Blogit - korruptio

EU ja korruption rapauttava vaikutus

Maija Elonheimo/Brysselin kone — Wed, 13 Aug 2014 09:04:02 +0000

Transparency Internationalin määrittelee korruption niin, että korruptio on toimivallan väärinkäyttöä yksityisen tai ryhmän oikeudettoman edun saavuttamiseksi.

EU:ssa menetetään korruption vuoksi vuosittain 120 miljardia euroa komission arvion mukaan.

Korruptiota esiintyy kaikissa EU-jäsenmaissa, vaikka se muodot eri maissa vaihtelevat.

Talouskriisin vaivaamissa eteläisissä EU:n jäsenmaissa korruptio on lisääntynyt taloudellisten ongelmien myötä ja Itä-Euroopan maissa sinänsä korkeat korruptioluvut ovat laskusuunnassa. Suomi on eri mittausten mukaan ollut melko korruptiovapaa maa, mutta parannettavaa on meilläkin.

Transparency Internationalin (TI) mukaan korruptiota esiintyy myös EU:n eri toimielimissä.

Mutta miten korruptiotilannetta EU:ssa voitaisiin korjata? Transparency Suomen hallituksen jäsen Erkki Laukkasen mukaan ylipäänsä asioiden läpinäkyvyys ja etenkin korruptioasioiden ilmiantojärjestelmä todistajansuojeluineen vähentää korruptiota. Siis järjestelmä joka on myös korruptiosta syytettyä asiallisesti kohteleva.

Vaikka Suomessa korruptiotilanne onkin parempi kuin monissa muissa EU-maissa, niin Erkki Laukkanen on sitä mieltä, että Suomessa meillä tulisi olla korruptiontorjuntaohjelma samoin kuin nyt on harmaan talouden torjuntaohjelma. Ja lisäksi ainakin kuntien taloutta pitäisi kunnista riippumattoman elimen valvoa yhtä tarkasti kuin nyt valvotaan valtion taloutta.

Lainaus

Korruptiotaistelun mallioppilas Suomi reputti

Minna Knus-Galán — Mon, 08 Oct 2012 14:17:23 +0000

Kun tein ensimmäisen juttumatkani Costa Ricaan vuonna 2005, minut otettiin avosylin vastaan. Costaricalaiset olivat kiitollisia, että edes joku Suomesta näytti olevan kiinnostunut maan historian suurimpiin kuuluvasta korruptioskandaalista. Jopa presidentin haastattelu onnistui harvinaisen helposti.

Syy lämpimään vastaanottoon oli selvä. Lahjusvyyhti oli ravisuttanut Costa Ricaa jo jonkun aikaa, mutta Suomen ulkoministeriö ja suomalainen yhtiö – jotka molemmat olivat sairaalalaiteprojektiin osapuolia – viestivät että lahjuksia oli annettu pienessä latinalaisamerikkalaisessa maassa, ei Suomessa. Likapyykki piti siis pestä siellä, ei täällä.

Suomi oli silti mitä suurimmassa määrin sotkeutunut korruptioskandaaliin. Suuri sairaalalaitehanke tehtiin Suomen kehitysapuvaroin, ja laitteet myynyt yhtiö oli suomalainen.

Costaricalainen tutkiva toimittaja Giannina Segnini sanoo MOT:n haastattelussa tunnistavansa ilmiön muista lahjustapauksista, joita La Nación -lehti on kaivannut esiin. Hänen mielestään Euroopassa vallitsee korruption kaksinaismoraali. Kehumme mielellämme, miten vähän korruptiota meillä on ja kehotamme muita maita taistelemaan korruptiota vastaan. Kun omat yrityksemme ovat sekaantuneet lahjustapauksiin kehitysmaissa, pesemme kätemme.

Tapausta Costa Rica-Instrumentarium alettiin kuitenkin pikku hiljaa tutkia myös Suomessa. Tutkinta eteni etanan vauhtia. Vuosien varrella costaricalaiset kontaktini ovat ottaneet säännöllisesti yhteyttä kysyäkseen, mitä esitutkinnalle tapahtuu, eikö tapaus kiinnosta suomalaisia viranomaisia?

Virallinen esitutkinta kesti viisi vuotta ennen kuin valtionsyyttäjä nosti tämän vuoden huhtikuussa syytteet kolmea Instrumentariumin johtajaa vastaan. Suomi on jo aiemmin saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) kymmeniä tuomioita liian pitkistä oikeusprosesseista – useimmat tapaukset ovat koskeneet talousrikollisuutta. EIT:n mukaan esitutkinta ei saisi kestää yli kahta vuotta.

Mikä mättää maassa, joka on vuosia paistatellut korruptiota vastaan taistelevan, Transparency Internationalin vähiten korruptoituneiden listan kärjessä?

Itse asiassa Transparency International julkisti pari viikkoa sitten toisenlaisen korruptiolistan, jossa Suomi ei ollutkaan mallioppilas. Päinvastoin: selvitys antoi Suomelle moitteita siitä, että korruptiotapauksia tulee liian vähän esiin ja niiden tutkinta on tehotonta. Kyse oli nimenomaan kansainvälisistä korruptiotapauksista.

Suomessa on tällä hetkellä kesken kolme kansainvälistä korruptiotapausta: Patria, Wärtsilä ja Instrumentarium. Kaikilla tapauksilla on yksi yhteinen piirre - pitkiksi venyneet oikeusprosessit.

Jos Suomi haluaa tulevaisuudessa olla korruptionvastaisen työn mallimaa, sen on vakavasti pohdittava, miten saadaan tehostettua korruption esitutkintaa, syyteharkintaa ja oikeudenkäyntejä. Suomen pitäisi saada kansainväliset korruptiotapaukset käsiteltyä kohtuullisessa ajassa. Ensinnäkin kyse on asianosaisten oikeusturvasta. Toiseksi pelissä on usein mukana julkinen raha, joka korruption yhteydessä valuu vääriin taskuihin.

Kolmanneksi kyse on tärkeästä signaalista eli siitä hyväksymmekö, että suomalaisyritykset sortuvat laittomuuksiin maan rajojen ulkopuolella.

Lainaus

Mätä kaupunki, mätä maa

Timo Harakka — Mon, 25 Jul 2011 10:05:02 +0000

Timo Harakka, 10 kirjaa rahasta –sarjan toimittaja

Eeva Joenpellon romaani Tuomari Müller, hieno mies on kirjoitettu 1994. Se on kuvaus pikkukaupungin korruptiosta, jossa rakennusliikkeet ja pankit voitelevat virkamiehiä ja poliitikkoja voiton toivossa.
Tavat ovat noista ajoista siistiytyneet, vakuuttaa liikemies Jari Sarasvuo tämän illan keskustelussamme (TV1 klo 21.30).
Mutta niin vain 1990-luvun haamut hyökkäsivät esiin kesäkuussa. Kun entinen kunnallispolitiikan mahtimies ja kiinteistöpeluri Jukka Peltomäki valittiin Vantaan kaupunginjohtajaksi, hän joutui melkein saman tien poliisitutkintaan epäillystä virka-aseman väärinkäytöstä.
Peltomäen nimi soitti kelloa, joten kaivoin kirjahyllystäni Risto Hietasen kirjan Kun kulissit kaatuivat (1996). Se on Vantaan Sanomien palkitun toimittajan hiuksia nostattava kuvaus tuolloisista vehkeilyistä kaupungissa. Itse kukin johtava poliitikko rahasti firmoja ”kiinteistökonsultoinnista” ja hyötyi henkilökohtaisesti päätöksistä, joita oli kansan valtuuksilla tekemässä.

Vaalirahoitus on aina ollut osa tätä bisneksen ja politiikan symbioosia. Laitonta se ei ole, kun kyse ei ole lahjonnasta, mutta silti osapuolet pitävät kytköksensä mieluiten salassa.
Vuosien mittaan näitä kytkyjä on tullut päivänvaloon niin vähän, että olemme tottuneet pitämään Suomea korruptoimattomana maana. Vuonna 2007 toteutetussa eurooppalaisessa kyselyssä joka neljäs suomalainen piti korruptiota pahana ongelmana – luku oli Euroopan toiseksi pienin.
Samaan henkeen Jari Sarasvuo on aivan varma Ilkka Kanervan syyttömyydestä. Hän syyttää syyttäjää aiheettomasta ajojahdista, jolle tulee nolo loppu oikeussalissa. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske vaatii ex-ulkoministerille vähintään kahden vuoden vankeusrangaistusta mm. törkeästä lahjuksen otosta.
Meitä vaivaa ehkä pieni lakisokeus. Laki ei ole sama kuin oikeus. Vaikka teko ei olisi rikos, tai sellaiseksi näytettävä, se voi silti olla väärin.
Ajatus tuli mieleen, kun luin Keskusrikospoliisin laatimaa Korruption tilannekuvaa 2009.
Raportti nosti ongelmaksi ”hyvä veli –verkostot” – tutunkaupat, sisäpiirit ja keskinäiset hyötymisen kytkyt. Nehän eivät ole rikoksia – ja siinä ongelma osittain onkin. Hyvä veli –diilit haittaavat aitoa kilpailua, rehtiä yritystoimintaa, kansalaisten oikeusturvaa ja järkevää verovarjojen käyttöä. Silti niihin ei osata puuttua.
Suomessa ei kukaan räpäyttänyt silmäänsä, kun Paavo Lipponen ryhtyi poliittisen uransa jälkeen Nord Stream –kaasuputkiyhtiön konsultiksi. KRP:n raportin mukaan se kuitenkin herätti kyseenalaista huomiota ulkomailla.

