2004  Syyskuu   Lokakuu   Marraskuu   Joulukuu 


PÄIVÄ SYYSKUUSSA

Oscar-palkittu dokumentti Münchenin olympialaisten kidnappausdraamasta

Münchenin olympialaiset 1972 olivat suomalaisille yhtä juhlaa: Lasse Virenin legendaariset kaksi kultamitalia ja Pekka Vasalan niukkaakin niukempi voitto 1500 metrillä.

Saksalaisille olympialaiset merkitsivät näytön paikkaa: ikävän lähihistorian paikkaamista ja vuoden 1936 Berliinin kisojen natsiuhon unohtamista. Münchenin olympialaisten piti olla "rauhan ja ilon olympialaiset".

Toisin kävi.

Syyskuun viidentenä päivänä klo 4.41 aamuyöstä palestiinalaisen Musta Syyskuu -järjestön jäsenet tunkeutuivat Israelin olympiajoukkueen huoneeseen ja ottivat 11 Israelin olympiajoukkueen jäsentä panttivangeiksi. Kaksi ihmistä teloitettiin lähitunteina, muut joutuivat odottamaan kohtaloaan koko maailman silmien alla. Palestiinalaiset vaativat 200 vangin vapauttamista. Vaatimuksiin ei suostuttu.

Elokuvassa Päivä syyskuussa (One Day in September) ohjaajat Kevin MacDonald ja Arthur Cohn punovat trillerinomaisesti tosiasioita toisiinsa asettumatta palestiinilaisten, israelilaisten tai saksalaisten poliisien puolelle.

Kolmen vuosikymmenen takaiset tapahtumat nivoutuvat koskettavasti tähän päivään, kun haastateltavina ovat menehtyneen Israelin miekkailujoukkueen valmentajan, Andre Spitzerin vaimo ja ainoa hengissä oleva, iskuun osallistunut palestiinalainen Jamal Al-Gashaya. Hän puhuu Münchenin tapahtumista ensimmäistä kertaa kameralle.

Dokumentti seuraa hetki hetkeltä tapahtumien kulkua. Nuo 21 tuntia päättyivät kahden helikopterin räjähdykseen. Yksikään panttivanki ei selvinnyt hengissä. Tapahtuma oli monen käänteen summa. Olisiko jotain voitu tehdä toisin? Haastateltavina ovat myös muun muassa Zvi Samir, Israelin salaisen palvelun päällikkö vuosina 1968-1974, Manfred Schreiber, Münchenin poliisin päällikkö ja Walther Tröger, Olympiakylän pormestari.

Päivä syyskuussa voitti Oscarin 1999 pitkien dokumenttien sarjassa.

Tuotanto Arthur Cohn Production, Englanti, 1999.
Vilahtaapa kuvissa Suomen-lippu ja Lasse Virenkin.

[Takaisin]