Sanasto

Ajatolla
Shiialaisessa islamissa ylin uskonoppinut.

Allah
Jumala arabiaksi

Al-Qaida
Saudiarabialaisen Osama bin Ladenin johtama terroristiverkosto. Bin Laden perusti al-Qaidan 1980-luvun lopulla Afganistanissa, missä eri puolilta maailmaa tulleet ääri-islamilaiset sissit taistelivat Afganistanin miehittämää Neuvostoliittoa vastaan. Yhdysvallat tuki ja koulutti sissejä, sillä Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä vallitsi tuolloin niin sanottu kylmä sota. Afganistanin sodan loputtua vuonna 1989 al-Qaidasta tuli useisiin maihin levittäytynyt verkosto, joka koostuu mahdollisesti tuhansista "soluista".

Arabi
Arabiaa äidinkielenään puhuva ihminen. Valtaosa arabeista on muslimeja, mutta eivät kaikki. Vastaavasti läheskään kaikki muslimit eivät puhu arabiaa.

Fatwa
Uskonnollisen lain pohjalta muodostettu lainopillinen mielipide. Annetaan tapauksissa, joihin ei löydy ratkaisua suoraan uskonnollisen lain perustana olevista oikeuslähteistä. Fatwan antamiseen ei liity toimeenpanovaltaa. Viime aikojen tunnetuin fatwa koski kirjailija Salman Rushdieta, jonka romaania Saatanalliset säkeet imaami Khomeini piti jumalanpilkkana. Siksi fatwa sekoitetaan usein kuolemantuomioon, vaikka se ei sitä tarkoitakaan.

Fundamentalismi
Uskonnon perustekstien jyrkkä ja kirjaimellinen tulkinta. Fundamentalismi vaatii siis ikään kuin pitämään kiinni uskonnon syntyajan ja -paikan olosuhteista. Olennainen osa islamilaista fundamentalismia on vaatimus saattaa islamin laki, sharia, voimaan. Afganistania pidetään yhtenä nykyajan fundamentalistisimmista valtioista.

Humanitaarinen apu
Kansainvälisen yhteisön sotien ja luonnonmullistusten uhreille antama "ensiapu", kuten ruoka-apu, välttämättömimmät lääkkeet ja kaikkein tärkeimpien kulkureittien ja rakennusten korjaaminen. Humanitaarisen avun osuus kaikesta maailman kehitysavusta on noin kymmenen prosenttia. Tehokas ja nopea humanitaarinen apu voi hillitä vihanpidon puhkeamista veriteoiksi ja ostaa lisäaikaa poliittisille neuvotteluille.

Imaami
Shiialaisessa islamissa yhteisön hengellinen johtaja, jolle myös maallisen vallan tulisi kuulua. Sunnalaisessa islamissa ruokousten johtaja. Käytännössä yleensä myös yhteisönsä hengellinen neuvoja, joka on saanut erityisen uskonnollisen koulutuksen.

Islam
Islamin uskonto. Islamin neljä pilaria ovat rukous viidesti päivässä, paasto, pyhiinvaellus ja almuvero. Kirjaimellisesti arabian kielen sana islam tarkoittaa alistumista. Nykyään islamia tunnustaa yli miljardi ihmistä eri puolilla maailmaa. Koska islamia harjoitetaan hyvin erilaisissa kulttuureissa, monet islamilaisina pidetyt käsitykset ja käytännöt perustuvat todellisuudessa kunkin alueen perinteisiin paikallisiin tapoihin. Väkiluvultaan suurimmat islamilaiset valtiot ovat Indonesia, Pakistan, Intia ja Bangladesh.

Jihad
Aseellinen pyhä sota tai kamppailu ihmisen sisällä olevaa pahaa vastaan.

Koraani
Islamin pyhä kirja, Islamilaisen käsityksen mukaan Jumalan omaa puhetta. Koraani koostuu profeetta Muhammadin suunnilleen vuosina 610-632 enkeli Gabrielin kautta saamista ilmestyksistä. Koraania luetaan paljon ulkomuistista. Se jakautuu 114 eripituiseen suuraan. Suurien pituudet vaihtelevat kolmesta jakeesta 286 jakeeseen.

Kuvakielto
Muslimien pyhä kirja, Koraani, kieltää vain epäjumalankuvien tekemisen, mutta islamissa tärkeä perimätieto kieltää ylipäänsä elävien olentojen kuvaamiseen, sillä koettaessaan luoda jotakin, mikä muistuttaa elävää olentoa, kuvan tekijä ikään kuin kilpailee Jumalan kanssa. Islamilaisessa maailmassa on silti aina ollut myös esittävää kuvataidetta.

Kylmä sota
Pian toisen maailmansodan (1939-45) jälkeen sodan voittajavaltioista suurimmat, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto alkoivat taistella siitä, kumpi puoli on voimakkaampi. Molemmat kehittivät suuret varastot ydin- ja muita aseita ja rakensivat maailmanlaajuisia sotilas- ja talousliittoja. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto eivät olleet avoimesti sodassa toisiaan vastaan, mutta muualla maailmassa syttyneissä sodissa toinen niistä tuki sitä ryhmää, jota toinen ei tukenut. Afganistanin sodassa 80-luvulla Neuvostoliitto tuki hallituksen joukkoja ja Yhdysvallat mujahedin-taistelijoita.

Madrasa
Islamilaien koulu, jossa opitaan perinteisiä uskonnollisia tieteitä. Afganistanissa ja sen naapurimaassa Pakistanissa madrasat ovat fundamentalistisen islam-tulkinnan edustajien ylläpitämiä.

Mahram
Naisen miespuolinen ohjaaja, joka voi olla hänen isänsä, veljensä tai aviopuolisonsa, hätätilassa myös miespuolinen serkku.

Mu’addin
Henkilö, joka kutsuu ihmiset rukoukseen huutamalla viidesti päivässä. Nykyään minareetista kuuluva rukouskutsu on usein nauhoitettu.

Muhammad
Islamin profeetta. Syntyi Mekan kaupungissa nykyisessä Saudi-Arabiassa vuoden 570 paikkeilla. Noin 40-vuotiaana alkoi saada ilmestyksiä, jotka myöhemmin koottiin Koraaniksi.

Mujahidin
"Uskonsoturit". Monet islamistiset ja fundamentalistiset järjestöt ympäri maailmaa käyttävät termiä. Afganistaniakin hallitsivat ennen talebaneja mujahidineiksi itseään kutsuvat sotilaat. Neuvostomiehityksen aikana (1979-1989) he taistelivat neuvostojoukkoja vastaan länsimaiden tuella.

Mulla
"Herra", alimman tason uskonoppinut.

Muslimi
"Hän, joka alistuu (Jumalalle)", islamin uskon tunnustaja.

Paasto
Islamin mukaan jokaisen täysi-ikäisen, terveen muslimin, joka ei ole matkoilla, täytyy ottaa osaa paastoon joka vuosi ramadan-kuussa. Paasto kestää aamusta iltaan. Hämärän laskeuduttua saa syödä. Paaston aikana on pidättäydyttävä myös muun muassa tupakoinnista ja sukupuolielämästä. Tärkeää paastossa on sisäinen puhdistautuminen: Paaston aikana ei esimerkiksi saisi riidellä eikä panetella muita.

Pakol
Perinteinen afganistanilainen päähine.

Pataanit
Afganistanin suurin väestöryhmä. Noin puolet afganistanilaisista on pataaneja. Suurin osa heistä asuu maan etelä- ja itäosissa. Taleban on ollut ennen kaikkea pataanien liike.

Purdah
Käytäntö, jonka mukaan naiset on eristettävä julkisuudelta

Pyhiinvaellus
Islamin mukaan jokaisen siihen kykenevän muslimin tulee tehdä pyhiinvaellus Mekkaan ainakin kerran elämässään. Pyhiinvaellus tehdään määrättynä aikana ja pyhiinvaeltajan käytöstä ohjaavat tarkat säännöt. Kaikki pyhiinvaeltajat esimerkiksi pukeutuvat samalla tavalla.

Ramadan
Paastokuukausi. Osuu eri vuosina eri vuodenaikoihin, sillä islamilainen ajanlasku perustuu kuukalenteriiin, jonka vuodessa on 12 kertaa 29 tai 30 vuorokautta (yhteensä 354 vuorokautta).

Sharia
Islamin laki. Perustuu Koraaniin, perimätietoon profeetta Muhammedin teoista eri tilanteissa, oppineiden 900-luvulla saavuttamaan yksimielisyyteen ja analogisuuteen. Koska sharia on uskonnollinen, pyhä laki, sitä ei katsota voitavan muuttaa ihmisten päätöksellä. Ihmiset voivat vain tulkita Jumalan antamaa lakia. Tästä syystä islamin lakia ei voi muuttaa esimerkiksi poliittisista tai yhteiskunnallisista syistä.

Sheikki
"Vanha mies".

Shura
"Neuvosto", uskonoppineiden kokous, jossa oppineet päättävät yhteisestä mielipiteestään. Islamilaisen demokratian varhaisin muoto.

Taliban
Sanan pohjana oleva yksikkömuoto tálib tarkoittaa etsijää tai uskonnollisen koulun oppilasta. Alun perin Taliban-liike perustettiin 1800-luvun lopulla Deobandin kaupungissa Pohjois-Intiassa, ja sen elvyttivät englantilaiset, jotka halusivat löytää uskonnollisen voiman hindulaisuuden vastapainoksi. Uudemman kerran Taliban-liike syntyi 1990-luvun alussa Pakistanin pakolaisleirien uskonnollisissa kouluissa vastareaktiona Afganistanissa silloin vallinneelle kaaokselle ja sisällissodalle. Talibanit halusivat luoda Afganistaniin vankan, islamilaisiin periaatteisiin nojaavan valtion.

Terrorismi
Väkivallan käyttäminen pelon ja kauhun luomiseksi ja sitä kautta poliittisten tarkoitusperien saavuttamiseksi. Vaikka monet terroristijärjestöt vannovat islamin nimeen, islamilla tai edes fundamentalistisella islamilla ei ole mitään perimmäistä yhteyttä terrorismiin. Terroristeille on usein hyödyllistä nimittää itseään "islamin taistelijoiksi", sillä se luo juopaa länsimaiden ja islamilaisten maiden välille.