59. OSA |
Suolaista ja makeaa |
Kirj: Mika Ripatti |
Armas yrittää kertoa Helenalle Nestorista ja Tomista. Matti ei halua osallistua Armaksen hautajaisiin. Kaikki muut ovat paikalla, myös Matias. Helena kertoo, että hän odottaa kolmea tyttölasta. Helena tulee taas mukaan operaatio Afrikan tähteen. Asko saa todisteita siitä, että Päivi yrittää huijata itselleen operaation rahoja. Tom sanoo Päiville jättävänsä Annan ja menevänsä Päivin kanssa naimisiin. Helena kertoo Mannilalle huijausversion Askon rahojen maahantuonnista. Poliisit ovat löytäneet silminnäkijän Wille Juvosen kuolemalle. Poliisit siis tietävät, että Tom tappoi Juvosen. Mannilan kollega Saviniemi lähtee varjostamaan Tomia Pietariin. Nestori paljastaa Aimolle, että he ovat velipuolia. Aimo on ihan pihalla, eikä heti muista, mitä asiaa Nestorilla oli. Nestori kirjoittaa Tomille kirjeen, josta paljastuu Kunkaisten ja Tomin sukulaisuus. Nestori lykkää kirjeen Tomille, joka on lähdössä Pietariin hakemaan Askon rahoja. Salla pelastaa pihvikaupan, jonka Tom tahallaan pilasi. Anna on sopinut treffit Heikin kanssa. Hän kertoo kaiken Sallalle, joka tulee surulliseksi. Anna aikoo jättää Tomin. |