Takaisin

KOULUDEMOKRATIAA JA PÄRTSÄRIJENGEJÄ

TV 2:n Dokumenttiprojekti jatkaa Ajankuvia-sarjaansa nuorisokulttuurin katsauksella 1960- ja 1970 -lukujen vaihteesta. Petteri Evilammen koosteesta löytyy aineksia koulumaailmasta päristelevään moottoripyöräjengiin.

Koulumaailmassa kuohui. Demokratiaa vaadittiin ja sen puolesta lakkoiltiin. Esko-Juhani Tennilä raportoi Ajankohtaiseen kakkoseen. Kaataako oppi ojaan, kysyttiin jo Erkki Tiihosen raportissa vuodelta 1967. Jussi Haapavaara ja Kalle Fröjd nostivat esiin Koulun uudet päättäjät ja Arvi Auvisen raportissa vuodelta 1973 tutkailtiin luovaa lahjakkuutta ja peruskoulua. Mahtuupa mukaan aina ajankohtainen aihe - raportti työttömyydestä vuodelta 1971. Mikä on muuttunut - vai onko mikään?

Kapsäkki - nuorten oma tiedottava ohjelmasarja alkoi television kakkosverkon puolella keväällä -70. Syksyn antia silloin oli muun muassa raportti tamperelaisen moottoripyöräjengin synnystä, koostumuksesta ja ajatussisällöstä. Ohjelma Koronan jengistä nähtiin kesällä -71. Sen toimittivat Pertti Hyyrynmäki ja Pertti Nuutinen. Koronalaiset olivat kaikki työssä käyviä nuoria. Kertomukset jengin synnystä vaihtelivat, mutta totuus lienee, että aluksi siihen kuului saman talon poikia ja siitä jengi laajeni yli oman pihan rajojen. Matkanteko, ajo sinänsä, ''raukaiseva'', ''leijaileva'' vauhti ja ryhmähenki viehättivät eniten jengiläisiä. Virkavalta suhtautui jengiin rakentavassa hengessä. ''Helvetin Enkeleitä'' ja ''Nuoria Paholaisia'' nähtiin vain elokuvissa. Silti ennakkoluulot myös Koronaa kohtaan itivät. Nopeasti ohi kiitävä pärtsärijoukko oli helppo leimata gangstereiksi. Koronalaisten esikuvat leijuivat kuitenkin ''Easy Rider'' - maailmoissa.

Ajankuvia - Kakkosella - sunnuntai-iltapäivisin kautta kevään. Seuraavaksi on vuorossa Hannu Karpon elokuva Vaiennut viulu. Se kertoo Eino Poutiaisesta - kansanmiehen ja legendaarisen SMPläisen poliitikon viimeisestä päivästä eduskunnassa, kotimatkasta sekä tunnelmista kotiseudulta Pohjois-Karjalasta.

Back

Päivitys: 20.12.1998.U.E.