yle.fi




Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde / Teatterin ja tanssin tekijät /

Teatterin moniottelijat

Kuva: Kiertueteatteri valmistautuu matkalle. (1950-luku) Kalle Kultala.

Teatterin juuret ovat kiertävissä teatteriryhmissä. Suomessa kansaa hauskuuttivat Kansallisteatterin maakuntakierrokset eli "tripit".

Kuunnelmia, kabareeta, teatterikiertueita... Teatteri viihdyttää ja antaa elämyksiä, mutta mikä on hyvää teatteria?

Esityksen onnistumisesta on aina yhtä monta mielipidettä kuin on katsojaakin. Osasta teatterikriitikoita on pitkän työuransa aikana muodostunut yleisen mielipiteen muokaajia.

Tällainen oli esimerkiksi Helsingin Sanomien pitkäaikainen kriitikko Jukka Kajava.

Teksti: Seija Aunila

AVAINSANAT: arvostelijat, näyttelijät, ohjaajat, teatteri


Katsele ja kuuntele

Markus Rautio vierailee Kansallisteatterissa Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Rautio kulkee mikrofoninsa kanssa Suomen Kansallisteatterin puvustoon sekä tapaa peruukkimestari Hannes Kuokkasen.
Katsele ja kuuntele

Teatterikiertueen iloja ja suruja

1 audioleike

Draamataidetta vietiin Suomen joka kolkkaan jo Kansallisteatterin alkuaikoina. Aku Korhosen työskennellessä teatterissa kuvaan kuului jokakeväinen kuukauden ”trippi” maaseudulle.
Katsele ja kuuntele

Miten kuunnelma syntyi 1950-luvulla

1 audioleike

Saara Palmgrenin ohjelmassa vieraillaan radion kuunnelmastudiossa vuonna 1954. Reportaasissa pohditaan muun muassa, mitä eroa on näyttämö-, filmi- ja kuunnelmatyössä.
Katsele ja kuuntele

Tavataan Jukka Kajava Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Oululaisessa teinilehdessä uransa aloittanut toimittaja Jukka Kajava oli jo 1980-luvun alussa vakiintunut suomalaisen lehdistön vaikutusvaltaisimmaksi tv-kriitikoksi.
Katsele ja kuuntele

Ionesco - absurdin teatterin toteuttaja

2 audioleikettä

Näyttämötaiteen mullistaja saapui Suomeen esitelmöimään ja seuraamaan elokuvansa ”Lieju” ensi-iltaa.
Katsele ja kuuntele

Miten minusta tuli minä, Leea Klemola Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

”Ei minusta taiteilijaa tule, sillä minusta puuttuu ristiriita; se onnettomuus.” Näin muistelee nuoruuden pohdintojaan näyttelijä, ohjaaja ja näytelmäkirjailija Leea Klemola. Hän haaveili urasta eläinten käyttäytymistutkijana.
Katsele ja kuuntele

Miten minusta tuli minä, Sirkku Peltola Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Suomen suosituimpiin näytelmäkirjailijoihin kuuluva Sirkku Peltola on viisilapsisen perheen kuopus. Työssään hän kuvaa viiltävän tarkasti arkielämämme omituisuuksia ja muutosten pyörteissä kieppuvia suomalaisia.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 08.09.2006

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä