"Isä meidän" on elokuva alkoholismista. Ja ennen kaikkea siitä, miten alkoholistiin suhtaudutaan perhepiirissä ja sen ulkopuolella. "Nyky- yhteiskunnassa on sellainen meininki, että pitää suorittaa ja tehdä. Puuttuu inhimillinen ymmärrys ja katsontakanta siihen, että kaikki eivät voi olla suorittajia, koneita", Anne Laurila kommentoi.

Laurila suunnitteli jo vuonna 2002 tekevänsä jutun alkoholismista. Tarkoitus oli kuvata hänen isänsä ystäviä. Aikansa mietittyään hän tuli siihen lopputulokseen, että hänen oli käsiteltävä aihetta riittävän läheltä. Hän päätti tehdä elokuvan omasta isästään ja perheestään. Elokuva alkaa siitä, kun Anne Laurilan isä istuu vankilassa rattijuopumustuomiota. Kymmenettä kertaa. "Ajattelin silloin mennä vankilaan kuvaamaan, ja että jos siellä pystyn kuvaamaan, niin pystyn kuvaamaan missä tahansa."

"Isä meidän" elokuvan kuvaaminen asetti ohjaajansa useiden moraalisten kysymysten eteen. Elokuvasta onkin rajattu hyvin tarkkaan pois perheen äiti ja monta muuta sukulaista. Laurila kertoo miettineensä myös, elokuvantekijänä ja tyttärenä, oliko oikein "laittaa isää tällaiseen prässiin." "Mutta jotenkin minusta tuntuu, että isä tiesi, mitä tuleman pitää. Niin kuin myös minä." Laurila kertoo isän suhtautuneen kuvaamiseen hyvin ja ettei hän riitaisimpinakaan hetkinä käskenyt laittamaan kameraa pois. Hän sanoo myös isän, tyttärien ja lastenlasten välien lähentyneen hirveästi kuvausten aikana. Isä kanssa tuli puhuttua asioista, joista ei koskaan aikaisemmin oltu pystytty keskustelemaan.

Elokuva seuraa Laurilan perheen elämää Oulussa ja Kemijärvellä puolentoista vuoden ajan. "Kuvausten loppuvaiheessa meille tuli hirveä riita isän kanssa. Sanoin hänelle, että hänen täytyy tehdä valinta ja ottaa itseään niskasta kiinni. Silloin isä pyysi minulta anteeksi ensimmäisen kerran elämäni aikana. Se oli minulle tavattoman hieno hetki. Sitä tilannetta ei onneksi kuvattu. Se jäi minulle. Puolentoista vuoden raskas prosessi kannatti sen yhden hetken takia."

Laurila sanoo kiinnittäneensä erityisestä huomiota siihen, että elokuvaan saatiin hyviä ja huonoja hetkiä, sopivassa suhteessa. Niin kuin se oikeastikin on. "Ensin näytetään isä hienona ihmisenä, ja sitten se, miten hänet romutetaan alas. Ja aika pohjamudissa käydään." Hän jatkaa: "Perheissä suhtaudutaan alkoholistiin usein niin, että kun hänestä päästään eroon, ei hänen kanssaan haluta olla missään tekemisissä. Ihmisiä arvotetaan sen mukaan, että heillä on alkoholiongelma. Niin kuin minun isäni tapauksessakin: Hyvä mies, mutta kun se juo... "

"Isä meidän" elokuvan on tarkoitus toimia välineenä niille perheille, joissa on jonkinlainen lukko. "Tämä on elokuva, joka minun olisi pitänyt nähdä 15-vuotiaana, kun meillä oli kotona todella vaikeaa, ja ajattelin, että elämäni oli epäreilua, enkä tulisi koskaan ymmärtämään tätä koko kuviota. Olin kauhean katkera." Hän kertoo, ettei halunnut tehdä elokuvaa, jossa itketään ja valitetaan. Eikä tarkoitus ole yrittää ymmärtää, miksi isä juo. "Ihmisillä on niin monia syitä juomiseen, ettei se ole minusta kiinnostavaa, vaan se, miten nämä ihmiset kohdataan, ja miten näitä asioita käsitellään." "Isä meidän" ei pääty päähenkilön raitistumiseen, eikä ohjaaja sellaista odottanutkaan. "Isä meidän" on kuitenkin jonkinlainen selviytymistarina. Se kertoo, että on toivoa, ja että rakkaus voi voittaa, kaikesta huolimatta.

"Isä meidän" on Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta medianomiksi valmistuneen Anne Laurilan esikoisohjaus. Laurila kirjoittaa tällä hetkellä pro gradu työtään Oulun yliopiston mediatuottajan maisteriohjelmassa (MEKKA).
Kuva: YLE Kuvapalvelu

[Takaisin]