Sotahistorioitsija ja komentaja evp. Tapani Mattila johti laivueen päällikkönä omaa osastoaan koko raivaustöiden ajan eli kuusi purjehduskautta. Suurimmat haasteet olivat aluksi siinä, että Suomi tarvitsi miinanraivaukseen sekä kalustoa että koulutettua henkilökuntaa.

Suomella olisi pitänyt olla 200 alusta miinanraivaukseen, mutta niitä oli vain neljäsosa tästä määrästä. Tilanne oli siinä mielessä nurinkurinen, että kun Suomi olisi voinut palata rauhanaikaiseen vahvuuteensa, niin miinanraivaus vaatikin laivastoon lisäresursseja.

Miinanraivaus Suursaaren, Lavansaaren ja Seiskarin vesillä oli sekä raskasta että vaarallista. Työtä oli lisäksi niin valtavasti, että vapaapäiviä ei tunnettu.

Miinoja oli Suomenlahdella niin paljon, että vuonna 1945 Helsinkiin pääsi vain pikku aluksilla saaristoväylää pitkin. Vuoden 1945 raivaus ei kuitenkaan poistanut ongelmaa, koska miinojen raivaus tapahtui Neuvostoliiton vesillä mm. Viipurinlahdella ja Koivistonsalmessa.

Teksti: Seija Aunila

AVAINSANAT: armeijat, asemasota, aseveljeys, evakot, evakuointi, hyökkäyssota, jatkosota, kansallissosialismi, laivasto, laivat, Lapin sota, Lavansaari, miinalaivat, miinanraivaus, miinat, Moskovan rauha, natsit, Pariisin rauhansopimus, puna-armeija, puolustusvoimat, rauhanneuvottelut, Seiskari, sotakorvaukset, sotilasliitot, Suomenlahti, Suursaari, talvisota, toinen maailmansota, välirauha, YH, Ylimääräiset harjoitukset

Anna palautetta sivun sisällöstä