisi olla niin houkutteleva kokonaisuus, että se toimisi kaupungin päänähtävyytenä.

Kansainväliset taidemuseohankkeet ovat viime vuosina asettuneet 200M$ huitteille. Turistivetonaulojen kustannukset lasketaan kuitenkin aivan eri kertoimella. Abu Dhabiin rakenteilla oleva Guggenheim nousee kokonaan omalle kulttuuriin keskittyneelle saarelleen, jonne pystytetään myös Louvren haarakonttori. Hankkeen kokonaisbudjetti on 27 miljardia dollaria. Arizonan Bentovilleen avattiin pari vuotta sitten taidemuseo Crystal Bridges Museum of American Art, jonka kustannukset olivat miljardi dollaria.

Iso kysymys on myös hankkeeseen mahdollisesti liittyvä korruptio. Virkamiehet eivät oikeusvaltiossa saa valmistella julkisia hankkeita salassa. Yksityisen säätiön suunnitelmiin osallistuminen virkamiehen roolissa täyttäisi siten lukuisia korruption tunnusmerkkejä. Jos on käynyt niin kuin käytävillä huhutaan, koko G-hanke on leivottu kaikessa hiljaisuudessa poliittisessa eliitissä nuijanlyöntejä vaille valmiiksi.

Guggenheim II ehdotus julkistetaan tiistaina 24.9. kello 15.15.

Kulttuuriosaston Guggenheim-lähetys alkaa samana päivänä 19.06.

Lainaus

Maaottelu vai sisarseurojen yhteinen valmistautuminen WFTDA -turnaukseen?

Tigre Force — Wed, 10 Apr 2013 07:08:15 +0000

Herättääkö 6-1 tunteita? Soiko päässä den glider in?

Sietäisi soida, sillä lauantaina tapahtuu taas: Helsinki Roller Derbyn A- ja B-joukkue kohtaa Stockholm Roller Derbyn vastaavat joukkueet ties kuinka monennetta kertaa. Historian ensimmäinen HRD-STRD matsi päättyi Helsingin voittoon (lokakuu 2010), mutta sen jälkeen Tukholma on tainnut rökittää Helsingin.

Hördiksen ja Stördiksen historiasta voi lukea lisää omasta blogistani (englanniksi): Traveling in the Name of Roller Derby.

Vaikkei Helsinki tarkoitakaan Suomea tai Tukholma Ruotsia, niin tottakai se Suomi-Ruotsi asetelma on peleissä aina läsnä. Jostakin syystä tämä puhuttaa aina urheilukansaa, niin faneja kuin pelaajia. Ruotsalaisten kustannuksella on helppo nauraa, vaikka heitä rakastammekin.

Toki näiden maiden maajoukkueetkin ovat kohdanneet pelikentillä, voitot ovat menneet 1-1. Harjoitusmatsivoiton vei Ruotsi, mutta maailmancupin 5. sija herkesi Suomelle, kun Ruotsi jäi roikkumaan sijalle 6.

Kun Helsinki Roller Derby emännöi Amerikan maajoukkuetta (Team USA) syyskuussa 2012, niin paikalle kutsuttiin pelaamaan sekä Team Finland että Team Sweden.

Malmö Derby Festivalilla kesällä 2012 Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska kohtasivat leikkimielisemmässä turnauksessa. Pelaajat arvottiin joukkueisiin. Finaalissa Suomi ja Ruotsi pelasi tasapelin ja se jätettiin tasapeliksi.

Ruotsalaiset ja Suomalaiset derbyharrastajat pitävät yhtä jatkuvasti: pohjoisessa Oulu, Luleå ja Umeå harjoittelevat ja pelaavat keskenään ja etelän vetelät matkustavat mieluusti party boatilla eestaas. Ei se päämäärä vaan matkanteko! Ja koska derbysiskoja ollaan, on meitä loikkareitakin ollut muutama. Itse pelasin Tukholman joukkueessa omiani vastaan ensimmäisen matsin, ja viime vuonna Only ja Amy Kalliosta muuttivat Tukholmaan. Heitä on ollut ilo katsella vieraan maan ja kaupungin pelipaidoissa, mutta sitäkin suuremmalla ilolla toivotan Onlyn tervetulleeksi takaisin kotimaahan. Ensi kesänä nimittäin lähdetään taas Malmö Derby Festivalille.