Me mediassa emme siis ole ainakaan liian ärhäköitä. Silti Suomen eliitti iskee täysillä takaisin ”kaunan” ja ”kateuden” lietsojia. Aina, jos jokin väline paljastaa kyseenalaisia kytköksiä, sitä syytetään ”ajojahdista”.
Toimittajilla ei ole aihetta liikaan ylpeyteen. Vaalirahoituslaki ehti olla voimassa yli 10 vuotta, ennen kuin heräsimme valvomaan, mahtavatko lainsäätäjät itse noudattaa lakia.

10 kirjaa rahasta -sarjan esittely

Lainaus

Voi meitä voideltuja toimittajia

laitinen_yle — Fri, 04 Feb 2011 16:21:22 +0000

Jos järjestettäisiin poliitikkojen ja toimittajien voitelukisa, niin kumpiko puoli voittaisi? En tarkoita näin talvella suksien voitelua vaan, miten sen nyt kauniisti sanoisi, vastaan otettua vieraanvaraisuutta, ilmaista sitä sun tätä.

Veikkaan kyllä veteraanikansanedustaja Ilkka Kanervan voittavan minut, vaikka hänellä onkin – toistaiseksi - vähän minua lyhyempi työura. Mutta ihan vähäiseksi minunkaan vastaanottamani vieraanvaraisuus ei ole jäänyt runsaan 40:n vuoden työuran (jo päättyneen) aikana.

Kuva: Valtioneuvosto

Mutta kun toimittajiin saa vapaasti yrittää vaikuttaa, toisin kuin virkamiehiin ja nykyisin myös poliitikoihin, niin ei hätäpäivää, käräjäoikeuden ovi ei odota. Toisaalta ovat ajat ja asenteetkin muuttuneet vuosikymmenien aikana.

Vanhan kokemuksen mukaan taloustoimittajat ovat ´vaikutettujen´ kärkijoukkoa, joita toiset toimittajat kateellisena katselevat. Juorutoimittajista en tiedä, mutta hehän näyttävät juoksevan juhlista juhliin uutisia hakiessaan. Raskaaksi sekin ajanmittaan käynee.

Pääasiassa politiikkaa vuosikymmeniä seurattuani, niin suurimman osan ilmaisista lounaista ´ruokajuomineen´ olen saanut poliitikoilta ja erilaisilta etujärjestöiltä. Harmi kun ei ole tullut pidettyä kirjaa kaikista tapahtumista ja varsinkaan ruokalistoista.

Loistavaa aikaa oli 1970 – luku ja vielä seuraavakin. Sitten politiikan toimittajien hyvänä pito alkoi vähitellen hiipua, mutta ei se kokonaan ole loppunut.

Eipä tullut 1970 – luvulla mieleenkään, että voisi olla jotenkin epäsopivaa istahtaa ilmaiseksi valtiovierailulla samaan tilauslentokoneeseen presidentin kanssa. Siinä pressi matkusti siivellä yhdessä ministerien ja virkamieskunnan kanssa veronmaksajien piikkiin. Ruokaa ja juomaakin tarjottiin.

Nykyisin kuulema pressi joutuu pääsääntöisesti maksamaan tällaisilla ja muillakin vastaavankaltaisilla korkean tason vierailumatkoillaa edes jotakin, vaikkapa halvan lentolipun hinnan.

Yhä useammin tiedotusvälineet, ainakin isot, haluavat maksaa itse toimittajiensa matkat. Köyhemmät tiedotusvälineet joko eivät lähde matkaan tai ehkä kiittävät kauniisti, jos joku maksaa ja lähtevät.

Kuinkahan muuten olisi voinut maksaa vaikkapa Neuvostoliiton valtion järjestämän maan sisäisen pressilennon, joka seurasi Urho Kekkosen valtiovierailukonetta?

Nimetään nyt joitakin tunnettuja poliitikkoja, jotka ovat minua ja monta muutakin politiikan toimittajaa ´korruptoineet´ ruoan, juoman, matkustuksen tai saunomisen muodossa.

Aloitetaan huipulta. Presidentit Urho Kekkonen, Mauno Koivisto ja Martti Ahtisaari valtiovierailuillaan. Tarja Haloseltakin olen jotakin syötävää tainnut saada, mutta kiusallisen terveellistä se on ainakin raavaasta miehestä muistaakseni ollut.

Pääministerit ja varsinkin vähemmän vaikutusvaltaiset ministerit ovat olleet varsin vieraanvaraisia. Kymmenet ovat ne kerrat kun olen istunut valtioneuvoston juhlahuoneistossa,
http://www.valtioneuvosto.fi/tietoa-valtioneuvostosta/tilat/smolna/fi.jsp

tai Königstedtin kartanossa
http://www.vn.fi/tietoa-valtioneuvostosta/tilat/Konigstedt/fi.jsp

tai pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa
http://www.vnk.fi/ministerio/toimitilat/kesaranta/fi.jsp

tai jossakin muualla. Ensin on kuultu virkamiesten ja poliitikkojen kuivakkaita esitelmiä, jonka jälkeen on päästy pääasiaan, ruokaan, juomaan ja jopa saunaan. Siinä sivussa on keskustelukin vilkastunut.

