The Beatles: Maailman paras

Jukka Haarma — Tue, 15 Sep 2009 10:59:33 +0000

On kiistaton tosiasia, että Usain Bolt on maailman paras 100 ja 200 metrin juoksija. Juoksussa nopein on paras.

Musiikin kohdalla kiistattomia tosiasioita paremmuudesta ei ole olemassa. Oliko Beethoven parempi säveltäjä kuin Mozart? Monien asiantuntijoiden mielestä kyllä (jo siksikin, että Mozart oli ’kevyempi’ ja siksi ei niin arvostettu vakavan musiikin säveltäjä kuin Beethoven), mutta lopullista totuutta asiasta ei ole.

Oliko Beatles sitten parempi kuin Rolling Stones?

Oli.

Beatlesit olivat meinaan parempia kuin kukaan muu. Koskaan.

Viileän rationaalisesti ajatellen siis tyhmä väite, mutta aivan järkeenkäypä
puhuttaessa länsimaisesta pop&rockmusiikista.

Mikä on maailman paras bändi? Mikä on maailman paras siitä ja siitä kertova laulu? Mitkä ovat ne kymmenen levyä, jotka ottaisit mukaasi autiolle saarelle? Mikä oli Beatlesien tai Rolling Stonesien paras biisi?

Tuollaisten asioiden miettiminen on ihan tuttua puuhaa meille monelle. (Juuri tuon kirjoitettuani kävelin Jake Nymanin työhuoneen ohi ja sieltä kuului Beatlesien ’Something’ ja Jaken tuttu ääni, joka kysyi ’Oliko Beatlesien paras sävellys sittenkin George Harrisonin tekemä?! )

Tuo kysymys on ajankohtainen nyt kun Beatlesien tuotanto on saatavana remasteroidussa cd-muodossa. Joka tarkoittaa sitä, että Beatlesien musiikkia voi nyt kuunnella mahdollisimman ’totuuden mukaisessa’ muodossa, sen kuuloisena kun itse tekijät olivat sen ajatelleet.

Näin meille on kerrottu.

Ja minä uskon tuohon kertomukseen.

Vedetään kuitenkin vähän takaisinpäin ja todetaan sen sijaan, että Beatles on kaikkien aikojen merkittävin pop/rock-yhtye.

Tuota väitettä voi jopa rationaalisesti perustella.

Kärjistäen voidaan väittää, että The Beatles

-uudisti käsityksen, miten popkappaleita tehdään ja miltä ne voivat kuulostaa
-loi käsityksen modernista pop- ja rockyhtyeestä
-loi popmusiikkiin käsityksen musiikillisesta kehityksestä
-loi käsityksen studiotekniikan tarjoamista luovista mahdollisuuksista
-oli vahvasti luomassa käsitystä rockista varteenotettavana taidemuotona
-oli tärkein lenkki modernin nuorisokulttuurin synnyssä
-oli tärkein lenkki nykymuotoisen faniuden synnyssä
-on vaikuttanut muihin artisteihin enemmän kuin mikään muu yhtye

Kaikkein noiden väitteiden jälkeen on kuitenkin heitettävä pöytään englantilaisen Word-lehden elokuun numeron väite, jonka lähtökohtana oli, että Beatles on turhan aliarvostettu yhtye, nimenomaan musiikillisesti!

Suurin piirtein näin menee jutun kirjoittajan David Hepworthin ajatteluketju:

Beatlesien 40-vuotisen tarinan aikana jotakin tärkeää yhtyeestä on kadotettu. Ensiksi heidän asemansa taiteilijoina alkoi hämärtää heidän ammattitaitoaan muusikkoina, jonka jälkeen heidän taiteilijuutensa hautaantui heidän yleiseen kulttuuriseen merkittävyyden taakse, joka sekin lopulta sulautui vain yhdeksi osaksi kaiken kattavaa Beatles-legendaa. Tuloksena tilanne, jossa Beatles on aliarvostettu suhteessa musiikillisiin tekemisiinsä ja yliarvostettu suhteessa mitä Beatles merkitsi ja edusti laajemmin kulttuurisesti.

Tuossa on ajatusta, ja erityisesti nyt kun Beatlesien koko tuotanto on saanut arvoisensa julkaisun.

Nyt on nimittäin oikea aika kuunnella heidän musiikkiaan, heidän ammattitaitoaan.

Ja yritettävä kuunnella uusin, tuorein korvin.

Tuo koskee erityisesti meitä, joiden rakkaussuhde yhtyeeseen on kestänyt ainakin tuon 40 -vuotta. Meidän kohdalla on selvää, että Beatlesien kuuntelua vaikeuttaa noiden levyjen tuttuus. (Vaikka tuohon aikaan sisältyy toki useita vuosia, tai ehkä vuosikymmeniä, jolloin Beatlesin levyt olivat vain legendaarisen yhtyeen levyjä hyllyssäni.)

Miten saavuttaa se maaginen ’kun kuulin levyn ensi kertaa’ –tila?

Kuten se tila, jonka koin aika tarkalleen 41 vuotta sitten.

Oli loppukesä 1968. Oltiin veneessä Sipoon saaristossa. Ja matkaradiosta tuli ensiesityksenä ’Hey Jude’. Ja se soi kokonaan, koko kahdeksanminuuttisen kestonsa! Tuli tunne, että juuri nyt koko maailma pysähtyy kuuntelemaan uutta Beatles-singleä.

Jos olisin ollut vanhempi ja itse ruorissa, olisin pysäyttänyt veneen. Ainakin kahdeksaksi minuutiksi.

Tuo ei voi tietystikään toistua, mutta aion kyllä ainakin vähän tehdä töitä sen eteen, että pääsisin tuon tuttuuden ’toiselle puolelle’.

Ainakaan en aio sivuuttaa näitä uudelleenjulkaisuja vain suurena, suuren levy-yhtiön masinoimana rahastuksena. Helpostihan voidaan ajatella, että esim. näiden remasteroitujen levyjen myyminen erikseen sekä stereo- että mono-levybokseina on pelkkää tosi fanien rahastusta. (’Todellisia Beatle-faneja hemmottelee rajoitettuna painoksena saatava ’The Beatles In Mono’-boksi’, kertoo levy-yhtiön tiedote.)

Toisaalta tuossa on ironiaakin. Beatles kun loi sen fanikulttuurin, johon paljolti koko 2000-luvun musiikkibisnesajattelu perustuu.

Kuitenkin viime kädessä kyse on kulttuuriteosta. Siinä, että bisnes ja kulttuuri asettuvat jälleen vastakkain/rinnakkain, ei ole tietystikään mitään uutta. Beatles oli itse luomassa tuotakin asetelmaa.

Ennen tätä vanha cd-painos ’Valkoisesta tuplasta’ maksoi muuten levykaupoissa lähes 40 euroa.

Kyllä, tuota voidaan kutsua rahastukseksi!

Uudellenmasteroitujen yksittäislevyjen hinnat vaihtelevat Suomessa jossakin kuudentoista ja kahdenkymmenen euron välillä. (Ja valkoinen tupla hieman alle 30 euroa.)

Lainaus

Blogit - The Beatles

The Beatles: Maailman paras