2005  Tammikuu   Helmikuu   Maaliskuu   Huhtikuu   Toukokuu 


Näin tehtiin Sopeutumattomat

Tenhoava dokumentti Marilyn Monroen ja Clark Gablen viimeiseksi jääneen elokuvan tekemisestä

Arthur Miller kirjoitti kuuden viikon aikana Nevadan autiomaiden reunalla tarinan kolmesta miehestä ja naisesta, joille ei juuria löytynyt maan päällä. Miehet kiertelivät Nevadan autiomaassa vangiten villejä hevosia teurastettaviksi tai koiran ruuaksi. Nainen oli yhtä yksinäinen kuin miehet, mutta hänen eheä ja vankkumaton vaistonsa elämän pyhyydestä rakensi pohjan olemassa olon mielekkyydelle.

Tarina julkaistiin Esquire-aikakauslehdessä 1957, mutta vasta vaimonsa, Marilyn Monroen keskenmenon jälkeen Miller alkoi työstää tarinaa elokuvaksi ystäviensä painostamana.

Tänään nähtävä elokuva Näin tehtiin Sopeutumattomat (The Making of The Misfits, 2001) ei niinkään kerro elokuvan tekemisestä, vaan keskittyy päärooleja näytteleviin ihmisiin sekä yhden ihmissuhteen muuttumiseen elokuvan teon aikana. Katsoja voi nauttia tästä dokumentista, vaikkei Sopeutumattomat-elokuvaa olisi nähnytkään.

"Tähän elokuvaan ei ole kirjoitettu yhtään turhaa repliikkiä", totesi Clark Gable, jolle aluksi oli vaikea hahmottaa elokuvan suunta : oliko tämä länkkäri vai draama. Miller havainnoitsi asian keksimällä termin eastern-western. Clark Gable lausui Sopeutumattomissa viimeiset repliikkinsä valkokankaalla. Gable kuoli vai muutama viikko elokuvan kuvausten loputtua sydänkohtaukseen marraskuussa 1960. Sopeutumattomat jäi myös Marilyn Monroen viimeiseksi elokuvaksi.

Arthur Miller oli täysin lumoutunut vaimonsa näyttelemisestä. He olivat kuin kuka tahansa nuori pari : maailma oli heitä varten. Pikkuhiljaa Marilyn oikkuilut pahenivat ja kuvausten aikana Marilynillä oli suhde. Näytti siltä, että elokuvan roolihahmot olivat liikaa näyttelijöidensä peilikuvia - tai päinvastoin. Avioliitto alkoi rakoilla.

Myös ohjaaja John Huston oli vaikeuksissa tähtösen kanssa. Alkuun pelättiin eniten vaikeuksia Montgomery Cliftin kanssa, mutta loppujen lopuksi Marilyn oli hankalin. Kuvausaikataulut olivat pahasti myöhässä, eikä asiaa parantanut, kun Marilyn tuotti paikalle henkilökohtaisen ohjaajansa, Paula Strasbergin.

Dokumentin kivijalkoina ovat upeat mustavalkoiset valokuvat, jotka vangitsevat tilanteet pieniin sekunninosiin. Magnum-toimiston valokuvaajat saivat kulkea kuvaustilanteissa ja -tauoilla sekä näyttelijöiden vapaa-aikoina aivan vapaasti. Kuvaajat saavuttivat kuvattavansa teeskentelemättömissä tilanteissa ja tunnetiloissa. Moni vivahde saa muotonsa vasta kun se on pysäytetty.

"Työ oli nautittavaa, koska koko ympäristö oli täysin epäjärjestyksessä. Marilyn oli mieleltään arvaamaton ja Huston pelasi korttia kaiket yöt juoden ja polttaen. Täydellinen kaaos antoi valokuvaajalle täyden vapauden. Valokuvat ovat paljon mielenkiintoisempia, kun kuvattava ei ole varuillaan, eikä aina välttämättä edes paikassa, missä hänen pitäisi olla", muistelee valokuvaaja Elliot Erwitt.

Haastateltavina ovat muun muassa Arthur Miller ja yksi kolmesta pääosan esittäjästä, Eli Wallach, joka muistelee, miten mukavaa elokuvassa oli viedä Marilyn tanssiin Gablen nenän edestä. Elokuvasta otetut näytteet on valittu tarkoin.

Elokuvan Näin tehtiin Sopeutumattomat on ohjannut Gail Levin ja sen on tuottanut Little Bird Production, Englanti.

(es. 23.10.02)

Kuva: TV2 Tiedotus



[Takaisin]