yle.fi




Elävä arkisto / Musiikki /

Rockin ja popin ilmiöitä

Suosittelemme

Se on vain rokkii - mutta mä pidän siitä Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

 

Madonna puhuu

2 audioleikettä

Jake Nymanin johtama asiantuntijajoukko kokoontui 1970-luvun päätteeksi summaamaan rockmusiikin tilaa punkin, diskon ja rockabillyn jälkimainingeissa.
Katsele ja kuuntele

 

1 audio- ja 1 videoleike

Rockradion Esa Koivio tapasi 25-vuotiaan Madonnan vuonna 1985. Vuosituhannen lopussa megatähti antoi Tukholmassa haastattelun Lista-ohjelmalle.
Katsele ja kuuntele


Kaikki teemat

60-luvun pop

25 audio- ja 52 videoleikettä

1960-luvulla angloamerikkalainen nuorisopop nousi maihin Suomessakin. Suuria kotimaisia suosikkeja olivat mm. Danny, Johnny, Jormas ja Topmost.
Teemasivulle

70-luvun suomirock

1 audioleike ja 62 videoleikettä

1970-luvulla suomalainen rock nousi omille jaloilleen. Rockia alettiin tehdä suomen kielellä, eikä ulkomaisten esikuvien apinointi ollut enää in.
Teemasivulle

80-luvun rock

1 audioleike ja 120 videoleikettä

Rock löi Suomessa lopullisesti läpi 1980-luvulla. Elävän arkiston kavalkadissa ovat mukana kasarikuuluisuudet Agentsista Yöhön.
Teemasivulle

80-luvun musaohjelmat

20 videoleikettä

1980-luvun popohjelmia olivat mm. Tuubi, Tilt, Kamoon - kielet poikki ja Yölinja. Ja yksi oli ylitse muiden: Heli Nevakareen vetämä Rockstop.
Teemasivulle

90-luvun rock ja pop

84 videoleikettä

1990-luvulla elektroninen tanssimusiikki marssi esiin Suomessakin. Perinteinen suomirock piti kuitenkin hyvin pintansa aikuistuneen rokkiyleisön vankalla tuella.
Teemasivulle

2000-luvun poppareita

1 audioleike ja 78 videoleikettä

Suomalainen pop- ja rockmusiikki valloitti uudella vuosituhannella oikeasti maailmaa. Kotimaata hurmasivat naiset, hiphopparit, metallibändit ja Idols-kilpailun esille nostamat artistit.
Teemasivulle

Diskokuumetta

12 videoleikettä

Diskoteekit tulivat Suomeen jo 1960-luvun lopulla, mutta vasta John Travolta ja Lauantai-illan huuma toivat diskokulttuurin meilläkin esiin komerosta.
Teemasivulle

Suomimusiikin läpimurto

16 videoleikettä

Suomalainen popmusiikki on pyrkinyt maailmalle 1960-luvulta alkaen. Vuosituhannen vaihteessa haave viimein näytti toteutuvan.
Teemasivulle

Entisten nuorten sävellahjasuosikkeja

18 videoleikettä

Entisten nuorten sävellahja alkoi vuoden 2008 alussa toteuttaa poptoiveita muinaisilta vuosikymmeniltä. Monet ikihiteistä löytyvät myös Elävästä arkistosta.
Teemasivulle

Heavy on saatanasta

8 videoleikettä

Rockmusiikin ja erityisesti paheellisen heavy metalin suhteet yliluonnollisiin ja pimeisiin voimiin puhuttivat uskonnollisia tahoja 80-luvulla.
Teemasivulle

Hevi tulee

16 videoleikettä

Raskaan rockin suomalaispioneerit tulikitaroineen ja pyramideineen tallentuivat myös kuvanauhoille, vaikkei kotimainen hevi vielä maailmaa valloittanutkaan.
Teemasivulle

Hevi tulee taas

41 videoleikettä

1980-luvun puolivälin jälkeen hevistä tuli entistä nopeampaa ja brutaalimpaa. Uutta metallipolvea edustivat mm. Stone, Airdash, Stratovarius ja Santa Lucia.
Teemasivulle

Huumoripop

25 videoleikettä

Tahallisella musiikkihuumorilla ovat Suomen kansaa viihdyttäneet mm. Hullujussi, Sleepy Sleepers, Kake Singers, Zetor ja Eläkeläiset.
Teemasivulle

Iltatähti - tv-popin klassikko

1 audioleike ja 18 videoleikettä

TV2:n pitkäikäisin popohjelma toteutti 1970-luvun tiedonvälityksen hyveitä: musiikillista monipuolisuutta ja kriittistä asennetta kaupallisuuteen.
Teemasivulle

Kesäfestarit

2 audio- ja 25 videoleikettä

Vuonna 1969 järjestetyn Woodstockin hippifestivaalin esimerkki innosti Suomenkin nuorisoa kokoontumaan luontoäidin helmaan äänekkään jytämusiikin merkeissä.
Teemasivulle

Kitarapoppia englanniksi

8 videoleikettä

Melodinen, kitaravetoinen pop nousi 1990-luvulla trendiksi asti. Suomessa sitä edustivat mm. Poverty Stinks, Good Evening Manchester, Supperheads ja Pansies.
Teemasivulle

Kun rock and roll tuli Suomeen

18 audio- ja 18 videoleikettä

Bill Haleyn savikiekot ilmestyivät Suomen myymälöihin ensi kertaa vuonna 1955. Rock oli suomalaisten silmissä huvittavaa, ehkä epäilyttävääkin, mutta merkillistä yhtä kaikki.
Teemasivulle

Lepakkoluolan vaiheita

3 audio- ja 9 videoleikettä

Alkoholistien yömajana palvellut "Lepakkoluola" vallattiin vuonna 1979 Elävän musiikin yhdistyksen käyttöön. Siellä syntyi myös Suomen ensimmäinen rockradioasema.
Teemasivulle

Maailman pop

25 audio- ja 93 videoleikettä

Paul Anka villitsi Linnanmäen, Rollarit tutkittiin Suomen tullissa, Zappa hiljensi lehtiväen, Pet Shop Boys kiisti joulupukin suomalaisuuden, ja Madonna täytti Jätkäsaaren.
Teemasivulle

Maailmanvalloituksia

32 videoleikettä

Suomirockia iskostivat 1970- ja 80-luvuilla maailmankartalle mm. Viktor Klimenko, Tasavallan Presidentti, Hanoi Rocks, Havana Black ja Gringos Locos.
Teemasivulle

Manserock

2 audio- ja 37 videoleikettä

1970-luvulla Tampereesta tuli kotimaisen rockin uusi voimakeskus. Manserockin kuuluisuuksia olivat mm. Kontra, Kaseva, Alwari T., Eput, Peitsamo ja Ilona.
Teemasivulle

Musiikki ja media

11 audio- ja 17 videoleikettä

Matka pulakauden levyteollisuudesta Idols-aikaan on ollut pitkä. Mukaan mahtuu savikiekkoja, merirosvoradioita ja kiellettyjä äänitteitä.
Teemasivulle

Mustahuulia ja futurockia

1 audioleike ja 11 videoleikettä

Vieraantuneisuuteen viehtynyt syntikkapop ja synkistelevä goottirock ottivat syrjäisessä Suomessakin angstisia ensiaskeleitaan 1980-luvun alussa.
Teemasivulle

Poika- ja tyttöbändit

14 videoleikettä

1990-luvun nuoria ja kauniita tähtiä ja tähdenlentoja edustavat mm. New Kids on the Block, Take That, Spice Girls, Mascara, XL5 ja Nylon Beat.
Teemasivulle

Porirock

3 audio- ja 29 videoleikettä

Pori-ilmiö yllätti suomirockin 1980-luvulla. Sen ansiokkaita edustajia olivat mm. sellaiset nimet kuin Dingo, Yö, Mamba, Eve ja Appendix.
Teemasivulle

Progen kulta-aika

3 audio- ja 39 videoleikettä

Edistyksellisen rockin pioneereja maassamme olivat mm. Elonkorjuu, Haikara, Charlies, Wigwam, Tasavallan Presidentti, Tabula Rasa ja Finnforest.
Teemasivulle

Provinssirock

47 videoleikettä

Provinssirock järjestettiin kesäkuussa 2008 jo 30. kertaa. Seinäjoen Törnävänsaarelle kokoontuu vuosittain tuhansia rockin ystäviä.
Teemasivulle

Punkin maihinnousu

7 audio- ja 54 videoleikettä

Punk rantautui Suomeen vuoden 1977 tietämillä. Aatetta levittivät täällä mm. Pelle Miljoona, Eput, Maukka, Ratsia ja Aikamiehet-kuoro.
Teemasivulle

