yle.fi




Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde / TV- ja radioviihde /

Markus Kajo - viihteen monitoimimies

1990-2006

Kuva: Kuva: Harri Hinkka

Markus Kajon monipuoliseen viihdetarjontaan kuuluu niin tv-ohjelmia kuin kirjallisuuttakin sekä maailmalta että Suomesta. Moni-ilmeinen mies hurmaa yksinkertaisella ja viihdyttävällä, joskus jopa ironisella tyylillään.

Vuonna 1957 Isojoella syntynyt Kajo on toiminut pitkän uransa aikana niin toimittajana, kirjailijana, käsikirjoittajana kuin televisiojuontajanakin. Läpimurto televisiossa tapahtui Kettunen-ohjelman myötä, jota Kajo työsti Hannu Lumivuoren kanssa.

Omalaatuisesta, rauhallisesta ja hymyttömästä, mutta samaan aikaan viihdyttävästä esiintymisestään tunnettu Kajo kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että huumorissa pitää olla melankoliaa. Lause kiteyttää Kajolle ominaisen esiintymisen hyvin.

Tässä teemassa on otteita ohjelmista, joissa Kajo on itse esiintynyt sekä muutama näyte hänen käsikirjoittamistaan ja toimittamistaan ohjelmista.

Teksti: Heidi Tetri

AVAINSANAT: huumori, huumorintaju, ironia, kirjallisuus, komiikka, käsikirjoittajat, Markus Kajo, media-ala, melankolia, menestyminen, pakinat, suosio, toimittajat, viihde, viihdeohjelmat


Katsele ja kuuntele

Markus Kajo Euroopan unionin sydämessä

1 videoleike

Markus Kajo ja Hannu Lumivuori suuntaavat matkansa tällä kertaa Belgian Brysseliin, EU:n päätöksenteon ytimeen. Luulot pois on viihteellinen matkailuohjelma.
Katsele ja kuuntele

Markus Kajo samppanjan kotimaassa Ranskassa

6 videoleikettä

Markus Kajo ja Hannu Lumivuori lähtevät Ranskaan selvittääkseen, pitävätkö suomalaisten ennakkoluulot paikkansa. Matkalla tutustutaan niin samppanjakellariin kuin ranskalaisten seksielämäänkin.
Katsele ja kuuntele

Markus Kajo sosiaaliluokkien Britanniassa

8 videoleikettä

Markus Kajo ja Hannu Lumivuori lähtevät sateisen sumuiseen Iso-Britanniaan hälventämään sitä koskevia ennakkoluuloja.
Katsele ja kuuntele

Markus Kajon pastamatka Italiaan

6 videoleikettä

Markus Kajo ja Hannu Lumivuori tutustuvat pastan kotimaahan Italiaan. He löytävät yhtäläisyyksiä suomalaisten ja italialaisten välillä sekä tutustuvat pastan historiaan.
Katsele ja kuuntele

Markus Kajo Saksan ihmemaassa

4 videoleikettä

Markus Kajo ja Hannu Lumivuori tutustuvat ihmeelliseen Saksaan. Mm. oluen valmistus, juomakulttuuri ja naisten asema Saksassa tulevat humoristisesti käytyä läpi.
Katsele ja kuuntele

Markus Kajo Torremolinoksessa

1 videoleike

Markus Kajo ja Hannu Lumivuori seikkailivat Espanjan Aurinkorannikolla syksyllä 1994 esitetyssä ohjelmassa.
Katsele ja kuuntele

Markus Kajo nousevan auringon maassa

3 videoleikettä

Vuonna 2006 Markus Kajo seikkaili selvittämässä Japanin metkuja ohjelmasarjassa Nousevan auringon Kajo. Matkalla tutustutaan mm. kalatoriin ja japanilaisen yhteiskunnan ongelmiin.
Katsele ja kuuntele

Japanilainen teiniprostituoitu

1 videoleike

Koulutyttöprostituutio eli enjokoosai on ilmiö, josta usein vaietaan japanilaista yhteiskuntaa käsiteltäessä.
Katsele ja kuuntele

Kettunen: Poloparat

4 videoleikettä

Markus Kajon luoma salahauska ammattiruikuttaja Kettunen kehuu kansamme piirteitä.
Katsele ja kuuntele

Tietoisku: Tv-lupa

2 videoleikettä

Lupamaksuiskuissa Hannu Lumivuori kertoo tosiasioita tv-luvasta ja Markus Kajon Kettunen ruikuttaa. Vuonna 1990 tv-lupamaksulla sai 165 tuntia radio- ja tv-ohjelmaa vuorokaudessa. Maksu oli n. 0,32 € päivää kohden (vuodessa n. 118 €).
Katsele ja kuuntele

Ihmisen paras ystävä

6 videoleikettä

Rekkamiehet Ola ja Jukka koettelevat toistensa sietokykyä siinä määrin jäljittelemättömään tyyliin, että sen takaa voi löytyä vain ja ainoastaan Markus Kajo.
Katsele ja kuuntele

Juice Leskinen: Pikkujoulu

1 videoleike

Pikkujouluaika aikaistuu vuosi vuodelta. Jos jo heinäkuussa aloittaa, ehtii jouluun mennessä juhlia ainakin toistasataa kertaa.
Katsele ja kuuntele

Ransu Mäntyniemessä

1 videoleike

Ransu haastattelee tasavallan presidentti Tarja Halosta presidentin virka-asunnossa Mäntyniemessä.
Katsele ja kuuntele

Mies matkii maatilan ääniä

1 videoleike

Seppo "Seperaattori" Hämäläinen voitti maatilan äänillään imitaation SM-kilpailun Vilppulassa vuonna 1987. Hallussa oli koko soundimaisema porsaasta isäntään.
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • Markus Aarni Erämies Kajo, s. 7. joulukuuta 1957 Isojoki
  • Kajon tv-ohjelmia:
  • TV-ohjelma Kettunen (1988–1992)
  • Ihmisen paras ystävä (1990)
  • Hannu ja Kettu (1992)
  • Naurun paikka (1995–1998)
  • Musiikkiohjelma Kettunen (1996–1997)
  • Kajon musiikkiohjelma (1998)
  • Illan Kajo: herrain metkuja (1999)
  • Ihmisen käsikirja (2000)
  • Markus Kajon ruudunsäästöohjelma (2001–2002)
  • Markus Kajon ihme pätkiä (2003)
  • Nousevan auringon Kajo (2006)

Aiheeseen liittyviä linkkejä

YLEn www-sivustot

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 10.05.2011

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä