yle.fi




Elävä arkisto / Oma elämä /

Harrastukset

Suosittelemme

Suvi Lindén esittelee nappikokoelmansa

 

Vittuilun SM-kilpailut

1 videoleike

Kokoomuksen kansanedustaja Suvi Lindénin kertomuksessa piirtyy laaja kaari lapsuuden leikeistä 1990-luvun eduskunnan sivistysvaliokunnan matkoihin. Yhteisenä nimittäjänä tarinoille on harrastus nappeihin.
Katsele ja kuuntele

 

1 videoleike

Sanan käytön taito ja reaktionopeus ovat valttia Vittuilun Suomen mestaruuskisoissa. Kiroilu ei ole sallittu, eikä valmiilla fraaseilla pärjää.
Katsele ja kuuntele


Kaikki teemat

Video tekee tuloaan

9 videoleikettä

Video mullisti 1980-luvulla kotoiset ajanvietteet. Elävän arkiston näytteet kertovat kaitafilmeistä, varhaisesta video-opetuksesta ja videokiistoista.
Teemasivulle

Elävän arkiston tanssikoulu

33 videoleikettä

Elävässä arkistossa tanssitaan hula-hulaa, lambadaa, primitiivisiä tansseja, hiphopia, jenkkaa, teknoa, travolta-tanssia...
Teemasivulle

Käsityöt ja askartelu

22 videoleikettä

Elävän arkiston käsityö- ja askarteluteemassa tutustutaan käden taitoihin aina ompelusta keppihevosen askarteluun.
Teemasivulle

Partio Suomessa 100 vuotta

1 audioleike ja 23 videoleikettä

Suomen partioliike viettää vuonna 2010 satavuotisjuhliaan. Suuriruhtinaskunnan ensimmäiset lippukunnat aloittivat toimintansa vuonna 1910.
Teemasivulle

Hula-hula-tanssi ja lannevanne

5 videoleikettä

1950-luvulla Suomessakin mainostettiin amerikkalaista uutuutta hula-hula-hoopia eli lannevanteen pyörittämistä.
Teemasivulle

Fanittaminen ja palvonta

7 audio- ja 41 videoleikettä

Fanittamisen asteita on monenlaisia: joku diggailee hiljaa itsekseen, toinen hengailee idolinsa kintereillä ja kolmas perustaa kirkon palvontansa kohteelle.
Teemasivulle


Katso ja kuuntele myös nämä

4H-nuoret ja elävä maa

1 videoleike

4H-järjestön toiminta juontaa juurensa 1900-luvun alun USA:han, missä ongelmaksi oli noussut maaseudun nuorten työttömyys. Miltä toiminta näytti Suomessa vuonna 1985?
Katsele ja kuuntele

Askartelua Pärinäpirtissä

1 videoleike

Veikko Kaseva vierailee poikien kanssa Töölön kirkon Pärinäpirtissä. Kerhotilasta löytyy "kierrätysaskartelun" aarteita.
Katsele ja kuuntele

Capoeira

4 videoleikettä

Brasilialainen tanssin, kamppailun, laulun ja musiikin yhdistävä capoeira on monisyinen laji. Opittavaa riittää perusaskeleesta huimiin akrobaattisiin taidonnäytteisiin ja portugalin kieleen. Fyysinen laji sopii harrastajien mukaan kuitenkin jokaiselle iästä tai sukupuolesta riippumatta.
Katsele ja kuuntele

Disney-keräilijä Pentti Hauhiala

1 videoleike

Pentti Hauhiala on Suomen intohimoisin Disney-materiaalin keräilijä. Aikanaan jopa Euroopan suurimmaksi arvioitu kokoelma vaikuttaa vannoutuneen poikamiehen päivittäiseen elämään merkittävästi.
Katsele ja kuuntele

Hakupalat: PEZ-karkkikoneet

1 videoleike

Satu Vuorio on kartuttanut PEZ-karkkikonekokoelmaansa Hakupalojen avulla. Kokoelmista löytyy nyt jo PEZejä Darth Vaderista Joulupukkiin.
Katsele ja kuuntele

Hakupalat: KISS-fani

1 videoleike

Pekko Lehto pyysi Hakupalojen katsojia lähettämään KISS-yhtyeeseen liittyviä fanitavaroita.
Katsele ja kuuntele

Hifisti etsii täydellistä ääntä

1 videoleike

Raha ei ratkaise ja ihmissuhteetkin jäävät toiseksi, kun tosiharrastaja satsaa korkeatasoisiin äänentoistolaitteisiin.
Katsele ja kuuntele

Hirvimetsällä ja -peijaisissa 1971

1 videoleike

Kuhmoisten Hirviveikot ry:n metsästysseurue lähtee jokasyksyiseen jahtiin vuonna 1971. Kauden päättävissä hirvipeijaisissa nautitaan hirvipaistista ja hyvästä seurasta.
Katsele ja kuuntele

Hyvät harrastukset arjen vastapainoksi

1 videoleike

Pienten ja vähän isompienkin poikien kannatta kehittää arjen vastapainoksi hyviä harrastuksia. Isä ja poika voivat harrastaa monenlaisia asioita myös yhdessä.
Katsele ja kuuntele

Hyvinkää curlaa

6 videoleikettä

Curling tuli Suomeen 1970-luvulla ja asettui Hyvinkäälle. Vuonna 1976 hyvinkääläiset joukkueet esittelivät lajiaan valtakunnanverkossa.
Katsele ja kuuntele

Ilmiö nimeltä jojo

2 videoleikettä

Vuonna 1991 Suomessa koettiin jojo-buumi. Joka koulun käytävällä treenattiin virveliä, kävelevää koiraa ja muita temppuja.
Katsele ja kuuntele

Joogausta Hauholla 1967

1 videoleike

Moderni jooga rantautui Suomeen 1960-luvulla. Esimerkiksi Viittakiven kansainvälisessä opistossa Hauholla saattoi aamunsa aloittaa joogaten.
Katsele ja kuuntele

Jänismetsällä

1 videoleike

Jänismetsällä ei hötkyillä. Sen tietävät ylihärmäläisveljekset Matias ja Arto Peltonen, jotka ovat konkareita pupujahdissa. Tällä kertaa jahtiin mukaan on otettu myös jälkikasvua.
Katsele ja kuuntele

Kaljakellunta Keravanjoella

1 videoleike

Vuosittaisessa Kaljakellunta-tapahtumassa juodaan olutta pitkin Vantaanjokea tai Keravanjokea kelluvissa kumiveneissä.
Katsele ja kuuntele

Kuvataidekurssi: Öljyvärimaalaus

1 videoleike

Kuvataidekurssilla tutustutaan öljyväreillä maalaamiseen. Taiteilija Kaisa Lehto-oksa kertoo tarvittavista välineistä ja väreistä sekä opastaa ensikertalaista asetelman maalauksessa.
Katsele ja kuuntele

Kuvataidekurssi: Piirustus

1 videoleike

Piirustus on kuvataiteen muoto, jossa tehdään jälkiä tai viivoja kaksiulotteiselle pinnalle. Piirustusta voi sanoa myös taiteen perustaksi.
Katsele ja kuuntele

Lasten hiihtokoulu Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 videoleike

Suomen ladun järjestämässä lasten hiihtokoulussa otetaan sivakoinnin taidot haltuun ja tutustutaan oikeanlaiseen urheiluvarustukseen.
Katsele ja kuuntele

Liikunnan suloutta Kisakalliossa

1 videoleike

Mitä merkitsikään kestojännittyneelle ja huolien painamalle muutaman päivän tai viikon olo iloisessa toveripiirissä, oikeassa liikunnassa ja rentouttavassa levossa!
Katsele ja kuuntele

Matti Rämö pyöräilee pitkin maapalloa Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

6 audio- ja 3 videoleikettä

YLEn teksti-tv:n toimittaja Matti Rämö tunnetaan intohimoisena pyöräilijänä, joka on matkannut polkien Intiassa, Afrikassa, Kaakkois-Aasiassa ja tietysti Euroopassa.
Katsele ja kuuntele

Metallipallo kahvalla

1 videoleike

Kahvakuulailu on vanha, Venäjältä levinnyt liikuntamuoto. Tämä pyöreä, kahvallinen valurautapallo on nostanut suosiotaan Suomessa.
Katsele ja kuuntele

Minikeilakerho Helsingissä

1 videoleike

”Pienoiskeilailu valtaa yhä enemmän suosiota maassamme.” Aikuisten, hyvinpukeutuvien herrojen lajia harrastetaan välinein, joiden koko on 25 kertaa normaalia pienempi.
Katsele ja kuuntele

Miten kiinnostua jalkapallokisoista?

1 videoleike

Moni nainen ja osa miehistäkin jää ulkopuoliseksi suurien jalkapallokisojen riemusta. Aamu-tv antoi vinkkejä kotisohvilla tuskastuville.
Katsele ja kuuntele

Mikätin on ihme vekotin

7 videoleikettä

Ajankohtainen aamumakasiini Lauantaivekkari esitteli aikanaan joka viikko jonkin oudon esineen eli mikättimen.
Katsele ja kuuntele

Nautintona hyinen avanto

1 videoleike

Kylmä vesi kiehtoo, aiheuttaa riippuvuutta ja synnyttää vahvoja elämyksiä. Avantouimarit kuvailevat harrastuksensa auttaneen viluisuuteen, stressiin sekä moniin kolotuksiin ja murheiseen mieleen.
Katsele ja kuuntele