Poliittiset puolueet ovat olleet myös aktiivisia sanomansa tarjoajia tarjoilun lomassa.
Unohtaa ei sovi myöskään työmarkkinajärjestöjä kuten SAK, työnantajapuolelta Elinkeinoelämän keskusliitto, EK, ja monia muita.

Jos nämä vuosikymmenien vaikutustilaisuudet laskettaisiin yhteen, niin siitä kertyisi mahtava etupaketti. Kumma ettei paino ole noussut enemmän. Kyllä poliitikoilla olisi minussakin ilkkumista, jos he heittäytyisivät nykyisen ilmapiirin mukaisiksi toimittajiksi.

Sitten se peruskysymys: mitenkäs tämä vuosikymmenien vieraanvaraisuus on minun journalismiini vaikuttanut?

Vaikea sanoa, jos itseäni arvioisin, niin olisin jäävi. Ainakin olen oppinut tuntemaan lukemattoman määrän vaikuttajia ja päässyt keskustelemaan heidän kanssaan. Kyllä siitä on ollut journalistin työssä ihan oikeasti hyötyä.

Mikä siitäkin tulisi, jos istuisi vain päätteensä ääressä googlettamassa, tiedotteita ja puheita lukemassa. Välillä sitten soittaisi jonkun ärhäkän puhelun tuntemattomalle päättäjälle, joka ei minuakaan tuntisi. Eipä olisi kovin hyvä keskustelunavaus.

Mutta aika entinen ei enää koskaan palaa. Aika aikaansa kutakin ja kukin parhaan kykynsä mukaan journalistinakin.

P.S.

Tulin juuri yhden lapsenlapsen (pojan) kanssa Helsingin messukeskuksesta moottoripyöränäyttelystä

http://web.finnexpo.fi/Sites1/MP/Sivut/default.aspx

Lähtiessäni kysäisin, että minkäs takia minutkin päästettiin ilmaiseksi sisään pressikortilla, vaikka minulla ei ole aikomustakaan tehdä täältä juttua. Nykyiset YLE Radio Suomen Metsäradion juttuni ovat aika kaukana moottoripyöristä. Mielestäni minut olisi pitänyt ohjata lippukassalle.

Keskustelu messukeskuksen työntekijän kanssa muodostui molemmin puolin mielenkiintoiseksi. Olivat ilahtuneita, kun joskus toimittajakin on sitä mieltä, että perusteettomia etuja ei pitäisi antaa.

Mutta jos joku pyytämättä antaa, niin saahan sen ottaa vastaan, mutta ei saa itse kärttää. Tätä mieltä Journalistiliittokin on.

http://www.journalistiliitto.fi/jasenpalvelut/muut_jasenedut/

Onhan se aika kohtuutonta, että minäkin vielä joskus kepin kanssa kävelevänä, horisevana ukkona saisin pressikortillani samat ´voiteluedut´ kuin aktiivisen työelämän oravanpyörässä sinnittelevät.

Nyt taidan saada paljon vihamiehiä. Kuka nyt ´saavutetuista´ eduista vapaaehtoisesti luopuisi.

Lainaus

Miten Tansaniassa rikastuu?

laitinen_yle — Wed, 01 Sep 2010 17:08:20 +0000

Kun kehitysavusta on jälleen kiistelty, niin mieleeni tuli taksinkuljettajan kanssa käymäni keskustelu kevättalvisella Tansanian matkallani 2010. Kysyin yksinkertaisesti, että mitenkä täällä köyhässä maassa rikastuu?

Tansanian valtion budjetista noin 40 prosenttia tulee eri kanavia pitkin kehitysavuista. Niiden poistaminen tai nopea, suuri leikkaus johtaisi taloudelliseen katastrofiin arvaamattomin seurauksin. Siinä ollaan kuin varis tervatulla sillalla puolin ja toisin.

Taksinkuljettajani oli Dar Es Salaamissa olevan kristillispohjaisen Luther Housen (siellä kamerani ja nauhurini tosin varastettiin hotellihuoneesta) suosittelema ja kohtuullista englantia puhuva kaveri.

Kyyti maksoi selvästi enemmän kuin muissa takseissa, mutta auto oli ilmastoitu. Se oli suuri etu yli 30 asteen kosteassa helteessä.

- Miten Tansaniassa rikastuu, kysyin.

Kaveri meni mietteliääksi. Hän itse näytti hyvin toimeentulevalta, koska hänellä tuntui olevan jatkuvasti ulkomaisia, paremmin maksavia asiakkaita. Taisi olla kaksi autoakin ajossa.

- Rikastut, jos olet poliitikko tai vaikutusvaltainen virkamies, kuljettaja sanoi ja osoitti kaupungin pohjoispuolella olevia hienoja taloja.
- Miksi he rikastuvat?
- Korruptio on niin yleistä, ja voit tehdä edullisia lehmänkauppoja.
- Pystyisitkö itse ostamaan tuollaisen talon, osoitin arviolta parisataneliöistä taloa tien varrella?
- Ei mitään mahdollisuutta, ehkä joskus myöhemmin, jonkin pienen talon paljon kauempana keskustasta, jos hyvin menee.
- Entäs tavallinen työntekijä?
- Ei niillä ansioilla täällä taloja ostella.

Keskustelu jäi siihen. Vasta tulomatkalla taksimies kysäisi, että mitenkä Suomessa voi rikastua?

- Jos tekee kovasti töitä, säästää ja on rehellinen taikka onnistuu liike-elämässä vastasin pyöreästi.

Miestä vähän mietitytti kun painotin niin monta kertaa kovan työn ja rehellisyyden merkitystä Suomessa. Selitin, että jos saa Suomessa huonon maineen työntekijänä tai liikemiehenä, niin minun mielestäni rikastumisen tain ainakin vaurastumisen mahdollisuudet vähenevät.

- Eikö teillä Suomessa ole korruptiota?
- No jaa, onhan sitäkin, mutta aika vähän. Kyllä me suomalaiset olemme varsin rehellistä kansaa, vastasin ylpeyttä tuntien.

En tiedä uskoiko taksinkuljettajana puheitani, mutta kyllä hänellä silloin tällöin oli ollut suomalaisia asiakkaita. Suomen antama, pitkäaikainen kehitysapukin oli tuttua.

- Pystyykö tavallinenkin työntekijä Suomessa ostamaan talon?
- Kyllä pystyy, ellei ole aivan pienituloinen. Meillä on pitkäaikaisia, halpakorkoisia lainoja.
- Mutta mitenkä Suomessa sitten rikastuu?
- Vaikkapa niin, että perustaa yrityksen, onnistuu laajentamaan sitä ja myy pois vanhemmilla päivillään hyvällä voitolla.
- No, nyt minä ymmärrän miten Suomessa voi rikastua, taksimies vastasi ja tämä keskustelu päättyi siihen.

Tämä nyt oli tyypillinen journalistinen lähde, jollaisia isojenkin tiedotusvälineitten edustajat käyttävät. Usein aika hyvä itse asiassa.Taksimiehet ennakoivat ekonomisteja aikaisemmin lamankin tulon. Kyydit vähenevät. Ekonomistit havaitsevat tilastoistaan tämän vasta paljon myöhemmin.

Keskustelu taksimiehen kanssa tuli mieleen kun YLE Radio Suomen Metsäradiossa lähetettiin tällä viikolla (30.8.2010) Tansanian metsäpolitiikka käsittelevä toinen juttuni.

Ketä juttu kiinnostaa, niin se löytyy Metsäradion kohdalta osoitteesta areena.yle.fi
Suora osoite ohjelmaan parin kuukauden ajan on
http://areena.yle.fi/audio/1240075

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Metsäradio.:

Tansanian metsien laittomat hakkuut 30.8.2010

Suomi on vahvasti mukana kehittämässä Tansanian metsätaloutta kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Kehitysusko joutuu kuitenkin koetukselle, kun suomalainen metsäasiantuntija havaitsee, että laittomat hakkuut ovat maan tapa, korruptio yleistä ja metsätkin ovat vähenemässä.

Tansanian laittomista hakkuista ja hiilenpoltosta kertoo Veli Juola, joka työskenteli kolme ja puoli vuotta maassa metsäasiantuntijana. Häntä haastatteli Tansaniassa itsekin käynyt Matti Laitinen.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lainaus

Turisti pulassa Afrikassa UM:n määräysten takia

laitinen_yle — Sat, 13 Mar 2010 07:56:37 +0000

Haluaisinpa nähdä sen konsuliasioista päättaneen ulkoministeriön virkamiehen ilmeen, kun hänelle itselleen ulkomailla pulaan joutuneena ei anneta kohdemaassa päivystävän konsulivirkamiehen kännykkänumeroa.

Suosittelen kokeilemaan palvelua täällä Tansaniassa tai missä muualla maailmassa tahansa. Hätätapauksissa virka-ajan ulkopuolella voi soittaa numeroon +358-9-1605 5551 (Suomen ulkoasiainministeriö).

Mikä ongelma tässä sitten on? Yksinkertaisesti se, että kaikkialla maailmassa kännykkäyhteydet eivät toimi yhtä hyvin kuin Suomessa.. Puhelut pätkivät, ääni ei kuulu, yhteytttä ei saada, mutta tekstiviestit voivat kulkea. Silloin tarvittaisiin päivystävän virkamiehen kännykän numero, johon tekstiviestin voisi lahettää sopivasta paikasta.

Esimerkiksi Dar Es Salaamissa on usein päiviä, jolloin lähetystön numeroon ei pääse soittamaan ollenkaan, koska paikallinen puhelinverkko on ylikuormitettu ja tukossa. Kännykkäyhteydet toimivat yleensä paremmin.

Miksi päivystävän virkamiehen numeroa ei sitten anneta hätään joutuneelle? Varmaankin siksi, että virkamiestä ei häirittäisi humalaisten suomalaisten soitoilla keskellä yötä. Kaikki vain eivät ole omaa syytään pulaan joutuneita viinaturisteja.

