yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Politiikan vuosikymmenet /

Kalevi Sorsa - aatteen mies

1930-2004

Kuva: Kalevi Sorsa 1975. YLE kuvanauha.

Kalevi Sorsa valittiin sosiaalidemokraattien puoluesihteeriksi 1960-luvun lopulla, mistä alkoi poikkeuksellinen poliittinen ura.

Sorsa (1930-2004) toimi ennen kotimaanpolitiikkaa kansainvälisissä tehtävissä ja aloitti päivänpolitiikkaa vasta 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa, vaikka puolueen toiminnassa hän oli ollut mukana jo nuoresta asti.

Kekkosen tuki oli merkittävä tekijä Sorsan uralla, ja presidentin luottamus toi Sorsan hallituksille 70-luvulla harvinaisen pitkän eliniän. Puolueen johtoon hänet valittiin 1975.

Seuraavan presidentin Mauno Koiviston kaudella Sorsan hyvä yhteistyö valtionpään kanssa jatkui, vaikka miehillä oli 70-80-luvuilla omat erimielisyytensä. Koiviston kaudella Suomessa hallitus istui ensi kerran täyden vaalikauden, kun Sorsa IV toimi keväästä 1983 kevääseen 1987.

Kalevi Sorsa on Suomen historian pitkäaikaisin pääministeri. Hän kuoli syöpään tammikuussa 2004. Pääministeri Matti Vanhanen sanoi Sorsan muistotilaisuudessa pitämässään puheessa, että "Kalevi Sorsan tapauksessa poliitikon titteli on kunniakas arvonimi".

Koonnut: Paavo Rytsä

AVAINSANAT: politiikka, puoluejohtajat, pääministerit, SDP


Katsele ja kuuntele

Sorsa SDP:n puoluesihteerinä

6 videoleikettä

Kalevi Sorsa valittiin SDP:n puoluesihteeriksi yllätysnimenä. Kuumimman puoluepolitiikan ulkopuolelta valittu Sorsa oli toiminut mm. UNESCO:ssa.
Katsele ja kuuntele

Sorsa nousee pääministeriksi

4 videoleikettä

Puoluesihteeri Sorsa oli johtamassa murskaäänimäärällään vasemmistoa vaalivoittoon tammmikuussa 1972 pidetyissä vaaleissa.
Katsele ja kuuntele

Kalevi Sorsa Pyykön haastattelussa

1 videoleike

Mirja Pyykön haastateltavana on 42-vuotias pääministeri Kalevi Sorsa. Keuruulta kotoisin oleva Sorsa sai työelämän oppinsa tiilitehtaalla, metsätöissä, yövahtina ja toimittajana.
Katsele ja kuuntele

Puoluejohtaja Kalevi Sorsa

2 videoleikettä

Kalevi Sorsan I hallitus oli ehtinyt istua jo lähes kolme vuotta, kun pääministeri valittiin puolueensa puheenjohtajaksi.
Katsele ja kuuntele

Presidenttitarjokas 1994 vaaleihin

2 videoleikettä

Kalevi Sorsa toimi aktiivipoliitikon uransa jälkeen Suomen Pankin johtokunnassa. 1993 hän oli mukana SDP:n esivaalissa presidenttiehdokasta valittaessa.
Katsele ja kuuntele

Kesärannan isäntä Sorsa muistelee

1 videoleike

Leo Lehdistön haastattelussa elokuussa 1997 käsiteltiin monipuolisesti Kalevi Sorsan pitkän uran vaiheita.
Katsele ja kuuntele

Kalevi Sorsan siunaustilaisuus

2 videoleikettä

Kalevi Sorsa menehtyi tammikuun 16. päivänä 2004 sairastettuaan pitkään syöpää.
Katsele ja kuuntele

Kun Sorsa suuttui Ylelle

2 videoleikettä

Pääministeri Kalevi Sorsa syytti mediaa vuonna 1984 "infokratiasta" eli poliittisen vallan siirtämisestä julkiselle sanalle.
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • Taisto Kalevi Sorsa syntyi 21. joulukuuta 1930 Keuruulla tiemestari Kaarlo Sorsan perheeseen.
  • Innostui opinnoista vasta aatteelisen lehden kautta ja valmistui ensin sanomalehtimieheksi 1957 ja yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi 1963 Yhteiskunnallisesta korkeakoulusta Tampereella.
  • 1969 Sosiaalidemokraattisen puolueen puoluesihteeri, puolueen puheenjohtaja 1975-1987
  • kansanedustaja Helsingin vaalipiiristä 1970-1991, eduskunnan puhemies 1989 - 1991.
  • Valtioneuvosto: ulkoasiainministeri 1972, pääministeri 1972-1975. ulkoasiainministeri ja pääministerin sijainen 1975-1976, pääministeri 1977-1979 ja 1982-1987, ulkoasiainministeri ja pääministerin sijainen 1987-1989.
  • Avioliitto kielenkääntäjä Irene (o.s. Lääkäri) Sorsan kanssa 1953. Kansan sivistysrahastossa on pariskunnan mukaan nimetty Irene ja Kalevi Sorsan rahasto.

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta

  • Sorsa, Kalevi:
  • Kansanvallan kysymyksiä. 1974
  • Paikallisjunalla Eurooppaan. 1991
  • Uusi itsenäisyys. 1992
  • Muistikuvia, mielikuvia. 1995 Sisäänajo : politiikan kuvioita 1969 - 1972. 1998
  • Ihmisiä, ilmiöitä. 2000
  • Kansankoti ja punamulta : politiikan kuvioita 1972 - 1976. 2003.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 18.10.2007

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä