Vielä 1960-luvulla suomalainen oopperatade oli viettänyt hiljaiseloa. Kansallisoopperassa oli nähty vain neljä kantaesitystä, ja moni oli alkanut pitää oopperaa jo aikansa eläneenä taidemuotona.

Vuoden 1967 kantaesityksensä saaneet Aarre Merikannon Juha ja Tauno Pylkkäsen Tuntematon sotilas olivat kuitenkin olleet kansallisia merkkitapauksia. Juha oli sävelletty jo vuonna 1922, joten kantaesitys oli ollut odotettu. Molemmat keräsivät kiitosta. Tuntemattoman sotilaan ohjasi Edvin Laine.

Aikakauden yleinen tendenssi suosi eurooppalaistyylistä modernismia ja avantgardismia. Niinpä Joonas Kokkosen ja Aulis Sallisen 1970-luvun perinteistä sävelkieltä toteuttaneet Viimeiset kiusaukset, Ratsumies ja Punainen viiva herättivät aikaansa seuraavissa suomalaismodernisteissa paheksuntaa. Kuinka ollakaan, juuri nämä "karvalakkioopperat" nousivat ennennäkemättömään suosioon niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Myöhempiä menestysoopperoita ovat olleet mm. Einojuhani Rautavaaran Vincent (1990), Sallisen Kullervo sekä Kaija Saariahon Kaukainen rakkaus (2000).

Teksti: Petra Himberg

AVAINSANAT: arvostus, esitykset, kantaesitykset, karvalakkioopperat, kritiikki, laulajat, menestys, modernismi, ooppera, oopperatalot, perinteet, Suomen Kansallisooppera, suosio, tyylit, vanhanaikaisuus

Anna palautetta sivun sisällöstä