Hetemajt olivati hyvin toimeentuleva juristiperhe Skenderajssa Kosovossa. Vanhemmat olivat poliittisesti aktiivisia ja toimivat erityisesti ihmisoikeuksien puolesta ja korruptiota vastaan. Albaaneille koitti kuitenkin kovat ajat, työpaikat menivät, albaniankielinen opetus loppui kouluissa ja panssarivaunut ilmestyivät kaduille. Entisen Jugoslavian alueen etniset puhdistukset olivat käynnissä.

Perheen isä tuli Suomeen ensin, sillä hän arvosti suomalaista yhteiskuntaa ja vapautta. Äiti ja neljä pientä lasta seurasivat perässä. Fatbardhe oli silloin 6-vuotias ja hän muistaa, miten vanhemmat lupasivat prisenssalinnan ja karkkia kun Suomeen päästään. Todellisuus oli kuitenkin toinen, elämän aloittaminen nollapisteestä oli kova kokemus. Sisarukset muistavat, miten kaikesta oli pulaa, ja Kosovon sota oli ahdistavasti läsnä olohuoneessa.

Poikien henkireiäksi tuli jalkapallo. Perparim kertoo, kuinka he menivät pikkuveli Mehmetin kanssa salaa yrittämään treeneihin, varusteinaan toppahousut ja vilasukat.Siitä on kuljettu pitkä tie, sillä nyt molemmat nuoret miehet pelaavat jalkapalloa ammatikseen Italiassa.

Vanhemmat pitivät kotona tiukkaa kuria ja kasvatuksen arvoissa koulu nousi korkealle sijalle. Tytöt Fatbardhe ja Fatlume muistavat, kuinka kielen oppiminen oli vaikeaa, ja kouluaineet tulivat punakynällä koristeltuina takaisin, mutta sinnikkyydellä päästiin eteenpäin. Fatlume arvelee, että yksi tärkeä asia menestymiseen on ollut se, että ei haluttu tuottaa pettymyksiä vanhemmille. Hehän olivat jo uhranneet niin paljon, hän sanoo.

Fatbardhe valitiin vuonna 2009 Vuoden pakolaisnaiseksi, mikä toi hänelle paljon tilaisuuuksia puhua maahanmuuttajuudesta, monikulttuurisuudesta ja sopeutumisesta uuteen maahan. Julkisuus näytti myös ikävät puolensa, tuli uhkailuja ja pelottavia kirjeitä. Silti hän sanoo, ettei voi olla puuttumatta, jos näkee epäoikeudenmukaisuutta. Fatbardhe pitääkin itseään suorapuheisena Peppi Pitkätossuna, joka haluaa kaikille hyvää.

Sisarukset pohtivat myös sitä, mikä osa heissä on suomalaista ja mikä kosovolaista. Kosovosta on temperamentti, Suomesta ehkä ajoittainen rauhallisuus, sanoo Mehmet. Joskus tuntuu, ettei kuulu mihinkään, mutta koti-ikävä on sinne, missä perhe on.

Teksti: Inhimillinen tekijä

AVAINSANAT: elämänkatsomus, etninen syrjintä, Kosovo, maahanmuuttajat, muslimit, perhe, sisarukset

Anna palautetta sivun sisällöstä