yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 1605 artikkelia tai teemaa.

Juice Leskinen 50 vuotta Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona (2000)

"Legenda", vastaa Juice Leskinen ja nauraa räkäisesti päälle kysyttäessä mikä hänestä tulee isona. Sitä hän tosin taisi olla jo Tampereen radion haastattelun aikoihin 50-vuotispäivänsä aattona.

2 audioleikettä


U2 Ruisrockissa 1982 Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona (1982)

Irlantilaisen U2-yhtyeen ensimmäinen keikka Suomessa oli 7.8.1982 Turun Ruisrockissa. Bändi oli julkaissut vasta kaksi albumia ja matkalla maineeseen ennen kaikkea vauhdikkaiden konserttiesiintymistensä ansiosta. Tuolloin 22-vuotias Bono, 21-vuotispäiviään Suomessa viettänyt The Edge ja 20-vuotias rumpali Larry Mullen Jr. antoivat haastattelun Rockradiolle.

1 audioleike


MM-rallia 1980-luvulla Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona (1983, 1987, 1988)

Raimo "Höyry" Häyrisen toimittamia rallihaastatteluita 80-luvulta. Haastateltavana ovat suurimmat kotimaiset rallitaivaan tähdet ja muutama ruotsalainenkin.

3 audioleikettä


Heavylegenda Ronnie James Dio (1986)

Heavylaulaja Ronnie James Dio kuoli 16.05.2010 syöpäsairauteen. Haastattelussa vuodelta 1986 Dio lähettää terveiset rakkaille suomalaisille faneilleen sekä puhuu Dio-yhtyeen massiivisesta lavashowsta.

1 videoleike


Kari Tapio Nybergin vieraana (2007)

Kari Tapio aloitti suomalaisten viihdyttämisen jo 60-luvulla. Hän kertoo haastattelussa urastaan ja muusikon arjesta. Laulaja pohtii myös vallalla olevaa idols-kulttuuria ja musiikkiteollisuuden muutoksia.

1 videoleike


Muistojen teillä: Rouva Gerda Ryti Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona (1976)

Presidentti Risto Rytin puoliso Gerda Ryti kertoo elämänsä käännekohdista toimittaja Niilo Ihamäen haastattelussa.

1 audioleike


Madonna puhuu (1985, 1999)

Rockradion Esa Koivio tapasi 25-vuotiaan Madonnan vuonna 1985. Vuosituhannen lopussa megatähti antoi Tukholmassa haastattelun Lista-ohjelmalle.

1 audio- ja 1 videoleike


Ulkolinja: Krugman ja Amerikan lamat (2008-2009)

Nobelisti Paul Krugman kertoo finanssikriisin syyt, taustat ja seuraukset Timo-Erkki Heinon toimittamassa dokumentissa 2009. Laaja haastattelu on katsottavissa kokonaisuudessaan vain Elävässä arkistossa.

2 videoleikettä


Olli Lindholm ja viinapiru (2005)

Yö-yhtyeen Olli Lindholm kertoi Arto Nybergin haastattelussa 2005, että juomisputket olivat hänelle totaalisia usean vuorokauden muistamattomuusjaksoja.

1 videoleike


Aarne Juutilainen, ”Marokon kauhu” Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona (1939)

Kestääkö Kollaa? Äänessä on talvi- ja jatkosodan legendaarinen hahmo, kapteeni Aarne Juutilainen, lempinimeltään ”Marokon kauhu”. Haastattelu on vuodelta 1939.

1 audioleike


« edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 seuraava »