Takaisin
logo

KOLME LYHYTELOKUVAA

Saman auringon alla -sarjan pakettiin on koottu kolme eri tarinaa ihmisistä vierauden puristuksissa. Eräänä sunnuntaiaamuna nigerialaispariskunta joutuu taistelemaan oleskeluluvasta, nuoret etsivät jalansijaa Pakolaisena Saharassa ja Pummi voi tulla yllättävällä tavalla.

Yhteistä näille kolmelle on kuvan ja äänen persoonallinen käyttö, tunnelmien ja värien harmonia. Tekijät ovat nousseet jo lukuisille kansainvälisille elokuva-alan palkintopalleille. Eraana sunnuntaiaamunaEräänä sunnuntaiaamuna -dokumentin ohjaaja Manu Kurewa on elokuvallaan huomioitu kymmenillä festivaaleilla. Zimbabwelainen Kurewa sai 1997 elokuva- ja tv-alan opintonsa päätökseen ja ylsi heti opinnäytteellään Mangwaballa Cannesiin asti. Kurewan lyhytelokuva kertoo Mordecaista ja Margaretista. He muuttivat jokin aika sitten Nigeriasta Lontooseen. Kun selviää, ettei Mordecain viisumia enää uusita, pariskunnan suhde joutuu kovaakin kovemmalle koetukselle.

Pakolaisena Saharassa puolestaan on norjalaisen Pål O. Nissenin kuvaus pakolaisleiristä polttavan auringon alla hiekkaerämaassa. Marokko on miehittänyt Sidinan, Rachidin, Fatimatun, Mahjubin maan ja jättänyt nuoret rahattomina kuumuuden ja hiekkamyrskyjen armoille. Hiekka-aavikon puna ja taivaan puuteroitu sini värjyvät hätkäyttävästi kidutettujen pakolaisten tarinoiden yllä.

PummiJa Pummi on luku sinänsä. Siinä tavoittuu räikeänä rasismin olemus aina hirtehishumoristiseen loppuun asti. Saksalainen Pepe Danquart on niittänyt mainetta Pummillaan maailmalla. Nyt se on myös meillä!

Back
logo

Päivitys: 2.9.1999 U.E.