yle.fi




Elävä arkisto / Urheilu / Hiihdon MM-kisat /

Lahden kohukisat 2001

2001

Kuva: Kari-Pekka Kyrö, Jari Isometsä ja Johanna Isometsä tiedotustilaisuudessa Lahdessa. YLE kuvanauha.

Kotiyleisö odotti Lahden MM-hiihdoista kuumeisesti mitaleja. Jo ennen kisoja oli kuitenkin alkanut vyyhti, joka purkautui kisojen aikana koko karmeudessaan.

Hiihdon MM-kisat alkoivat Lahdessa 15. helmikuuta 2001. Suomen hiihtojoukkue oli loistavassa kunnossa, ja hiihdot näyttivätkin menevän mainiosti.

Kesken kisojen alkoi selvitä, että Suomen hiihtojoukkueessa oli käytetty laajalti kiellettyjä aineita.

Ensimmäisenä paloi Jari Isometsä miesten 15 kilometrin kilpailun jälkeen. Hänen nimeään ei kuitenkaan päästetty julkisuuteen ennen kahta päivää myöhemmin hiihdettyä takaa-ajokisaa, jossa Isometsä tuli toisena maaliin.

Miesten viestin jälkeen jäi kiinni Jari Immonen. Lähes koko Suomen joukkue joutui nyt testeihin, joissa paljastui neljä uutta tapausta.

Isometsän lisäksi miesten ja naisten viestijoukkueet menettivät mitalinsa.

Lahden skandaali oli katastrofi suomalaiselle hiihdolle. Monet Hiihtoliiton toimihenkilöt erosivat, liitto horjui taloudellisen perikadon partaalla sponsorien purettua sopimuksensa, ja kilpailukieltoja sateli dopingia käyttäneille urheilijoille.

Teksti: Paavo Rytsä - Jukka Lindfors

AVAINSANAT: 2001, Harri Kirvesniemi, hiihto, Janne Immonen, Jari Isometsä, Kari-Pekka Kyrö, Lahti, maailmanmestaruuskisat, Mika Myllylä, Milla Jauho, Paavo M. Petäjä, Virpi Kuitunen


Katsele ja kuuntele

Isometsän menetetty takaa-ajohopea

1 videoleike

Lahden MM-kisoissa 2001 Mika Myllylä jätti takaa-ajon vapaaosuuden väliin, Janne Immonen katkaisi sauvansa, ja Jari Isometsän hopea liukeni Hemohesiin.
Katsele ja kuuntele

Isometsän dopingkäry paljastui

5 videoleikettä

Lahden MM-hiihtojen ensimmäisenä päivänä 15.2.2001 Jari Isometsä hiihti 15 kilometrin kilpailussa neljänneksi. Isometsä antoi kisan jälkeen positiivisen dopingnäytteen, mutta hänen nimeään ei annettu vielä julkisuuteen.
Katsele ja kuuntele

Kuitunen voittaa Lahden takaa-ajon

1 videoleike

Virpi Kuitunen otti ensimmäisen maailmanmestaruutensa Lahden MM-kisojen kiihkeässä takaa-ajokilpailussa vuonna 2001.
Katsele ja kuuntele

Kaksoisvoitto ensimmäisessä MM-sprintissä

2 videoleikettä

Pirjo Muranen ja Kati Sundqvist toivat Suomelle kaksoisvoiton historian ensimmäisessä MM-sprintissä Lahdessa vuonna 2001.
Katsele ja kuuntele

Miesten suruviesti Lahdessa 2001

1 videoleike

Vuoden 2001 MM-hiihdoissa Suomi voitti miesten viestin ensi kertaa lähes 50 vuoteen. Ilo jäi lyhyeksi, kun kolme joukkueen hiihtäjää jäi kiinni dopingista.
Katsele ja kuuntele

Naisten MM-viesti 2001 päättyi dopingskandaaliin

1 videoleike

Lahden MM-kisoissa Suomen naisten viestijoukkue hiihti maaliin toiseksi nopeimmin. Virpi Kuitusen ja Milla Jauhon dopingkäryn vuoksi hiihto hylättiin.
Katsele ja kuuntele

Suomen hiihtojoukkueessa jo toinen dopingepäily

2 videoleikettä

Viikon päästä Jari Isometsän dopingkäryn varmistumisesta Suomen joukkueessa alkoi paljastua uusi dopingtapaus. Mieshiihtäjän nimeä ei annettu vielä julkisuuteen.
Katsele ja kuuntele

Lääkärilaukku ja Immonen tapetille dopingista

3 videoleikettä

Kisojen jälkeisenä maanantaina kävi ilmi, että helsinkiläiseltä Ala-Tikkurilan Shelliltä oli löytynyt pari viikkoa aiemmin Hiihtoliiton lääkelaukku. Hiihdon päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö oli hakenut löytötavarana olleen laukun jo viisi päivää asian julkituloa aiemmin.
Katsele ja kuuntele

Sponsorit vetäytyvät, naapurimaissa kohistaan

2 videoleikettä

Hiihtoliiton pitkäaikaiset sponsorit ilmoittivat Janne Immosen käryn jälkeen, että ne luopuvat Hiihtoliiton tukemisesta. Opetusministeriö jätti samoihin aikoihin poliisille tutkintapyynnön hiihdon rahoituksesta.
Katsele ja kuuntele

"Korostan sanaa epäily.."

1 videoleike

Helmikuun 28. päivänä 2001 pidetyssä tiedotustilaisuudessa Paavo M. Petäjä kertoi neljästä uudesta dopingepäilystä, korostaen sanaa epäily.
Katsele ja kuuntele

Kuitusen ja Myllylän nimet julki

4 videoleikettä

Maaliskuun 6. päivänä 2001 varmistui, että Lahden MM-kisoissa dopingista kiinnijääneitä suomalaishiihtäjiä oli kaikkiaan kuusi.
Katsele ja kuuntele

Kyrön uudet paljastukset

1 videoleike

Hiihdon entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö kertoi kesäkuussa 2008, että suomalaishiihtäjät käyttivät veridopingia sen kaikissa muodoissa Lahden MM-kisoissa 2001.
Katsele ja kuuntele


Aiheeseen liittyviä linkkejä

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 08.09.2006

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä