Skip navigation.
Home

Ennen oli kaikki...

Tiedän että kun oma ikä karttuu, on tyhmää ja vaarallista ruveta sanomaan, että ennen asiat olivat paremmin kuin nyt. Mutta kun on kuunnellut radiota kuutisenkymmentä vuotta, niin kuin olen tehnyt, uskon kokemusta radion kuuntelemisesta kertyneen. Ja siksi uskallan kaikesta huolimatta sanoa, että ennen eräät asiat olivat radiossa paremmin kuin nyt.

Yhdellä tasokkaimmista kanavistamme (Yle Radio 1) on lähetetty eräiden radiolegendojen tekemiä ohjelmia arkistouusintoina. Pekka Tiilikaisen ja Eero Saarenheimon ohjelmia olen kuunnellut. Niistä oppii muutamia perusasioita: ilmaisun selkeys on radiotoimittajan perusavu ja perustyökalu. Ajattelun selkeys, tiedonhankinta ja tiedon välittämisen järjestäminen, suullisen ilmaisun selkeys, johon kuuluvat sekä kielen että puhunnan selkeys ovat se lyijykynä, jolla radiotoimittaja kirjoittaa. Eikä sovi unohtaa äänitystekniikkaa ja äänen editointia, vartta jonka varassa lyijy pysyy.

Tänään kuulee tasokkaillakin radiokanavilla paitsi höpötystä, josta ei sen enempää, selviä äännevikoja (konsonantit r, l ja s etunenässä) ja äänenmuodotuksen epäkuunneltavuutta honotuksineen ja kälätyksineen. Monet näistä asioista voisivat olla korjattavissa, jos toimittaja ei ajattelisi itseään brändinä, päähenkilönä, vaan työkaluna, välittäjänä. – Tässä muuten huomaatte vanhanaikaisuuteni: ajattelen toimittajaa tiedon ja kokemuksen välittäjänä en päähenkilönä.

Nykyään toimittajat itse äänittävät ja editoivat juttunsa ja ohjelmansa. Lienevätkö he saaneet tähän koulutusta? Monesti haastateltava on viety äänityksellisesti kaikkein vaativimpaan paikkaan (ravintolaan, kadulle tms.) tai äänitetään esim. teatteriesitystä katsomosta, niin että kiinnostavaakin aihetta varjostaa tekninen ärsyttävyys.

Radio on tekninen väline, jolla välitetään auditiivisia viestejä. Auditiiviset viestit ovat ääntä eli kieltä, puhetta, toimittajan pelottomuutta olla läsnä tilanteessa, musiikkia, luonnon ja todellisuuden ääniä, tehtyjä tehosteita ja kaiken tämän järjestämistä ja editoimista. Tässä riittää toimittajalle harjoiteltavaa. Sekä Tiilikainen että Saarenheimo olivat harjoitelleet.