Huono työllisyystilanne Suomessa sai suuren joukon perheitä ja yksineläviä lähtemään työnhakuun Ruotsiin 1960-luvulla. Oli helppoa lähteä vailla kielitaitoakin, sillä lähtiessä ajatuksena oli tehdä muutama vuosi töitä ja palata sitten takaisin kotiin. Muuttoa pidettiin väliaikaisena ja se vaikutti kotiutumiseen uudessa maassa; ei edes yritetty sopeutua tai opiskella maan kieltä.

Kielen huono hallinta vaikutti erityisesti perheen mukana muuttaneisiin lapsiin ikävällä tavalla. Ruotsalaisissa kouluissa ei opetettu suomenkieltä, eivätkä suomalaiset lapset pystyneet seuraamaan opetusta vielä ruotsiksi. Suomessa hyvin menestyneitä lapsia joutui erityisluokille psyykkisten häiriöiden vuoksi ja vain muutamat suomalaisnuoret läpäisivät lukion.

Ongelmaa helpottamaan päätettiin Suomesta lähettää Ruotsin kouluihin 100 opettajaa, mutta viivästyksien vuoksi luku jäikin 12:een. Näiden opettajien avulla haluttiin ylläpitää suomenkielentaitoa, mikä oli erityisen tärkeää paluumuuton kannalta. Muutoin olisi edessä jälleen suomenkielen opettelu, mikäli perhe päättäisi palata suunnitellusti takaisin Suomeen.

Kielelliset ongelmat eivät rajoittuneet vain lapsiin ja koululaisiin, sillä 55 % siirtolaisista ei osannut lainkaan ruotsia. Pätevän tulkin saaminen oli hankalaa, mikä vaikeutti asiointia eri virastoissa ja viranomaisten kanssa.

Parempi elämä ei houkutellut lähtemään ainoastaan työttömiä, vaan heikko tulevaisuuden näkymä sai myös alkoholisoituneita ja rikoksista tuomittuja henkilöitä koittamaan onneaan. Tämä näkyi heti Ruotsin poliisin tilastoissa; 10 % Tukholmassa juopumuksesta pidätetyistä oli suomalaisia. Samanlaisiin lukemiin päästiin lähes joka puolella Ruotsia.

Ohjelma on reportaasi 1960-luvun suomalaissiirtolaisten epäsosiaalisesta käyttäytymisestä Ruotsissa sekä toisaalta tavallisen ruotsinsuomalaisen juhlasta ja arjesta.

Teksti: Heidi Tetri

AVAINSANAT: elintasopakolaiset, kielet, koulunkäynti, maastamuutto, rikollisuus, Ruotsi, siirtolaiset, ulkosuomalaiset

Anna palautetta sivun sisällöstä