yle.fi



Kommentit

Mukavaa,että Heli Kajo on

Mukavaa,että Heli Kajo on tehnyt levytys sopimuksen.
Helin tapaiselle laulajalle ja laulun tekijälle on tilaa Suomen musiikkitaivaalla.

Euroviisujen Kulta-Aika

Euroviisujen Kulta-Aika sijoittuu noin runsaan 15 vuoden ajanjaksoon eli noin 1960-luvun puolen välin tienoilta 1980-luvun alkuvuosiin. Sitten viisujen taso alkoi laskea. Eivätkä viisukappaleet - eivät edes voittokappaleet - enää menestyneet listoillakaan paljoakaan 1980-luvun alkuvuosien jälkeen. Viisubiisien listamenestys alkoi hiipua.

Mutta toisaalta, kyllä nykyäänkin euroviisuissa on vielä ihan hyviä lauluja.....esimerkiksi viime vuonna Norjalla, Islannilla, Virolla oli ihan hyvät viisukappaleet.

Raatien mukanaolo nostaa jonkin verran tasoa.

Tänään saadaan tosiaankin

Tänään saadaan tosiaankin jännittää,toivotaan että mitali tili aukeaa !!

Suomen naisleijonat tekivät

Suomen naisleijonat tekivät sen taas!!
Hienoa tytöt! Tänään on fantastinen kilpailu ilta tulossa.
Mitali tulee!!! Hyvä Suomi!!!

Heja Sverige! Toinen kulta

Heja Sverige! Toinen kulta jo!

Hyvä Ruotsi !

Hyvä Ruotsi !

Kuunkuiskaajat ovat

Kuunkuiskaajat ovat pirteitä ja ihania ! Näkihän sen kuinka he finaalissa ottivat yleisön ! Toivottavasti sama linja jatkuu Oslossakin,niin ei pitäis olla mitään hätää !

En voi muuta kuin yhtyä

En voi muuta kuin yhtyä edellisiin ja Demiin.
Olen itse vanhana mummelina seurannut viisuja jo 60-luvulta lähtien ja kyllä ovat ajat muuttuneet!
Nyt on todellakin tuotu lavalle mummo kiikkutuolissa,luistelijoita, kaiken maailman raketteja ja ilotulituksia ja esiintymisasuina repaleita tai harsoja ja hyvä jos niitäkään välillä! Ennen ihailimme jo sitä iltapuku loistoa esiintyjien päällä.Miehet smokeissa ja Monsieur Pascal tupakka suussa,jollen väärin muista!Mutta tyylikästä oli,uskokaa vaan nuoret! Ymmärränhän minä,että nyt eletään toista aikaa ja on uudet esiintymistavat. Joskus vaan tuntuu,että vanhassa oli vara parempi.Esitys oli niin hienostunutta silloin.

Totta,totta,60-luku ja jopa

Totta,totta,60-luku ja jopa vielä 70-luku oli ns.kunnon viisu aikaa.Siis omasta mielestäni.sitten alkoi mennä yli ja siitä se vaan on pahentunut monen maan osalla.
Ei ihme,että Italia sai tarpeekseen. Heillä on omat tyylikkäät festivaalinsa,jotka poikivat hienoja hittejä.

HEI 16.36! Olen just

HEI 16.36! Olen just samaamieltä kanssasi viisujen kehityksestä.Viimevuoden taiteellisin ja upein esitys oli Ranskalla.Ikävä tuli niitä todella pelkistettyjä esityksiä ilman sirkuspellejä.Nykyiset huonot artistit ei näytä pärjäävän ilman katsojia hämääviä sätkijöitä.

Kiva,että Duo

Kiva,että Duo kuunkuiskaajilla on oma blogi!
Pääsin sen kautta tutustumaan paremmin tyttöihin.
Ovat valloittavia persoonia kerrassaan!

hyvä että jotain tulee

hyvä että jotain tulee mieleen... tietää,että pää toimii vielä :))

Kuunkuiskaajien

Kuunkuiskaajien esiintymisessä oli juuri sitä menneitten aikojen mukavaa ja konstailematonta menoa.
Uskon,että sillä pääsee semistä finaaliin!

tulee X - Factor mieleen

tulee X - Factor mieleen joistakin kirjoituksista täällä.

tulee X-factor mieleen

tulee X-factor mieleen joistakin viisu esityksistä enemmän kuin Euroviisut.

Joskus kaipaa sitä aikaa

Joskus kaipaa sitä aikaa kun oli laulaja lavalla pienin ja selkein elein ja laulu oli se pääasia,jota tuotiin esille hyvällä lauluäänellä.
Sandie Shaw voitti Englannille viisut paljain jaloin ja iloisella esiintymisellä.Lulu,Massiel,Vicky Leandros ja monet muut esiintyivät tyylillä ilman juuri niitä sirkustehosteita. Nyt on monet maat menneet suorastaan mauttomuuksiin näissä viisuissa! Ikävä juttu.

Kansainvälisen vertailun

Kansainvälisen vertailun mukaan Pietari on eräs Euroopan turvallisimmista kaupungeista.Siinä tilastossa Tukholma ja Helsinki jäi varjoon.Mitä huumeisiin tulee,niitä saapuu eniten Eestin ja muiden länsimaiden kautta sekä Ruotsin kautta laivateitse.Hauska ja aika totuudenmukainen puolueeton kirjoitus tuo historianoppi.Kiitoksia vaan.Ostin Kuunkuiskaajien cd:n ja ihastuin musaan.Ei turhaa rämppää vaan tasokasta sisältörikasta viihdettä.Uskon vahvasti tyttöjen pärjäävän Oslossa.Oikeastaan törkeimmät ja rujoimmat esitykset ovat eniten olleet länsimaan tuotteita.Pois puolueellisuus ja arvioikaa avoimin silmin.Pisteiden laskennassakin Länsi-Eurooppa ja eniten Skandinavian maat antaa pisteitä toisilleen.Katsokaa tilastoja.

Uskoisin,että sama linja

Uskoisin,että sama linja pysyy...
Ei ole Johannan ja Susanin luonteelle ominaista eikä sopisi kappaleeseenkaan mitkään "luistelijat" tai savutehosteet,pitkäkoipi koikkelehtijoista puhumattakaan!
Annetaan Venäjän ja muiden hoitaa ne sirkukset taas kerran!

Toivon,että Kuunkuiskaajat

Toivon,että Kuunkuiskaajat pysyvät samalla linjalla kuin karsinnassa. Ilman mitään ylimenevää tausta sotku ja koreografiaa! Niitä näkee ihan tarpeeksi itä-euroopan maiden esityksissä.Heille kaikki mmuu rekvisiitta ja mauttomat esiintymisasut ovat melkeinpä pääosassa.
Meidän tytöt ei sellaiseen onneksi sortuisikaan!

Kuunkuiskaajien ei

Kuunkuiskaajien ei todellakaan tarvitse jäädä varjoon näissä viisuissa,mitä tulee tähän asti valittuihin viisukappaleisiin.Monet niin tylsiä ja mitään sanomattomia.
Väkisinkin tulee hyvälle mielelle työlkii ellää laulusta!
Ei tarvitse edes sanoja ymmärtää!

Eikös nuo ihmisten

Eikös nuo ihmisten katoamiset ole paljolti mafian kostoja ?Liittyy paljolti huumeisiin ! Ei kaikki ole venakoiden tekemiä !

Sen takia viisut oli hyvät

Sen takia viisut oli hyvät kun Kuunkuiskaajat voitti ! Muuten ei :(

Jos pitäisi valita asunko

Jos pitäisi valita asunko Ruotsissa vaiko Venäjällä,niin kauan ei mene valitessa...
Taitaa mitalitoiveet olla kiekossa ja jos hyvin käy niin joissain hiihtolajeissa.

Meillä osataan oikein

Meillä osataan oikein hyvin!Hyvät viisut järjestetty!
ja suomalaista mafiaa ei ole vastaan tullut.Venäläiset kovin tuttuja eräillä Helsingin seuduilla!

Eikös sitä mafiaa ole niin

Eikös sitä mafiaa ole niin Idässä kuin Lännessäkin ja kyllähän meilläkin osataan ! Tänään taas Suomalaisia mukana kisoissa,eipä taida mitalia vieläkään tulla!

Ruotsissa osataan nuo Viisu

Ruotsissa osataan nuo Viisu hommat paremmin kuin meillä ! Karsinnat on eri luokkaa kuin meillä !

On se mafia tännekin

On se mafia tännekin juurevasti pesiytynyt itä-napurista.
ei tartte kuin iltalehtiä lukea ja uutisia kuunnella! Kaikkihan sen tietää ainakin Helsingissä! Turvallista on Pietarissa varsinkin toimittajien!

Olin töissä Pietarissa

Olin töissä Pietarissa muutaman vuoden.Jouduttiin maksamaan paikalliselle mafialle rahaa,että autojamme ei vandalisoitu.

Seuratkaa aikaamme!Tukholma

Seuratkaa aikaamme!Tukholma on nykyisin pohjolan villein kaupunki jossa turvallisuus on todella kyseenalaista.Skinit tappelee,jatkuvia pankkiryöstöjä,ym ym.Verrattuna väkilukuun on on Pietari paljon turvallisempi paikka.Älkää uskoko oletuksiinne ja muiden tottumusten sanelemiin totuuksiin,ne ei riitä takeeksi mistään.Teitä kusetetaan lapsukaiset.

Tottan tuo historiasta

Tottan tuo historiasta kirjoitti.Ruotsi on nykyisinkin pelkkä hömppäkulttuurin mekka pinnallisuuksineen.Suomessa sensijaan pidetään korkeakulttuuria arvossa.Koulusivistyskin on Jenkkien ja Englantilaisten tasolla ja siksi alhainen perus-sivistys johon törmää jo kulttuuriarvioinnissa.Omaa historiaan pohjautuvaa ei ole muuta kun Hambo-soitanta.Kaikki lainaillaan ja kopioidaan muualta.Tässä Ruotsalaiset ovat parempia.

Olisi mukava jos Amadeus

Olisi mukava jos Amadeus tekisi hengellisen musiikin cd:n.
Gospel musiikkia hän on laulanut aiemmin.

Amadeus on ihana laulaja,

Amadeus on ihana laulaja, vaikka ei euroviisupaikkaa tullutkaan. Nyt odotellaan, että hänellä olisi konsertteja niin pääsisivät myös sellaiset fanit, jotka eivät käy lavatansseissa kuuntelemaan, Hänen uusi cd-levynsä on hyvä siinä on vähän erilaista musiikkia. t.

Anonyymi 07:47: Piti se

Anonyymi 07:47:
Piti se sanomani,jotta nyt sen kupan taitaa saada helepommalla siellä kultturellissa Pietarissa kuin tuolla läntisessä naapurimaan "kylärähjässä".
Onko männy nykyhistoria päälaellensa noissa naapurmaissa ja vaihtaneet paikkaa? Viipuri oli viime käynnin aikaan ainakin melekosen rähjänen.Taantunut on sivistys sitten kukoistuksensa itänaapurissa. Ruotsi on tainna taantumasta selviytyä ja kulttuuri kukoistaa.

Pietaristakos täällä nyt

Pietaristakos täällä nyt puhutaankin!
Sinne ei kyllä parane mennä! On vähän päässyt "kulttuurit"
villiintymään.Mutta voihan sinne mennä se asia itse toteamaan.Tukholma taas on ihan turvallinen paikka!
Sitten Euroviisuista..Puolalla on omituinen kappale.Jotain on siinä kyllä heidän perinne musiikistakin mukana.Armenialla myös vaikutteita heidän perinteisestä musiikista. Kuunkuiskaajat sopivat hyvin tähän joukkoon.
Ei mitään häpeämistä meidän viisukappaleessa.

Ai,täällä on taas toi

Ai,täällä on taas toi "ope" turinoimassa!
Olenkin jo ihmetellyt mihin on joutunut! Huh,hyvä että nyt saadaan taas "opetusta" historiassa ja äidinkielessä jne.
Joopa,kävin kuuntelemassa muiden maiden viisuja.Armenia on paras Suomen lisäksi.

sitten sinun ei auta muuta

sitten sinun ei auta muuta kuin mennä sivistyksen kehtoon Pietariin...mukavaa matkaa ja lycka till!
asiasta toiseen eli tärkeämpään..että meni mitali ohi suun tänään!
Kunhan miesten jääkiekko alkaa,niin sitten tulee mitali ainakin!

Ruotsalaiset ovat?..Perehdy

Ruotsalaiset ovat?..Perehdy kunnolla historiaan!Tukholma oli pelkkä kuppatautinen kylänrähjä kun Pietari kukoisti ja kylpi loisteliaassa kulttuurissa.Viipuri oli kansainvälinen Hansa-kaupunki,eli kauppakeskus.Kaikkinainen sivistys levisi Pietarin vaikutuksesta Itä-Suomeen,kuten lukutaito ja uskonnot.Ruotsalaiset tuli ryöstöretkilleen Itä-Suomeen niin hämmästyivät kun mökinmummutkin puhui montaa kieltä.Ruotsinvalta väärensi Suomen historian itselleen edulliseksi valheiden nojalla joka iskostettiin oppikirjoihin.Nyt on alkanut ovet aukeamaan oikean historian tulkinnassa.Hendrik-piispa ei tuonut mitään uskontoja eikä sivistystä vaan oli ryöstöretkillä.Raiskasi Lallin pojan ja siksi hirtettiin puuhun.Tämä on kirkonkin tiedossa,mut ei sovi heidän Ruotsinvallan aikana keksittyyn historiaan.Oppikaa ja lukekaa.Oppikaa kyseenalaistamaan mitä teille on syötetty,niin tulette hämmästymään.

Nyt ei paljon

Nyt ei paljon hymyilytä.
Kaikki menee poskelleen.
Kuitenkin,Tanja,Laura,Naisleijonat,ja meidän komeat jääkiekkoleijonamiehet, tsemppaan teitä! Ylläreitä tulossa,
toivottavasti....

Ruotsalaiset ovat eri kansaa

Ruotsalaiset ovat eri kansaa kuin me ja erilaisia luonteeltaankin.He ovat kansainvälisempiä olleet jo vuosikymmeniä ennen meitä. Turhaa verrata siinä mielessä.
Kunpa Poutala toisi ensimmäisen kullan!!!

Ruotsin viisu karsinnoissa

Ruotsin viisu karsinnoissa kova meno päällä toisin kuin meidän !

Ei sitten tullut

Ei sitten tullut mitalia,mutta Ruotsi otti,hyvä Kalla !

Mitä minä laulan kun olen

Mitä minä laulan kun olen iloinen......Hyvä Suomen naiset !

Naiset tapetilla:

Naiset tapetilla: Johanna,Susan,Naisleijonat,Aikku,Tanja,Laura,Kiira ja moni muu!!
Hitsi,me naiset ollaan hyviä!

Naiset voitti viisut !

Naiset voitti viisut ! Naiset voitti jääkiekon ! Tänä iltana Aikku,Riitta-liisa jännitetään ! Ja vielä Emmat !

Hyvä naiset ne pitää

Hyvä naiset ne pitää Suomen pystyssä !

Siinä nyt näitte,miten

Siinä nyt näitte,miten hienosti Suomen naiset ottivat jääkiekossa voiton venakoista!
Eli kuten aiemmin totesin:Hyvä Kuunkuiskaajat!
Hyvä Suomen naisten jääkiekkojoukkue!
Suomalaiset naiset jyräävät ja muut vikisee!!!!
Tänä yönä:Go Aikku!

Hahahah...luulenpa,että se

Hahahah...luulenpa,että se nimmari juttu tuolla aiemmin oli puhdasta sarkasmia! Tiedätte kai mikä sarkasmi on, asian todesta ottajat?

Ei sitten tullut mitalia :(

Ei sitten tullut mitalia :(

Saa nähdä tuoko pojat

Saa nähdä tuoko pojat mitalin ? Luotan Hannuun !

Minä taas tykkään

Minä taas tykkään alkuperäisestä !