Blogit - yhteisöllisyys

EU, sosiaalinen pääoma ja yhteisöllisyys

Maija Elonheimo/Brysselin kone — Wed, 18 Mar 2015 09:14:43 +0000

Miksi jossain maassa on runsaasti työikäistä väestöä ja paljon luonnonrikkauksia, mutta talous on heikossa hapessa. Ja miksi jotkut maat menestyvät, vaikka luonnonolosuhteet ovat hyvinkin haastavat. Selitys voi olla sosiaalinen pääoma. Eli luottavatko ihmiset toisiinsa ja lakeihin tai poliisiin tai parlamenttiin tai valuuttaan… eli erilaisiin yhteiskunnan instituutioihin. Ja tuntevatko he olevansa osallisina yhteiskunnassa ja onko yhteiskunta avoin.

Maailmanpankin mukaan sosiaalinen pääoma ja inhimillinen pääoma (ihmisten henkilökohtaiset valmiudet ja esim. koulutustaso) selittää taloudellisesta menestyksestä jopa 2/3-osaa.

Pohjoismaat EU:ssa ovat menestyneet OECD:n mittausten mukaan parhaiten sosiaalisen pääoman suhteen ja eteläiset maat huonoiten. Mutta miten käy tulevaisuudessa? Jos sosiaalinen pääoma vahvistuu EU:ssa, niin onko se tulevaisuudessa EU:n vahvuus taloudellisesti. Ja onko sosiaalisen pääoman vahvistaminen edellytys sille, että kansalaiset haluavat ja voivat toimia EU:n yhteismarkkina-alueilla jatkuvan muutoksen ja kilpailutuksen työmarkkinoilla.

Mutta mitä EU:n kannattaisi tehdä sosiaalisen pääoman vahvistamiseksi. Ilmeisesti ainakin lisätä avoimuutta, lisätä julkista poliittista keskustelua harjoittamastaan politiikasta ja varmistaa se, että tukiverkot kannattelevat eri maiden EU-kansalaisia kantavat hankalissakin elämänvaiheissa.

Haastateltavana on valtiotieteen tohtori Jouko Kajanoja.

Lainaus

Matkalla yhteisölliseen asumiseen törmää ydinperheongelmiin ja asenteisiin

Heidi Sommar — Tue, 17 Apr 2012 08:10:25 +0000

30 vuotta ja 30 neliötä, seurana villakoiria ja muisto juuri päättyneestä parisuhteesta. Kylpyhuone jonne ei mahdu edes pesukonetta. Seinän takana naapuri jota en tunne. Nämä olivat tunnelmat viime kesänä kun yksiöni seinät tuntuivat olevan vähän liian lähellä toisiaan. Mietin voisiko elämässä olla sellaista pullantuoksuista yhteisöllistä arkea, vaikka mies, lapset ja asuntolaina puuttuivatkin yhtälöstä, enkä aikonut pitää kiirettä niiden hankinnassa. Olen aina pitänyt ongelmien luovasta ratkomisesta ja tajusin, että voisin vaihteeksi kokeilla sitä omassakin elämässä.

Muistin vitsailleeni jo ennen kesää ystävälleni Eerolle, että pitäisi perustaa ”hyvien ihmisten kommuuni”. Nyt aloin miettimään asiaa tosissani. Samalla epäilyksen ääni piipitti, että en voi perustaa kommuunia, sillä ikäni ei ala numerolla kaksi, enkä ole hippi. Ja miten muka voisin asua kommuunissa, kun inhoan jo sanaa kommuuni?

Ennen perheet olivat monissa kaupungeissa ahdettuina yhden huoneen asuntoihin, nykyään kaupungit pullistelevat sinkkutalouksia ja yksiöistä on huutava pula. Ihmettelen tätä yksinasumisen trendiä samanaikaisen yksinäisyydestä ja yhteisöllisyyden puutteesta valittamisen aikana. Haluammeko tosiaan viettää niin itsenäistä (ja yksinäistä) arkea kuin moni viettää?

