Blogit - isä

Voisitko sinä olla kuristajaäiti?

Heidi Tetri — Fri, 06 May 2011 10:31:26 +0000

Viime päivinä, näin sopivasti äitienpäivän alla, ovat mediaa kohisuttaneet lasten pahoinpitelytapaukset. Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että äiti tekee tällaista lapselleen? Ja mitä kirjoittelevatkaan asiasta he, joilla ei omia lapsia ole?

Kaikki lähti liikkeelle, kun 20-vuotias äiti rokotuksesta seuranneen kahden päivän itkun päätteeksi kuristi lastaan niin, että tämä meni veltoksi. Pysyvä aivovamma ja sokeushan siitä muutaman kuukauden ikäiselle vauvalle syntyi.

Ensimmäisenä asiaa Facebookissa jakoivat lapsettomat ihmiset. Kauhisteltiin, miten tuon ikäisellä kakaralla (ilmeisesti äidin fyysiseen ikään viitaten) voi olla edes lapsia. Tai että missä lienee neiti ollut kun peruskoulussa puhuttiin ehkäisystä? Äitiyden taitoja arvosteltiin voimakkaasti.

Äidin teko oli uskomaton ja anteeksiantamaton, mutta näinä tasa-arvon päivinä on syytä kysyä, mikä oli isän osuus asiaan. Onko myös lapsen 29-vuotias isä henkisesti kypsymätön isäksi? Ja eikö ehkäisy kuitenkin ole molempien asia? Mutta eniten kummastuttaa, eikö isällä ollut mahdollisuutta ilmoittaa viranomaisille jo aiemmin, että kaikki ei ole kunnossa. Vauvaa oli ainakin lehtijutun mukaan ensin ravisteltu ja vasta kahden päivän päästä oli tapahtunut kohtalokkaampi kuristaminen.

Alkujärkytyksestä selvittyäni ryhdyin pohtimaan asiaa syvemmin. Nainen kantaa lasta sisällään yhdeksän täyttä kuukautta, siis 280 päivää eli 3/4 vuotta. Itse äitinä tiedän, että tuo aika voi olla hyvinkin rankkaa; sallittujen ruoka-aineiden luettelo on karsittu minimiin, kehostasi on tullut kaikkien yhteinen, tuntemattomilla tädeilläkin on oikeus kosketella pyöristynyttä vatsaasi ja pahimmassa tapauksessa lapsi vielä katkoo kylkiluusi potkuillaan, kuten itselleni kävi. Nämä kuukaudet äiti muodostaa suhdettaan tulevaan lapseensa. Synnytyksestä en edes puhu, mutta hemmetti sentään, ei sen jälkeen kyllä kukaan täysijärkinen lastaan vapaaehtoisesti ja tarkoituksenmukaisesti vahingoita.

KATSO: Äiti älä lyö

Lasten hoitaminen, vaikka vain yhdenkin, on rankkaa. Tämän tapauksen vauva oli monta päivää levoton ja äidillä oli varmasti hätä lapsestaan. Lapsen jatkuva huutaminen, varsinkin jos äiti ei tiedä mikä on hätänä, hermostuttaa ja turhauttaa. Haluat auttaa, mutta et tiedä miten voit sen tehdä. Lapsettomille vertailutilanteeksi: huomaat kaupungilla kaatuneen dementoituneen vanhuksen, joka selittää tarinaa sodasta, etkä tiedä hänen tautidiagnoosiaan. Vanhus itkee talvipakkasessa vähissä vaatteissa vailla henkilöllisyystodistusta eikä hädältään pysty kertomaan nimeään tai kotiaan. Huolesi on kova, mutta et tiedä mitä pitäisi tehdä.

Tilanne vanhuksen kanssa kestäisi oikeasti vain hetken, ennen kuin pelastusviranomaiset olisivat paikalla. Mutta kuvittelepa olevasi tilanteessa montaa päivää, niin kuin tämä äiti vauvansa kanssa joutui olemaan. Miksei siis kukaan auttanut nuorta äitiä tuossa tilanteessa? Olisiko kuristaminen jäänyt tekemättä, jos isä olisi kysynyt sukulaisilta, voisivatko nämä hoitaa muutaman päivän itkuista vauvaa? Mikäli tällä perheellä ei ollut sukulaisia lähettyvillä, olisiko joku ystävä tai hyvänpäiväntuttu voinut tulla avuksi?

Muistakaamme äitejä (ja isejä) ja heidän jaksamistaan ihan ympäri vuoden, ei vain toukokuun toisena sunnuntaina. Ojennetaan auttava käsi aina kun näemme jonkun sitä tarvitsevan ja mikä tärkeämpää, ei arkailla pyytää apua silloin kun sitä tarvitsemme! Ehkä muutaman päivän levolla tämänkin tapauksen äiti olisi jäänyt ilman linnatuomiota ja lapsi vaille aivovauriota.

Oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja jaksamista tärkeässä ja läpi elämän jatkuvassa haastavassa tehtävässä! Ja iloa heille, jotka saavat olla tukemassa tätä tärkeää tehtävää.

KATSO: Ilman palkkaa

Katso mitä kaikkea äitienpäivään liittyvää löytyy Elävästä arkistosta!

KATSO: Synnytyksen jälkeinen masennus

Lainaus

Blogin päätös

Joona Haarala — Sun, 20 Feb 2011 12:38:35 +0000

Istun Kelan penkkirivissä. Minulla on numero 89 ja ruudussa on numero 57. "Tässä menee tunti tai kaksi", ajattelen. Ei mene monta minuuttia, kun lukema on jo 69. Niin moni on luovuttanut jo etukäteen. Päätän jäädä istumaan, sillä väkeä ei tarkemmin katsottuna ole paljonkaan paikalla.

Asiani Kelassa selviää. Luoja minua jatkossa Kelalta varjelkoon. On se sellainen laitos.

Vuosi on kulunut nopeasti. Samalla tavalla kuin Kelassa numerot vilisivät silmissä, on joitakin päiviä mennyt ohi niin, ettei ole vauvaa tai muksuja ehtinyt näkemään. Nämä ruuhkavuodet ovat tällaisia.

Kohta on isäkuukauden aika. Vauvamme täyttää tänään yhden vuoden. Eräs (nais)tuttavani sanoi, että "sinulla Joona ei ole enää vauvaa, vaan taapero". Kai se niin on.

Taapero osaa jo avata isin iPhonen. Hän tietää miten telkkarin saa päälle ja miten stereot menevät kiinni. Kaikki tärkeät taidot siis hankittu.

* * *

Mutta mitä tulee entisen vauvan isään? Työ vai perhe. Perhe vai työ? Siinäpä kysymys.

Toivottavasti olen ollut läsnä perheessämme. Olen joskus sanonut vaimolle, että alan olla parhaimmillani lasten kanssa, kun ne täyttävät pari vuotta. Silloin niiden kanssa on helpompi kommunikoida. Vauvan kanssa en ole ollut niin paljon kuin kuvittelin. Isompien veljien kanssa enemmän. Toisaalta, hekin kaipaavat huomiota, kun äiti puuhailee enemmän vauvan kanssa.

Olenkin reilusti ylpeä kaveristani, jonka näin eilen näin eräissä juhlissa. Hänen vaimonsa synnyttää parin viikon sisällä. Kysyin, että pidätkö sitten joskus isäkuukauden? Kaveri katsoi minuun ja sanoi, että hän jää vanhempainvapaalle.

Wau! Minusta ei olisi siihen. Mutta aidosti onnittelin häntä päätöksestä.

* * *

Vauvablogini päättyy osaltani tähän. Välillä kirjoitin enemmän ja välillä vähemmän. Kiitos teille lukijat. Vauvablogia tuskin kirjoitan enää - tai mistäs sen tietää.

Lainaus

Rocky Balboa boy

Joona Haarala — Fri, 07 Jan 2011 22:41:12 +0000

Olen joskus hyräillyt vauvalle Rocky-teemaa. Telkkarista tuli illalla Rockyn viimeinen (toivottavasti viimeinen) elokuva. Vauvaa ei nukuttanut ja vaimo oli koirien kanssa lenkillä.

Hieman oli kitinää,mutta... Vauva ei kiukutellutkaan, vaan tykkäsi kovasti - varsinkin Rocky-teemasta. Siinä se makasi selkäni takana, kun leffaa katsottiin. Tääättätäätäää hyräili polka.

Taas yksi hetki, jonka isä muistaa.

Lainaus

Itku pitkästä ja kylmästä ilosta

Joona Haarala — Sun, 02 Jan 2011 12:53:59 +0000

Olimme pulkkailemassa koko perhe. Mukana oli myös koko blogipoppoo lapsineen.

Vauvamme pääsi myös pulkkailemaan. Isonveljen vauvapulkka on tallessa ja turvavyö toimi. Vauva oppi kävelemään kunnolla tällä viikolla ja nyt sitä ei pidättele mikään.

Vauva suorastaan rakasti pulkkailua. Nauru oli leveä, kun pieneltä mäennyppylältä tultiin alas. Erityisen hauskaa oli, kun isoveli veti pulkkaa perässään.

Tulimme muita porukoita aikaisemmin ja minä olin tylsä isä, kun aloin ehdottelemaan kotiin lähtöä parin tunnin jälkeen. Isoveljen piti kuitenkin käydä hangessa asioilla ja vielä isompi veli valloitti vuorta ja minä kävin vielä rattikelkkakisan muiden isien kanssa.

Olisi kerrankin pitänyt uskoa omaa vaistoa. Niinhän siinä kävi, että kotimatkalla oli harvinaisen äänekäs huutokonsertti... mutta pulkkailu oli hauskaa.

Lainaus

Miten opettaa vauva välttämään joulun vaaratekijöitä?

Joona Haarala — Thu, 23 Dec 2010 19:04:20 +0000

Isot pojat halusivat kuusen. Pojat ovat 6 ja 7 vuotta. Pitihän se kuusi ostaa, mutta pojat halusivatkin muovikuusen (!). Olivat telkkarissa nähneet jonkun lastenohjelman, jossa muovikuusi todettiin oikeaa kuusta paremmaksi. Muovinen ei kuulemma sotke, tiesivät pojat.

Äidin kanssa pohdittiin, että oikea kuusi tai ei kuusta ollenkaan, kun semmonen hankitaan. Äiti oli kuullut neuvolantädiltä patenttiratkaisun: oikea joulukuusi pistää niin kovasti, että vauva ei kaada sitä. Muovinen ei pistele tarpeeksi hyvin!

Ratkaisu hyväksyttiin.

Varsinais-Suomessa on nyt jouluna todella kylmä. Jopa niin kylmä, että ilmalämpöpumppu oli pakko sulkea. Suoran sähkölämmityksen taloudessa takka käy kuumana koko ajan. Vauvaa kiinnostaa tuli suunnattomasti, kunnes keksin taas patenttiratkaisun: kun takka oli jo aika lämmin, kokeilimme vauvan kanssa sormella äkkiä lämmintä pintaa. Nyt ei vauvaa kiinnosta takkakaan.

Huomenna pukki tulee. Saa nähdä, tuleeko kuinka kova poru.

Lainaus

Unohtumaton pennunhakureissu vauvan kera

Joona Haarala — Sun, 19 Dec 2010 15:06:59 +0000

Olimme tuttavapariskunnan ja -perheen kanssa risteilyllä. Aamulla lähdettiin ja koko päivä meni isoilla pojilla peuhatessa. Vauvakin pääsi pallomereen hetkeksi ja voi sitä riemua! Koko reissun kruunasi se, että vaimo antoi minun nukkua päiväunet ja jouluruoka oli maittavaa.

Risteilyllä muistelimme vaimon kanssa - näin jälkikäteen ajatellen - uskomatonta koiranhakureissua viime pääsiäisenä. Vauva oli parikuinen, kun menimme Ruotsiin hakemaan perheemme kolmatta siperianhuskya (tällä hetkellä). Isot pojat olivat mummolassa pari päivää, kun haimme koiraa vaimon ja vauvan kanssa.

Ajomatkaa kasvattajan luokse oli vajaa puoli vuorokautta ja vauva vain nukkui autossa. Jostain syystä kaikki poikamme ovat kovasti viihtyneet autossa - eli nukkuneet. Tämä uusin tapaus ei tosin siedä pimeää valveilla ollessaan, mutta muuten menee hyvin.

Koiranhakureissulla tapahtui unohtumaton kommellus, kun koiramme karkasi emonsa kanssa jonnekin ruotsalaiseen korpeen. Siinä minä olin vauvan kanssa pari tuntia kahden ja ihmettelin, että mitä nyt tapahtuu. Silloin äitiään kaipaavan lapsen hoitaminen ei hymyilyttänyt. Mielessä kävi silloin ajankohtaiset pääsiäisajan kärsimystarinat.

