Blogit - filosofia

Entä jos sinä olet simulaatio?

Prisma Studio — Tue, 11 Dec 2012 20:10:34 +0000

(Prisma Studion juttu aiheesta 11.12.2012)

Muistatko, kun Lordi voitti Euroviisut? Tai kun Suomi voitti jääkiekonmaailmanmestaruuden? Ainakin muistat ensimmäisen koulupäiväsi ja viimeisimmän lumimyräkän.

Mitäpä, jos mitään näistä ei ole koskaan tapahtunut, eikä mitään ole olemassa? Jos kaikki onkin vain perhosen unta tai jonkun avaruusolion harhaista kuvitelmaa? Millä voit todistaa, että näin ei ole? Et oikein millään. Kiven potkaiseminen ei riitä vakuudeksi, vaikka varpaaseen sattuisikin -se kun olisi myös osa perhosen painajaisunta.

Filosofiassa tätä solipsismin heittämää haastetta on pohdittu vuosisatoja. Jonkinlainen ymmärrys Descartesin (1596-1650) filosofian pohjalta syntyi siitä, että ainakin voi olla vakuuttunut siitä, että joku on olemassa, joka tätä unta näkee -"ajattelen, siis olen olemassa".

Kyllä tätäkin argumenttia on kritisoitu riittämättömäksi, sillä eihän voi tietää kuka sitä unta näkee. Ehkäpä se onkin se mainittu perhonen joka näkee unta olevansa ihminen. Mistäpä filosofit nyt lopulliseen yhteisymmärrykseen pääsisivät... Mutta jos nyt ihmettelet, että käyttävätkö filosofit todella aikansa sen miettimiseen, että olemmeko me olemassa, niin täytyy hieman tarkentaa. Harva heistä sitä tosissaan epäilee, kivi kopsahtaa kipeästi kyllä solipsistinkin ukkovarpaaseen. Sen sijaan he pohtivat sitä, miten tämä voidaan pätevästi todistaa.

Mutta solipsismi on saanut nyt uuden, modernin muodon, jonka pohjalta voisi todella olettaa että tätä maailmaa ei ole. Mitäpä, jos emme olekaan unta, vaan koko universumi on iso tietokonesimulaatio, joka käynnistettiin esimerkiksi viime tiistaina? Ja me itse olemme vain pelihahmoja, joille on luotu keinotekoiset muistot näistä tapahtumista, euroviisuista, lumimyrskyistä ja sen sellaisista.

Scifi-kuvitelmaa, eikö?

Niinhän sitä ajattelisi, mutta saksalainen tutkijaryhmä on nyt löytänyt
todisteita siitä, että koko universumimme saattaa olla suuri tietokonesimulaatio.

Nimittäin, jos tämä olisi totta, niin meidän pelihahmojen on lähes mahdoton
itse huomata olevamme tietokoneohjelman luomuksia keinotekoisessa
maailmassa. Ainoa mahdollisuus on törmätä johonkin ohjelmoinnin
rajoitukseen, johon ei ole mitään erityistä syytä.

Vähän kuten Truman show -elokuvassa Jim Carreyn esittämä Truman Burbank ei tiennyt elävänsä lavastettussa tosi-tv –ohjelman studiossa, ennen kuin hän purjehti horisonttiin ja törmäsi lavasteen seinään.

Bonnin yliopiston tutkijat loivat tutkimustarkoituksessa yhden tällaisen simulaatiomaailman. Eivät täydellistä, mutta riittävän hyvän huomatakseen, että tarpeeksi kehittyneellä supertietokoneella se on mahdollista. Ja he huomasivat myös, että simulaatio-ohjelmassa on väistämättä rajoituksia. Sen jälkeen he hakivat meidän myös meidän maailmastamme samanlaisia rajoituksia ja yllätyksekseen huomasivat, että niitä löytyy.

Esimerkki rajoituksesta,jolla ei näytä olevan mitään erityistä syytä, löytyy niin kutsutusta Greisen-Zatsepin-Kuzminin kosmisen säteilyn teoreettisesta rajasta. Siinä on tietty hiukkasmäärän ylin raja, jonka olemassaoloon ei näytä olevan mitään fysikaalista syytä. Se näyttää vain tietokoneohjelmoijan asettamalta rajalta –siis törmäykseltä simulaation seinään. Jos tätä yrittää sanoa kansanomaisella tietokonekielellä, se raja on vähän niin kuin pikselit vaan loppuisivat, kun ohjelmoija olisi ajatellut, että eiköhän tuo resoluutio tähän riitä.

Eri kysymys sitten on, että jos todellakin olemme tietokonesimulaatio tai hahmoja jonkun teini-ikäisen pelifriikin läppärillä, onko sillä meille käytännössä mitään väliä? Elämä jatkuu niin kuin ennenkin. Jos potkaisee varpaansa kynnykseen, sen olemassaolo on riittävän vahvasti todistettu noin arkielämän kannalta.

Maailmanlopun ennustamisessa voidaan toki silloin unohtaa maya-kalenterit ja asteroidi-iskut. Sen sijaan voimme jäädä pelkäämään sitä, milloin teinin isä tai äiti tulee komentamaan, että "nyt se kone kiinni ja nukkumaan!"

Ja toivo kannattaa laittaa siihen, että teini muistaa edes "seivata" pelin...

Tutkijoiden raportti:

http://arxiv.org/abs/1210.1847

Prisma Studion jakso, jossa tämä juttu, katsottavana Areenassa:

http://areena.yle.fi/tv/1732144

Ps. pakko huomauttaa, että niin terävä kuin Descartesin alkuperäinen "ajattelen, siis olen" -argumentti onkin, niin se, millaisen ontologian hän siitä johtaa, on kyllä käsittämätöntä diibadaabaa.. mutta se on jo toinen tarina :-)

Lainaus

Maratoonarin paluu – mitä se on?

Jorma Kivistö / yle.fi — Fri, 21 Aug 2009 13:09:07 +0000

Kesäloma on ohi ja edessä paluu arkeen. Lenkkeilyt jäivät neljän viikon aikana viiteen kertaan. Aloitin lomani Espanjassa 10 päivän lomalla. Loman loppusaldo oli muutama lisäkilo ja ahtaissa kengissä hankitut rakot, mikä esti lenkkeilyn heti loman jälkeen. Harvoista harjoituskerroista huolimatta loppuloman aikana lenkit pitenivät jopa yli 20 km pituisiksi. Tämän pituisia lenkkejä en ole ikinä ennen juossutkaan. Harvoja lenkkejä voinkin nyt perustella pitkien lenkkien vaatimilla pidemmillä palautumisjaksoilla.

Rankasta harjoituksesta palautumisessa on oikeastaan samankaltaisesta ilmiöstä kuin lomaltapaluussa. Suurin osa vuotta puurretaan töitä kovaa tahtia (ne onnekkaat, joilla tänä päivänä töitä vielä on), ja tämäkin vaatii kesäloman pituisen palautumisjakson. Moni haaveilee jo oitis seuraavasta palautumisjaksosta ensi kesänä. Mutta nyt on koittanut paluun aika.

Palautuminen on tärkeä osa harjoittelua sen tuloksellisuuden kannalta. Lihaksisto ja verenkiertoelimistö vahvistuvat juuri tämän palautumisjakson aikana. Palautuminen suojaa ylirasitukselta ja rasitusvammoilta. Liiallinen harjoittelu voi kostautua haluttomuutena lenkkipolulla ja kehitys taantuu. Tällöin ollaan ilmeisesti ylikunnossa. Ylpeänä voin sanoa, että riittävä palautuminen on se osa-alue harjoittelussani, josta olen osannut huolehtia parhaiten.

Kovasta rasituksesta palautumista edistää levon ja lihashuollon lisäksi pian harjoituksen jälkeen nautittava ravinto (riittävä neste, suola, hiilihydraatit ja proteiini). Lihasten täydelliseen palautumiseen kovasta rasituksesta voi kulua jopa useita päiviä.

Toisaalta, oikeat urheilijat harjoittelevat oikein hyväkuntoisina päivittäin. Minulla ei ole ikinä sujunut vaativampi harjoittelu peräkkäisinä päivinä. Tilanne on oikeastaan sama kuin alkoholin kanssa. Kahtena peräkkäisenä päivänä ei kykene ryypiskelemään. Ehkä siksi minusta ei ole tullut alkoholistia. Eikä siis myöskään urheilijaa.

Mutta mitä paluu ja palautuminen tarkasti ottaen tarkoittavat? Sanat ”paluu” ja ”palautuminen” oikeastaan edellyttävät ja tarkoittavat saapumista takaisin samaan tilaan, mistä oli lähtenyt. Onko tällainen palautuminen oikeastaan mahdollista. Asiasta kiisteltiin kiihkeästi juuri niinä vuosina, kuin maraton tarun mukaan juostiin ensimmäisen kerran Kreikassa vuonna 490 eaa. Silloin nimittäin etsittiin kiihkeästi filosofisia perusteita olevalle ja totuudelle.

Parmenides oli sitä mieltä, että liike, syntyminen ja häviäminen ovat mahdottomia. Hänen edustamansa suuntaus metafysiikka katsoo, että maailmassa ei tapahdu kehitystä. Se näkee esineet, asiat ja oliot toisistaan riippumattomina, vailla keskinäistä yhteyttä ja vuorovaikutusta. Liikettä ja muuttumista koskevat käsitykset olivatkin Parmenideksen mielestä "kuolevaisten mielipiteitä", arkipäiväiskäsityksiä maailmasta, joista on erotettava filosofia, oppina aistihavainnon ulottumattomissa olevasta totuudesta. Jos ajattelisin näin, olisin siis sitä mieltä, että lomalta töihin paluuni jälkeen tulin samaan paikkaan takaisin ja homma jatkuu kuten ennenkin. Rankalta lenkiltä palauduttuani olen samassa tilassa kuin ennen lenkkiä.

Vastakkaisista mielipiteistään tuli tunnetuksi dialektisen ajattelun perustaja Herakleitos. Hänen mukaansa kaikki liikkuu ja muuttuu toiseksi. Häneltä on peräisin slogan "ihminen ei voi astua kahta kertaa samaan virtaan". Herakleitos painotti ilmiöiden keskinäistä yhteyttä sekä vastakohtien ja vastakkaisten voimien käsittämistä muuttuvuuden syyksi. Jos ajattelisin näin, olisin siis sitä mieltä, että lomalta töihin palattuani olenkin hieman muuttunut ja olen tullut takaisin jollain tavalla erilaiseen työpaikkaan. Rankalta lenkiltä palauduttuani huomaan, että jotain kenties positiivista on tapahtunut fyysisen kuntoni suhteen.

Nämä filosofiset suuntaukset, metafysiikka ja dialektiikka, jatkoivat sittemmin omaa elämäänsä ohjaten tieteen eri alojen kehitystä seuraavien vuosituhansien aikana. Arkielämän ajattelussa useimmat luultavasti ja toivottavasti ajattelevat, että asiat voivat kehittyä ja muuttua. Ihan vain oman itsensäkin kannalta.

Mieleeni tulee Almodovarin hieno elokuva Volver (Paluu), missä eräs nainen herää kuolleista. Kuolemasta elämään palattuaan hän ja läheiset löytävät anteeksiannon ja lohdun muuttuneina ihmisinä. Se on vain tämä tuuli, mikä tekee ihmiset hulluiksi.

Linkkejä:

Antiikin filosofit pelaavat jalkapalloa saksalaisia filosofeja vastaan: Monty Python YouTubessa

Parmeniden ja Herakleitoksen filosofiasta: Kommunistisen nuorisoliiton seminaari 2001: Dialektisesta materialismista

Palautumisesta Suomen Olympiakomitean sivuilla

YLE Teksti-tv:n kuntosivut s. 830 alkaen

Lainaus