Nuoriso hyvissä harrasteissa

5 videoleikettä

Nuorisoa on vuosikymmenien ajan patistettu hyvien harrastusten pariin - teatteriin, käsitöiden pariin, urheilukentille ja partioleireille.
Katsele ja kuuntele

Näin soitat nokkahuilua

1 videoleike

Lienee harhaluulo, että nokkahuilu on leikkikalu, jota kuka tahansa pystyy tuosta vaan soittamaan. Nokkahuilun soittaminen vaatii kuitenkin runsaasti harjoittelua.
Katsele ja kuuntele

Pulkalla Mont Blancille

1 videoleike

Alaraajahalvautuneen Petri Mäkilän unelma oli kiivetä Euroopan korkeimmalle vuorelle.
Katsele ja kuuntele

Purjeveneellä maailman ympäri

10 videoleikettä

Suomalainen Pertti Duncker purjehti itse rakentamallaan purjeveneellä maailman ympäri vuosina 1990-1996.
Katsele ja kuuntele

Peltilelut, leluista keräilykohteiksi

2 videoleikettä

Nostalgia ja innostus vanhoihin esineisiin sekä designiin ajoi 1950-luvulla varttuneen Hannu Pekkarisen keräilemään aikuisiällä vanhoja peltileluja.
Katsele ja kuuntele

Perho-ongella Varkaudessa

1 videoleike

Varkautelainen 79-vuotias kalamies ja kalastusvälineiden tekijä Toivo Koistinen esittelee nuorille ystävilleen perhokalastuksen saloja ja iloja.
Katsele ja kuuntele

Reippaat ratsastajat

1 videoleike

Taitavan ratsastajan täytyy oppia lukemaan hevosensa pienimpiäkin liikkeitä. Hevosta ei hallita pakkokeinoilla vaan taidolla, opastetaan vuonna 1946 valmistuneessa filmissä.
Katsele ja kuuntele

Ryhtiä, rytmiä, rentoutta

4 videoleikettä

Ihminen on syntynyt vapaaksi ja rennoksi. Ylisivistyksen luomaa jännitystä voi purkaa primitiivisessä tanssissa, ja rapautunutta kuntoa voi parannella kuntosalilla.
Katsele ja kuuntele

Rysällä lahnaa ja saalis savustumaan

2 videoleikettä

Vaari vie pojanpoikansa tutustumaan rysäkalastukseen Kuhmalahdella. Rysään jäänyt kalansaalis muuttuu maukkaaksi herkuksi savustuspöntössä.
Katsele ja kuuntele

Suvi Lindén esittelee nappikokoelmansa

1 videoleike

Kokoomuksen kansanedustaja Suvi Lindénin kertomuksessa piirtyy laaja kaari lapsuuden leikeistä 1990-luvun eduskunnan sivistysvaliokunnan matkoihin. Yhteisenä nimittäjänä tarinoille on harrastus nappeihin.
Katsele ja kuuntele

Virtuaalilemmikki Tamagotchi

2 videoleikettä

Virtuaalilelut löysivät tiensä suomalaisten koteihin vuonna 1997.
Katsele ja kuuntele

Vittuilun SM-kilpailut

1 videoleike

Sanan käytön taito ja reaktionopeus ovat valttia Vittuilun Suomen mestaruuskisoissa. Kiroilu ei ole sallittu, eikä valmiilla fraaseilla pärjää.
Katsele ja kuuntele

Virtasesta Vivaldiksi

5 videoleikettä

Tämä musiikinteorian kuntokoulu lupasi antaa taviskatsojalle vahvat eväät musiikin maailmaan viidessä osassa. Oppi meni ainakin herra Virtasen päähän.
Katsele ja kuuntele

Vinkkejä viherpeukaloille

4 videoleikettä

Arkistojen kätköistä kaivetut puutarhaohjelmat antavat selkeitä ohjeita, käteviä vinkkejä ja inspiroivia ideoita jokaiselle viherpeukalolle.
Katsele ja kuuntele

Videomies Perttu Rastas

1 videoleike

1980-luku oli videon kulta-aikaa. Videotaiteen tuntija Perttu Rastas palauttaa mieliimme historiaa kuvanauhojen takana.
Katsele ja kuuntele

Parkour

3 videoleikettä

Hengestään piittaamattomia, kuolemaa uhmaavia huimapäitä? Ei ihan - parkouria harrastavat tosielämän hämähäkkimiehet pyrkivät itse asiassa vain liikkumaan mahdollisimman tehokkaasti ja sulavasti paikasta toiseen.
Katsele ja kuuntele

Erätulilla: Olipa kerran metsä

1 videoleike

"Riistaa oli hirveästi, eikä silloin oikein tajunnutkaan kuin paljon sitä oikein oli", muistelee Pentti Aaltonen Venäjän rajan tuntuman metsästysreissuja 60-luvulla.
Katsele ja kuuntele