Ulkoministeriön korkean konsulivirkamiehen päätös on tyypillinen osoitus kirjoituspöytä-ajattelusta. Asioita ei ajatella loppuun asti. Suosittelen näin veronmaksajana pientä lisäohjetta puhelimeen vastaavalle työntekijälle: terveen järjen käyttö myös sallittu.

On tietysti hyvä sinänsä kun on saatu aikaan tällainen kellon ympäri päivystävä hätänumero. Kiitos varmaankin tsunamin tai muiden hätätapausten.

Melkein viisikymmentä vuotta maailmalla matkusttellessani minulta ei koskaan ole viety passia tai kameroitanikaan hotellihuoneesta. Jo todennänkoisyydenkin mukaan joskus näin piti tapahtua kaikesta varovaisuudestani huolimatta.

Dar Es Salaamin suurlahetystö kyllä ansiokkaasti varoittelee tänne tulevia maan ja kaupungin vaaroista. Kannattaa lukea osoitteesta

http://www.formin.fi/public/default.aspx?contentid=65881&nodeid=15735&contentlan=1&culture=fi-FI

Oli aika hassu tilanne, kun päivystävä virkamies Dar Es Salaamissa sai Suomen kautta hänelle soitettuani ( 2,95 euroa/ min) sanotuksi, että lähetä tekstiviesti, ne kulkevat, kun puhe ei oikein kuulu. Sitten ääni taas häipyi ja Suomessa oleva virkailija ei saanut – ohjeitten mukaan – antaa paikallisen päivystäjän kännykkänumeroa.

Erilaisten kummallisten kiemuroitten jälkeen - lähetystön portilla olevat turvamiehet antoivat ystävällisesti konsulivirkamiehen kännykkänumeron - sain yhteyden ja uusi passi järjestyi minulle lauantaipäivänäkin, sillä muuten en olisi voinut jatkaa matkaaa Sansibariin. Kiitos konsulivirkamiehelle.

Tiedoksi tarvitseville: passin hinta on 260 000 Tansanian shillinkiä eli 140 - 150 euroa!

Varkaita ja korruptiota

Dar Es Salaam on taskuvarkaiden ja muidenkin rikollisten paratiisi. Turisti, valkoinen, on hyvä kohde. Korruptio muuten on Tansaniassa hyvin laajalle ja syvälle levinnyttä. Maan tapa niin kuin “kotiryssät” suomettumisen aikaan Suomessa.

Sananvapaudessa Tansaniassa ei ole kehumista. On parasta olla arvostelematta ainakaan kovin kärkevästi hallitusta tai presidenttiä. Sellainen lehti voidaan jopa lakkauttaa.

Tervetuloa vaan pääministeri Matti Vanhanen Tansaniaan ja Etelä- Afrikkaan vierailulle maaliskuussa 2010. Tuossa muutaman korttelin päässä majapaikastani hän on Suomen suurlahetystössä vieraanvaraisuutta nauttimassa. Terveisiä ja minua parempaa onnea matkaan.

Ote vierailun virallisesta tiedotteesta:
‘Tansanian vierailun tapaamisissa käsitellään maiden kahdenvälisiä suhteita ja yhteistyötä, Tansanian kehitystä, alueellisia kysymyksiä, Itä-Afrikan integraatiota sekä ilmasto- ja ympäristökysymyksiä.
Tiistaina 16. maaliskuuta pääministeri avaa Dar es Salaamin kestävän kehityksen instituutin, joka on yksi uusista kehitysyhteistyön avauksista Suomen hallituksen kehityspoliittisen ohjelman toimeenpanossa. Instituutin päätehtävä on auttaa Afrikan maita saavuttamaan kestävän kehityksen tavoitteita sekä tukea maiden osallistumista kauppa-, ympäristö- ja ilmastoneuvotteluihin.”

Tansania on Suomen pitkä-aikaisin ja historiallisesti tärkein kehitysyhteistyökumppani. Suhteellinen osuus on kuitenkin laskenut.

Afrikkalainen sosialismi vei talousahdinkoon

Kehitysyhteistyö alkoi jo 1960 – luvun alkupuolella yhteistyössä muiden pohjoismaiden kanssa. Silloin oltiin innostuneita presidentti Julius Nyereren afrikkalaisesta sosialismista.

Nyerere uskoi – varoitteluista huolimatta – marxilaiseen talousmalliin, joka sittemmin johti taloudelliseen katastrofiin väestön pakkosiirtoineen ja maatalouden kollektivisointeineen. Avautuivat siinä sinisilmäisesti kehitysapua antaneittenkin silmät vuosien mittaan.

Nyerere luopui vapaaehtoisesti vallasta 1985, ja sen jalkeen sosialismia on purettu, aluksi Maailmanpankin kovaotteisin ja kyseenalaisinkin keinoin.

Joka tapauksessa vallassa istuvat yhä sosialistisen kauden korkeat virkamiehet. Heidän on ymmärrettävästi vaikea sopeutua siihen, että valtion ei pidä enää hoitaa ihan kaikkea.

Sosialistisen kauden kankea byrokratia vaivaa edelleen Tansaniaa, josta jo sain pientä esimakua. Kaikki vie aikaa, on pilkuntarkkaa ja tehotonta. On turha kuvitella, että mikään tapahtuisi nopeasti ja juuri niin kuin on suunniteltu. Pitkää pinnaa tarvitaan.

Sai Nyere silti paljon hyvääkin aikaan. Tansanialaisten lukutaito nousi noin 80 prosenttiin, naisilla sen alle, terveydenhoitoa parannettiin ja tansanialaisille kasvoi kansallinen identiteetti. Eri uskontojakin suvaitaan varsin hyvin.

Kun siirtomaaherrat aikanaan, ensin Saksa ja sitten Englanti, riistivät entisen Tanganjikan ja Sansibarin luonnonvaroja, niin nyt Tansaniassa kehitysavun antajia osin kupataan.

Poliitikot ja virkamiehet rikastuvat

Kehitysapurahaa siirtyy korruption takia poliitikkojen ja korkeitten virkamiesten taskuun, mutta menee sita tarkoitettuun kohteeseenkin kohtuullinen määrä.

Ei korruptiota mihinkään saada kitketyksi, se on maan tapa niin kuin turistien huiputtaminenkin. Korruptio varmaankin hieman vähenee ajan mitaan, kun sitä niin paljon julkisestikin arvostellaan.

Kehitysavun antajien vain on hyväksyttävä, etta osa avusta päätyy Sveitsin pankkiin. Sveitsiä sanotaankin eniten kehitysapua saavaksi maaksi maailmassa. Siellä on monen vallanpitäjän ja korkean virkamiehen salainen pankkitili.

Nykyisin Suomi antaa kehitysapua pääosin budjettitukena, jolloin rahavirtojen kulkua on helpompi seurata. Aika ajoin tehdään tarkastuksia. Seuraavana ovat Suomen tukemat metsäprojektit.

Näistä aikanaan lisää YLE Radio Suomen Metsäradioon tekemissäni jutuissa. Yksi suomalaisen metsä-asiantuntijan haastattelu tosin varastettiin hotellista viedyn nauhurini mukana, mutta muuta on jäljellä.

Olehan varovainen vierailusi aikana täällä Dar Es Salaamissa pääministeri Matti Vanhanen, vaikka et asukaan halvassa Luther Housessa kaupungin keskustassa.

Kamerani ja nauhurini muuten vietiin kun olimme käymässä viereisessä, 100 vuotta vanhassa luterilaisessa kirkossa. Se on nähtävyys sinänsä, kannattaa vilkaista, mutta hotellia en suosittele.

Lainaus

Pitääkö Vanhaselle olla muita vahvemmat todisteet?

laitinen_yle — Sat, 12 Dec 2009 09:57:11 +0000

Jos pääministeri Matti Vanhanen olisi tavallinen keskiverto Vanhanen, niin riittäisikö silloin yksi luotettavan tuntuinen lähde kohujutun julkaisuun? Jos vastaus on kyllä, niin silloin pääministeriä kohdellaan journalisesti eri tavalla kuin keskiverto Vanhasta.

Minusta Julkisen sanan neuvoston YLE TV - 2:n Silminnäkijä - ohjelmaa koskevasta ratkaisusta http://www.jsn.fi/Default.aspx?d=1090
keskusteltaessa tulisi keskustella myös siitä miten eri uutiskohteisiin suhtaudutaan.

Pääministeri Vanhasen tapauksessa julkisuuden ja eri tahojen valtava paine teki jo alunalkaen Julkisen sanan neuvoston työn ” lautagatessa” aika mahdottomaksi.

Miten kylmän rauhallisesti voi suhtautua asiaan, joka politisoidaan ja pyöritellään taitavasti julkisuudessa ennen ratkaisua?

Jos kyseessä olisi oikeudenkäynti Yhdysvalloissa, niin tämänkaltaisessa tapauksessa oikeusoppineet sanoisivat, että reilua oikeudenkäyntiä ei ollut enää mahdollista käydä.

Julkisen sanan neuvosto ei tietysti ole mikään tuomioistuinlaitos, mutta tulkitsee kuitenkin hyvää lehtimiestapaa niin kuin tuomioistuimet lakia.

Jos keskiverto talonrakentaja Vanhanen olisi saanut rakennusliikkeeltä ilmaisia lautoja tai muuta materiaalia, niin se ei kiinnostaisi ketään muuta kuin mahdollisesti verottajaa. Uutisjuttua siitä ei tulisi, ellei saaja sattuisi olemaan vaikka pikkuvirkamies tai kunnallispoliitikko.

Valtakunnalliseksi uutiseksi pikkuvirkamiehen tai rivikunnallispoliitikon tekemiset eivät yltäisi.

Kuvitellaan kuitenkin, että jokin paikallislehti olisi tehnyt jutun tavallisesta talonrakentaja Vanhasesta, joka lähteen mukaan sai ilmaisen lautakasan. Verottaja sitten kiinostui asiasta ja juttu vuotaisi lehteen.

Olisiko Julkisen sanan neuvostolle riittänyt silloin todisteeksi yksi lähde?

Tai jos kunta X:n pikkuvirkamiehestä olisi tehty vastaava juttu ja siitä kantelu. Tai jos kohteena olisi tavallinen kunnanvaltuutettu.

Nyt kuulen jo jonkun sanovan, että kyllä pääministeriä koskeva uutinen on aivan eri luokan juttu kuin pikku kunnan kunnallispoliitikkoa tai tavallista talonrakentajaa koskeva asia.

Uutisena tietysti näin onkin, mutta onko periaatteessa, jos ajatellaan yhteen lähteeseen perustuvaa uutista ja tiedon antajan lähdesuojaa?

Mielenkiintoinen kysymys on sekin päätyivätkö pääministeri Matti Vanhaselle mahdollisesti lahjoitetut laudat lopulta hänen rakennustyömaalleen vai eivät, vaikka ne olisikin hänelle lahjoitettu.

Edesmennyt valtioneuvos Johannes Virolainen sai uutisten mukaan aikanaan Saloralta lahjaksi stereot, mutta ei koskaan kehdannut ottaa niitä käyttöön vaan kuskasi ullakolleen. Lahjuksista kohistiin silloinkin.

Mutta nyt mennään jo keskusteluun mikä on lahjus, mikä lahja ja missä vaiheessa lahja muuttuukin lahjukseksi. Se on taas toinen juttu se.

Lainaus

IPI moittii Sloveniaa

Matti Virtanen — Mon, 03 Aug 2009 13:03:46 +0000

Heinäkuun puolivälissä puhelimeen tuli muutama 386 -numerolla alkanut soitto. Ahaa - Sloveniassa oli siis tapahtunut jotain, ilmeisesti liittyen Magnus Berglundin vuoden takaiseen ohjelmaan MOT: Totuus Patriasta.

Kävi ilmi, että Ljubljanan kaupungin piirisyyttäjä oli tarttunut Slovenian entisen pääministerin Janez Jansan kanteluun. Jansahan ilmoitti viime lokakuussa vetävänsä Berglundin oikeuteen kunnianloukkauksesta, koska ohjelmassa sanottiin, että Patria maksoi lahjuksia Slovenian pääministerille.

Jostain syystä Slovenian syyttäjäviranomaiset eivät tehneet Jansan kantelulle mitään yhdeksään kuukauteen. Kunnianloukkauksesta epäiltyä toimittajaa tai muita yleläisiä ei ole edes kutsuttu kuultavaksi, eikä Sloveniasta ole toimitettu Pasilaan mitään asiakirjoja nähtäväksi tai kommentoitavaksi.

Mitään syytettä ei siis ilmeisesti ole olemassakaan. Joku prosessi nyt kuitenkin näyttää olevan vireillä. Ajoitus saattaa johtua siitä, että Suomessa keskusrikospoliisin esitutkinta Patrian lahjusskandaalista on kesänyt kauemmin kuin Ljubljanassa oletettiin.

Suomen ja Slovenian oikeusjärjestelmät ovat erilaisia, joten jutun kommentointi tässä vaiheessa on semanttista rulettia. Taisin itse sanoa slovenialaisille kollegoille vain, että kyseessä on erikoinen tapaus. Tai "jännä", kuten suomalainen poliisi voisi sanoa.

Leikki sikseen. Slovenian viranomaisten toiminta on joka tapauksessa mennyt niin jännäksi, että Kansainvälisen lehdistöinstituutin IPI:n johtaja David Dadge kommentoi "syytettä" viime viikolla seuraavasti:

"Slovenian viranomaisten pitäisi luopua tästä jutusta välittömästi, koska se loukkaa eurooppalaista sananvapauslainsäädäntöä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut johdonmukaisesti, että poliitikkojen on siedettävä kovempaa arvostelua kuin tavallisten kansalaisten, ja Berglundia vastaan käytetään nyt lakia, joka on luotu varta vasten auttamaan poliitikkoja välttämään arvostelua. Tämä epäoikeudenmukainen laki antaa poliitikoille erityisoikeuksia kansalaisten rinnalla, eikä sitä voi perustella demokraattisessa yhteiskunnassa."

Dadge kehottaa Jansaa kääntymään Suomen tai Slovenian lehdistöetiikkaa valvovien elinten puoleen. Suomessa Julkisen sanan neuvostolle onkin jo tehty ohjelmasta yksi kantelu. Sitä ei kuitenkaan otettu käsittelyyn, koska JSN ei ota kantaa juttuihin joita aiotaan viedä myös oikeuteen, eikä kantelun tekijällä ollut Jansan suostumusta hankkeelleen. Aika jännää sekin.

Matti Virtanen

tuottaja, MOT

Lainaus