[Takaisin] ISÄ MEIDÄN
Dokumentti alkoholismista ja sen vaikutuksesta perheeseen.Tekijän taakka Isä meidän - elokuva on ollut pitkä prosessi. Olin jo pitkään halunnut tehdä elokuvan alkoholismista - koin että minulla oli takana riittävästi tutkimusmateriaalia koettuani alkoholistiperheen arkea liki 20 vuotta. Suunnittelin tekeväni elokuvan kipeästä aiheesta, joka koskettaa tuhansia perheitä. Tuon tarinan kertomisessa ajattelin käyttää hyväksi omaa asiantuntemustani ja kokemustani saavuttaakseni koskettavan elokuvan. Kuvittelin, että vieras päähenkilö olisi elokuvan kannalta hyvä ratkaisu ja että omien kokemusteni sekoittaminen tähän tarinaan olisi huono asia. Olin väärässä. Tärkeä aihe tutkittuna etäältä olisi saattanut saada aikaan hyvänkin jutun, mutta hieno elokuva vaatii enemmän. Sen saa aikaan vain sitoutumalla ja antamalla osan itsestään, joten minusta ja isästäni tuli loppujen lopuksi elokuvan päähenkilöt. Suurin pelkoni oli, että elokuvasta tulee liian subjektiivinen dokumentti, minkä vuoksi ponnekkaasti taistelin pysyäkseni kameran takana. Subjektiivisessa dokumentissa on todella vaikea tuoda tekijän omaa persoonallisuutta peliin niin, ettei tekijä liiaksi sorru oman napansa kaiveluun ja traumojensa tilitykseen. Silloin katsoja helposti vieraantuu elokuvan tarinasta. Halusin, että Isä meidän on jotain muuta kuin oma psykoterapiani tai selvittelyä siitä miksi isäni juo? Halusin näyttää katsojalle kipeiden asioiden lisäksi ihmisarvoa, rakkautta ja huumoria - esiintymättä itse elokuvassa. Minusta kuitenkin tuli elokuvan henkilö myös kameran etupuolella. Testimateriaali, jossa itsekin esiinnyin, paljasti, että ollessani itse mukana kuvissa, voin näyttää kipeitä asioita, rakkautta ja huumoria. Kameran takaa minun olisi pitänyt selittää ne muulla tavoin. Liki kaksi vuotta kuvauksia on nyt takana ja tarina on saanut päätöksensä. Tuotanto on ollut raskas, käytännössä olemme olleet kuvausvalmiudessa joka päivä. Itsensä kanssa on joutunut jatkuvasti käymään keskustelua siitä, miksi kamera täytyy päästää omaan olohuoneeseen. Miksi elokuvaa tehdessä on itkettävä ja näytettävä sekin? Materiaalia katsoessa on turtunut näkemäänsä. On vaikea nähdä mikä oman perheen elämässä on kiinnostavaa tai hyvää materiaalia. Itseään on vaikea katsoa objektiivisesti, erityisesti koska en edelleenkään halua elokuvani olevan turhan subjektiivinen kuvaus. Ensimmäisten materiaalinäyttöjen perusteella voin katsoa saavuttaneeni tavoitteeni - pelkkä raakamateriaali herättää keskustelua alkoholismista ja yleisö on katsellessaan nauranut ja itkenyt, riippumatta siitä, olenko itse ollut edes paikalla. Tuotanto/käsikirjoitus/ohjaus/kuvaus: Anne Laurila Käsikirjoitus/kuvaus: Janne Niskala Tuotanto Vaski Filmi Oy, anne.laurila@vaskifilmi.fi Kuva: YLE Kuvapalvelu [Takaisin] |