Valehtelun SM-kilpailut

1 audioleike ja 3 videoleikettä

Valehtelun Suomen mestaruuskisoissa otetaan mittaa tarinan iskemisen taidoista. Ensimmäiset piirimestaruustason kisat käytiin Kortesjärvellä aprillipäivänä vuonna 1995, mutta jo seuraavana vuonna oteltiin SM-tasolla.
Katsele ja kuuntele

Petri Räisänen, astangajoogan kansainvälinen supertähti

3 videoleikettä

Suomalainen joogaguru Petri Räisänen vannoo fyysisen ja yksinkertaisen astangajoogaharjoituksen nimeen. Entisestä punkbändin rumpalista tuli syvästi kunnioitettu ja maailmankuulu joogaopettaja sekä henkiparantaja.
Katsele ja kuuntele

Suomalaisten mökkikulttuuri

1 videoleike

Vuonna 1809 suurin osa suomalaisista asui maaseudulla. Tänä päivänä siellä on puoli miljoonaa kesämökkiä.
Katsele ja kuuntele

Aurinkoa varastoimassa

1 videoleike

Suomen suvessa kannattaa säilöä jokainen säde talteen pitkän talven varalta. Kaupungeissa auringon varastoimen voi olla joskus hankalaa, mutta kyllä siihenkin keinot löytyy.
Katsele ja kuuntele

Syke sytyttää: Matti Vanhanen

1 videoleike

Syke sytyttää –ohjelmasarjassa toimittaja Hilla Blomberg haastoi politiikan ja talouden vaikuttajia liikkumaan. Sarjan päätösjaksossa hakataan halkoja pääministeri Matti Vanhasen pihamaalla.
Katsele ja kuuntele

Rauhanturvaajien liikunta Libanonissa

1 videoleike

Vuonna 1999 tehdyssä Urheiluruudun jutussa käsiteltiin Libanonissa olevien suomalaisten rauhanturvaajien liikuntaharrastusta.
Katsele ja kuuntele

Laulaja Ara esittelee joogan teoriaa ja käytäntöä Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Oopperalaulaja Ture Ara oli joogan suomalainen pioneeri. Vuonna 1963 hän kertoi harrastuksestaan radiossa ja esitti kuuntelijoille pyynnöstä joogaliikkeitä.
Katsele ja kuuntele

Aikuisten uimakoulu Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 videoleike

Jos uimataito on jäänyt lapsena hankkimatta, ei hätää, sillä veden kanssa ehtii hyvin tulla sinuiksi aikuisenakin. Ensimmäiset aikuisten uimakoulut aloittivat Suomessa 1960-luvulla.
Katsele ja kuuntele

Mikä ihmeen downshifting?

1 audio- ja 1 videoleike

Downshifting eli elämän kohtuullistaminen kiinnostaa monia. Tuoko vapaaehtoinen elintason laskeminen paremman elämänlaadun?
Katsele ja kuuntele

Slow food - hidasta nautiskelua

2 videoleikettä

Pikaruokaa vastustava Slow food -toiminta alkoi Italiassa vuonna 1986. Slow-liike on siitä lähtien levittäytynyt ympäri maailman, ja hidas toimintamalli tullut osaksi kokonaisten kaupunkien elämää.
Katsele ja kuuntele

Liikunnasta mielenterveyttä

1 videoleike

Luonto ja liikunta ovat tärkeitä myös laitoksissa eläville ihmisille. Reportaasissa vuodelta 1977 käsitellään liikunnan ja kuntoutuksen merkitystä mielenterveyshoidossa.
Katsele ja kuuntele

Kilpatanssi vei Jukka Haapalaisen mukanaan

1 videoleike

Kilpatanssija Jukka Haapalainen tiesi jo 16-vuotiaana aikovansa tanssia "niin kauan kuin se vain on mahdollista".
Katsele ja kuuntele

Kalojen valtakunta vieheellä ja videolla

1 videoleike

Vuonna 1965 valmistuneessa kalastusfilmissä käsitellään virkistyskalastusta eri näkökulmista – myös pinnan alta.
Katsele ja kuuntele

Perhokalastuksen ABC

1 videoleike

Kalastuskonkarit Veli Autti ja Juha Vainio opastavat meidät perhokalastuksen saloihin. Ohjelmassa käydään läpi niin perhon sitominen kuin kalan pyydystäminenkin.
Katsele ja kuuntele

Japani on pop

3 videoleikettä

Japanilainen populaarikulttuuri turmelee nuorison. Näin ainakin pyrittiin uskomaan 2000-luvun alussa, kun nousevan auringon maasta vyöryi Suomeen sarjakuvia, piirrettyjä, visuaalista rokkia ja muotia.
Katsele ja kuuntele


Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä