Blogit - New York

Pilvenpiirtäjät sortuvat

Timo Harakka — Mon, 11 Jul 2011 06:26:05 +0000

Timo Harakka, 10 kirjaa rahasta -sarjan toimittaja

Vaikka Tom Wolfen romaaniklassikko Turhuuksien rovio (Bonfire of the Vanities) ilmestyi 1987, se kertoo kaiken olennaisen myös nykyisestä finanssikriisistä.

Päähenkilö, Sherman McCoy on 38-vuotias investointipankin huippumyyntimies, ”maailmankaikkeuden valtias”. Hän on ostanut pankille miljoonilla ranskalaisia joukkovelkakirjoja, joita hän koettaa välittää voitolla pahaa aavistamattomille asiakkailleen.
Hän epäonnistuu, kuten konkurssiin ajautuneet Bear Sterns ja Lehman Brothers 20 vuotta myöhemmin.
Kuten keskustelussa todetaan, Turhuuksien rovion herkullisin kohtaus esittää lyömättömän kuvauksen siitä, mitä investointipankkiiri oikeastaan tekee. Shermanin vaimo selittää 6-vuotiaalle tyttärelle:
”Kuvittele, että on kakkuviipale, etkä itse ole leiponut sitä kakkua, mutta joka kerran kun ojennat sitä toiselle, siitä irtoaa pieni murunen, jonka saat pitää. Ja niitä murusia on hyvin paljon. Kun kakunviipaleita ojennellaan koko ajan puolelta toiselle, niitä irtoaa niin paljon että kohta voit tehdä niistä itsellesi jättiläiskakun.”
Kahdessa vuosikymmenessä kakku on kasvanut monikymmenkertaiseksi. 2007 arvopaperijohdannaisten nimellisarvo oli 573 miljoonaa miljoonaa euroa – luvussa on kaksitoista nollaa. Se on noin 10 kertaa maailman tuotannon arvo.
Niin kauan, kun vallitsee luottamus, nuo fantastiljoonat ovat olemassa. Mutta kun luotto loppuu, kaikki katoaa. Näin käy sekä Sherman McCoyn henkilökohtaisessa elämässä kuin koko maailmantaloudessa.

Minulle uusintalukeminen todisti, että Turhuuksien rovio kestää aikaa. Se on nautinnollinen, suuri satiirinen panoraama 1800-luvun realismin mestareiden tyyliin. Wolfe onnistuu päivittämään idolinsa, Balzacin. (Vertailu sarjan avauskirjaan, Sauli Niinistön lukemaan Ukko Goriot´hon voi olla palkitseva.)
Koin myös aikaisempaa suurempaa sympatiaa päähenkilöä kohtaan – saman tunteen tunnusti Anna Kortelainenkin. Juppielämää ei enää oikein jaksa moralisoida, saati vastustaa. Kai siihen on jo näinä optiomiljoonien, yksityistämisten, IT-huuman ja pörssiriehan vuosikymmeninä tottunut.
Nykylukemalla vaikuttaa siltä, että Sherman McCoy on enemmän yltiömaterialistisen maailmanjärjestyksen uhri kuin ihmisenä paheksuttava ahne peluri.
On valtaisa virhe uskoa, että ”ahneus” oli syynä finanssikriisiin. Ihmisten on liiankin helppo halveksia Wall Streetin ja Lontoon Cityn röyhkeitä rahastajia ja maitopartaisia miljonäärejä. Jos kapitalismin katastrofi selitetään henkilöimisellä ja laiskalla psykologisoinnilla, rakenteelliset ja ideologiset syyt jäävät havaitsematta ja valuvirheet korjaamatta.
Kuten ovat jääneetkin.

Kriisiä ruokki myös mielenvikainen palkitsemisjärjestelmä, jossa kohtalokkaimpien riskien ja korjaamattomien tuhojen aiheuttajat saivat - ja saavat - miljoonien bonukset. Ne määräävät raha-aateliston sisäiset asemat ja arvostukset.
Turhuuksien rovio on edelleen todistusvoimainen kuvaus New Yorkin, Lontoon ja Tokion pankkiirien statuskamppailusta, jossa kalleimmat asunnot, vaatteet ja nautinnot määräävät ihmisarvon eliitin sosiaalisessa pörssissä.
Tämän on kokenut myös jalkapalloilija Aki Riihilahti Lontoon-vuosinaan. Työväenluokasta miljonääreiksi ponnahtaneet urheilijanousukkaat ivasivat aina Riihilahden autoa ja vaatteita. Cityn sampanjajuhlissa skandinaavilla oli outo olo: ihmiset kysyivät heti alkuun, mitä tienaat, jotta osaisivat antaa oikean arvon.
Riihilahti on nähnyt läheltä senkin, kun kupla lopulta puhkeaa. Hän tietää, miksi niin moni ammattiurheilija putoaa uran jälkeen tyhjyyteen.