Seuraava World Cup lienee vuonna 2014, ja uskon että Suomi ja Ruotsi ovat siellä syynin alla: viime kerralla kun oltiin ne kovimmat yllättäjät.

Ensi lauantaina pelattavan Jamma Mia! -matsin jälkeen Helsinki Roller Derby ja Stockholm Roller Derby lähtevät toukokuussa mittelemään Euroopan herruudesta Gentiin, Belgiaan WFTDA -turnaukseen.

Kansainvälisessä roller derbyssä, jossa kaikki pyrimme samaan tavoitteeseen: lajin kehitys huippuunsa, uskottavuuden saavuttaminen ja yleinen lajituntemus tutuksi niin medialle kuin yleisölle, on silti tärkeää, että Suomi voittaa Ruotsin.

Kuvat: Marko Niemelä

Lainaus

Ohjelmien suomentaminen on eri tavalla hankalaa kuin muiden tekstien

Olli Sulopuisto — Tue, 05 Mar 2013 06:12:35 +0000

Milloin viimeksi innostuit tietokoneohjelman hienosta suomennoksesta? Milloin viimeksi edes kiinnitit asiaan huomiota?

Kirjojen ja tv-ohjelmien huonoista käännöksistä jaksetaan hermostua – ja aiheesta -, mutta ainakin minusta tuntuu siltä, että tietokoneohjelmien suhteen on annettu periksi. Harva edes olettaa, että ohjelman suomennos voisi olla hyvä.

Skrolli-lehden kolumnisti Ronja Koistinen listasi taannoin monta hyvää syytä sille, millaiset kielelliset piirteet tekevät tietotekniikan suomentamisesta hankalaa.

Onnistunut käännös on tietenkin sujuvaa suomea ja yhtä tarkka kuin alkukielinen ilmaus. Moni atk-termi on abstraktiutensa takia myös jollain tavalla vertauskuvallinen (hiiri, virus), joten viittaussuhde olisi hyvä säilyttää myös käännöksessä. Se vasta vaikeaa onkin.

Koistisen mainio esimerkki on tavujärjestykseen liittyvä kahtiajako big-endian ja little-endian. Sille ei edes taida olla vakiintunutta suomennosta, ja vaikka olisi, saataisiinko siihen mahdutettua jotenkin viittaus termien alkuperään eli Gulliverin matkoihin?

Nämä pohdinnat koskevat ohjelmien kääntämistä ideaalitilanteessa, jossa olisi aikaa pohdiskella ja etsiä paras mahdollinen ratkaisu. Todellisuus tekee tehtävästä vielä monin verroin vaikeampaa.

Sanaston vakiintumattomuus on johtanut siihen, että saman englanninkielisen ilmauksen voi suomentaa monella eri tavalla. Aikoinaan IBM oli kuuluisa siitä, että sen ohjelmat noudattivat johdonmukaisesti omaa suomennoslinjaa, kun taas muut enemmän tai vähemmän mukautuivat Microsoftin ylivaltaan.

Nykyään soppaa sekoittavat vapaaehtoisvoimin käännettävät ohjelmistot. Olin aikanaan (laiskasti) mukana Gnomen suomentamisessa, ja jo pienellä porukalla huomasi, miten hankalaa koordinointi voi olla. Mahtavatko vaikka Wordpressin, KDE-työpöytäympäristön ja Androidin suomentajat käyttää samoja käännöksiä?

Yhdenmukaisuutta on hankala saavuttaa siksikin, että alan kehitystahti on niin nopeaa. Uusia ohjelmia ja sitä kautta sanastoa tulee sellaisella vauhdilla, että finglish-väännökset vakiintuvat ennen kuin kukaan on oikeastaan ehtinyt edes ajatella asiaa.

– Perinteinen termistötyö reagoi ehkä 2–3 vuoden aikajänteellä. Sekin on jo nopeaa verrattuna sanakirjojen tekemisen tahtiin, joissa yleensä kuvataan 20–30 vuotta vanhaa kieltä, sanoo tietokirjailija Jukka Korpela.

Tietokoneohjelmien kääntäminen ei ole teknisenä operaationa samalla tavalla suoraviivainen kuin kirjan tai elokuvan suomentaminen. Yhden tekstiköntin sijaan tarjolla on sadoittain tai tuhansittain irrallisia tekstinpätkiä, joista ei välttämättä ollenkaan näe, miten niitä käytetään itse ohjelmassa.

Oma suosikkiärsykkini on tällä hetkellä Androidin GMail-sovelluksessa näkyvä "Seuraava"-nappi, jonka pitäisi varmaankin olla "Forward" eli "Edelleenlähetys".

Tästä seuraa myös, että kaikkea tekstiä ei välttämättä käännetä ollenkaan. Tyypillinen esimerkki ovat virheilmoitukset. Kenties kääntäjä ajatteli, että niiden ei pitäisi koskaan näkyä käyttäjälle, tai ehkä hänellä ei ollut aikaa niiden suomentamiseen.

Virheilmoitukset ovat muutenkin kimurantteja, sillä harva suomenkielinen virheilmoitus on avuksi, kun lähtee etsimään ratkaisua ongelmaansa. Yleensä sille pitää ainakin etsiä englanninkielinen vastine – ja sama voi koskea myös käyttöohjeita.

– Suomenkielistä käyttöohjetta ymmärtää vain henkilö, joka pystyy mielessään kääntämään tekstin englanniksi ja ymmärtää sitten, mitä siinä sanotaan, Korpela kärjistää.

Kaikessa edelläkuvatussa on tietenkin oletettu, että käyttäjä on voinut itse valita ohjelman kielen. Jos huonosti käy, kieliasetukset on koplattu yhteen muiden niin sanottujen locale-tietojen kanssa.

On aivan mahdollista, että Suomessa asuva henkilö haluaisi käyttää ohjelmaa englannin kielellä, mutta silti tahtoisi nähdä valuuttatiedot euroina, tykkää 24-tuntisesta kellosta ja haluaa käyttää desimaalipilkkua desimaalipisteen sijaan.

Jos oikein huonosti käy, ohjelma haluaa päättää itse käyttäjän puolesta, mitä kieltä puhutaan. Ja jos todella surkeasti, siis aivan kammottavan hirveästi käy, käyttäjän eteen oksennetaan konekäännös, jonka ymmärtämiseen vaadittaisiin dosentuuri Tylypahkan käännöslaitokselta.

Sokerina pohjalla on vielä se, että nykyään ohjelmistoja päivitetään tiuhaan tietoturvasyistä. Jos käännösten tekemiseen menee pitkään, joutuu käyttäjä valitsemaan joko tietoturvallisen englanninkielisen ohjelman tai mahdollisesti vaarallisen suomenkielisen version. Ei ihme, jos atk-suomennoksia väheksytään – ja entistä enemmän on syytä tehdä jotain sen eteen, että asianlaita paranisi.

Lainaus

Onko monumenttien aika ohi?

Aleksis Salusjärvi — Mon, 04 Feb 2013 12:43:49 +0000

Kaikelle tärkeälle on pystytetty veistos. Sellaisille asioille kuin Kekkonen, Talvisota ja merimiehet. Monumenttien aika näyttää kuitenkin tulleen päätökseen, ja julkisella taiteella on enää nostalginen merkitys.

”Olen kiinnostunut julkisesta taiteesta, koska se koskee kaikkia ihmisiä, eikä se ole elitististä”, kertoo kriitikko Otso Kantokorpi. Hänen mielestään julkisen taiteen taso heittelee paljon eri puolilla Suomea. Helsingin ja Oulun taide on tasokasta, Mikkelissä taas ei ole juuri mitään nähtävää.

Muinaiset korkeakulttuurit tunnetaan veistotaiteesta ja monumenteista. Kreikkalainen kuvanveisto on nähty perustana länsimaiselle sivistykselle. Pääsiäissaarten kulttuuri tunnetaan parhaiten valtavista kivipäistään. Monesta kadonneesta kulttuurista tunnetaan vain sen veistotaide.

Antiikin seitsemän ihmettä perustuivat huikeaan rakennustaitoon. Veistokset olivat rakennustaiteen huippusaavutuksia, jotka todistivat kulttuurin kehitystä. Julkinen taide, monumentit ja veistokset, olivat ihmisen voittoja materiaalista. Ne oli tehty pysyviksi, ikuisiksi.

Tämä ajatus on yhä läsnä myös suomalaisessa veistotaiteessa. Helsingin kaupunki ja valtio päättivät juuri sijoittaa 1,7 miljoonaa euroa Talvisodan päättymisen 75-vuotismuistomerkkiin. Julkinen taide on yhteisponnistus, jota on tavattu rahoittaa keräysvaroin. Julkiset veistokset ovat olleet kansallisesti tärkeitä, sillä niiden on ajateltu olevan kulttuurimme pysyviä jälkiä. Tämä perinne on myös se peili, jota vasten kuvanveistoa taidekouluissamme opetetaan.

Julkiset veistokset ovat myös vallan merkkejä. Vaasan torilla on Suomen Vapaudenpatsas valkoisen suomen sisällissotavoiton muistoksi. Vaasalaiset ovat vanhastaan nähneet roolinsa sisällissodassa vapauttajina. Tampereen Hämeenpuiston Vapaudenpatsaan merkitys on ollut aivan erilainen.

Näkyvin valtaan liittyvä viime aikojen patsaskiista käytiin Tallinnassa, jossa venäläisveteraanien muistomerkki Pronssisoturin siirto aiheutti mellakoita. On kuvaavaa, että teoksen merkitys ei ole esteettinen, vaan symbolinen. Pronssisoturi on teknisesti kömpelö veistos.

Nykyään veistoksilla on enää dekoratiivinen luonne. Julkisen rakentamisen prosenttiperiaate luo kunnille paineen rahoittaa veistotaidetta, joka on muuttunut ihmisille yhä yhdentekevämmäksi. Suurten kansallisten hankkeiden sijaan veistotaidetta tehdään tottumuksesta. Rakennustaiteen huippusaavutuksemme löytyvät nykyään telakoilta ja paperiteollisuudesta. Ne ovat sellaisia kuin Viking Grace.

Monumenttien aika näyttää olevan ohi. Julkinen taide herättää nykyään ennemmin kummastelua kuin ihailua. Kansalliset yhteisponnistukset suuntautuvat muihin taiteisiin, kuten Mannerheim-elokuvaan.

Onko kuviteltavissa julkista taideteosta, joka yhä säväyttäisi?

Kerro oma esimerkkisi hyvästä tai huonosta julkisesta veistoksesta.

Radio Suomen Kulttuuriosaston suora lähetys alkaa tiistaina 5.2. klo 19.06.

Jyväskylän pidetyimpiä julkisia taideteoksia on Jussi Heikkilän Silmällä pidettävä. Teos löytyy Kävelykadulta Sokoksen sisäänkäynnin edestä, roskakorin alta. Pieni pronssinen varpunen on sille ominaisessa ympäristössä. Teoksen nimi viittaa varpuskannan rajuun vähenemiseen, mistä johtuen siitä on tullut silmälläpidettävä laji. Heikkilän veistosta ei äkkiseltään huomaa, mutta kiireetön silmä poimii sen katukuvasta - ja reaktiona on aina ilahtuminen. Tämä on leimallista 2000-luvun julkiselle taiteelle: se ennemmin osallistuu ympäristöönsä kuin dominoi sitä. Hyvin epämonumentaalista!

Lainaus

Voita liput Juhannusjunaan

Arttu Silvast — Fri, 22 Jun 2012 12:48:48 +0000

Onko juhannussuunnitelmat vielä auki? Miltä sinusta kuulostaisi lähteä kaverisi kanssa 13 tunnin matkalle halki Suomen Yleisradion Juhannusjunalla ja vielä tänään?

Arvomme 2 x 2 hengen meno-paluu-liput Juhannusjunaan, joka lähtee tänään Helsingin rautatieasemalta klo 18.52 kohti Rovaniemeä. Arvonta loppuu klo 18.00 ja voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Voittaaksesi sinun on suoriuduttava seuraavasta tehtävästä:

Vastaa alla olevaan kysymykseen oikein ja lähetä vastaus sekä yhteystietosi sähköpostiosoitteeseen: juhannusjuna@yle.fi ja olet mukana. Onnea matkaan!

- Minä vuonna julkaistiin Hannu Salaman kirjoittama romaani Juhannustanssit?

PÄIVITYS klo 18.25

Voittajat ovat löytyneet ja molemmat seurueet hyppäävät Juhannusjunan kyytiin Tampereelta. Onneksi olkoon Timo Rainio ja Laura Laukkanen. Tervetuloa kyytiin :).

Lainaus

Harakan näkökulma: Kaikki maalaa!

Timo Harakka — Mon, 16 May 2011 13:39:22 +0000

Torilla tavataan taas kuudentoista vuoden tauon jälkeen. Ja nyt koko kansa saa juhlia suomalaisuutta. Isänmaallisuus ei ole yhden puolueen yksinoikeus. Kukaan ei ole sen vähemmän isänmaallinen kuin toinenkaan, ainakaan tänään.

Suomen maailmanmestaruuksissa on hauska, neljän vaalikauden mittainen sykli. Niin vuonna 1995 kuin nytkin lama loppuu Suomen voittoon. Niin vuonna 95 kuin nytkin Suomi voittaa vaalien jälkeen, kun porvarihallitus väistyy ja demarit palaavat valtaan. Myös vihreiden vaalitappio on aina hyvä enne. MM-kulta siivittää uuden hallituksen optimistiseen alkuun.

Vuonna 95 nauratti, kun poistuva pääministeri Esko Aho ja tuleva johtaja Paavo Lipponen kilpailivat, kummalle kunnia kuuluu. Tänä vuonna yksikään johtava poliitikko ei kerennyt Bratislavaan. Katainen jumitti Brysselissä ja Mari Kiviniemellä oli kai parempaa tekemistä, samoin Jutta Urpilaisella ja Timo Soinilla. Paikalla oli vain Stefan Wallin, Ruotsalaisen kansanpuolueen johtaja ruotsinkielisine kavereineen – sitä on isänmaallisuus tänään.

Niin 1995 kuin nytkin maailmanmestaruus muuttaa maan henkistä tilaa – ja hyvään suuntaan. Me kaikki olemme asteen ryhdikkäämpiä ja arvokkaampia. Nyt ei ole kiukuttelun ja eripuran aika, vaan yhteistyön ja yhdessä voittamisen aika. Tässä tunnelmassa ei kannata heittäytyä hallituskiistoissa hankalaksi.

Loppuottelussa sykähdyttävää oli, että ratkaisumaaleja tekivät takarivin pojat. Nokelainen, Pihlström, Pesonen, Pyörälä. Finaalin pistetilastoon merkittiin peräti kaksitoista Suomen pelaajaa, yli puolet kentällä olleista. Mahtavan demokraattista. Kaikki pelaa – ja kaikki maalaa!

Voiko suomalaista hyvinvointivaltiota edustaa mikään paremmin kuin joukkue, jossa ei ole yhtään suuria tähtiä vaan toistensa puolesta taisteleva veljeskunta. Sen kunniaksi joka ikinen hyökkääjä sai finaalissa pisteen, paitsi se kaikkein avokätisin, Tuomo Ruutu. Hän kiteytti mestaruusjuhlissa Suomen menestystarinan näin:

"Niin itsevarma joukkue ja semmonen joukkue joka välitti toisista. Sen takia me ei missään vaiheessa panikoitu mitään. Jos joku tekee virheen, niin toinen paikkaa, niin se menee. Se on kentän ulkopuolella ja kentällä, kun välittää toisista niin tän näköistä se homma on.”

Välittäkää toisistanne! Sitä on suomalaisuus tänään, ja siitä on syytä olla ylpeä. Tänä iltana siis juhlitaan, lauletaan pakkoruotisksi, heilutellaan tutteja – ja välitetään toisistamme. Kiitos, Leijonat.

Keskustele aiheesta

Lainaus

Miten Suomella menee?

Eve Mantu - äänestyskramppipotilas — Mon, 07 Mar 2011 10:38:57 +0000

Valitse viisi sektoria – viisi elämänaluetta, joihin mielenkiintosi kohdistat. Valintaa ohjatkoon sinun oman sydämesi ääni. Ota pohdintaan vaikka miten Suomen sokerijuurikkaan viljelijöillä menee, miten Suomen alle kaksivuotiailla lapsilla menee, miten kioskiyrittäjillä menee, miten autokorjaamoilla menee ja miten Suomen jokivesistöillä menee. Valitse itse. Mitä kapeamman sektori valitset, sitä yksityiskohtaisempaa tietoa saat.
Mitkä tahansa sektorit suomalaisesta elämästä valitsetkin, yritä löytää tietoa, kokemuksia ja perusteltuja mielipiteitä. Jos sinulla on valmiiksi tietoa joltakin elämänalueelta, sen parempi.
Kerro tutkimustesi tulokset täällä.

Lainaus