yle.fi




Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde / Kuva ja muoto /

Valokuvaus

Valokuvausta painomusteesta ja fotogrammeista digitaalisiin tulosteisiin. Elävä arkisto esittelee aikansa tunnelmien ja ilmiöiden välittäjiä sekä valokuvausopetusta.

Kamera-sana tulee latinankielisestä sanasta camera obscura, "pimeä huone".

Ensimmäisen säilyneen valokuvan valmisti Nicéphore Niépce vuonna 1826. Valottaminen kesti kahdeksan tuntia, jonka vuoksi kuvaan eksyi varsinaisen kuvauskohteen lisäksi lukuisia varjoja ja valoja.

Suomessa ensimmäisen valokuvan kuvasi piirilääkäri Henrik Cajander kohteenaan Nobelin talo Turussa 3. marraskuuta 1842.

Medioiden päivittyminen on vaikuttanut myös valokuvauksen tapoihin. Digitekniikka on mahdollistanut kuvan jälkikäsittelyn, mutta toisaalta horjuttanut myös valokuvan uskottavuutta.

Teksti: Sanna-Katja Pohjalahti

AVAINSANAT: dokumenttiohjelmat, valokuva, valokuvaajat, valokuvataide, valokuvaus


Katsele ja kuuntele

Opas muotovalokuvaamiseen

1 videoleike

Onnistunut muotokuva kertoo jotakin oleellista kohteensa persoonallisuudesta. Vuonna 1987 valokuvaaja Jussi Aalto arveli olevansa hyvä muotokuvaaja vasta parinkymmenen vuoden kuluttua, kasvettuaan ensin hieman ihmisenä.
Katsele ja kuuntele

Opas valokuvaamiseen

4 videoleikettä

Valokuvaaja Jussi Aalto opasti harrastajia Kamerasta kaksin käsin -ohjelmasarjassa järjestelmäkameran hallinnassa, valokuvauksessa ja kuvien kehittämisessä.
Katsele ja kuuntele

Valokuvataiteilija Claire Aho

2 audioleikettä ja 1 videoleike

"Siihen aikaan kun isä lampun osti" on valokuvataiteilija Claire Aholle tuttu tokaisu. Eikä lampun ostaja ollut sen vähempää kuin hänen oma isoisänisänsä.
Katsele ja kuuntele

Caj Bremer haastattelussa

1 videoleike

Maamme arvostetuimpiin valokuvataiteilijoihin kuuluva kuvajournalismin pioneeri tunnetaan etenkin suomalaisen arjen ja 60-luvun muoti-ilmiöiden taitavana taltioijana.
Katsele ja kuuntele

Kokeileva valokuvaaja Stefan Bremer

1 videoleike

Valokuvaaja ja valokuvataiteilija. Mies joka haluaa rakentaa jokapäiväisestä harmaudesta ja tylsyydestä draamaa.
Katsele ja kuuntele

Täydellisyyttä etsimässä: valokuvaaja Elina Brotherus

1 videoleike

"Kuvan ominaispiirre on todellisuuden jättämä jälki. Kuvassa on suora kytkös johonkin olemassa olevaan ja maailmaan", sanoo valokuvaaja Elina Brotherus.
Katsele ja kuuntele

Valokuvaaja Jouko Lehtola - nuorisokulttuurin tallentaja

1 videoleike

Ei kiiltävää pintaa ja glamouria vaan verta, hikeä ja kyyneleitä. Valokuvaaja Jouko Lehtola (1963-2010) tuli tunnetuksi 90-luvun lopun nuorison alastoman todellisuuden tallentajana.
Katsele ja kuuntele

Olentomainen Susanna Majuri

1 videoleike

Susanna Majurin valokuvissa luonto on harmaa, kivinen ja koruton, mutta mekot kirpeän kirkkaita. Taiteilijalle itselleen kaikki kuvien naiset ovat ensisijaisesti tyttöjä.
Katsele ja kuuntele

Valokuvaaja Steve McCurry

1 videoleike

Valokuvaaja Steve McCurry on yksi maailman tunnetuimmista ja palkituimmista valokuvaajista, joka on keskittynyt pitkällä urallaan Etelä- ja Kaakkois-Aasian kuvaamiseen.
Katsele ja kuuntele

Jorma Puranen, maiseman ja muistojen tallentaja

1 videoleike

Jorma Purasen "Kuvitteellisessa Kotiinpaluussa" antropologiset saamelaismuotokuvat pääsivät takaisin samaan ympäristöön, jossa ne kerran kuvattiinkin.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 08.06.2011

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä