On syytä rakastaa anarkiaa ja rakkautta

Iikka Vehkalahti — Wed, 09 Sep 2009 06:00:00 +0000

Pahasti taaksepäin nojautuvat elokuvaihmiset vähättelevät festivaalien, pienlevittäjien ja indie-elokuvien merkitystä, silloin kun juuri tämä alakulttuuri kasvaa vahvasti. ja syystä.

Dokumenttiprojekti Goes Cinema -hanke on ollut monessa suhteessa mielenkiintoista.
Myös avatessaan akkunoita näkemään aikaisempaa selvemmin kaupallisen toiminnan menettelytapoja elokuvabisneksessä.

Kehityshän on ollut pitkien elokuvien puolella samanlainen kuin televisiossa. Mainstream on työntänyt muita sivuille, myöhäisaikoihin ja festivaaleille. Ja mainstreamin edustajat julistavat, että ei pienlevittäjiä, riippumattomia elokuvia, pikkufestivaaleja jne.. tarvita, ne kuuluvat menneisyyteen.

Hmmm.... katsoessaan menneisyyteen ei nähdä tulevaisuuteen, jossa näkyy siintävän yhä enemmän erilaisia yhteisöllisiä ja sosiaalisia toimintojen juuri elokuvien ympärillä, on julkaisualustana sitten festivaali, netti tai erikoistoiminnat.

Sillä kuten historia on opettanut, uusi ja edelläkävijät tulevat juuri laidoilta, alta ja sivuilta.
Eskimoita lainaten: koiravaljakossa vain ensimmäinen koira näkee maiseman, muut ovat tuomittuja katsomaan edelläkulkevan koiran .......

Niinpä. Aikoinaan muistaakseni Helsingin Sanomien palstoilla Rakkautta&Anarkiaa -festivaaliin suhtauduttiin aika alamittaisesti.
Ja kun katsoo festivaalin ohjelmistoa, ei voi kuin huokaista. Kunpa näitä näkyisi enemmän normaaleissa elokuvateatterinäytöksissä.

Dokumenttien puolelta R&A:n muutamia poimintoja.

Age Of Stupid on Franny Armstrongin dokumenttia ja draamaa yhdistelevä juttu ilmastonmuutoksesta. (Tulee aikoinaan FST:lta Jenny Westergårdin hankintana.)
Marco Wilmsin (joka ohjasi Dokumenttiprojektissa nähdyn intialaisen räätälin seikkailuista mm. Suomessa kertovan dokumentin) Comrade Coutore kertoo DDR:n muodista (Marco itse toimi aikoinaan miesmallina).
Food nc on mm. Inconvenient truth elokuvan tuottaneen Diane Wayermanin ja Participant Productionin tuottama dokumentti ruuasta. Ensiesitys oli Berlinaressa 2009.
My Greatest Escape (ohj Fabienne Godet) on hienosti toteutettu ranskalaisdokumentti vankilapaosta. (Vahinko vain, että ensimmäiset 15 minuuttia olisivat aika tappoa televisiossa, muuten Dokumenttiprojektin tulevaa ohjelmistoa.)
Arto Halosen Pekka Strengista kertova Magneettimies ei ole kaikkien suosikki. Sensitiivisten, unelmiin ja herkkyyden rohkeuteen uskovien miesten ja heitä rakastavien naisten kyllä, sanoisin itse. (Dokumenttiprojekti Goes Cinema sarjaan kuuluva dokumentti tulee elokuvatetatereihin 16.10)
Markku Heikkisen (Ykkösdokumentissa tuli juuri ulos Kainuu-juttu) Poikien bisnes kertoo eurooppalaisista pornopojista.
Musiikkidokkareien rakastajien on tietysti nähtävä Soul Power.
Ja omia ehdottomia suosikkejani on Louie Psihoyosin The Cove (tulevaa Dokumenttiprojektin ohjelmistoa), jossa yhdistyy delfiinien pelastus, Ocean Eleven, valaiden suojelu, yksittäisten ihmisten rohkeus jne.. tavalla, joka tekee vakavasta asiasta kertovan dokkarin thrilleriksi.
Ja hykerryttävä, hauska ( ei ehkä elokuvallinen mestariteos) ja koskettavakin on Valentino: The Last Emperor.

Lainaus

Blogit - festivaali

On syytä rakastaa anarkiaa ja rakkautta