Koira oli jo kolmatta tuntia karussa, kun ilkeänä kelloontuijottajana tein päätöksen, että nyt on ihan oikeasti lähdettävä. Vaimo oli tietenkin suruissaan, kun koiraa ei vielä saatukaan. Kenties tulisimme takaisin tai koira pitäisi hakea lentokentältä. Auton takaluukku oli juuri menossa kiinni, kun se koiramme iloisena loikkeli luoksemme muina koirina.

11-tuntisella matkalla Ruotsin halki oli taas paljon ihmeteltävää. Etenkin Keski-Ruotsin vuoristo-osuus oli upeaa katseltavaa ja tekstiviesteillä sain tuttaviltani tietoa kotikaupunkini jääkiekkojoukkueen edesottamuksista semifinaaleissa.

Vauva nukkui jälleen lähes koko matkan laivasatamaa ja koirakin oli hiljaa. Koira ihmetteli kai kaikkea uutta ja taisi olla pelokaskin. Mutta tämä iloni hiljaisuudesta oli ennen aikainen.

Laivamatkan aikana yöllä ei nukkunut vauva saati koira - minusta puhumattakaan. Seuraavana päivänä oli vielä työpäivä, joten silmät ristissä oltiin. Tarkemmat muisteluni tunnelmasta jätän tässä kertomatta.

Mutta mitäs näistä näin jälkikäteen. Onpa ainakin tarina, jota kertoa vauvalleni sitten, kun hän on iso poika. Kun hän on taas aikuinen, niin tarina pitää kertoa tietenkin hänen lapsilleen, jos sellaisia on tullakseen.

Koirakin osoittautui jälkikäteen oikein hyväksi ja hänellä on vielä sama syntymäpäivä kuin minulla. Tärkeintä on tietenkin se, että koira asuu kavereidensa kanssa ulkona. Husky on kova koira karvastamaan sisällä. Edellisten vauvojen kanssa se on tullut koettua :)

www.antikainen.net/snorovarens/Inali.html

Lainaus

"Vartalo vetää pois, mutta pää käskee pysymään lähellä"

Joona Haarala — Sun, 12 Dec 2010 21:10:21 +0000

Vauvan yöunet olivat taas mitä sattuu. Isän hermot olivat riekaleina. Äidiltä moista ei uskaltanut edes kysyä.

Netin keskustelupalstat tarjosivat jos jonkinlaista syytä siihen, miksi vauva ei nuku. Tässä parhaita paloja.

- hampaiden puhkeaminen

- märkä vaippa, nälkä

- makuuhuoneessa on liian kylmä tai kuuma...

Paras oli kuitenkin tämä:

"Yöheräilyn taustalla saattaa olla myös eroahdistus. 8-12 kk ikäinen, joka aikaisemmin nukkui hyvin, alkaakin nyt heräillä öisin ja "takertuu" päivisinkin enemmän vanhempiinsa ... vartalo vetää pois vanhempien luota, mutta pää käskee pysyttelemään lähellä."

Tosiaan! Vauva on oppinut seisomaan tukea vasten ja nojailee todella paljon minunkin kintuissani. Sehän se on se syy, kunnes tajusin: vauvahan on tulossa kipeäksi ja jo seuraavana päivänä nenä vuosi.

Tuli hieman uusavuton olo. Pitikö mennä googlaamaan?

Lainaus

Vältä ylisuojelua: vauva oppii kävelemään kaatumalla

Joona Haarala — Sun, 29 Aug 2010 17:39:09 +0000

Katsoin tänään YLE Teemalta dokumentin Leikin loppu.

Ohjelmatiedon mukaan "lapsilla oli ennen tapana kokoontua yhteen leikkimään eikä vanhempia näkynyt mailla halmeilla. Yhden sukupolven aikana spontaani leikkiminen katosi. Miksi näin kävi ja mikä vaikutus tällä on lasten kehittymiseen?"

Ohjelmassa annettiin käytännöllisiä esimerkkejä siitä, miten aikuiset ylisuojelevat lapsiaan Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

- Lapselle ei enää anneta omaa aikaa, vaan harrastukset täyttävät kaiken vapaa-ajan.

- Kännykkään voi asentaa ohjelman, jossa lapsen jokaista liikettä voi seurata netissä ja jos lapsi menee virtuaalisen rajan yli, tulee vanhempien puhelimeen varoitusviesti.

- 9-vuotias ei ole valtaosan mielestä kykeneväinen kulkemaan yksin kaupungilla.

- Jopa lastenleireillä kuvataan lapsia non-stop, jotta vanhemmat tietävät, miten kullanmurunsa pärjäävät.

* * *

Miten tämä ohjelma liittyy blogimme teemaan, eli vauvoihin. No... nykyaikainen ylisuojeleva yhteiskunta ei minun mielestäni anna edes vauvoille tilaa oppimiseen.

Moni konttausikäinen saa itselleen kypärän ja vanhemmat juoksevat lastensa perässä vahtien jokaista liikettä. Olen nähnyt, kun eräs isä seurasi herkeämättään, kun lapsi hapuillen otti ensimmäisiä askeleita. Kun lapsi meinasi kaatua, oli isä valppaana ottamassa koppia.

Heräsi kysymys: miten lapsi oppii itsenäiseksi, kun häntä koko ajan liu'utetaan pois ongelmista?

Leikin loppu -ohjelmassa joku asiantuntija sanoi hyvin: kävelemään oppii kaatumalla. Kun lapsi oppii, että kaatuminen tekee hieman kipeää, oppimisprosessi nopeutuu.

Korostan vielä, että tämä on siis meidän perheemme kasvatusmenetelmä. Emme tietenkään anna lapsen kaatua mihinkään terävään tai korkealta ja aikuinen on aina samassa tilassa, kuin valveilla oleva lapsi.

Leikin loppu -ohjelma on katsottavissa Ylen nettisivuilla 19.9.2010 asti: ohjelma.yle.fi/ohjelmat/758508

Lainaus

Ei saa vauvamme piikkiä, ei

Joona Haarala — Tue, 24 Aug 2010 20:21:24 +0000

Vaimoni kirjoitti Facebookiin: "ei saa E possupiikkiä ei". Pojalla on ikää sen verran, että olisi periaatteessa possupiikin aika. Isommat veljet saivat piikin talvella ja niin sai myös vaimo. Meidän perheessä on nyt kaksi, jolla ei ole rokotetta.

Mietimme piikkiä pitkään talvella, sillä meitä jotenkin epäilytti pikavauhtia kehitelty rokote. Yleensä en epäile viranomaisia, mutta nyt jokin tökki vastaan. Isommat pojat kuitenkin saivat piikin pitkän pohdinnan jälkeen. Neuvolantäti ehdotti piikkiä minullekin, mutta en talvella halunnut piikin myötä mahdollisesti tulevia flunssaoireita. Ennen piikkiä olin sairastanut mojovan flunssan, joten ken tietää, jos olisi vasta-aineita perheemme isällä veressä.

Vielä ei tiedetä, ovatko nämä pääasiassa pääkaupunkiseudun narkolepsiat tulleet kenties rokotteen lisäaineista tms.

Harmillista tässä on ennen kaikkea se, että nämä rokotteiden vastustajat tuntuvat nyt olleen oikeassa. On kuitenkin olemassa lukuisia turvallisia rokotteita. Kai.

Lainaus

Musiikkia sulle myös, baby!

Joona Haarala — Mon, 23 Aug 2010 08:34:09 +0000

Työpäiväni alkaa usein klo 11.30 ja se päättyy klo 19.30. Kotiin palaan, kun muksut ovat nukkumassa. Myöhäisenä työpäivänä saa nukkua pidempään, paitsi silloin kun vaimolla on kokous aamuisin.

Tänään oli taas sellainen aamu. Muksu hieman kitisi, mutta itkua ei vielä ollut. Pistin ennen maitopullon lämmittämistä U2 soimaan. Levylautasella tarjoiltiin viikonlopun kunniaksi Joshua Tree ja Achtung baby -albumeja.

I still haven't found what I'm looooking foooor... ja vauva hymyili. Sitten vauva syliin ja vähän tanssahdeltiin ja hymy muuttui nauruksi.

Onneksi kukaan ei ollut näkemässä, kun isä hoilasi tyhjässä talossa. Vauva ei muista mitään tästä hetkestä, mutta isä muistaa.

Lainaus