yle.fi



Amadeus

Julkaistu Ma, 25/01/2010 - 12:00
  • Amadeus (Kuva: )
  • Suomen uusin, kuumin tähti on Tangokuningas 2009 Amadeus Lundberg!

Amadeus on veijarimainen laulaja, joka ei jätä ketään kylmäksi. Tangomarkkinoilla sympaattinen laulaja valloitti omintakeisella tyylillään ja pehmeällä laulullaan koko kansan. Amadeus on uudistuneen Tangomarkkinat-laulukilpailun ainoa tangokuninkaallinen, sillä vuonna 2009 valittiin vain yksi voittaja.

Autoalaakin opiskellut Amadeus heittäytyy nyt täysillä laulajauralle.
"Lupaan tehdä nöyrästi töitä ja antaa yleisölle kaikkeni! Olla kohtelias ja reipas!"

Amadeus odotti kilpailulta ennen kaikkea kokemuksia ja mahdollisuuksia ja nyt hän pääsee näyttämään taitonsa tanssikansalle. Keikkojen lisäksi Amadeus nähdään syksyllä myös Sinitaivas-konserttikiertueella.

Keikkakokemusta on kertynyt kolmen vuoden ajalta ja onpa hänellä mielenkiintoisena kokemuksena myös esiintyminen presidentti Tarja Halosen vaalipuheen yhteydessä. Amadeus on keikkaillut myös isänsä Taisto Lundbergin bändissä.

Musiikillista koulututusta Amadeus on saanut Länsi-Helsingin musiikkiopistossa. Nuorempana hän on harrastanut viulunsoittoa ja ottanut kitaratunteja. Laulutunteja tuore kuningas on ottanut ennen Tangomarkkinat-kisaa vain kahden kuukauden ajan.
"Laulun lahja on tullut minulle luonnostaan", kertoo Amadeus ja mainitsee idolikseen Olavi Virran.

Vahvuuksikseen uusi tähti mainitsee musikaalisuuden, motivaation, rakkauden musiikkiin ja herkkyyden.

Hurmaava, uusi Tangokuningas on valmis valloittamaan Suomen kansan. Voiton myötä kuningas on jättänyt sukunimensä pois ja keikkailee nyt ytimekkäästi taiteilijanimellä Amadeus! Tuleviin työrupeamiin keikkailun ohella kuuluvat Sinitaivas-konserttikiertue (marraskuu 2009), Suomen Euroviisukarsinnat (tammikuu 2010) ja uusi oma albumi.

Haastattelut ja lisätiedot:
Liisa Marjomäki / Auraviihde Oy
tel + 358 2 2843 214
gsm +358 50 5254109
liisa.marjomaki@auraviihde.fi
 

Audio- ja videotiedostot

Kuvagalleria

  • Amadeus 1 (kuva © J-P. Virtanen / Auraviihde)
  • Amadeus 2 (kuva © J-P. Virtanen / Auraviihde)
  • Amadeus 3 (kuva © J-P. Virtanen / Auraviihde)
  • Amadeus 4 (kuva © Minna Annala / Auraviihde)
  • Amadeus 5 (kuva © Minna Annala / Auraviihde)
  • Amadeus 6 (kuva © Minna Annala / Auraviihde)
  • Amadeus (kuva © YLE / Jyrki Valkama)

Kommentit

Olet luonnon lahjakkuus !!!

Olet luonnon lahjakkuus !!! Ihaillen pidän peukkuja!!

Kuuntelin valitut kappaleet

Kuuntelin valitut kappaleet ja yritin ajatella Amadeusta solistiksi johon. En löytänyt mikä olisi häntä varten. Pidän Amadeuksesta, hän laulaa hyvin. Toivottavsti jokin kappale sopii hänelle ja hän tulee valituksi euroviisuedustajaksi. Osaako Amadeus Englantia?