Käsikirjoittaja ja ohjaaja Kaija Juurikkala
Ikä 38v. Työsi tässä draamasarjassa?
Olen kirjoittanut kaikki nämä tarinat. Se kesti 8kk. Kuvauksissa ohjaan näyttelijät ja johdan työryhmää. Päiväni on pelkkää päättämistä, mikä on sikäli hassua, että minä olen aina ollut huono päättämään. Mutta kuvauksissa se vain sujuu. Vai mitä rakas työryhmäni?
Aikaisempia työkokemuksiasi?
Siivonnut voima- ja vesilaitoksella ja paperitehtaalla, kitkenyt sokerijuurikkaita, opettanut eka- ja tokaluokkalaisia, pitänyt videokerhoja ja vetänyt varjoteatteria, kiertänyt luennoimassa; pyrkinyt eduskuntaan ja melkein päässytkin 18-vuotiaana (onneksi en, olisi jäänyt nämä hommat tekemättä)...
Koulutuksesi?
Ensin peruskoulun luokanopettaja ja sitten taiteen kandidaatti Taideteollisesta korkeakoulusta elokuvataiteen osastolta. Olen ollut eri oppilaitoksissa ekaluokkalaisesta (7v.) lähtien yhteensä 26 vuotta. HUH!
Miten tulit mukaan tähän juttuun?
Tämähän on minun ideani. Mulla oli niin paljon mielessä oikeasti tapahtuneita juttuja, että on ollut hauskaa panna ne tapahtumaan uudelleen. Ja mukaan olen pyytänyt hommiin hyviä tyyppejä ja etsinyt upeita näyttelijöitä. Jee.


Puvustaja Miira Zukale

Mitä teet projektissa?
Hommaan vaatteet ja yritän saada näyttelijät pukemaan ne päälleen.
Aikaisemmat työsi?
Olen puvustanut aikaisemmin vain lähinnä itseäni, mutta vaatteet ovat suuri intohimoni.
Koulutuksesi?
Lukion jälkeen vuosi Lahden kansanopiston kuvataidelinjalla.
Kuinka tulit mukaan tähän juttuun?
Suhteilla pääsin työharjoittelijaksi.
Muuta?
Lupaava ura puvustajana katkeaa vauvan syntymään lokakuussa, mutta vielä joskus minusta tulee suuri vaatesuunnittelija.


Leikkaaja Mira Ranta

Mitä teet projektissa?
Liimaan & leikkaan kuvia, siis askartelen digitaalisesti.
Aikaisemmat työsi?
Lehti- ja elokuvaa.
Koulutuksesi?
Kuvanvalmistaja &TTVO:sta leikkaaja
Miten tulit mukaan tähän juttuun?
Ohjaaja pyysi.


Kuvaaja Pasi Rytkönen
Ikä 28v.

Mitä teet "enkeleissä"?
Zoomaan, skarppaan, pannaan, tilttaan ja sviippaan.
Aiemmat saavutuksesi?
Poika.
Koulutuksesi?
Kuvaaja.
Kuinka olet tullut mukaan tähän juttuun?
Metrolla.
Muuta? Enkä muuta! Nykyinen kämppä on ihan hyvä.


Valaisija Jari Kivelä
Salainen lempinimi Jartza

Mitä teet "Enkeleissä"?
Valaisen, mikäli aurinko pitää vapaapäivää (sillee, ettei kukaan huomaa)
Aikaisemmat työsi?
Valaissut, kantanut postia, sorvannut, tarjoillut, myynyt, sivupinnannut, miksnnut, juontanut, maanmitannut, kolannut, sulannut, paleltunut, rakastunut, kompastunut, eronnut, rakastunut.
Koulutuksesi?
Valaisija/kuvaaja
viittävailletampereenammattikorkeakoulunkulttuuriteollisenosastonkuvailmaisulinjalta.
Kuinka tulit mukaan?
Näin valon (lue=kaija-prätkän-selässä-vie-syömään-tuutko-mukaan-tarjoan-illallisen-tyyliin.)
Muuta?
Elämä on valon ja varjon leikkiä.


II äänittäjä Pasi Pyhtilä
Ikä 30 v, lempinimi Rento

Mitä teet "enkeleissä"?
Tarkkailen, että äänet on kunnossa, hoidan miksauksen ja ääninauhuria.
Aiemmat työsi?
Kaikkea ääneen liittyvää, äänittänyt, miksannut, puomittanut
Koulutuksesi?
Tampereen taiteen ja viestinnänoppilaitoksen medianomi - äänilinja.
Kuinka mukaan?
Kuvaaja ja leikkaaja ehdotti.


Lavastajan assistentti Pekka Lappalainen
Ikä 17v.

Mitä teet "enkeleissä"?
Lavastajan orja (eli kaikkea sitä mitä kukaan muu ei viitsi tehdä).
Aikaisemmat työsi?
Syönyt, nukkunut, kävellyt, juossut, pyöräillyt, roudannut, hillunut, äijäillyt, pelannut, juonut yms.yms.
Koulutuksesi?
Anteeksi Mitä!?
Kuinka tulit mukaan?
Sattumalta.
Muuta?
Olen kyllä harkinnut. Toisaalta nykyinen kämppä on ihan kiva.


Tuotantopäällikkö Nina Koljonen
Ikä 30v.

Mitä teet "enkeleissä"?
Vastaan, että raha ja aika riittävät ja että kaikilla on hyvä olla.
Aikaisempi urasi?
Olen käsikirjoittanut, ohjannut ja tuottanut opetus-ja yritysvideoita sekä ohjannut MTV3:lle makasiiniohjelmaa Tuumasta Toimeen.
Koulutuksesi?
Kuvaamataidon opettaja (Taiteen maisteri)
Kuinka tulit mukaan?
Satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kun tuotantopäällikköä tarvittiin, onneksi!


Lavastaja Karoliina Koiso-Kanttila
Ikä 25v.

Mitä teet "enkeleissä"?
Sisustan ja muutan kuvauspaikkoja viihtyisämmäksi, hauskemmaksi tai tylymmäksi, aina tarpeen mukaan. Paneudun roolihenkilöiden maailmaan ja koetan miettiä miltä heidän ympäristönsä näyttää.
Aikaisempi urasi?
Olen lavastanut teatteria ja tanssia sekä itsekin näytellyt & tanssinut. TV-tuotannossa olen mukana ensimmäistä kertaa.
Koulutuksesi?
Opiskelen lavastajaksi taideteollisessa korkeakoulussa josta valmistun joskus ensi vuosituhannella
Kuinka tulit mukaan?
Kaverini suositteli minua ohjaajalle ja minä olin innoissani saadessani kesäduunin omalta alalta.


Valomies Ville Juurikkala
Ikä 5+7+6

Mitä teet "enkeleissä"?
Valaisijan orja.
Aiempi urasi?
Sitä sun tätä.
Koulutuksesi?
Peruskoulu + 67 lukiokurssia.
Kuinka tulit mukaan?
Mieti sitä.
Muuta?
Mä esitän bändimaikkaa.


Järjestäjä Johanna Tuliainen
Ikä 29v.

Mitä teet "Enkeleissä"?
Tarpeistonhoitaja, autokuski, lasten yhdyshenkilö ja pukija, maskeeraaja, kuvauspaikkojen hommaaja, lasten ruokailuista ja muusta kahvituksesta vastaava, näyttelijä=kanslisti.
Aiemmat työsi?
Olen ollut studioemäntä, solidaarisuustyöntekijä, järjestösihteeri, autoemäntä, toimittaja, nuorisotyöntekijä, luovan ilmaisun ohjaaja, pakolaisohjaaja ym.
Koulutuksesi?
Sosiaalikasvattaja.
Kuinka tulit mukaan juttuun?
Täytyyhän jokaisessa tuotantoryhmässä yksi tuliainen olla.
Muuta?
Kesäheila on.

Takaisin

Päälinkit Osat 1-18 Perheet Koulu Tekijät Palaute Ohjaaja Alkuun