Katso Elävässä arkistossa: Yhteisöllinen asuminen on Suomessa yhä harvinaista

Kun ystäväni palasi kesän lopulla matkoilta aloimme tosissamme pohtia sitä, millaista olisi asuminen joka vastaisi mahdollisimman hyvin unelmiamme. Unelmilla ei ollut muita rajoituksia, paitsi että niiden tuli olla toteuttavissa saman tien, ei ”sitten kun”. Haaveilimme molemmat luonnonläheisemmästä elämästä Helsingissä lähellä merta, omasta pihasta tai isosta parvekkeesta, saunasta ja asumisväljyydestä, sekä hyvästä seurasta.

Yhteisöllisen asumisen kasvua on povailtu Suomessa jo vuosikymmeniä. 80-luvulla hahmoteltiin ideaa kaupunkiympäristöön sijoittuvasta asuinyhteisöstä, jossa ruokakunnilla olisi oma asunto, mutta osa arjen toimista tapahtuisi yhteisissä tiloissa. Rakennuttajien innostus kuitenkin hiipui ja sittemmin hankkeita ovat vetäneet lähinnä yksittäiset asukasryhmät. Yhteisölliset kerrostalot, rivitalot ja asuinkorttelit ovat vieläkin harvinaisuuksia.

Katso Elävässä arkistossa: Tuulenkylän asuinyhteisö oli pioneerihanke

Tutkittuamme vuokra-asuntotarjontaa tulimme pian siihen tulokseen, että neljä henkilöä olisi sopivahko määrä asuinkollektiiviimme. Yli neljän makuuhuoneen asuntoja oli harvemmin tarjolla ja kolme vuokranmaksajaa ei useinkaan riittänyt vielä kulujen pitämisessä alhaalla. Hintakattomme oli 600 euroa per henkilö. Paljon edullisemminkin toki kimppa-asuntoja löytyy, mutta olimme valmiita maksamaan asumismukavuudesta ja sijainnista.

Facebookin avulla saimme kaksi tuttuamme mukaan hankkeeseen ja kiersimme katsomassa asuntoja. Aika pian törmäsimme ”ydinperheongelmaan”. Lähes kaikki asunnot oli rakennettu ydinperheiden tarpeisiin. Suurin ongelma oli huonekoko. Asunnoissa oli yleensä yksi iso makuuhuone, pari pientä lastenhuonetta ja valtava olohuone, kun taas meillä oli tarve löytää asunto, jossa olisi isot omat huoneet kaikille. Parhaiten tarvetta vastasivat vanhemmat talot, jotka oli rakennettu 1900-1930-luvulla. Toinen iso ongelma oli asunnonomistajien asenne, monelta tuli suoraan vastaus ettei asuntoa haluta vuokrata kuin perheelle tai pariskunnalle.

Katso Elävässä arkistossa: Ennen yhteisöllisyys ei ollut valinta

Sitten tuli takapakkia, molemmat tuttumme luopuivat kommuuniajatuksesta. Toinen päätyi ottamaan asuntolainaa ja toinen sai edullisen yksiön keskustasta. Mietin itsekin miksen vaan ota lainaa ja tyydy kerrostalokaksioon. Jatkoimme kuitenkin harvakseltaan asuntojen etsimistä ja laitoimme kämppisilmoituksia nettiin. Yhtälö oli vaan hieman hankala, sillä aina kun löysimme houkuttelevan asunnon, meiltä puuttui kämppikset ja kämppiksiä taas oli hankala värvätä ilman tietoa asunnosta.

Kaikkien huvittavinta oli kämppisten metsästäminen netissä. Tunnelma oli kuin sokkotreffeillä vaeltaessani kahviloihin tapaamaan ehdokkaita. Paitsi että näillä treffeillä oli heti tosi kyseessä, koska yhteenmuutto häämötti edessä. Tapaamiset vaihtelivat absurdeista kerroppa itsestäsi (niin koitan päätellä parissa minuutissa voinko asua kanssasi) –sessioista yhteiseen innostukseen.

Kommuunihankkeemme aikana meihin otti yhteyttä myös pienen lapsen yksinhuoltaja sekä miehestään eronnut 50-vuotias nainen. Tajusin, että monenlaiset ihmiset hyötyisivät yhdessä asumisesta ja moni kaipaa sitä, muttei ehkä tiedä mistä löytäisi ihmisiä tai miten menetellä. Eronneelle naiselle asiaa oli suositellut hänen poikansa, joka pelkäsi äitinsä jäävän liian yksinäiseksi. Ehkä keski-ikäisten eronneiden pitäisi yhdistää voimansa!

Katso Elävässä arkistossa: Keski-ikäisten kommuuni

Lopulta oma etsintämme palkittiin kliseisen onnellisella "kun kaikki palaset yhtäkkiä loksahtavat paikoillleen" -lopulla. Eräänä päivänä kävimme läpi yhteydenottoja ja tartuimme viestiin, jossa kaksi jo entuudestaan kimppakämpässä asunutta etsivät uutta kotia. 30-vuotias mies, joka opiskeli valokuvaajaksi ja 28-vuotias nainen ammatiltaan arkkitehti kuulostivat lupaavilta. Samoihin aikoihin olimme käyneet katsomassa erästä vanhaa puutaloa Jollaksessa, jonka nähtyäni olin huokaissut Eerolle, että olen valmis muuttamaan. Hinta oli kova, mutta omistaja oli valmis tinkimään. Ja selvisi, että kämppisehdokkaamme olivat haaveilleet samaisesta talosta. Pari yhteistä teehetkeä myöhemmin tuumimme, että se on nyt tässä ja aloitimme neuvottelut omistajan kanssa.

Puolen vuoden kuluttua kommuunivitsailustani huomasin maalaavani 16 neliön parvekkeellista huonettani vanhassa 1930-luvun puutalossa. Kolmikerroksisessa talossamme on kuusi huonetta, 180 neliötä, iso oma piha, kaksi takkaa, puulämmitteinen sauna, parveke, poreallas ja terassikatos. Kaikki ne ominaisuudet, joista olin unelmoinut (että joku niistä olisi kiva saada, paitsi poreammetta nyt en ollut osannut ajatellakaan) olivat yhtäkkiä suorastaan naurettavalla tavalla ympättynä yhdessä ja samassa talossa. Ja mikä parasta, asumiskulut ovat pienemmät kuin 30 neliön kerrostaloyksiössäni (yhteensä vuokra ja muut asumiskulut ovat noin 530€/hklö). Omaa tilaa on lähes yhtä paljon kuin silloisen yksiöni olohuoneessa ja makuusopissa yhteensä.

Nyt elän niin kuin haaveilin voivani elää sitten kun nimettömässäni on sormus ja niskassa 30 vuoden asuntolaina. Paitsi ettei se laina riittäisi puuhuvilaan 30 minuutin matkan päästä keskustasta. Asumisratkaisuni on avannut silmäni ajattelemaan myös tulevaisuuden asumista toisin. Vanha puutalomme sopisi mainiosti vaikka kahdelle pariskunnalle, molemmat saisivat talosta oman kerroksen kylpyhuoneineen ja pari lastakin mahtuisi tarvittaessa sekaan. Miksen jakaisi elämääni jatkossakin, tuumin. Asumiskulujen lisäksi myös monet muut menot pienenevät ja elämäminen on ekologisempaa, kun hankintoja voi jakaa aina kodinkoneista ja nettimaksusta lähtien. Ja omassa pihassa on se etu, että voi kasvattaa ruokaa itse. On myös kätevää liittyä lähiruokapiiriin, kun joku voi aina hakea kaikkien ostokset kerralla ja voidaan tehdä yhteisiä hankintoja.

Kun äitini 60-vuotias ystävätär kuuli ratkaisustani, yllätyin kun hän huokaisi, että tuollaisen kommuunin hänkin haluaisi perustaa. Ettei olisi niin yksinäistä. Mikä estää? Nykyaikana netti antaa mahdollisuuden verkostoitua niin vaivattomasti ja jos ei ole kiire voi sopivien ihmisten löytämiseen käyttää rauhassa aikaa. Ehkä vanhempien ihmisten kohdalla tätä pitäisi edistää vaikka kirjastojen välityksellä, jos he eivät löydä netin ääreen.

Parisuhde ja ydinperhekin tuntuvat joskus turhan eristyneiltä elämäntavoilta. Ydinperhe on hyvin hauras, yhden vanhemman pahoinvointi suistaa sen jo raiteiltaan. Ja jos välittömässä arkisessa kanssakäymisessä ei ole kukaan muu mukana, niin kukapa huomaisi perheen pahoinvointia. Kahden ihmisen väliseen suhteeseen asetetaan aikamoiset kuormat kun pitää pyörittää talous kahdestaan, olla toistensa lähin tuki arjessa, hoitaa lapset ja siinä sivussa saada suhde kukoistamaan. Sitä paitsi kapea elinpiiri tyhmentää ja saa kuvittelemaan, että omat tavat ja näkemykset ovat ainoita oikeita. Tuntuu, että ihmiset ovat ajautuneet turhan pieniin lokeroihin, henkisesti ja fyysisesti.

Katso Elävässä arkistossa: Kun Suomi muutti lähiöön

Kun sukulaiset asuvat kaukana toisistaan tai yhteys on muuten vain katkennut minua lohduttaa ajatus siitä, että jokainen voi kerätä oman yhteisönsä eikä jäädä valittamaan yhteisöllisyyden puutetta tai odottamaan sen järjestymistä yhteiskunnan taholta. Seuraavaksi voisin hyvin kokeilla ottaa kämppikseksi eläkeläisen, tai vaikka maahanmuuttajan. Oppisin taas lisää. Tai jos alan kaipaamaan taloomme lapsia niin sen yksinhuoltajan. Tosin jossain vaiheessa on keksittävä muunlainen tapa yhteisasumiseen kuin vuokraaminen. Mutta mieluiten otan vaikka neljän kimpassa asuntolainan ja asun puolen miljoonan talossa 130 tuhannen asuntolainalla kuin samalla lainamäärällä kerrostalokaksiossa. Tai jospa piakkoin olisi jo tarjolla erilaisia yhteisasumisen ja -omistuksen muotoja.

Moni on kysynyt miten hoidamme tiski- ja siivousvuorot. Olen kuullut sen kysymyksen nyt niin usein, että hämmästelen sekö tässä yhteisasumisessa mietityttää. Eihän kukaan kysy yhteenmuuttavalta pariskunnaltakaan, että kukas teillä meinaa oikein tiskit hoitaa, ja mites järjestätte imuroinnin. Eiköhän monissa lapsiperheissä ole enemmän sotkua kuin meidän neljän aikuisen keittiössä. Ja astianpesukone ratkaisi tiskivuoroasian. Siivous hoidetaan kerran kuussa yhteisellä siivoussessiolla, sillä se on mukavampaa kuin yksin rehkiminen, lisäksi jokainen vastaa tietyistä alueista pari kertaa kuussa.

Mietin onko yhteisöllisen asumisen hitaaseen kasvuun syynä suomalaisten suuri halu yksityisyyteen ja omaan rauhaan. Moni kammoaa arkensa jakamista ja kokee sen rasittavana. Oma rauha on tärkeää ja ehkä tulevaisuudessa on enemmän vaihtoehtoja yhteisölliseen asumiseen, jossa jokaisella on oma asunto.

Katso Elävässä arkistossa: Helsingin Jätkäsaareen on rakenteilla yhteisöllinen kerrostalo

Eikä saman katon alla asumistakaan kannata pelätä. Ainakin meillä, kun kyseessä on neljä suhteellisen menevää ihmistä, on harvinaisuus, että keittiössä olisi yli kahta ihmistä kerrallaan ja yhteiset ruokailuhetket pitää sopia kalenterin kera. Kenties helpottava tieto sille, joka kuvittelee yhdessä asumisen olevan jatkuvaa yhdessä nyhjäämistä. Suurempia riitojakaan ei ole päässyt vielä syntymään. Tuntuu, että yhteiselo on helpompaa nyt kuin nuorempana. Bilettäminenkin alkaa vaihtua puutarhanhoitoon ja halkojen hakkaamiseen (mikä nautinto voikaan olla työpäivän jälkeen hakata halkoja omalla pihalla!) ihan vapaaehtoisesti.

Liputan yhteisöllisyyden puolesta, sillä en usko, että ihmiselle tekee hyvää elää niin yksinäistä elämää, kuin moni Suomessa elää. Ja olen yllättynyt siitä miten moni vanhempikin ihminen on huokaissut, että noin hänkin haluaisi elää. En tiedä parempaa mielenterveyden vaalimista kun se, että ennen nukkumaanmenoa voi vaihtaa kuulumiset jonkun kanssa tai hieroa hartioita. Ja mikä parasta tämä ilo ei ole riippuvainen parisuhdetilanteesta tai perhesuhteista.

Katso Elävässä arkistossa: Ekologiaa voi olla sekin miten lähiössä eletään onnellisena ihmisenä

Katso Elävässä arkistossa: Vanhukset hyötyvät yhteisöllisestä asumisesta

Lainaus

Pesiikö netissä uusi poliittinen kulttuuri

nikkolajari — Tue, 02 Mar 2010 04:00:00 +0000

Viikonlopun Iltalehti oli analysoinut poliittista ilmapiiriä Suomessa. Jos eduskuntavaalit toimeenpantaisiin nyt nousisi voittajaksi lehden mukaan Perussuomalaiset, äänestyskäyttäytymisen kokonaiskuvan kuitenkin säilyessä luonteeltaan muuttumattomana. Äänestäjät ovat edelleen antamassa äänensä vakiintuneille, aiemmin tukemilleen puolueille. Yhteiskuntarauhan kannalta ehkä hyvä niin.

Mutta kauanko poliittisen kulttuurin pysähtyneisyys voi olla itseisarvo Suomessa? Kauanko kaunaisille duunareille, riistäville omistajille, kootuille kylähulluille, yhdelle kielivähemmistölle ja itsekritiikittömille maajusseille räätälöidyt puolueet voivat säilyä vallankahvassa? Vastaavatko nämä ryhmät mitenkään 2010-luvun yhteiskunnallista tilannetta maassamme? Eivätkö nämä määreet ole jotain, joka kuuluu kaukaiselle 1900-luvulle enemmän kuin nykyaikaan?

Entä miten suhtautua pysähtyneisyydestä syntyneen poliittisen eliitin (ns. poliittiset broilerit) tilanteeseen - ei päivääkään palkkatöitä ja silti vankasti kansan asialla, arjessa mukana eläen? Yhtälössä jokin mättää ja isosti. Vai mättääkö?

Ehkä muutos on jo alkanut internetissä. Nopealla surffaamisella ainakin yksi elintilaa hakevista uusista poliittisista toimijoista, Muutos 2011, näyttäisi reagoineen ajan haasteisiin mielenkiintoisesti.

Aivan kaikkia Muutos 2011:n ideaaleja ei tarvitse ostaa eikä tämä blogi niitä kenellekään tyrkytä mutta huomattavaa ulkopuolisen tarkkailijan silmissä on, että esimerkiksi maahanmuuttokriitiikissään se näyttäisi edustavan varovaista loikkaa eteenpäin politiikan ala- ja vastakulttuureissa Suomessa.

Ehdotettavat toimenpiteet ovat hillitysti ilmaisuja ja pääosin johdonmukaisesti perusteltuja (piti niistä sitten tai ei). Toiminta ei myöskään muistuta kadonnutta Kummeli-jaksoa, eikä liikkeen kantava voima näyttäisi olevan erikoinen vihalla rakastava populismi kuten kenties jossain muualla. Avoimen väkivaltaisesta käyttäytymisestä puhumattakaan.

Muutos 2011 ei välttämättä ole vaalivoittaja vuoden kuluttua eikä se välttämättä jätä suurta jälkeä suomalaiseen poliittiseen historiaan mutta toimintamalleiltaan se avaa tietä uudelle ajanjaksolle suomalaisessa politiikassa. Ainakin teoriassa.

Suoran demokratian varaan voi suht perustellusti laskea nyt kun laajakaistat ovat lähes kaikissa kodeissa. Ehkä crowdsourcing tekee tuloaan edustukselliseen demokratiaankin, mahdollinen luottamusvaje eliitin ja massan välillä ainakin on julkituotu. Seuraamme kehityskulkua suurella mielenkiinnolla.

Aktivointitehtävä: Ns. humanitaarinen maahanmuutto on Muutos 2011:n mukaan "suomalaisten viranomaisten keksintö. Mitään velvoitteita Suomella ei siihen ole" Oletko samaa vai eri mieltä? Mitkä ovat perustelusi?

Lainaus

Yhteistä

Aija Salovaara — Sat, 24 Oct 2009 08:37:05 +0000

Olen tämän syksyn aikana käynyt useassa seminaarissa ja tilaisuudessa, joissa kaikissa on käsitelty yhteisöllisyyttä eri näkökulmista.
Syyskuussa Tampereella sosiaalinen media kulttuurimarkkinoinnissa-seminaarissa käsiteltiin sosiaalisia medioita ja mm. yleisötyötä, lähinnä teatterin näkövinkkelistä. Arttu Haapalainen YLÖS-hankkeesta (ammattiteattereiden yleisötyön kehittäminen) kertoi pilottihankkeista, joita valmistellaan kolmessa suomalaisessa kaupunginteatterissa.
"Teatterit tarkastelevat omaa työtään uudesta näkökulmasta ja innostavat katsojia mukaan teatterin tekemiseen ja kokemiseen mahdollisista esteistä huolimatta".

Ylen Ison Pajan auditorissa "Kuka pelastaisi journalismin?"-seminaarissa puhujista Charlie Beckett puhui journalismista, jossa sisältöjä luodaan yhdessä ja kysyi: tarvitseeko meidän säästää journalismia sellaisena, kuin olemme sen tottuneet käsittämään?
Journalismin murroksesta puhutaan laajasti ainakin alan lehdistössä. Puhutaan murroksesta tai kriisistä. On niitä, jotka pelkäävät laatujournalismin puolesta ja niitä, jotka näkevät muutoksessa mahdollisuuden ja arvostavat yhdessä tekemisen meininkiä ja moniäänisyyttä.

Mitä pelkääjät sitten pelkäävät? Oman ammattikunnan katoamista ja rappiota?
On kiistaton fakta, että viestinnässä toimivien on tehtävä nykyään töitä nopeammin ja yhä useammalla välineellä. Puhutaan moniosaamisesta. Yksi ihminen tekee kolmen työt: kuvaa, leikkaa ja kirjoittaa. Laatu on koetuksella. Mutta pelkääjät näyttäisivät pelkäävän myös sitä mahdollisuutta, mitä alati laajenevat kommunikointimahdollisuudet ja kehittyvät välineet tarjoavat kaikille.

Samasta murroksesta puhuttiin paljon Taikin täydennyskoulutusosaston Cinedu-koulutuksessa. Välineet ovat nykyään kaikkien saatavilla, kuka tahansa voi tuottaa videokuvaa ja ladata sitä kaikkien nähtäville erilaisten sivustojen kautta.
Eikö alan ammattilaisten olisi vastustuksen sijaan parempi pyrkiä näkemään muutoksen mahdollisuudet? Kasvamaan itsekin muutoksen mukana ja ammattitaitoaan hyödyntäen viemään kehitystä vielä asteen tai kaksi eteenpäin?

Interaktiivinen media, sosiaalinen media. Kokeiluja on tehty, ja useita.
Royal opera house Englannissa järjesti twitter oopperan. Oopperan koko käsikirjoitus tuotettiin yhteis ja yleisövoimin Twitterissa. http://twitter.com/youropera, royaloperahouse.wordpress.com

Projektin alullepanijat määrittivät vain tarinan alun: The story starts like this: One morning a woman and a man were standing...

YLE2:lla pyörii tänä syksynä Tarinateltta-tv-sarja. Tarinateltta-projekti on antanut mahdollisuuden yleisölle kertoa oman tarinansa niinkuin he itse tarinansa näkevät ja miten sen haluavat kertoa.
Miten dokumentti voitaisiin viedä seuraavalle asteelle?
Tarinateltassakin tarinankertojaa vastapäätä istui aina joku meistä ja kysymykset jotka esitimme saattoivat viedä tarinaa tietyyn suuntaan. Olisi mielenkiintoista kokeilla, minkälaisia tarinoita saisimme tallennettua, jos tarinankertoja jätettäisiin telttaan yksin kameran kanssa. Tarinankertoja saisi ohjata tilannetta täysin.

Yhdessä tekeminen on hieno ajatus. Tai toive. Onko se toistaiseksi vielä toive?
Keinot ja muodot ovat vasta hahmottumassa. Monien kokeilujen jälkeen hahmottuu uusia tapoja toteuttaa tätä yhdessä tekemisen utopiaa. Kaikki nämä kokeilut ovat mielenkiintoisia, vaikka eivät toimisikaan täydellisesti.
http://yle.fi/sydan/index.html

Ja vielä,

Huomasin tänään tällaisen kyselyn tulevaisuuden televisiosta:

http://digiumenterprise.com/answer/?inv=18223991&chk=QDKTFGSA

Lainaus

Yhteistä

Aija Salovaara — Sat, 24 Oct 2009 08:36:58 +0000

Ja vielä,

Huomasin tänään tällaisen kyselyn tulevaisuuden televisiosta:

http://digiumenterprise.com/answer/?inv=18223991&chk=QDKTFGSA

Lainaus

Käsi ylös, joka luki ne käyttöehdot

Tuija Aalto — Wed, 18 Feb 2009 21:50:39 +0000

Kun liityit Facebookiin, luitko käyttöehdot? Et ehtinyt? Useimmat netin käyttäjät eivät ehdi niihin perehtymään. He luottavat siihen, että mikäli käyttöehdoissa on jotakin kohtuutonta, asia tulee yleiseen tietoon jonkun muun valppauden ansiosta. Ja tuleekin. Viimeksi The Consumerist -julkaisu sai aikaan läntistä maailmaa kuohuttaneen uutisen sunnuntaina artikkelillaan, jossa se kiinnitti huomiota Facebookin 4.2. julkaisemiin uusiin käyttöehtohin Facebook's New Terms Of Service: "We Can Do Anything We Want With Your Content. Forever. Kärjekäs artikkeli paheksui sitä, että käyttöehdoissa oli muutettu syyskuulta 2008 voimassa ollutta kohtaa käyttäjien julkaisemien tietojen säilyttämisestä sen jälkeen kun käyttäjä lopettaa palvelun käytön. Entisissä ehdoissa sanottiin, että palvelun käytön lopetus peruuttaa myös Facebookin oikeudet näyttää sisältöjä enää missään. Mainittiin kyllä että senkin jälkeen palvelu voi säilöä arkistoversioita kyseisistä sisällöistä. Uusissa ehdoissa tuotiin esiin, että palvelun pyörittämiseksi on tarpeen pitää julkaisussa kopioita tilinsä sulkeneen käyttäjän aikanaan julkaisemista sisällöistä. Esimerkiksi kaverien seinälle julkaistuja tai kaverille postilaatikkoon lähetettyjä sisältöjä. Se, että näiden sisältöjen esittämistä rajaavat käyttäjän alkuperäiset yksityisyysasetukset, ei tullut erityisesti esiin.

Facebook päätti alkuviikon käyttäjäkuohahduksen vuoksi palata takaisin edelliseen versioon käyttöehdoista ja ottaa käyttäjät mukaan muokkaamaan uusia. Varmaankin viisas ratkaisu tiukassa paikassa.

Facebook on läntisen maailman suurin verkkoyhteisö. Se meni kävijämäärissä MySpacen ohi kesällä. "Naamakirjassa" on tuoreimpien tietojen mukaan 175 miljoonaa käyttäjää - heidän joukossaan arviolta puoli miljoonaa suomalaista.

Omasta mielestäni Facebook-käyttöehtokohussa on paisuttelun makua. Mediassa tunnutaan nyt hanakasti tartuttavan kaikkiin Facebook-ilmiöihin, erityisesti käyttäjien uuteen intoon perustaa erilaisia asioita ja aatteita ajavia painostusryhmiä.

Oliko käyttöehtojen muutos kohtuuton? Toimitusjohtaja Zuckerbergin asiasta antamien lausuntojen mukaan firma ei ole ottamassa itselleen uusia oikeuksia vaan pyrki tarkemmin selostamaan, miten se käyttää jo edellisten käyttöehtojen myötä pidättämiään oikeuksia. Täytyyhän yrityksen pystyä pyörittämään palvelua. Keskustelufoorumin tai yhteisön ylläpitäjän intressissä on kirjata käyttöehtoihin, että sisältö jää, vaikka käyttäjä poistaisikin tilinsä. Niin on kirjattu myös YLEn yhteisöjen sääntöihin vuosia sitten.

"YLEllä on oikeus, mutta ei velvollisuutta säilyttää ja arkistoida yhteisön jäsenten julkaisemaa sisältöä harkintansa mukaan myös sen jälkeen, kun jäsen on eronnut yhteisöstä."

Asiaa täytyy ajatella myös jälkeen jäävän yhteisön näkökulmasta - keskusteluketjut ja ajatustenvaihdot kävisivät aika omituisen reikäisiksi, jos ihmiset poistuessaan veisivät kaikki käyttämänsä puheenvuorot mukanaan.

Lainaus