Purkkaa ja säihkettä

14 videoleikettä

Purukumipop ja glam rock jylläsivät 1970-luvun Euroopassa. "Suomi on paras purkkamaa", julisti kotimainen nuortenlehti Intro noihin aikoihin ylpeästi.
Teemasivulle

Rockin SM-kisat

18 videoleikettä

Rockin SM-kisat nostivat 1970- ja 80-luvuilla esiin huomattaviakin nimiä. Niiden kautta löytyivät mm. Jimi Sumén, 22-Pistepirkko, Kolmas Nainen, Peer Günt ja Yö.
Teemasivulle

Rockabilly rulaa

9 audio- ja 28 videoleikettä

1970-luvun lopussa Suomea pyyhki rockabillyn ja muun 50-luvun rockin hyökyaalto. Teddy and The Tigers valloitti maata, ja kyläteillä treenattiin Elviksen elkeitä.
Teemasivulle

Suomirap tulee

54 videoleikettä

Suomenkielinen rap tunki ensi kertaa esiin 1980-luvun lopussa. Värikäs esiintyminen teki ensimmäisistä ryhmistä suosittuja. Varsinainen rap-buumi Suomessa koettiin kuitenkin vasta vuosituhannen vaihteessa.
Teemasivulle

Suomirockin vierastyöläiset

19 videoleikettä

Musiikillisia maahanmuuttajia Suomessa ovat olleet mm. Jim Pembroke, Frank Robson, Bill Carson, Paul Oxley ja Hosni Boudali.
Teemasivulle

Rock-Suomi

220 videoleikettä

Rock-Suomi on 10-osainen dokumenttisarja suomalaisesta rockista. Se alkoi Yle Teemalla marraskuussa 2010. Elävä arkisto tarjoaa nähtäville Rock-Suomeen liittyvää arkistomateriaalia.
Teemasivulle

Uusiopunk

19 videoleikettä

Kuolleeksi luultu punk on vironnut henkiin jo useasti. Elävässä arkistossa ovat mukana mm. Ne Luumäet, Luonteri Surf, Klamydia ja Apulanta.
Teemasivulle

Äijärock

22 videoleikettä

Hikistä, raakaa ja energistä isojen miesten rockia esittävät mm. Ronski Gang, Peer Günt, Backsliders, Popeda, Hurriganes ja Albert Järvinen.
Teemasivulle

YleX:n Kesäkumi-biisejä

6 videoleikettä

Kesäkumibiisien historia juontaa vuoteen 1996, Radiomafian aikoihin. Ylen nuorisokanava halusi tuoda oman kortensa kekoon nuorten ehkäisyvalistuksessa.
Teemasivulle

Emma-gaaloja halki vuosien

72 videoleikettä

Musiikkiteollisuuden Emma-palkintogaalojen historia on myös tv-ilmaisun historiaa. 1980-luvun intiimeistä ja jäykistä kutsuvierastilaisuuksista on kuljettu 2000-luvun suuriin nuorisobileisiin.
Teemasivulle


Katso ja kuuntele myös nämä

Se on vain rokkii - mutta mä pidän siitä Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

2 audioleikettä

Jake Nymanin johtama asiantuntijajoukko kokoontui 1970-luvun päätteeksi summaamaan rockmusiikin tilaa punkin, diskon ja rockabillyn jälkimainingeissa.
Katsele ja kuuntele

Emma-gaala 2010

10 videoleikettä

Nuoret naisartistit jyräsivät vuoden 2010 Emma-gaalassa. Helsingissä järjestetyssä tapahtumassa eniten Emmoja keräsi Anna Puu.
Katsele ja kuuntele

Rock-Suomi-bonuksia 5: Idolit

10 videoleikettä

Suomalaisen popidolin tarina kulkee Lasse Liemolan puhtoisista päivistä Idols-aikaan. Matkan etappeihin voi syventyä lähemmin Elävän arkiston bonusmateriaalin kautta.
Katsele ja kuuntele

Live: The Crash

3 videoleikettä

Turkulainen pop-kokoonpano The Crash jätti lopettaessaan jälkeensä monta haikeaa kevyen kitarapopin ystävää. Yhtye muistetaan tarttuvista pop-melodioista ja etenkin solisti Teemu Brunilan omalaatuisesta laulutyylistä.
Katsele ja kuuntele

