Mikrotietokone hankittiin kotiin yleensä pelejä varten, mutta sitä saattoi käyttää myös opiskeluun. Koneella voi laatia esimerkiksi vieraan kielen sanastoa tenttaavan ohjelman.

Vuonna 1983 tehdyssä ohjelmassa Erkki Kurenniemi näyttää, kuinka pelaamisen ja oppimisen saattoi yhdistää.

Mikrolla voi myös pitää kodin kirjanpidon tai auton huoltopäiväkirjan ajan tasalla.

Kunnolliset kotimikrot maksoivat 1500-4000 markkaa, mutta esimerkiksi tekstinkäsittelyyn tarvittiin lisälaitteistoa kymppitonnin edestä.

Kaiket illat pelejä pelaavat pojat voivat pilata koulumenestyksensä ja ihmissuhteensa, tietokoneasiantuntija Petteri Järvinen toteaa. Tytöt sen sijaan kaipasivat harvoin tietokonetta "koko elämänsä aikana".

1970-luvun alussa alan suomalaiset asiantuntijatkin epäilivät, tokkopa joka kodin "pienoistietokoneelle" löytyisi menekkiä kuin korkeintaan statussymbolina.

Vuonna 1988 Suomi suunnitteli jo kansalaisten kytkemistä tietoverkkoon. Joka kodin "tietoaseman" avulla voisi mm. opiskella, tilata ravintolasta pöydän ja varata matkaliput. Tietoyhteiskunta oli nupullaan.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: asiaohjelmat, dokumenttiohjelmat, informaatio, kehitys, kehitysvaiheet, kuvaputket, mikrotietokoneet, monitorit, opiskelu, opiskelutekniikka, tietokoneet, tietoliikenne, tietoliikennejärjestelmät, tietoliikenneverkot, tietotekniikka, uutiset, verkostoituminen

Anna palautetta sivun sisällöstä