Kekkonen kertoi vuonna 1972, että hän on käytettävissä myös seuraavalle presidenttikaudelle. Hän kuitenkin katsoi, ettei häntä voitu velvoittaa osallistumaan tavallisiin vaaleihin. Kekkosta ei kiehtonut ajatus tv-väittelyistä kiivaan vastustajansa Veikko Vennamon kanssa.

Varteenotettavia kilpailijoita olivat keskustapuolueesta Ahti Karjalainen ja Johannes Virolainen sekä sosiaalidemokraattien Mauno Koivisto.

Kuviota sotki nk. Zavidovo-vuoto. Suomalaisministerit olivat vuotaneet julkisuuteen Kekkosen neuvostojohtajien kanssa käymiä keskusteluja. Kekkonen uhkasi jo, ettei hän suostu jatkamaan millään ehdoilla. Lopulta kuitenkin todettiin, että Kekkonen nautti yhä Neuvostoliiton luottamusta.

Vuosi 1972 oli Suomelle merkittävä ETYK-prosessin ja EEC:n kanssa hankkeilla olleen vapaakauppasopimuksen takia. Siksi Kekkosen jatkoa pidettiin tärkeänä.

Lähes kaikki puolueet alkoivat lopulta aktiivisesti toimia Kekkosen vaatiman poikkeuslain hyväksi, ja laki sai tarvittavan viiden kuudesosan enemmistön.

AVAINSANAT: diplomatia, EEC, Etyk, isänmaallisuus, kriisit, matkakertomukset, Neuvostoliitto, neuvottelut, poikkeuslait, poikkeusolot, poikkeusyksilöt, poliittiset kriisit, presidentinvaalit, presidentit, Saksa, Suomi, ulkopolitiikka, vaalit, valtiovierailut

Anna palautetta sivun sisällöstä