Live: Rubik

2 videoleikettä

Rubik oli yksi vuoden 2007 puhutuimmista kotimaisista indietulokkaista. Yhtye esiintyi Seinäjoen Provinssirockissa kyseisen vuoden kesänä.
Katsele ja kuuntele

Live: Regina

2 videoleikettä

Heleä-äänisen Iisa Pykärin laulu rullaavan sähkörumpukompin ja kekseliäiden melodioiden kera on luonut Reginalle tunnistettavan soundin. Kriitikoiden ja indiekansan lempilapsi livenä Nosturissa ja Provinssirockissa.
Katsele ja kuuntele

Live: Pepe Deluxé

1 videoleike

Kotimaassaan harvoin keikoilla nähty Pepe Deluxé soitti ensimmäisen livensä Suomessa vasta 11 vuotta perustamisensa jälkeen. Erityisesti ulkomailla menestystä niittänyt yhtye nousi suuren yleisön tietoisuuteen farkkujätin mainoskampanjasta.
Katsele ja kuuntele

Live: Matti Johannes Koivu

2 videoleikettä

Folk-tunnelmoija Matti Johannes Koivu lumoaa lempeällä lauluäänellään ja sydämeen käyvillä sanoituksillaan. Sympaattinen laulaja-lauluntekijä konsertoi Tavastialla ensimmäisen soololevynsä julkaisun aikoihin vuonna 2006.
Katsele ja kuuntele

Live: Samae Koskinen

2 videoleikettä

Mystinen psykepoppari vai ujo runopoika Riihimäeltä? Samae Koskisen kaksi muusikkominää englanniksi levyttävän Sister Flo -yhtyeen keulahahmona ja omista tunteistaan sanailevana sooloartistina eroavat toisistaan melko lailla.
Katsele ja kuuntele

Jukka Poika - elämän harmoniaa etsimässä

5 videoleikettä

Suomi reggaen suuren kansan tietoisuuteen tuonut Jukka Poika muutti maalle ja ryhtyi etsimään sisäistä harmoniaa. Miten suosion huipulla oleva mies yhdistää perheen, uran ja sisäisen harmonian?
Katsele ja kuuntele

Flow-festivaali on vapaa perinteiden taakasta

3 videoleikettä

Helsingin Suvilahdessa järjestettävä Flow on taiteellisen johtajansa Tuomas Kallion mukaan tuuliviirin tavoin altis ihan kaikille ympäristön ärsykkeille. Perinteitä ei noudateta, koska niitä ei ole.
Katsele ja kuuntele

Hurjia ollaan ja Etelä-Pohjanmaalta tullaan!

1 audioleike

Vuonna 2001 Lauri Tähkän & Elonkerjuun tarina oli vasta alussa. Radio Suomen toimittaja Tarja Närhi oli saanut käsiinsä kummallisen levyn, jonka hän pani soimaan radiossa ja päätti ottaa selvää keitä levyn tekijät ovat.
Katsele ja kuuntele

Timo Kaukolampi puhuu musiikin teosta

1 videoleike

Kaukolammen mielestä elämme tyhjää keskinkertaisuuden aikaa.
Katsele ja kuuntele

Toni Wirtanen politiikasta

1 videoleike

Star Warsilla on selvä kytkös Kolmannen valtakunnan historiaan. Tämä ja moni muu asia käy selväksi Apulannan Toni Wirtasen päästessä vauhtiin Popkultin politiikka –jaksossa.
Katsele ja kuuntele

Stratovariuksen Lauri Porra ei halua arvottaa kulttuuria

1 videoleike

Ooppera, hiphop, hevi, jazz. Korkeakulttuuria vai populaarikulttuuria?
Katsele ja kuuntele

Samuli Putro bändi-identiteetistä

1 videoleike

Muusikko Samuli Putro kertoo Popkultin haastattelussa tuntemuksiaan bändi-identiteetistä. Kuinka tärkeä se on yksilön identiteetin kannalta?
Katsele ja kuuntele

CHRZU ja popin pahuus

1 videoleike

Black metal saa CHRZUn hyvälle tuulelle. Popkultin 666-jaksossa animaatio-ohjaaja puhuu pahuuden suhteesta populaarikulttuuriin.
Katsele ja kuuntele

Petri Nygård puhuu öykkäröinnistä

1 videoleike

Suomi-räpin alkuperäinen öykkäröijä, Petri Nygård, analysoi viiltävästi sikailua ja öykkäröintiä.
Katsele ja kuuntele


Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä