yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 11 artikkelia tai teemaa.

60-luvun radikaalit Suomessa (1960-luku)

60-luvulla marssittiin ydinaseita ja sotaa vastaan, puolustettiin vähemmistöjen oikeuksia, vaadittiin kouludemokratiaa ja härnättiin poroporvareita.

36 audio- ja 26 videoleikettä


Suomalaisia pienpuolueita (1975-2003)

Arkadianmäelle on suunnattu monenmoisin aattein. Perinteisen puoluekartan laitamilla politiikkaa on tehty esimerkiksi meditoimalla.

10 videoleikettä


Naisten tunti (1990-2004)

Ylen radiouudistuksen yhteydessä vuonna 1990 Päivi Istala sai läpi ideansa Naisten tunnista, naisten omasta jokasunnuntaisesta feministisestä radio-ohjelmasta.

10 audioleikettä


Naiset naisten asialla (1983)

1980-luvun alussa Suomessa perustettiin useita feministiseen ajatteluun pohjautuvia ryhmittymiä. Dokumentissa selviää miten naisaktiivit näkevät oman aikansa ja kuinka he pyrkivät vaikuttamaan yhteiskunnassa.

1 videoleike


Jutta Zilliacus: Napapaita houkuttaa raiskaamaan Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona (2009)

Jutta Zilliacus kohautti yleisöä, kun hän sanoi Tuomas Enbuske -ohjelmassa, että vähäpukeisuus on merkki halusta tulla raiskatuksi.

1 audioleike


Vedenneidot naisliikkeen silmätikkuina (1954)

Linnanmäen alkuvuosikymmenien suosittu vierailukohde oli vedenneitojen valtakunta. Neitojen tiputtelu altaaseen lopetettiin sopimattomana 1980.

1 videoleike


Naisen kuva joukkoviestimissä (1974)

1970-luvun mainosten nainen oli hemaiseva vaaleaverikkö tai ahertava perheenemäntä. Elokuvissa roolivaihtoehtoina olivat viettelijätär tai nalkuttava aviopuoliso.

1 audioleike


Minna Canth - realisti ja naisasianainen Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona (1882-1895, 1975, 1997)

Minna Canth oli aikansa tärkeimpiä yhteiskunnallisia vaikuttajia. Canthin elämäntyö on vaikuttanut Suomen kehittymiseen tasa-arvon ja koulutuksen edelläkävijämaaksi.

1 audioleike ja 4 videoleikettä


Naisasiajärjestö Yhdistys 9 (1968)

1960-luvun uusiin ns. "yhden asian liikkeisiin" kuului myös Yhdistys 9 - naisasiajärjestö, jonka jäsenistä vajaa kolmasosa oli miehiä.

1 audioleike


Sukupuolten roolijako 1960-luvulla (1967)

1900-luvun alun jälkeen naisasialiike aktivoitui uudelleen vasta 1960-luvulla, jolloin alettiin puhua sukupuolten roolijaosta.

2 audioleikettä


« edellinen 1 2 seuraava »