Lainaus

Jälkituotanto, jälkituotanto ja jälkituotanto

Iikka Vehkalahti — Tue, 21 Sep 2010 12:11:08 +0000

Dokumenttielokuva tehdään monta kertaa ja viimeisen kerran jälkituotannossa, leikkausprosessissa.Moni IFP:n( New York) elokuvantekijä puhuu luonnollisena asiana 7-8 kuukauden leikkausajasta.

Muistan, kun nuorena opiskelijana tein ensimmäistä dokumenttiani Ylen luovan leikkaajan kanssa. Materiaali oli kääntöfilmiä ja kun kohtasimme ongelman, hän käveli tyynesti viereiseen huoneeseen ja otti roskakorista tukun kääntöfilmipoistoja ja leikkasi hienon assosatiivisen kohtauksen omaan juttuuni.

Hupert Saupert leikkasi, jos oikein muistan, Darwins Nightmare elokuvaansa puolisentoista vuotta.

Dokumettielokuvan tekee niin kiehtovaksi se, että kun fiktio on kuitenkin käsikirjoituksen ja kuvatun materiaalin vanki, voi dokumenttielokuva syntyä uudestaan kuvausprosessin jälkeen. Itse tarina, painopiste, näkökulma voi muuttua.

Materiaaliin voidaan sitoa arkistomateriaalia, tuodan ohjaajan henkilökohtaiset kokemukset jne.. jne..Joskus materiaalissa on toinen elokuva, mitä ohjaaja on ollut tekemässä ja vasta ulkopuolinen leikkaaja näkee sen.

Tapasin tänään Street Fightin tekijän Marshall Curryn, joka asuu Brooklynissa. Hän esitteli elokuvansa ” When The Tree Falls” kaksi vuotta sitten, silloin suurin osan elokuvan materiaalista oli kuvattu.Edelliset rough cutit olivat valmiina viime keväänä. Nyt elokuvasta on valmiina pitkän prosessin jälkeen ensimmäinen varsinainen oikea rough cut ja leffalla on ”kiire” aikaa on vain kolmisen kuukautta saada se lopullisesti valmiiksi.

Marshallin tuotanto on hyvä esimerkki siitä, miten paljon parhaat elokuvantekijät ( tämä koskee yhtä hyvin suomalaisia kuten Honkasalo, Webster, Halonen, Lehmuskallio) käyttävät elokuvan saattamiseen lopulliseen muotoonsa.

Tuotantotaloudellisti tuntuu ihmeelliseltä, miten jotkut leikkaavat elokuvn valmiiksi kahdessa kuukaudessa ja toiset kuluttavat kolme kertaa enemmän aikaa. Mutta, jos elokuvan toteutukseen ensimmäisestä ideasta viimeiseen kuvauspäivään on usein käytetty pari vuotta, miksi sitten uudelleensyntymän pitäisi tapahtua
parisssa kuukaudessa ?

Tietysti kysymys on myös rahasta.Onko varaa leikata pitkään. Jenkeissä monesti elokuvaa kuvataan pitkälle omalla tai naapurin rahoilla ja vasta sitten päästään neuvottelemaan rahoittajien kanssa. ( Useimmilla IFP:sä tapaamillani elokuvantekijöillä on ollut minimaalinen rahoitus vaikka he ovat kuvanneet jo 100 tuntia. IFP on paikka, jossa elokuvantekijät toivovat, että HBO,ITVS,PBS levittäjät, BBC jne.. ryhtyisi rahoittamaan elokuvaa).
Rahoituksen tullessa tässä vaiheessa, rahaa myös käytetään elokuvan loppuunsaattamiseen eli jälkityöhön.

PS. Miesten vuorolla on oikeasti hyvä maine new yorkilaisten dokkarintekijöiden keskuudessa.

PS. Jos joku haluaa päästä huomenna 22.9 klo 15 Elokuvasäätiöön katsomaan Armadilloa tai vapaalipun klo 21 00 näytökseen Bio Rexiin, niin ilmoittautuminen nopsaan: minna.salmi@yle.fi, muutamalla löytyy tilaa.

Lainaus

Matka kodittomaksi voi olla lyhyt

Maarit Roiha — Thu, 18 Feb 2010 02:01:41 +0000

Jotkut heistä kerjäävät muki kädessä kadulla, toiset vaeltavat paikasta toiseen yrittäen löytää töitä. Koko omaisuuttaan mukanaan raahaavat kodittomat ovat tuttu näky Yhdysvaltain suurkaupungeissa.

Vaikka Yhdysvaltain talous osoittaa hitaita elpymisen merkkejä, ovat työttömyysluvut edelleen korkeat. Talouskriisi koettelee etenkin jo ennestään marginaaliryhmiin kuuluvia. Matka vakaasta elämäntilanteesta kodittomaksi voi olla yllättävän lyhyt.

Kodittomien todellista lukumäärää on vaikea arvioida. Kodittomiksi lasketaan yleensä kadulla tai tilapäisissä yömajoissa asuvat. Kodittomuuden uusi piirre on se, että nyt jo yli kolmasosa kodittomista on perheellisiä. Tämä tarkoittaa myös yhä suurempaa alaikäisten kodittomien määrää.

Los Angelesin suurkaupunkialueella asuu kenties jopa sata tuhatta koditonta. New Yorkissa kodittomia on kymmeniä tuhansia. Ongelma näkyy myös esimerkiksi asuinkaupungissani San Franciscossa, jonka kodittomien määrä lasketaan tuhansissa.

Kodittomia näkee päivittäin erityisesti puistoissa ja muilla julkisilla paikoilla. Illalla ja yöllä heihin voi törmätä esimerkiksi vuorokauden ympäri auki olevissa itsepalvelupesuloissa, joista kodittomat etsivät lämmintä yösijaa. Kodittomia auttavat vapaaehtoisjärjestöt ja kirkot raportoivat leipäjonojen pidentyneen ja yömajojen tarpeen lisääntyneen entisestään. Ruoka-apua on huomattavasti helpompi saada kuin löytää sänkypaikka yöksi. Yömajapaikkoja ei yksinkertaisesti riitä läheskään kaikille tarvitseville.

(Kuva: EPA/ARLEEN NG)

Käytännössä Yhdysvalloissa ei ole kovinkaan vaikea päätyä kodittomaksi, jos asiat menevät kunnolla pieleen. Erityisesti työpaikan menettäminen voi suistaa ihmisen todelliseen noidankehään. Jos joudut työttömäksi, et pysty välttämättä enää maksamaan vuokraa tai asuntolainaa. Ja ilman asuntoa on pidemmän päälle lähes mahdotonta käydä töissä.

Työttömien lisäksi erityisesti matalapalkka-aloilla työskentelevillä on suuri riski joutua kodittomiksi. Ylimääräiset menot, esimerkiksi odottamattomat sairaalakulut, voivat romuttaa jo ennestään heikoissa kantimissa olevan talouden hyvinkin nopeasti. Tilannetta tietysti helpottaa, jos on edes jonkin verran säästöjä. Minimipalkasta on kuitenkin vaikea laittaa riittävästi sivuun pahan päivän varalle, ja moni elääkin käytännössä kädestä suuhun. Työttömien ja huonosti tienaavien lisäksi myös psyykkisistä tai päihdeongelmista kärsivät tippuvat helposti yhteiskunnan harvaksi rakennetun suojaverkon läpi.

Surkeimmassa asemassa ovat kotinsa menettäneet lapsiperheet, erityisesti yksinhuoltajat. Perheen talouden romahtaminen ja asunnon menetys heijastuu ennen kaikkea lapsiin. Ilman kotia on vaikea selvitä koulunkäynnistä, ja syrjäytymisen vaara ja todennäköisyys ajautua erilaisiin ongelmiin kasvaa. Kodittomuus on onneksi useimmiten väliaikaista. Tilapäinen kodittomuus kohtaa nykyisessä taloustilanteessa kuitenkin yhä useampaa amerikkalaista.

Lainaus

Maailmanmatkaajan maraton

Jorma Kivistö / yle.fi — Thu, 16 Jul 2009 09:49:45 +0000

Nyt viimeistään, 12 juoksulenkin ja 150 km:n jälkeen, on aika tutkailla mille maratonille pitäisi tähdätä. Mahdollisuuksia on paljon.

Historiallisesta näkökulmasta tarkasteltuna maraton pitäisi juosta Marathonin kylästä Ateenaan. Myös ns. modernit maratonitkin alkoivat tällä juoksulla Ateenan olympialaisissa 1896. (Siitä ensimmäisestä maratonista vuonna 490 eaa kirjoitin aikaisemmassa blogikirjoituksessa Maraton – leikkiä kuoleman kanssa.)

