Skip navigation.
Home

Ilmari Kianto muistelee, lehmänreisi ruokapöydässä ja Inkeriläisperhe Vepsäläiskylässä.

(YLE Radio 1 maanantaina 27.4.2009 klo 9.05 - 10.00)

Alkuun jatketaan Ilmari Kiannon muistelmien parissa. Mirjami Polkusen toimittama ohjelmasarja on vuodelta 1954. Tällä kertaa jatketaan opintojen parissa otsikolla "Ylioppilaasta maisteriksi". Ensi töikseen Kianto osti sadalla markalla käytetyn frakin, koska ei sitä viisaustieteitä siihen aikaan ilman frakkia opiskeltu. Professoritkin saattoivat tenttiä oppilaita sohvalla maaten. Opintojen ohella ehti Kianto toki harrastaa muutakin elämää, mieleen painui mm. Juhani Ahon tapaaminen Kämpin kahvilassa.

Toisessa tarinassamme palataan entisaikojen elämään maaseudulla. Niilo Ihamäki haastatteli vuonna 1967 Vieno Anttilaa. Aiemmin maatiloilla elettiin liki luontaistaloudessa. Eläimet teurastettiin omalla tilalla. Emäntä Vieno Anttila muistelee kuinka vuosisadan alussa paikkakunnan teurastaja tuli Oriveteläiseen taloon ja löi teurastettavia eläimiä kirveellä päähän. Pyssyjä ei tuolloin vielä ollut. Kaikki käyttökelpoinen otettiin talteen verta ja suolia myöden.

Päätteeksi porhalletaan vepsäläiskyliin. Tammikuun 5. vuonna 1942 pakotti ihmisiä pakkomuuttoon. Ensio Sevon kierteli alueella ja pakisi paikallisten kanssa, vaikka se kielierojen puolesta välillä vaikeaa olikin.
Toukokuun ajan liikutaan enemmänkin Karjalassa. Olemme saaneet useita yhteydenottoja joissa on pyydetty uusimaan vuoden takaista Karjala-sarjaa, ja nyt toukokuussa tähän pyyntöön vastataan neljän ohjelman uusinnalla.