LYHYT MUISTI

Veistos toi päättäjille alusta alkaen ongelmia. Myöhemmin kun Neuvostoliitto oli romahtanut ja Suomessa elettiin presidentti Koiviston kautta, veistos siirrettiin pois silloiselta paikaltaan Tampereen Särkänniemen aulasta aivan kuten Venäjällä alettiin kantaa Leninin patsaita lankkuaidan taakse.

Upi Kärri, joka toimi aiemmin rajaupseerina, lähtee etsimään kadonnutta työtään. Matkalla hän kohtaa 1970-luvun. Silloin elettiin ystävyyden kautta. Lähes jokaisella suomalaisella kunnalla ja kaupungilla oli ystävyyskaupunkinsa Neuvostoliitossa, vierailuja tehtiin molemmin puolin. Suomalaiset näkivät Neuvostoliitosta juuri sen, mitä heille haluttiin näyttää. Pidettiin suuria joukkotiedotusalan yhteistyöseminaareja, joiden ainoana tarkoituksena oli saada suomalaiset kirjoittamaan ja kertomaan Neuvostoliitosta Neuvostoliiton haluamalla tavalla. Leninin juhlavuonna järjestettiin yli 400 Lenin-tilaisuutta. Puolueet kilpailivat pääsystä Neuvostoliiton suosioon. Siinä menossa Kokoomuksenkin oli järjestettävä oma Lenin-seminaarinsa.

Suuren Ystävyyden kaudella suosiota kalasteltiin myös vastustajia leimaamalla. Käsite "neuvostovastaisuus" oli ilmiö, johon maan korkein johtokin kiinnitti huomiota. Neuvostovastaisuus ei aina kuitenkaan tarkoittanut sitä, että olisi oltu eri mieltä virallisesta ulkopolitiikasta. Riitti kun oli eri mieltä kotoisista asioista, kuten verotuksesta, maanhankintalaista jne. Suomalaisten ilmiantajien nimilistat Tehtaankadulle Neuvostoliiton suurlähetystöön kertoivat henkilöistä, joiden poliittinen ura haluttiin katkaista. Myös presidentti Kekkosen nimeä käytettiin sumeilematta pelotteluun ilman että presidentti olisi edes tiennyt asiasta. Riitti kun kerrottiin, että "presidentti oli asiasta tätä mieltä".

Upi Kärrin matka kadonneen veistoksen jäljillä päättyy Tampereelle. Veistos on poissa ihmisten silmistä. Se on yhtä unohdettu kuin se aika, jonka monet haluavat unohtaa.