Ateenassa juostaan nykyäänkin tämä klassikkomatka. Ateenaan kannattaa kuitenkin mennä vasta ensi vuonna, sillä silloin juostaan 2500-vuotismaraton, missä voi olla aivan erityinen tunnelma. Tänä vuonna juostaan vasta marraskuussa, joten kylmäkin voi yllättää.

Vielä sata vuotta sitten ei ollut päivän selvää, kuinka pitkä matka maratonilla pitäisi juosta. Edellä mainittu vuoden 1896 Maraton oli noin 40 km:n pituinen. Ensimmäinen nykyisen maratonin pituinen matka 42 195 metriä juostiin Lontoon olympialaisissa vuonna 1908. Silloin matkan startti oli Windsorin linnan luota ja sen haluttiin päättyvän stadionilla kuninkaallisen aition eteen. Senkin jälkeen matkan pituus vaihteli, kunnes vuonna 1921 Kansainvälinen yleisurheiluliitto määräsi matkan pituudeksi tuon Lontoossa juoksun matkan.

Jos Englannin ensimmäinen normannikuningas Vilhelm Valloittaja (asiakirjoissa hänet on tunnettu myös nimellä Vilhelm Äpärä) olisi 1000-luvulla rakentanut linnansa 2 km lähemmäksi Lontoota, juoksisivat maratoonarit tänään oikean ja inhimillisemmän 40 km matkan.

Lontoon maratonin reitti kulkee nykyään Thames-joen rantoja pitkin Tower-silta ylittäen. Maraton on suosittu tapahtuma Lontoossa (noin 24 000 juoksijaa) ja sillä kerätään vuosittain miljoonia puntia hyväntekeväisyyteen. Tämä tuo mukaan hauskoja karnevaalipiirteitä, mikä näkyy juoksijoiden asuissa. Sinne on kuitenkin vaikea päästä tänä vuonna juoksemaan. Ensinnäkin juoksu juostiin jo huhtikuussa. Toiseksi, sinne on aikainen ilmoittautuminen – enää ei oteta enää vastaan ilmoittautumisia edes ensi vuoden juoksuun. Kolmanneksi, ajoissakin tehty ilmoittautuminen oikeuttaa vasta arvontaan juoksupaikoista.

Kahdella tavalla voi kuitenkin ohittaa esteet myöhäisellekin ilmoittautumiselle. Hyväntekeväisyysluonteen vuoksi juoksija voi neuvotella itselleen osallistumisoikeuden sitoutumalla maksamaan tiettyihin hyväntekeväisyyskohteisiin tukun puntia. Toinen osallistumista helpottava koskee ikääntyneempiä juoksijoita, joilla on hyvä kunto. Esimerkiksi 40 - 60-vuotiaat miehet, joilla on alle 3 tunnin 15 minuutin maratontodistus tai himpun verran alle 50-vuotiaat naiset, joilla on 3 tunnin 45 minuutin alitus, voivat ilmoittautua ohi arvonnan.

Eipä onnistu näiden takaporttien käyttö. Mutta Lontooseenhan ehtii vanhempanakin, kuten 98-vuotiaan Fauja Singhin esimerkilliset suoritukset osoittavat.

Maratonien joukosta on viisi maratonia yli muiden. Tätä sarjaa nimitetään nimellä World Marathon Majors. Näillä maratoneilla hankitaan parhaita mahdollisia sijoituksia ja eniten pinnoja kerännyt mies ja nainen jakavat miljoona dollaria (mikä nyt ei niin kamalan paljon ole näinä heikon dollarin aikoina). Lontoon lisäksi sarjaan kuuluu Berliini, Boston, Chicago ja New York.

Berliinin maraton juostaan 20.9. Juoksupaikat on kuitenkin jo loppuunmyyty. Boston juostiin jo huhtikuussa. Chicago juostaan lokakuussa ja New York marraskuussa, mutta niihinkin on ilmoittautumisajat jo umpeutuneet. New Yorkissakin osallistujat arvotaan. Erityisesti New Yorkin maraton voisi olla upea kokemus elokuvista tutuilla paikoilla. New Yorkissa juostiin aluksi 1970-luvulla Central Parkkia ympäri, mutta vuodesta 1976 onneksi reittiä vaihdettiin mielenkiintoisemmaksi. Nykyään reitillä tutustuu monipuolisesti kaupunkiin: Staten Island, Brooklyn, Queens, Bronx ja Manhattan päättyen Central Parkiin.

Näyttää siis siltä, että en kilpaile tänä vuonna tuosta miljoonasta taalasta. Mutta muitakin eksoottisempia vaihtoehtoja löytyy. Honolulussa juostaan vasta joulukuussa ja sinne ehtisi vielä ilmoittautuakin, osallistujamäärääkään ei ole rajoitettu – heitä on paikalla arviolta 30 000. Maisemat ovat varmaan kauniita ja luulisinpa lämpöäkin riittävän Diamon Head –tulivuoren liepeillä. Ainoa heikko puoli on aikainen lähtöaika aamuyöstä klo 5. Ei sovi minulle.

Tiibetin maraton juostaan 3,6 km:n korkeudessa. Sinne ei ole nettisivujen perusteella suurta ruuhkaa. Viime vuonna loppuajan sai 46 juoksijaa. Tosin sivuilta ei löydy keskeyttäneiden määrää. Omalla viime syksyn Espoon rantamaratonin ajalla olisin ollut viime vuonna 8. nopein miesten sarjassa. Mutta täytyy myöntää, että Tiibetissä aikoihin pitää laskea hieman korkean paikan lisää. Harmi vain, että Tiibetissä juostaan jo samoihin aikoihin kuin tämä julkaistaan.

Lähempänäkin voisi juosta ensimmäisen maratonin maamme rajojen ulkopuolella. On syytä huomioida lentomatkojen negatiivinen vaikutus ilmastonmuutokseen.

Tukholman maratonille kulkee aavelaivaksi ristitty vuoro. Sinnepäin mentäessä laivalla olevat maratoonarit syövät pastaa ja menevät aikaisin nukkumaan. Palatessa juoksijat ovat niin väsyneitä, että menevät suoraan nukkumaan, elleivät ole jo sammuneet baaritiskille väkisin juodun puolikkaan tuopin ääreen. Tuo tunnelma olisi jännä kokea. Mutta tämäkin maraton on tänä vuonna jo juostu.

Tukholman maraton järjestettiin ensimmäisen kerran vuoden 1912 olympialaisissa. Vuonna 2012 Tukholmassa juostaan 100-vuotismaraton, jonka reitti kulkee mahdollisimman tarkkaan vuoden 1912 olympialaisten reittiä. Ehkäpä silloin sinne.

Enää en jaksa kahlata kansainvälisiä maratonsivuja. Entä kotimaassa. Maratoneja on Suomessakin kymmeniä. Parikymmentä vuotta sitten juoksin Helsingin maratonin. Pääkaupunkimme oli vielä silloin minulle uusi ja yllätyin reitin kauneudesta. Oli helppo lähteä alussa juoksemaan liian kovaa vauhtia. Tämän vuoden maratonille (15.8.) ehtii vielä ilmoittautua kuun loppuun asti.

Lenkkejä ja kilometrejä minulla on kuitenkin takana niin vähän, että juoksen myöhemmin. Viisi viikkoa on tässä vaiheessa kesää pitkä aika lisäharjoitteluun. Viime vuonna juoksin syyskuun lopulla Espoon rantamaratonin. Taidan juosta tänä vuonnakin. Reitti on nyt jo tuttu ja osaan ehkä kuitenkin viimevuotista hieman parempikuntoisena jakaa voimani paremmin.

Linkkejä:

YleX Iltapäivä: Rokkari kuntoon:

- Espoon rantamaratonille on lähdössä YleX Iltapäivän Aino Töllisen haastamat rock-artistit. YleX Iltapäivän sivuilta löydät juttuja ja vinkkejä juoksemiseen liittyen.

YLE Urheilun Mikko Hannula kirjoittaa maratonharjoittelustaan:

- Lahdessa juostaan 8.8. Veteraanien MM-maraton, jonne käsittääkseni kaikki yli 35-vuotiaat seuraan kuuluvat saivat ilmoittautua. Siellä mielenkiintoni kohdistuu YLE Urheilun sivuilla blogia pitävä toimittaja Mikko Hannulan juoksuun. Mikko on harjoitellut kovaa, koska tavoiteaikakin on 3.45. Onnea matkaan.

Dusteaters

- Viime blogikirjoitukseni jälkeen sain kannustavaa palautetta uudelta seuralta, jonka nimi on Dusteaters Running Club. Sivuilta löytyy paljon asiaa ja linkkejä juoksemiseen liittyen. Ei jäsenmaksua. Elämäntapajuoksijoille, joilla toisilla on aikatavoitteita, toisilla ei.

Lainaus